Gummeruksen suuri romaanikilpailu

Mievaanmietien

Jokohan ovat mahtaneet ottaa yhteyttä niihin, jotka ovat jatkossa?

324

2105

    Vastaukset 324

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outsider

      Enpä usko, että näin pian. Eivät ole muuten julkaisseet minkäänlaista infoa tulleista kässäreistä, aika outoa.

    • jhgkg

      Joo minäkin olen odottanut, että tulisi jonkinlaista infoa siitä, miten monta osallistujaa kisassa lopulta oli normaalit kiitokset kaikille käsikirjoituksensa lähettäneille, mutta ei mitään...vähän outoa tosiaan. Yleensähän kun kisa päättyy, niin kerrotaan osallistuneiden määrä ja kiitetään. Luulisin etteivät näin nopeasti ole ehtineet tutustua kaikkiin käsiksiin. Veikkaan että voittajille ilmoitetaan aikaisintaan joskus joulukuun puolenvälin jälkeen.

    • Mashiach

      Ehkä julkaisevat sitten kerralla mehevän lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan kaikki info: Paljonko oli osallistujia? Mikä oli käskirjoitusten määrä? Ikäjakauma jne.

      Ja siinä samassa tiedotteessa sitten julkistetaan kymmenen joukkoon sijoittuneet käsikirjoitukset ja markkinoidaan takakansitekstien yleisöäänestystä?

    • joku tyyppi

      Konstig taisi alunperin lipsauttaa saapuneiden käsikirjoitusten lukumäärän, mutta nyt siellä sen blogissa vaan todetaan että paljon tuli. No, vaikka niistä käsikirjoituksista katsoisi vain sen ensimmäisen sivun, niin siltikin niiden lukemiseen varmaan menee valtavasti aikaa. Voittajia ei todellakaan kannata odotella ennen tammikuuta, näin epäilen. Luulen nimittäin, että tuomaritkin ovat vain ihmisiä, ja sellaisen läjän läpikäyminen ei todellakaan ihan hetkessä käy.

    • asdfghjk

      Olihan se osallistujien määrä jo jossain tiedotteessa. 770 käsistä, joista 200 vipana päivänä. KVG

      • Outsider

        Oho, enpäs ole huomannut. Ihme kun infoa ei ole Gummeruksen sivuilla.

    • 479 000 merkkiä

      Kauhea määrä. Itsehän olin tuossa viimeisen 200 joukossa, tottakai. Ja juuri lähdin haeskelemaan tietoa,että onkohan kärkikymppiin oltu jo yhteydessä. Toivottavasti ei :) koska oma puhelimeni ei ole soinut.

    • kldjflksjdf

      "tuomaritkin ovat vain ihmisiä, ja sellaisen läjän läpikäyminen ei todellakaan ihan hetkessä käy", sanoi joku ylempänä.

      Tuomaristo tuskin käy läjää läpi lainkaan, vaan esilukijat valkkaavat esim. 50 parasta varsinaisen tuomariston tutkittavaksi, ja hekin ehkä jakavat tuon viisikymmentä, kukin lukee oma kasansa ja kaikki jäsenet tutustuvat vain esim. 20 parhaaseen.

      Esilukijat lienevät erilaisia kirjallisen kentän monitoimijoita, kuten vaatimattomammin menestyneitä kirjailijoita, freelance-kustannustoimittajia, kirjallisuuden ylioppilaita tai vastaavia. (Panin arvaamalla nuo nimikkeet, mutta luulisin, että tuontyyppisistä esilukijoista on kyse.)

      • joku tyyppi

        Luulisi että noin se menee. Tosin, ei vaikka kymmentäkään käsikirjoitusta ihan hetkessä lueta.

      • 3+7

        Esiraatikos sen sitten ratkaisee.

        Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

        Yksi tykkää leivän kuoresta, toinen kuoritusta leivästä.

        Antidopingin strategian kyllä ymmärtää että testataan urheilukilpailun 3 tai 6 parasta.
        Mutta kirjoituskilpailussa asia on erilainen. Jos tuomaristo saa 50 parasta "testaukseen", niin toivottavasti on ollut edes jonkinlaista ristiinluentaa siinä parhaiden haussa, koska yksi lukija voi esikarsia tekstin henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan, vaikka ehkä kaikkien muiden mielestä teksti olisi kuulunut jatkoon.

        Tämä oli nyt tällainen sattumanvastainen kirjoitus .... kun ei noista kustantamoiden tai kirjoituskilpailujen taktiikoista tiedä. Yleensä kun joka asiassa pyritään sattuman mahdollisuus minimoimaan.

      • lkdsjfldskjfkl
        3+7 kirjoitti:

        Hmm. Ei henkilökohtaisen mieltymyksen vaikutus/merkitys muutu, vaikka läjän lukijoina toimisivatkin tuomareiden sijaan esilukijat.

        Olipa hankala virke. Toivottavasti tajuatte, mitä tarkoitan.

      • voittajasta5
        lkdsjfldskjfkl kirjoitti:

        Hmm. Ei henkilökohtaisen mieltymyksen vaikutus/merkitys muutu, vaikka läjän lukijoina toimisivatkin tuomareiden sijaan esilukijat.

        Olipa hankala virke. Toivottavasti tajuatte, mitä tarkoitan.

        Tarkoitatko että voittajan käsikirjoitus miellyttää kaikkia?

      • Gummerus

        Väärin. Esilukijoina ovat Gummeruksen kustannustoimittajat.

    • 5+2

      ..vaatimattomia ja kateellisia...

    • 479 000 merkkiä

      Onhan se sattuman kauppaa muutenkin, kenen kirja kustannetaan, kenen ei. Jos kirjan eka virke on ekan lukijan mielestä huono - voi lentää roskiin. Tarkoitan siis täysin nobodyn lähettämälle kässärille käy näin.

    • 3+2

      Ei kukaan lue vain ensimmäistä virkettä, silmäilemällä näkee ihan yhdellä katsomalla useammankin virkkeen. Mutta tosiaan, jos ihminen ei osaa kirjoittaa, ei ole mitään tarvetta lukea montaa virkettä. Osaamattomuus näkyy ihan päältä päin. Eli vaikka olisi miten mielenkiintoinen juoni ja muut osatekijät, jos ei ole kirjoitustaitoa, ei kannata alkaa työstämään kässäriä.
      Jos haluaa uskotella itselleen, että hylsyt tulevat rumuudesta/vanhuudesta/noubadiudesta/lihavuudesta/jamitäniitäonkaan, niin siitä vaan.

