Arimax35 ja hormin ahtaus.

elämä on vaativaa

Miten olette tulleet toimeen puolen tiilen hormilla kyseisen kattilan kanssa? Valmistajahan suosittelee koko tiilen hormia, mutta aina sellaista ei ole käytettävissä. Itsekin jouduin tuohon puolikkaaseen tyytymään ja jopa kysäisin kattilan valmistajalta, voiko sitä käyttää. Lupa kuitenkin annettiin, että saivat kattilansa myytyä.
Ongelmia on siis vedon kanssa, vaikka onkin 10:n metrin piippu. Etenkin tuulettomalla ilmalla ja matalapaineella kattila tuppaa tupruttelemaan, vaikka olisi nuohottukin. Pahin tilanne on tietysti silloin, kun lämpötilaero (sisä/ulko) on vallan väärinpäin, jolloinka pitää ennen sytyttämistä polttaa riittävästi paperia hormin nuohousluukussa. Kattilan tuubit tuppaavat myös pikittymään umpeen ja joskus joutuu peräti rautakangella hakkaamaan ne auki, kun harja ei mene sisään ensinkään. Ilmaluukkuja joutuu myös pitämään mahdollisimman suurella, jotta veden lämpötilan saa nousemaan riittävän ylös. Koivuisia puita ei kannata paljon poltellakaan, koska kiehuminen saattaa uhata.

7

1789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksipiippuinenjuttu

      Itse ratkaisin tuon ongelman ottamalla viereisen ilmahormin kattilalle. Putkitin molemmat hormit ja nyt on 2kpl 100mm hormia. Kattilan reikä vaan keskelle hormien väliin ja savu saa päättää kumpaan menee. Yleensä tulee molemmista tasaisesti ulos.

      On tuo puolenkiven hormi liian pieni noin isolle kattilalle.

      • kokemusta omaava

        Ei tuollainen kahden hormin systeemi oikein jaa sitä savua tasapuolisesti. Kun toinen puoli on esim. lämpimämpi, se savu pakkautuu siihen eikä systeemi näinollen oikein vetoa paranna. Saattaa käydä jopa niin, että kylmempi hormi hörppää lisäilmaa katolta käsin väärään suuntaan ja loppukin veto turmeltuu.

      • 5v2hormilla
        kokemusta omaava kirjoitti:

        Ei tuollainen kahden hormin systeemi oikein jaa sitä savua tasapuolisesti. Kun toinen puoli on esim. lämpimämpi, se savu pakkautuu siihen eikä systeemi näinollen oikein vetoa paranna. Saattaa käydä jopa niin, että kylmempi hormi hörppää lisäilmaa katolta käsin väärään suuntaan ja loppukin veto turmeltuu.

        Höpö höpö.. Toiminut 5v todella hyvin. Kun olen uteliaisuudesta katolla käynyt katsomassa niin aika lailla aina tulee tasaisesti molemmista rööreistä. Niin lämpöisenä kun kuumanakin. Ja systeemissähän on kaksi hormia samassa savupiipussa vierekkäin. Miten toinen voisi olla ratkaisevasti kylmempi. Puukattila on muutenkin tulilla melkein joka päivä, niin että hormi on aina suhteellisen kuiva ja lämmin. Ennen oli pieni yläpaloinen öljy/puukattila ja tuossa putkitettu 100mm hormi. Ei tahtonut se vetää puupuolella kovinkaan hyvin. Nyt ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa vedon kanssa. Vaikka kattila on 3x tehokkaampi.

        Joten toimii kyllä ja on kokemusta jota sinulla ei varmaan ole. Tuo väärinpäin veto nyt oli ihan tuulesta temmattu. Jos korvausilma on mitoitettu oikein niin veto on ihan ulospäin molemmissa reiissä. Molemmissa hormeissa on oma vetonsa ja kun savukaasut on 200 ja yli puukattiloilla niin ei se savu osaa laskea kumpi on lämpimämpi ja alkaa sinne pakkautumaan. Jos toinen ei jaksa enempää savua imeä niin kyllä se loppu alkaa väkisin menemään vapaaseen hormiin. Sinunko mielestä se odottaa jonossa vaan tuohon toiseen pääsyä. Ja kyllä tuo lämpöero vartissa tasaantuu jos sitä muka on jostain muodostunut.

      • kokemusta omaava
        5v2hormilla kirjoitti:

        Tuo kahden putken ajattelumalli toimiikin pelkästään nesteillä, mutta kaasuthan ovat vaativampia. Siksi esim. siltarumpuun usein laitetaan rinnakkaisia putkia läpimitan kasvattamiseksi.
        Tuossa savuhormiasiassa taas tulevat esiin lukuisat ongelmat, joita puolentiilen hormistossa esiintyy. Tilanne juontaa juurensa 60-luvulle, jolloinka vielä oli tapana erotella nuo hormit pystytiilellä, jota tapaa nykyään palotarkastajatkin katselevat melko karsaasti. Yleistä siis oli, että pelkästään ilmanvaihtohormi oli muurattu koko tiilellä ja se sijaitsi toisessa reunassa. Tällöin siis esim. kolmen hormin piipussa tuo ilmanvaihtohormi oli kaikkein ahtain, mutta kuitenkin ainoa nykyisinkin hyväksyttävä savureikä. Kun tuohon sitten kytketään se Arimax35, voi vain arvata, miten nopeasti tuo ahdas reikä pikeentyy umpeen eikä enää nuohoamallakaan aukene. Tällöin kattilakin palaa vaan miiluttamalla kytövalkeaa, josta ei ole muuta iloa kuin se, ettei puita tarvitse sitten kovin usein lisätä. Riittää, kun viiden tunnin välein käy vilkaisemassa. Tosin tuollaista savustinta ei asuintiloissa suvaita ja pannu onkin sijoitettava johonkin entisen navetan nurkkaan, josta sitten vedetään ne maanalaiset kanaaliputket kiinteistöön asti.
        Asiaan mennäkseni tuosta kun sitten avataan käyttöön kokotiilellä muuratun hormin rinnalle se viereinen hieman avarampi pystytiilellä erotettu savureikä, niin varmastikaan tasan ei mene onnen lahjat vedon suhteen. Se kuitenkin auttaa, kun tukkii vaikka yläpäästään sen alkuperäisen ahtaamman reiän, josta ei savu muutenkaan ulos mahdu.

    • piipputuuletin
    • ihmeissään torysta

      Miten tuonne torujyriin maksetaan ja paljonko siellä on toimituskulut??

      • täytyy kokeilla

        Tosiaan, tuohan parantaisi kivasti piipun "vetolujuutta".

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3352
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3147
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2591
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2528
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1943
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1840
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1465
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1179
    Aihe