Jos minulla olisi vahva itsetunto, munassa kestävyyttä ja kokoa ja haluaisin eniten autoa rahalla, ostaisin Ladan.
Jos olisin epävarma, heikolla itsetunnolla varustettu ja olisi tarvetta jatkeelle, ostaisin Mersun.
Mutta koska tilanne on jotain tuolta väliltä, minulla on skoda.
Jos olisin epävarma, heikolla itsetunnolla varustettu ja olisi tarvetta jatkeelle, ostaisin Mersun.
Mutta koska tilanne on jotain tuolta väliltä, minulla on skoda.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sekä housuissa että autossa on paljon enemmän piilossa kuin mitä naapuri näkee!
minä olen tähänastiset 15 autoa ostanut siksi että pitää saada siirrettyä itsensä ja perheensä paikasta A paikkaan B ja mielellään kuivana sateellakin
jos on ollut löysää rahaa pankkitilillä olen miettinyt nautinko enemmän isosta koneesta ja paremmista varusteista vaiko saman rahan käyttämisestä esim. parin ulkomaanmatkaan perheen kanssa.
kun näitä skoda-palstan juttuja, etenkin Octaviaan liittyviä on lueskellut alkaa kuulostaa siltä että järkivalintana pitämäni skodan hankinnan perustelu kumpuaa lähinnä alapäästä, etten sanoisi perseestä.
Siis Herra Jumala (TM) sentään. Edes jollain käytetyllä E-mersulla ei nykymaailmassa ole mitään satusarvoa saati sitten jollain halvalla perheautolla. Jos jonkun auton ostajat kärsivät todella alhaisesta itsetunnosta jota pitää peittää perustelemalla oman valinnan erinomaisuutta niin se näyttää edelleen (huokaus) olevan Skoda. Mitään muutosta tähän asiaan ei ole näköjään tapahtunut sitten 1960-luvun.
Onneksi ainoa octavia-farkun omistava tuttava ei tuntenut edes uutena mitään tarvetta esitellä autoa, mitä nyt kävi takaluukun avaamassa kun itse pyysin nähdä tilat. Joku tervekin noita sentään ostaa.
Enpä olisi itsekään osannut muotoilla asiaa paremmin.
Skoda Octavia on järkivalinta.
Tässä foorumissa kummittelee tuo mennyt aika: elettiin Kekkoslovakiassa jossa auto oli pyhälehmä varsinkin jos ei ollut itäauto. Näiden aikojen jälkeenkin syntyneet ovat jotain traumoja aikakaudesta perineet, sen kyllä pystyy tämän foorumin jutuista rivien välistä lukemaan, niin sitkeässä suhtautuminen Skodaan on vanhan kaavan mukaista. Jos ko. merkin sijaan VW omistajana olisikin päättänyt käyttä siinä VW-merkkiä niin ei näitä juttuja olisi täällä.
Tässä foorumissa kummittelee tuo mennyt aika: elettiin Kekkoslovakiassa jossa auto oli pyhälehmä varsinkin jos ei ollut itäauto
--------------------------------------------
Ja kaikkialla muualla nuo kekkoslovakian aikakauden johtajat on jo syösty vallasta.
Mut jos Skoda on itäauto niin mikäs sitten on VW Polo?
Valmistetaan Skodaakin idempänä Slovakiassa;)
Ei se tietenkään ole itäauto eikä Skoda.
On vain niin, että jotkut juntit haluavat väkisin säilyttää tämän itäautoasenteensa ja se on heille helpompaa kun merkki sama joka aikanaan joutunut tähän halveksittuun laatuluokkaan.
Kumminkin päin täällä vähintäänkin kummaa juttua tällä palstalla. Toiset jankuttaa tuota iänikuista "itäauto-kommari-B-osista kootu volkkari"-ideologiaa ilman että tiellä tai parkkipaikalla edes välttämättä koko autoa tunnistavat koeajosta tai muusta puhumattakaan. Kun sitten tällainen "besserwisser" kirjoittaa tänne jutun, niin fanaattisimmat Skoda-miehet vetää heti kilon verran herneitä nenään ja sitten tulee taas mahtipontinen puolustuspuhe Skodan ylivertaisuudesta.
Eipä tämä Skoda arvostuksessa tuskin koskaan pääse noitten Mersujen yms. tasolle. Entäs sitten. Se kai riittää, että on itse tyytyväinen. Itse ainakin olen ja mulle merkkaa hyvin minimaalisesti, mitä nää "besserwisserit" jauhaa, kunhan auto on hyvä luotettava. Sitähän toi Octavia on ainakin toistaiseksi ollut. Ei ole tarkoitus vaihtaa pois.
Jep, Ocu on kulkuneuvo, johon on helppo olla tyytyväinen. Mitä sitä sen enempää ylistämään (tai alistamaan).
Noista "herneen nenään vetäjistä" suurin osa taitaa olla viestin aloittajia itse. Näin veikkaan.
ei ole koskaan ollut minulle ongelma. En osta koskaan autoa siksi että yrittäisin pönkittää statustani naapureiden silmissä. Auto on kulkupeli jonka valinnassa puntaroin rahoilleni saatavaa vastinetta. Niin vahva itsetunto minulla on. Eniten vastinetta ei ehkä ole kuitenkaan Ladassa jos vertaillaan kaikkia ominaisuuksia. Jokainen harkitkoon itse, mitä ominaisuuksia painottaa.