    • ,kl,l.i.löo

      Älkääs nyt höpiskö, kun ette tiedä kustannustoimittamisesta yhtään mitään. Siellä vuodessa kieppuu 12 000 kpl kaunokirjallista väsäystä kustantajilla.
      Käsikirjoitus harpotaan mallilla sivut 3,9,13,20,55,147 ja kaksi viimeistä. Lukijan pitää saada sellainen käsitys noista noin 10-12 lukemastaan sivusta, että viittii lukea vähän tiiviimmin.
      Se tiiviimpi voi tarkoittaa ensimmäisen luvun ja luvun 8 lukemista. Niiden ollessa jotakin suttua ja sepustusta niin hylkyyn ja odottamaan 9 kuukautta tiedon laittamista, että "Ei se ny ollut meille mitään!" Tuo monen kuukauden odotuttaminen tarkoittaa, että kustannustoimittaja sydän kylmänä odottaa, ettei vain toinen kustantaja vedä siitä menestystä.

      http://blogit.iltalehti.fi/markus-leikola/2013/10/30/parhaita-kotimaisia-kansienvaleja/

      Hieman sisällä olleena kirjamaailmassa uskallan raottaa muistojen huntua sen salaisuuden Venuksen pinnalta.
      Meillä kiertää kustantajilla 11 000, tai 12 000 proosalaista käsikirjoitusta. Siihen päälle noin 3 000 tieteellistä käsikirjoitusta ja oppikirjoja 1 000 vuodessa. Se on valtava määrä tavaraa, joita kustannusvirkailijat silmäilee kiireellä sivulta 1, 9, 27, 45, 109, 138 ja viimeisen liuskan. Siinä noin 2 minuutissa tehdään päätös miten käsikirjoituksen käy. Vastausta pitkitetään sentään 7-12 kuukautta!

      Valtaosa tarjonnasta tietysti on julkaisukelvotonta. Toisaalta kyllä kustantajat julkaisee mm. muistelmia sadoittain tietäen, että takkiin tulee. Jokin johon ei ymmärrys yllä pakottaa ne siihen. Toinen varmasti tappiota tuottava tavara on julkimoiden, missien, urheilijoiden ja politiikkojen “kirjoittamat” kirjat elämänkokemuksistaan.

      Kustannusvirkailija on keskimäärin fil.maist. ikä 42-53, nainen, pääkaupunkilainen, kerran eronnut, maaseutusyntyperäinen, kuvitteellisesti henkisesti yli-ihminen ja tavattoman tympääntynyt lukemaan käsikirjoituksia. Tekee sen henkensä hädässä palkan vuoksi.

      Sähkökirjaan uskon vasta, kun se lukulaite on silmälasien tapainen ja lukee tekstin ääneen. Olen yrittänyt kokeeksi käyttää lukulaitetta ja lukenut töllöltä. Se on itsensä kiduttamista, tai ainakin sellaiselta tuntuvaa. Voi olla, että kun on yli 50 vuotta paperia pitänyt kädessä, tuntien sen hajunkin ja juoksuttanut silmää kirjainten painovärillä, niin ei enää osaa mitään.
      Siksi on myös Koskenkorvan viina, joka ei ole vielä paljon muuttunut, kun tutustuin siihen halkopinon takana 1969 tanssiaisissa.

      Vittumaine Aulis

      30.10.2013, klo 7.50

    • kersan pätkät

      "Kustannusvirkailija on keskimäärin fil.maist. ikä 42-53, nainen, pääkaupunkilainen, kerran eronnut, maaseutusyntyperäinen, kuvitteellisesti henkisesti yli-ihminen ja tavattoman tympääntynyt lukemaan käsikirjoituksia. Tekee sen henkensä hädässä palkan vuoksi."
      Kyllä huvitti. Pitää kai paikkansa, mutta kun tilastojen valossa päätellään keskimääräinen suomalainen, tuloksena tulee ihminen, jollaista ei ole olemassa yhtään kappaletta. Vähän kuin ne 2,3 lasta joka perheessä.

      • nolla235234562435

        Kyllähän kaikki voi sitten vertailla, kuinka paljon poikkeaa mikäkin ominaisuus siitä keskimääräisestä.
        Tai oikeammin pitäisi katsoa, kuinka paljon kustannusvirkailijoiden keskuudessa poiketaan tuosta keskiarvosta ja
        kuinka paljon kansan tai lukijoiden keskuudessa poiketaan tuosta keskiarvosta.

    • Mashiach

      "Tuomariston palautteen käsikirjoituksistaan saa kymmenen finalistia, joiden joukosta myös yleisö pääsee äänestämään mielestään parasta romaani-ideaa käsikirjoitusten takakansitekstien perusteella. Äänestys tapahtuu suuren romaanikilpailun nettisivulla tammikuun 2014 loppupuolella."

      Olisiko niin, että jos ei tammikuun ekan viikon loppuun mennessä mitään ole mistään kuulunut, niin sitten juna on mennyt ohi?

      • jghkgkjhg

        Ainkin Joonas Konstigin (joka siis tuomaristossa) blogissa oli jokin juttu joskus, missä mainittiin, että voittajat valitaan tammikuussa.

    • Novelman

      "Tuomariston palautteen käsikirjoituksistaan saa kymmenen finalistia, joiden joukosta myös yleisö pääsee äänestämään mielestään parasta romaani-ideaa käsikirjoitusten takakansitekstien perusteella. Äänestys tapahtuu suuren romaanikilpailun nettisivulla (www.suuriromaanikilpailu.fi) tammikuun 2014 loppupuolella"

      Eli jos kymmenikköä yleisö äänestää tammikuun loppupuolella, niin kyllä varmaan puolivälin kieppeillä kymmenikkö on valittu.

      Ja kärkikolmikko (kolme kai) julkistetaan helmikuussa.

