Ei mulla muuta, mutta tulin tänne avautumaan, kun ottaa kupoliin. Nimittäin on hirvittävät poltteet saada uusi (vasta alkutekijöissä oleva) käsikirjoitus valmiiksi. Ajatukset pyörivät jatkuvasti tarinassa ja henkilöhahmoissa. Aihe kiinnostaa itseäni ja sormet syyhyävät saada tarina nopeasti paperille, jonka jälkeen sitä voisi alkaa muokkaamaan. MUTTA kun ei ole aikaa kirjoittaa kuin pari hassua tuntia illassa! Se ei riitä mihinkään! Siinä ajassa ehtii juuri ja juuri avata koneen, tutkia mihin jäi viime kerralla – ehkä lukea hieman lähdekirjallisuutta ja sitten räkiä paperille parisataa sanaa muokkaamaton tekstiä. Toisin sanoen: Ei etene, ei. Oi miksi, oi miksi synnyin köyhäksi duunariksi, enkä rikkauksissa rypeväksi vapaaherraksi!
Avautuminen (ei mulla muuta asiaa)
Mashiach
13158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hankala yhtälö, Massi, kun tietysti nukkuakin pitää. Viikonloput? Lomat?
En tiedä, oletko hidas vai nopea kirjoittaja? Sanotaan, että on parempi kirjoittaa nopeasti ja muokata hitaasti kuin toisinpäin. Mutta helppohan minun on sanoa, vapaaherran, vaikka en rikkauksissa ryvekään :)
......nykyromaaneja lukiessani olen tullut päätelmään, että suurin osa kirjailijoista
sanelee tekstinsä
ja muut kirjoittavat puhtaaksi.
:D
en tiedä, mikä tuossa naurattaa, mutta naurattaa :D
Minulla on sama ongelma. Olen kyllä kotona kaikki päivät, mutta kun on pienet mukulat ja mies niin kaikki siinä vaativat osansa. Aikaa kirjailuun jää pari tuntia per päivä( joskus ei sitäkään), kun lapset nukkuvat päiväunia.
Kirjoitan paljon iltaisin. En muista koska olisin katsonut viimeksi televisiota, sillä kaikki illat menee koneen ääressä, selkä kumarassa näpytellen.
Ilta on muutenkin huonoa aika kirjoittamiselle. Tuppaa venymään nukkumaanmeno ja sitten sitä piehtaroi vielä pitkään punkan pohjalla, kun kaikki jutut kummitelevat vielä vahvasti mielessä. Pitäisi saada illasta rauhoittua.
Minulla on yksi hionnossa oleva, ns. valmis romaani, 100 sivua uutta kirjaa raakavalmiina, 40 sivua vielä toistakin uutta tarinaa ja 500 muuta kirja tai novelli ideaa. Aikaa ei vain ole ja työ etenee hitaasti. Kunpa vain saisi tehdä tätä joskus niin, että siitä maksettaisiin. Silloin olisi aikaa ja saisi kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää, oikein luvan kanssa.
En oikein ymmärrä kiirettä, pari tuntia on kuitenkin tehokkaasti käytettynä tuloksellista työtä. Mikä merkitys sillä on, miten nopeasti tai hitaasti taideteos syntyy? Ei lukijalla ole kiire, miksi siis kirjailijalla? Tuskin kustantajallakaan on kiire. Sehän on esikoisteoksen tekemisessä nautinto, kun kukaan ei turhaan kiirehdi, odota tai manipuloi sitä. Teos syntyy omaan, itse haluamaansa rauhalliseen tahtiin.
Olen itse kirjoittanut esikoisromaaniani melkein neljä vuotta, päivittäin ja hitaaseen tahtiin, luoden, kehitellen, muokaten ja eläen sen mukana. Hyvin nautinnollista. Mutta minulla ei ole kiirusta, ei ole koskaan ollut kirjoittamisen kanssa. Sehän on aikaa itselle, omille ajatuksille, näkemyksille ja keskusteluille.
Jätin kuitenkin jossain vaiheessa kirjoittamisen, koska en nähnyt mieltä teoksen korjaamisessa, en myös osannut tehdä sille mitään uutta. Ystäväni lähetti sen kustantamoon, josta 5 kk kuluttua otettiin yhteyttä: "Haluamme tavata sinut ja keskustella romaanisi käsikirjoituksesta."
Vierailu oli miellyttävä, sivistynyt ja rauhallinen. Solmin sopimuksen ja sain toimittajaltani korjausehdotuksia, joiden tutkiminen ja analysoiminen, pohtiminen veivät viikkoja. Sitten annoin ajan virrata, keskityin ja aloin lopulta kirjoittaa hitaasti teosta uudestaan. Olen yhä sillä samalla tiellä, mutta enää viimeisten liuskojen äärellä. Teos ilmestyy keväällä, sillä on jo kansi ja mainostekstit. Itselle tuntuu vieraalle, katsoa keskeneräisen teoksen kansikuvia, mutta ne myös hieman vauhdittavat; lukijat odottavat.
No minä olen aloittanut tasan neljä vuotta sitten esikoiseni kirjoittamisen, että en ole varsinaisesti kiirettä pitänyt sen kanssa. :D
Loppua kohden kiristin tahtia, koska oli jo aika saada valmiiksi, ennenkuin into lopahtaa.
Minä elän tällä hetkellä voimakasta "tuotannolista" kautta. Pää on niin täynnä ajatuksia, että ne on pakko purkaa nopeasti paperille. Aina se aloittaminen on nihkeintä, sitten alat kirjoittaa ja juuri kun alkaa sujua, joudut keskeyttämään. Onhan se nyt helkkarin turhauttavaa jos tekstiä tulisi, mutta ei ole aikaa sitä purkaa. Sitten sitä pelkää, että ei enää saa siitä jutusta seuraavana päivänä kiinni, että jokin tärkeä jäi kirjoittamatta.