    • osallistunut

      jokohan kymmenen parasta valitaan, vai onko juna mennyt jo. Itse ainakin odottelen onnitteluviestiä tuomaristolta vielä ennen joulua. Vai mahtaako mennä ens vuoden puolelle?

    • veikkauksestako?

      mistähän numerosta soittelevat.... mulle kun viime päivinä soiteltu. mut empä vaan o ehtiny vastaam aan, harmi...

      • yepyeppo

        Eivät pyytäneet puhelinnumeroa, joten eiköhän kannatta puhelimen sijasta pitää silmällä sähköpostia.

    • nemm

      kuapustelijoita ne on ollunna...

    • Jupejuu

      Ööh, pitäisi varmaan laittaa viestiä sinne että ottavat mun kässärin pois. En missään nimessä halua osallistua mihinkään takakansitekstikisaan, koska muokkaan tarinaa toiselle kustantamolle.

    • ...----

      Kisataan kuin viidakon tähtöset....
      Tyhmiä olette kun tuollaiseen suostutte!

    • juu tuu

      "Ööh, pitäisi varmaan laittaa viestiä sinne että ottavat mun kässärin pois. En missään nimessä halua osallistua mihinkään takakansitekstikisaan, koska muokkaan tarinaa toiselle kustantamolle. "
      Itsehän sinä osallistuit ja kässärisi lähetit. Ihan tieten tahtoen.

    • Jupejuu

      No niin lähetin mutta enhän mulla ollut silloin mitään, ei edes hylkyjä postilaatikossa. Kässäri on jo pari kolme vuotta vanha. Kilpailuun osallistumisen jälkeen olen kuitenkin saanut kolmelta kustantamolta muutosehdotuksia ja olen valkannut niistä parhaimman jonka neuvojen mukaan kirjoitan seuraavaa versiota. Eli byebye G!

      • ilta5

        IS: "Varma voittaja vetäytyi kilpailusta kotikiireisiinsä vedoten. Kisakylässä närkästyttiin."

      • fazerina
        ilta5 kirjoitti:

        IS: "Varma voittaja vetäytyi kilpailusta kotikiireisiinsä vedoten. Kisakylässä närkästyttiin."

        :D

    • 2+1

      Kiitos tosi paljon. Nyt meillä muillakin on edes jonkunlaisia mahdollisuuksia.

    • Mievaanmietin

      Tammikuu alkoi. Olisikohan niin, että raati kokoontuu ensi viikonloppuna valitsemaan ne kymmenen? Silloin ensi maanantaina loppusuoralle päässeet saisivat meiliä ...

      Tietoa ei ole, mutta arvaus ei ole huono, eihän?

      Jänskättääkö täällä ketään muuta?

      • 3+365

        älä pelkää...
        ei noilla sanoilla pääse julkaisukynnyksen yli

      • Mievanmietin
        3+365 kirjoitti:

        älä pelkää...
        ei noilla sanoilla pääse julkaisukynnyksen yli

        Ai toi jänskättää on sulle ongelma? Mun mielestä se on hauska sana.

      • k.....g
        Mievanmietin kirjoitti:

        Ai toi jänskättää on sulle ongelma? Mun mielestä se on hauska sana.

        No TUO sanahan on varattu raskaana oleville
        ... ja ylipäätään naisille.

    • Miemie

      Juu, mutta miksi miettiä moista? Aika näyttää.

    • Mievaanmietin

      Mietintö kumminkin, kun en miettimättä osaa olla. Varppina nyt on jo myöhäistä miettiä tätä, ja pitäis alkaa miettiä uusia juttuja. Pianhan se kärkikymmenikkö on nähtävänä .... Kiva juttu. Onnea kaikille joitaonnisti! Vaikka kyllä ketuttaa.

      • sääliä

        Mikä siinä nyt ketuttaa? Jos kyseessä olisi lottoarvonta, niin ketuttamiseen voisi olla syytä. Nyt on kuitenkin kyseessä kirjoituskilpailu, jonka voittaja on kovatasoinen. Jos oma tekstisi on huono, niin ei siinä ole mitään syytä kirota muuta kuin omaa taitamattomuuttaan.

    • Mievaanmietin2

      Enhän sanonut, että voittaja olisi huono, päin vastoin olen kiinnostunut näkemään loppusuoralle päässeiden takakansitekstit. Samaan aikaan olen pettynyt omaan kyvyttömyyteen, totta.
      Miten sinusta tuli kovatasoinen kirjoittaja? Luitkohan paljon? Hyödyitkö aikoinani kirjoituskilpailuista? Vai oliko sinulla selkärankaa suunnitella itse aikataulu kirjoittamisellesi?

    • TossaMossa

      Näin lukijan näkökulmasta, ne voittajat ovat usein huonoja, ja toiseksi, miten voittajaromaani voisi olla kovin hyvä kun keskinkertaiset kirjailijatkuuluvat valintaraatiin?

      • Outsider

        Ai noinko ajattelet TM? Perusteluja?

      • fgfgfdg

        TossaMossan kommentti on ihan paras. Eli jos TossaMossa itse voitat, niin mites sitten? Oletko yhä sitä mieltä, että voittaja on huono ja valintaraati ei ole osannut hommaansa? Haha, kyllä voi olla katkeria ihmisiä.
        Onko muuten tietoa onko voittajille jo ilmoitettu. Alkais varmaan olla sen aika....

      • TossaMossa
        fgfgfdg kirjoitti:

        TossaMossan kommentti on ihan paras. Eli jos TossaMossa itse voitat, niin mites sitten? Oletko yhä sitä mieltä, että voittaja on huono ja valintaraati ei ole osannut hommaansa? Haha, kyllä voi olla katkeria ihmisiä.
        Onko muuten tietoa onko voittajille jo ilmoitettu. Alkais varmaan olla sen aika....

        TossaMossa ei osallistunut kilpailuun.

    • pullin sittiä

      Eli jos voittaja on joku muu kuin minä, on voittaja huono koska keskinkertainen raati valitsi sen. Jos minä voitan, on voittaja loistava koska keskinkertainen raati osasi valita itseään paremman voittajan.
      ihanaa, että on kilpailuja, näin syntyy täysin pulsittikeskustelua.

    • Viivix

      Kait se on sitä tajunnanvirta paskaa, kun me mentiin kaljalle ja tuli siihen Makekin jne. Tai fantasiaa tai sitä, että jankataan sodan vuosia suuren ikäluokan tai heitä nuorempien kautta.

    • poiuy1

      ovatko oikeasti ottaneet jo yhteyttä, en saata uskoa etten ole kymmenen sakissa.

      ?

    • Eräs osallistuja

      Ainakaan minuun ei ole vielä oltu yhteydessä, joten ei varmaan ole vielä voittajilla tietoa.

    • Immihinaaja

      Jos ei viikon sisään tuu tietoo, niin se o soromnoo gummerus. Menetitte Suomen parhaan kirjan ever. Nopeat syövät hitaat.

    • joku tyyppi

      Eipä ole kuulunut mitään. Tämä siis tarkoittaa, etten ole voittanut (ja tuomaristo on myötähävennyt silmät päästään tuotokseni äärellä ja varta vasten tulostanut tekstini, jotta voisivat tunkea sen paperisilppurin lävitse, ikäänkuin symbolisena eleenä) tai ettei voittajille ole vielä ilmoitettu. Veikkaan jälkimmäistä, ihan mutu-tuntumalta. Koko ajan ovat nimittäin siirtäneet tuota voittajan julkistusta myöhemmäksi. Tajusivat varmaan jossain vaiheessa, että duuni olikin suurempi, kuin osasivat odottaa. 770 kässäriä. On siinä aika paljon kahlattavaa, vaikka olisikin monta apupoikaa ja -tyttöä raakkaamassa huonoja (ja hyviäkin) pois.

      Toivotaan nyt kuitenkin, että pysyvät siinä ajatuksessa että tammikuun lopulla top 10 tulisi äänestykseen.

    • Dianthus1

      Miten niin ei ole voittajia valittu? Takakansien tekstitkin piti äänestää tammikuun aikana? Ei kai niitä parissa päivässä kukaan edes huomaa, että osaisi edes äänestää?

    • joku tyyppi

      http://www.suuriromaanikilpailu.fi/#ajankohtaista

      "Tuomaristo vetäytyy nyt lukemaan lähetettyjä tekstejä ja kertoo päätöksensä helmikuussa 2014."

      "Äänestys tapahtuu suuren romaanikilpailun nettisivulla (www.suuriromaanikilpailu.fi) tammikuun 2014 loppupuolella."

      • segfdsgds

        Aloin miettiä, että kai ilmoittavat ennen äänestystä niille, joiden tekstit ja takakannet äänestykseen menevät??! Vai voivatko vain laittaa takakannen äänestykseen ilmoittamatta siitä ensin kirjoittajalle??

        Ehkä ilmoittavat vain voittajakolmikolle, mutta eivät kaikille kymmenelle??!!
        Toisaalta se olisi ihan perseestä. En minä ainakaan haluaisi omaa tekstiäni mihinkään äänestykseen tietämättä siitä!

      • jaana1

        just näin. eli ootellaan rauhassa!

    • Miumau1

      Siis sehän on nimetön kilpailu, eli eihän osallistujille voi ilmoittaa. Osallistuessaan antaa luvan julkaista tekstinsä netissä, ja jos kesken kilpailun esim löytyy toinen kustantaja, niin pitää ilmoittaa gummerukselle, että vetää tekstinsä pois. Näin sen näkisin.

    • Sgfhktgvjj

      Joo varmaan tilanteessa jossa ois saanu sopimuksen ni sinne pitää ilmottaa jne. Mutta siitä ei ollut nyt kyse, vaan siitä että niiden pitäis ilmoittaa jokaiselle kympin joukkoon päässeelle! En ainakaan halua että oma takakansiteksti menis sinne sellasenaan. Haluan vähän muuttaa sitä ensin ja jos se ei onnistu niin ainakin tietää etukäteen jos se sinne menee. Kylllä siihen pitäisi olla oikeus. Koko minun käsikirjoituksen juoni on ehtinyt muuttua ja en oo missään lupautunut antaan sitä laitettavaks ilman mun tietoa! Ja muutenkin se olisi mukavaa että ne ottais henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin kymmenikössä,koska nekinhän on tavallaan voittajia. ja joo tiedän etten varmaan tuu voittaan ja niin edelleen.

      • möömöömöö

        Mulla on sama tilanne, olen jo puheissa toisten kustantamoiden kanssa ja mieluiten vetäisin koko tekeleeni pois kilpailusta. HUOMIO GUMMERUS-TYYPIT JOS LUETTE TÄTÄ!

      • 1+10
        möömöömöö kirjoitti:

        Mulla on sama tilanne, olen jo puheissa toisten kustantamoiden kanssa ja mieluiten vetäisin koko tekeleeni pois kilpailusta. HUOMIO GUMMERUS-TYYPIT JOS LUETTE TÄTÄ!

        muttet uskalla itse ilmoittaa sinne, että otat tekeleesi pois? ;-D
        Vaan odotat että ne täällä lueskelisivat ja vaistoaisivat että tämähän A.A. on se kymmenikön kirjoittaja, oi oi, pois haluaa, no minkäs teemme.

      • YmmiHinaaja
        möömöömöö kirjoitti:

        Mulla on sama tilanne, olen jo puheissa toisten kustantamoiden kanssa ja mieluiten vetäisin koko tekeleeni pois kilpailusta. HUOMIO GUMMERUS-TYYPIT JOS LUETTE TÄTÄ!

        Joo - sama juttu. Pulla on pian toisessa uunissa. Mutta tietty 10.000 lanttia kelpaisi.

    • päivää

      Kärkikymmenikölle on ilmoitettu.

      • landiaaaaaa

        Niin kuulemma on.
        Onnea voittajille.

      • Mashiach
        landiaaaaaa kirjoitti:

        Niin kuulemma on.
        Onnea voittajille.

        No siinä tapauksessa Onnea voittajille!

      • Viuh

        Mistä tiedät? Tämä on ensimmäinen repliikki, jossa väitetään että kärjelle ilmoittamisesta tiedetään. Mutta miten olet saanut tiedon?

    • Quester

      Mistä tiedätte?