Tämä koskee juuri uuden tekstin kirjoittamista. Hiomisvaihe on mielestäni sellaista kellomaista ja sitä voi päättää tehdä tunnin ja jatkaa seuraavana päivänä. Uuden tarinan runko pitäisi saada minun mielestäni mahdollisimman nopeasti paperille ja sitten voi höllätä hieman.
kiire tulee kun kirjoittaa tästä ajasta-
asiat vanhenee tai joku keksii samantapaisen idean, edes yhden niistä joita käsikirjoituksessa on.
Peukutan edellistä. Kiireellä ei tule kuin...
Toiset tekevät paljon joutuisasti, toiset vähän hitaasti ja loput siltä väliltä. Yhtä ei voi absoluuttisesti peukuttaa toista paremmaksi, koska homman ydin on, että olemme jokainen erilaisia temperamentiltamme, tavoiltamme ja toiveiltamme.
Minulle se pari tuntia päivässä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Haluan kirjoittaa enemmän ja uppoutua työhön kokonaisvaltaisesti. Nyt minusta tuntuu, ettei se onnistu ja minut valtaa riittämättömyyden tunne. Sama kuin olisi nälkä, eikä saisi syödä koskaan vatsaansa täyteen.
Haluan nähdä käsikirjoituksen valmiina pöydälläni ja hypistellä sitä. Minä en halua työstää romaaniani neljää vuotta. Kaksi vuotta korkeintaan, mutta sitten on pakko siirtyä seuraavaan projektiin. Minulla ei yksinkertaisesti ole sellaista kärsivällisyyttä. En kuitenkaan paheksu, väheksy, tai muutenkaan arvostele henkilöitä, joilla kärsivällisyyttä riittää vuosien ahertamiseen saman tekstin kanssa. Ylipäätään en juuri koskaan paheksu ketään tai mitään. Tyylinsä ja tapansa kullakin.
Olen samaa mieltä siitä, että kiireellä ei tule koskaan hyvää. Kyllä minäkin käytän aikaa tekstin viimeistelyyn ja omaan mielestäni hyvän itsekritiikin. Ei tulisi mieleenikään tyrkyttää keskeneräistä projektia kustantajalle. Pyrin aina muokkaamaan kirjoitukseni niin hyviksi, kuin taitoni antavat periksi.
Minulle tuli kiire siinä vaiheessa kun olin saanut idean kirjan lopetukseen, siihen että pääsen
kirjoittamaan viimeisen kappaleen lopulliseen versioon.
Ennen loppu kliimaksia ei ollut mitään kiirettä.
Kiire tulee myös silloin kun on saanut jonkun idean mieleensä että ehtii sen kirjoittaa
luonnoksena edes johonkin. Kunnes oivalsin käyttää apuna kätevästi kulkevaa tablettia johon voin
kirjoittaa välähdyksen omaisesti tulevan idean heti lampun sytyttyä. Jonka sitten siirrän käsikirjoitukseen.
Itse käsikirjoitus rakentuu puhtaasti ”kohtausten” ympärille. Jota muu teksti sitten sitoo yhteen.
Tekstiä syntyy sivu pari, kolme illassaan. Riippuen fiiliksestä, tunteesta ja inspiraatiosta.
Oikeastaan kiire tulee aina silloin kun on siirtänyt raaka version käsikirjoitukseen jolloin sitä pystyy
tarkastelemaan kokonaisuutena ja miten siinä se stemmaa aiemmin kirjoitetun tekstin kanssa.
Eli lopulta onkin aina kiire saada uutta tekstiä tarinaan.
(summa summaarum)
Hillitön tunteen palo ”Sitä se varmaan on.
Kiire on luonnollista, koska minulla vanhat ideat helposti korvautuvat uusilla ja jos päässä ehtii liikaa kehittelemään juonen hienouksia, ilman että saisi ajatuksia kirjattua ylös, minulta alkaa lopahtaa into todella nopeasti ja toisaalta, tekstin alkuperäisen tunnelman ylläpito ja yksityiskohtien osuminen oikein on vaikeaa. En siltikään kirjoita rykäisemällä, vaan ajatuksella, siten, että muokattavaa on lopuksi vain vähän. Kaikille kirjoittajille kirjoittaminen ei ole nautintoa, vaan tuskaa. Hyvän olon tuo vasta valmis käsikirjoitus. Minulla taitaa olla taipumusta jonkinlaiseen lievään maniaan, koska voisin valvoa yökaudet kirjoittamassa, väsymyksestä huolimatta. Ainut este on jälkikasvu, jonka takia pitää herätä aamulla liian aikaisin minun makuuni. Pari tuntia illassa ahdistaa minuakin siis. Luonnekysymys, ehkäpä?
Käyttääkö kukaan enää lehtisiä ja vihkosia ja lippusia ja lappusia?
Mulle ne ovat korvaamaton apu työskentelyssä. Voi päivän mittaan vähitellen kirjata ylös ajatuksia (jopa pelkkiä yksittäisiä sanoja, joita haluaa käyttää tai jotka inspiroivat), ne voi sitten jalostaa siinä intensiivisessä koneellaolosessiossa selkeäksi tekstiksi. Suosittelen...
...ja oli mulla joskus se sanelukonekin... Työmatkankin voi käyttää hyödyksi, vaikka tuntuu nyt vähän jo hupsulta...