      • axelllllsooon

        No sitä minäkin, että pakkohan kaikille kymmenelle on ilmoittaa. Nimittäin niiden kymmenen joukossa on myös voittajakolmikko. Vaikka takakansikisa on nimettömänä, se on nimetön vain yleisölle joka äänestää.
        Mutta joo, kiinnostaisi tietää mistä tiedätte, että voittajille on ilmoitettu?

        Itse en kyllä Gummerukselle edes kirjailijaksi lähtisi, tajusin sen vasta kun olin ehtinyt osallistua. Jos olisin voittanut olisin harkinnut kahteen kertaan ottaako palkinto vastaan vai ei...rahasummalla ei olisi itselleni ollut niin väliä.

        Nimittäin: Luin Hännisten "Haluatko todella kirjailijaksi" teoksen ja siinä kerrottiin aika ikäviä totuuksia Gummeruksesta. Esimerkiksi vuonna 2012, gummerus oli kuulemma saanut varoituksen kirjailijaliitolta siitä, että heidän uusi kustannussopimusmallinsa oli epäedullinen kirjailijoille. Siinä yritettiin "huijata" hamuamalla tekstioikeuksien lisäksi itselleen oikeuksia kaikkeen tulevaan kuten dramatisointiin, mahdollisiin elokuvaoikeuksiin jne. Sopimuksessa oli kuulemma muutakin epäedullista, Hänniset eivät edes paljastaneet kaikkea. Hännisten kirjan mukaan Kirjailijaliitto myös varoitti, että kirjailijoiden pitäisi tarkistuttaa Gummeruksen kanssa tehtävät kustannussopimukset lakimiehellä...

        Lisäksi Hännisten kirja paljasti Gummeruksesta muutakin negatiivista. Kirjailijoista kuulemma tuntuu että ovat jätetty heitteille jne. Olin kyllä aika järkyttynyt kun luin tuota Hännisten kirjaa ja päätin että Gummerukselle en halua. Harmi että olin ehtinyt osallistua kisaan.
        Oma käsitykseni on ollut, että Gummeruksella on paljon esikoiskirjailijoita, joista ei sen koommin kuulla mitään. Joten oikeastaan olen aika helpottunut etten voittanut.

    • 201+3

      Höpsis. Minulle ei ole ilmoitettu, joten voittajille ei ole ilmoitettu. Joten spekuloikaa te täällä vaan, häviäjät.

    • sssssss

      te muut laskette kai leikkiä, mutta itse odotan ihan oikeasti sijoittumistani kymmenikköön.

      • kylmätotuus

        770 osallistujaa, joista ehkä 750 odottaa kelpaavansa 10 parhaan joukkoon. 10.000 euroa on kirjailijalle iso raha ja kun kilpailu oli avoin, voittaja voi olla vaikka takavuosien Finlandia-palkinto ehdokas, tai vaikka itse Remes.

    • Miemiemie

      Voittajateksti voi myös olla takavuosina Finlandian voittanut kirja, koska kaikki sen ovat jo unohtaneet.

      Mihin nuo teidän tietonne siitä, että palkinnosta on jo ilmoitettu, perustuvat?

    • Marlowe

      Kysyin asiaa suoraan Nina Gimisnovalta (kirjoitinkohan oikein?) ja pyysin pikaista tiedottamista. Kyllä maar niin on, että kärkikymmenikkö on selvillä ja Gummerus ei kieltänyt asiasta kirjoittamista.
      Onnea heille! Jännitys jatkuu, mutta erilaisena.

      • fdsfdfsgdf

        Kärkikymmenikkö on selvillä, mutta onko heille ilmoitettu myös? Vai ovatko he tällä hetkellä vain tuomariston tiedossa??

      • dfgdg
        fdsfdfsgdf kirjoitti:

        Kärkikymmenikkö on selvillä, mutta onko heille ilmoitettu myös? Vai ovatko he tällä hetkellä vain tuomariston tiedossa??

        Ja jos eivät ole vielä itse kilpailijoille ilmoittaneet, aikovatko sen tehdä?

      • Miemiemie2

        et kirjoittanut oikein

    • hra Hoo

      Eiköhän ne perustu hevosmiesten tietotoimiiston välittämiin tietoihin. Ei sillä, mistäs sitä tietää vaikka tällä kertaa olisivat tosia juoruja. Mutta toisaalta, olisihan se varmaan aika hauskaa trollailla, kun voisi ihan oikeasti aiheuttaa oikeita pettymyksen tunteita ihmisissä. Tosin, aika monihan pettyy muutenkin jossain vaiheessa joka tapauksessa...

      @kylmätotuus. 750 odottaa sijoittuvansa kärkikymmenikkoon. Totta. Ja ei sinne monellakaan ole tosiaan asiaa, edes hyvänä päivänä. Mutta kukas siihen tekstiin uskoisi, ellei kirjailija itse?

      Ja voi se voittaja olla joku ihan nobodykin. Helmikuussa se varmaan sitten nähdään. Ja tällaisen kilpailun etu tietysti on, ettei kirjailijabrändi auta naamioimaan heikkoa tai muuten inspiraation puutteesta kärsivää tekstiä (en viittaa nyt Remekseen tällä, en ole herran tuotantoa edes lukenut niin en uskalla arvioida). Teksti ratkaisee, toivottavasti, joten ulkokirjallisilla ja tunnettuudella ei pitäisi olla vaikutusta loppputulokseen.

      • Lääkäriä

        Marlowe: milloin kysyit? Sanoiko, milloin takakansitekstit tulevat kilpailun sivustolle? Huomenna?

      • Marlowe
        Lääkäriä kirjoitti:

        Marlowe: milloin kysyit? Sanoiko, milloin takakansitekstit tulevat kilpailun sivustolle? Huomenna?

        Kysyin eilen.
        Olen kuulemma vapaa tekemään mitä vain, joten luin rivien välistä jotain :-)
        Toivottavasti toivomukseni tiedottamisesta jäi elämään kotimaisen kirjallisuuden päällikön mieleen.
        Kilpailussa oli 0,0077 prosentin mahdollisuus voittaa, tai ainakin sinnepäin. Repikää siitä lohtua.

      • Mate M. Aatikko
        Marlowe kirjoitti:

        1,2 prosentin, jos käytetään ihan oikeaa matematiikkaa, eikä heitellä numeroita hatusta.

      • Mate M. Aatikko
        Mate M. Aatikko kirjoitti:

        1,2 prosentin, jos käytetään ihan oikeaa matematiikkaa, eikä heitellä numeroita hatusta.

        Ja tietysti 0,13 %:n mahdollisuus korjata koko potti.

      • kirjallisuusala
        Mate M. Aatikko kirjoitti:

        Ja tietysti 0,13 %:n mahdollisuus korjata koko potti.

        Rupesi tämä asia häiritsemään, joten kävin herättämässä taloyhtiömme roskalaatikossa asuvan puolalaisen kustannustoimittajan. Mies osasi kertoa, että sunnuntaina Prismasta saa suolalihaa puoleen hintaan, joten tuskin Gummerus tekee minkäänlaisia päätöksiä ennen kuin lihatiski on ostettu tyhjäksi. Mitä tuli tällä sivustolla viljeltyihin voittotodennäköisyyslaskelmiin, mies oli niistä jokseenkin hämmentynyt. Puolassa on kuulemma tapana, että kirjallisuuspalkinnon voittaa aina se joka uskaltaa juosta pääkaupungin pääkatua alasti ja mahdollisimman juovuksissa. En tiedä miten kyseinen kikka täällä meillä toimisi, mutta ehdottaisin että edes joku kokeilisi ja tulisi sitten tälle sivustolle kertomaan tunnelmiaan. Olisihan se muutenkin hienoa aloittaa kirjallinen ura Seiska-lehdestä ja kymmenen uutisten loppukevennyksestä. Puolalainen ystäväni toivotti kilpailuun osallistuneille onnea ja toteisi ennen sammumistaan, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja kilpailemaan kilpailemalla. En tiedä mitä syvällistä tuohon toteamukseen sisältyy - omituinen ala, tämä kirjallisuusala.

      • Mashiach
        Mate M. Aatikko kirjoitti:

        Ja tietysti 0,13 %:n mahdollisuus korjata koko potti.

        Mun matematiikkani mukaan voittotodennäköisyys on yhtä hyvä kuin käsikirjoituksesi. Ei kai tätä nyt arvalla ratkaista?

      • Miemietin ankarasti
        kirjallisuusala kirjoitti:

        Rupesi tämä asia häiritsemään, joten kävin herättämässä taloyhtiömme roskalaatikossa asuvan puolalaisen kustannustoimittajan. Mies osasi kertoa, että sunnuntaina Prismasta saa suolalihaa puoleen hintaan, joten tuskin Gummerus tekee minkäänlaisia päätöksiä ennen kuin lihatiski on ostettu tyhjäksi. Mitä tuli tällä sivustolla viljeltyihin voittotodennäköisyyslaskelmiin, mies oli niistä jokseenkin hämmentynyt. Puolassa on kuulemma tapana, että kirjallisuuspalkinnon voittaa aina se joka uskaltaa juosta pääkaupungin pääkatua alasti ja mahdollisimman juovuksissa. En tiedä miten kyseinen kikka täällä meillä toimisi, mutta ehdottaisin että edes joku kokeilisi ja tulisi sitten tälle sivustolle kertomaan tunnelmiaan. Olisihan se muutenkin hienoa aloittaa kirjallinen ura Seiska-lehdestä ja kymmenen uutisten loppukevennyksestä. Puolalainen ystäväni toivotti kilpailuun osallistuneille onnea ja toteisi ennen sammumistaan, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja kilpailemaan kilpailemalla. En tiedä mitä syvällistä tuohon toteamukseen sisältyy - omituinen ala, tämä kirjallisuusala.

        Minulle tuo puolalainen viisaus avautui heti. Ja minähän en olisi edes halunnut oppia kilpailemaan. Haluan ainoastaan oppia kirjoittamaan.

      • scarabaeus
        Miemietin ankarasti kirjoitti:

        Minulle tuo puolalainen viisaus avautui heti. Ja minähän en olisi edes halunnut oppia kilpailemaan. Haluan ainoastaan oppia kirjoittamaan.

        ai sunnuntaina Prismasta suolalihaa, joo. Hyvä vinkki.
        Mietinmietin ankarasti
        opit varmaan vielä Sinäkin kirjoittamaan, nököjään
        kirjallisuusala
        on jo huimasti kehittynyt alalla,
        toivottavasti hän voittaa tai on ainakin takakansitekstillään
        kilpailussa mukana.

        Ja nyt vähän harmittaa, kun en jaksanut kirjoittaa kilpailuun. Ehkä sitten seuraavaan. Milloin ja missä on seuraava kaunokirjakilpailu ?

      • Mrlw
        Mate M. Aatikko kirjoitti:

        1,2 prosentin, jos käytetään ihan oikeaa matematiikkaa, eikä heitellä numeroita hatusta.

        Nooh, miten yksi lähes tuhannesta nyt sitten prosentuaalisesti ilmoitetaan. Jos se on noin niin kiitos tiedosta.

      • fazerina
        scarabaeus kirjoitti:

        ai sunnuntaina Prismasta suolalihaa, joo. Hyvä vinkki.
        Mietinmietin ankarasti
        opit varmaan vielä Sinäkin kirjoittamaan, nököjään
        kirjallisuusala
        on jo huimasti kehittynyt alalla,
        toivottavasti hän voittaa tai on ainakin takakansitekstillään
        kilpailussa mukana.

        Ja nyt vähän harmittaa, kun en jaksanut kirjoittaa kilpailuun. Ehkä sitten seuraavaan. Milloin ja missä on seuraava kaunokirjakilpailu ?

        Komppaan scarabaeusta, kirjallisuusala on kisakylän vauhdikkain selostaja.

    • mie-vaan-mietin

      Do dii: tämä ketju alkoi todella vaivata, siksi menin suuriromaanikilpailu.fi -sivustolle ja ihan sieltä ihan itse opiskelin:

      Kärkikymmenikölle ilmoitetaan

      Tuomaristolle eivät kilpailijoiden henkilöllisyydet käy ilmi ennen kuin lopullinen järjestys on selvillä

      Jotta nämä kaksi käyvät toteen, kärkikymmenikkö valitaan ensin (tämä on nyt tehty)

      Nyt tuomaristo on siinä vaiheessa, että he miettivät kolmea parasta tekstiä

      Vasta kun kolme parasta tiedetään, kärkikymmenikölle ilmoitetaan, että heidän tekstinsä menevät äänestykseen verkkoon.

      Meinaan mulle ei ole vielä ilmoitettu, joten näin sen täytyy olla.

      • loogisesti

        Jotkut kilpailuun osallistuneet ovat voineet saada diilin toiselta kustantajalta. Siksi olisi kovin hölmöä että Gummerus valitsisi ensin kolme voittajaa, ainoastaan huomatakseen, ettei yksikään ole enää kisassa mukana. Siksi he valitsevat 10 parasta jotka ovat edelleen mukana kisassa ja sen jälkeen valitsevat voittajat.

    • Quester

      "Kärkikymmenykköön ollaan yhteydessä", oli vastaus. Sen voi tulkita monella tavalla :)

    • Yhteysvoima

      Tottakai ollaan yhteydessä ; )

    • musta tuntuu nyt

      Voihan se yhteys olla telepaattinenkin.

    • kyllä

      Täytyy kyl soittaa maanantaina itse paikalle ja kysyä, julmaa trollailua mikäli hatusta heitetty info :P

    • asdfg99

      Kymmenen takakansi tekstiä on valittu. Kirjoittajat saaneet jonkin aikaa muokata, eli ei ihan tään päivän uutinen. Siitä kuka voittaa en tiedä mitään. Osa kympistä omilla blogisivuillaan mainostaa - pian voit äänestää. Nöyrin kiitoksin.

      • Tervehdys

        No mainitse nyt sellainen blogi

    • Quester

      Tuntuu ihmeelliseltä jos peli kympistä on avattu eikä G tiedota mitään. En oikein usko.

    • Tervehdys

      Linkkiä kehiin! Jos jossain on tuollainen blogi, niin kyllähän se löydetään.

    • Tervehdys2

      Siis onhan yleisöäänestyksiin nimetön.

    • Twiittifani

      Kirjailija konstig twiittasi 2pv sitten lukevansa käsikirjoituksia, ja tekevänsä positiivisia havaintoja

      (Kuulostaa siltä, että kesken on homma...?)

      • jeejeejeejee

        Vai että trilogian toinen ja kolmas osa ovat molemmat äänestettävänä :)

    • Miemaumui

      No haloo, tuollainen sivu nyt löytyi, muttei varmasti ole tuolla kirjoittajalla asiaa palkinnoille. Hän on lähettänyt kaksi kässäriä kisaan, ja optimistinen. En usko hänen sijoittuvan teksteillään 10 parhaan joukkoon, hänen sivuillaan on myös hänen kirjoittamaan runoja näytteenä hänen kirjoitustaidoistaan.

      Muita sivuja? Niitä piti olla monta?

      • Miemaumui

        Sori, ei ne olekaan runoja, teksti oli vain asemoitu siten. Johtamistaidon oppikirjassa. Kaupan, otsakkeen

    • AaaaaPeee

      Luulisi, että tuonne kilpailun sivulle laitettaisiin jokin ilmoitus siitä, että kärkikymmenikölle on ilmoitettu. Tai näin ainakin saisivat säästettyä aikaa, kun ei tarvitsisi olla joka toiselle osallistujalle vastaamassa tuloksiin liittyviin kyselyihin...

      • ffdfdsg

      • Kissantassun
        ffdfdsg kirjoitti:

        Joo, vähän kyllä epäilyttää tuo että kaksi osaa trilogiastaan olisi muka äänestyksessä. Tuskin samalta kirjoittajalta olisi kaksi osaa...vähän outoa olisi kyllä.

        https://www.opusliberum.com/?op=books&id=17&cid=564&cgid

        Vielä kummempaa, että ekaa jo myydään. Kuka sarjaa kustantaisi tai julkaisisi kesken kaiken? Ja eikö tosiaan fantasia jo riitä?

    • gergregreg

      Veikkaan, että tuomaristo on valinnut kymmenen tekstiä, mutta eivät vielä ole jokainen ehtineet tutustua kaikkiin. Varmaan mennyt suunnilleen nin, että jokainen on valinnut 2 mielestään parasta. Sopisi kuvaan, koska tuomareita on viisi kappaletta. Nyt he sitten tutustuvat toistensa valitsemiin parhaisiin teksteihin ehkä viikonlopun yli ja sitten vasta yhdessä päättävät ketkä niistä voittavat (tulevat rahapalkinnoille) Valitsevat varmaan lisäksi pari varasijaa siltä varalta, että voittajatekstit olisikin jo viety. Veikkaan että ensi viikon alussa tulee tietoa tarkemmin.

      • Marlowe

        Ei tarvitse veikata kärkikymmenikön valintaa vaan näin on, kuten on todettu.
        Kumma kun täällä ei uskota miehen sanaa. Olen saattanut esittää jyrkkiä mielipiteitä, mutta koskaan en ole valehdellut. Nimimerkkiä pitää kunnioittaa sen verran.
        Voi elämän kevät.

      • Miemoumau

        Marlowe, onko tuo tässä ketjussa esitetty väite, että nuo kaksi trilogianosaa ovat jatkossa sitten mielestäsi totta?

      • Estragon
        Miemoumau kirjoitti:

        Marlowe, onko tuo tässä ketjussa esitetty väite, että nuo kaksi trilogianosaa ovat jatkossa sitten mielestäsi totta?

        Voisiko olla, että tämä trilogian kirjoittanut luuli jo heti tekstinsä lähettäneenä, että kaikki takakannet pääsevät yleisöäänestykseen? Noilta sivuilta ei minusta mitenkään käy ilmi, että hän olisi saanut tiedon olevansa 10 parhaan joukossa...

      • Holmes....
        Marlowe kirjoitti:

        Ei tarvitse veikata kärkikymmenikön valintaa vaan näin on, kuten on todettu.
        Kumma kun täällä ei uskota miehen sanaa. Olen saattanut esittää jyrkkiä mielipiteitä, mutta koskaan en ole valehdellut. Nimimerkkiä pitää kunnioittaa sen verran.
        Voi elämän kevät.

        Eipä tuollaiseen voi uskoa, kun ei saa selvää. Mikäköhän on M:n esikuva: kovapintainen etsivä vai keskiaikainen näytelmäkirjailija? Viestien perusteella ei kumpikaan:D

        sanot että kärkikymmenikkö on selvillä ... Kenen selvillä? Jospa vain MG sen tietää.
        Jos hän siitä sulle ilmoittaa... Tai siis sanoo mitä sanoo ja sinä rivien välistä tulkitset mitä tulkitset, niin saman tien saman tiedon luulisi olevan Gummeruksen sivuilla. Ja siellä ei ole mitään selvää tietoa 10:stä, ei ainakaan eilen.

      • hömötiainen

        Marlowe, kyllä me (suurin osa) uskotaan.

      • Mrlw
        Miemoumau kirjoitti:

        Marlowe, onko tuo tässä ketjussa esitetty väite, että nuo kaksi trilogianosaa ovat jatkossa sitten mielestäsi totta?

        Sen verran analyseerasin Tapiolaa mielessäni, että taitaapa hörhöhköistä sivuistaan huolimatta tietää mitä kirjoittaa. Kyllä sieltä varmaan ainakin yksi teos putkahtaa G:n sivuille. Onnea hänelle jo tässä vaiheessa!

      • Mrlw
        Holmes.... kirjoitti:

        Eipä tuollaiseen voi uskoa, kun ei saa selvää. Mikäköhän on M:n esikuva: kovapintainen etsivä vai keskiaikainen näytelmäkirjailija? Viestien perusteella ei kumpikaan:D

        sanot että kärkikymmenikkö on selvillä ... Kenen selvillä? Jospa vain MG sen tietää.
        Jos hän siitä sulle ilmoittaa... Tai siis sanoo mitä sanoo ja sinä rivien välistä tulkitset mitä tulkitset, niin saman tien saman tiedon luulisi olevan Gummeruksen sivuilla. Ja siellä ei ole mitään selvää tietoa 10:stä, ei ainakaan eilen.

        Ehkä minulla oli erittäin painava syy saada vastaus ennen verkkosivuja. Mutta tiedottaminen ei tosiaan ole ollut tämän kisan vahvuusalueita. Luulisi Elisalla olevan resursseja vaikka mihin.

      • Mrlw
        Mrlw kirjoitti:

        Sen verran analyseerasin Tapiolaa mielessäni, että taitaapa hörhöhköistä sivuistaan huolimatta tietää mitä kirjoittaa. Kyllä sieltä varmaan ainakin yksi teos putkahtaa G:n sivuille. Onnea hänelle jo tässä vaiheessa!

        Perun puheeni. Tapiolan leijonapäivitys saattoi olla vanha, vaikkei siinä harmillisesti tosiaan ollut mitään päivämäärää.

      • Holmes....
        Mrlw kirjoitti:

        Ehkä minulla oli erittäin painava syy saada vastaus ennen verkkosivuja. Mutta tiedottaminen ei tosiaan ole ollut tämän kisan vahvuusalueita. Luulisi Elisalla olevan resursseja vaikka mihin.

        jos nyt rivien väli tulkinnalla mennään, niin
        M on saanut tietää ettei tule olemaan kymmenikössä.
        Se tieto ei kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kuin se, että kymmenikkö olisi valittu.

        Se voi tarkoittaa samaa, jos M oli vaikkapa 11. paras.

      • tityyy
        hömötiainen kirjoitti:

        Marlowe, kyllä me (suurin osa) uskotaan.

        tottakaimekaikkitiaisetollaanmarlowentakapihallajauskotaanmitämeillesyötetääntyyti

    • jeejeejeejee

      Jos pitäisi veikata, niin se äänestys tapahtuu joskus maaliskuussa...

      • Nsan kaveri

        Nyt on varmaa tietoa. NSA:n vakoilusatelliitti kertoi nakkikioskilla, ettei Gummeruksen kilpailussa palkita ketään. Ensi vuonna Joonas Konstig tekee maailmanennätyksen julkaisemalla 770 paskaromaania.

      • Lang
        Nsan kaveri kirjoitti:

        Nyt on varmaa tietoa. NSA:n vakoilusatelliitti kertoi nakkikioskilla, ettei Gummeruksen kilpailussa palkita ketään. Ensi vuonna Joonas Konstig tekee maailmanennätyksen julkaisemalla 770 paskaromaania.

        Nauran vedet silmissä...olen aina luullut, että musiikkimaailma sisältää maailman kahjoimmat ihmiset, mutta ihan sama, mikä taidemaailma tahansa...hah hah haa... terveisin kirjoittava musiikkitieteilijä

    • 2+3

      Pitäisi jonkinlaisen ajattelun logiikan jo selittää, että kaikki takakansitekstit eivät mitenkään päädy äänestykseen. 770 tekstiä ei kukaan lue. Puolen sivun mittaisina ne olisivat yli 300 sivua ja lyhyempinä sitten 200 sivun pituinen eepos.
      Kilpailussa oli aivan selvää, että liitteeksi laitetaan takakansiteksti. Se on valmis sellaisenaan, ei kai sitä nyt editoida ja uusinneta puolen vuoden harkinnan jälkeen. Ja jokainen kilpailuun osallistunut on hyväksynyt sen, että oma teksti on mahdollisesti äänestyksessä mukana. Koska se sanottiin jo alussa. JOs ei halua tekstiään äänekstykseen, on kohdan voinut jättää tyhjäksi. Itse kirjoitin vain jotain yleistä selitystä, koska ei ole olennaista, että juuri minun tekstini olisi äänestyksessä.

    • zxcv bnmk,

      Tuo blogin pitäjä on korjannut tekstiään ja ilmoittanut, että hänen takakansitekstinsä ovat MAHDOLLISESTI siellä äänestettävinä, ja että luuli aluksi kaikkien tekstien pääsevän kilpailuun, ei vain 10 parasta.

      • tahtootietää

        Ei tuo ole Blogi, vaan verkkosivu. Missä on sellainen blogi, jossa väitetään että kärkikymmenikössä ollaan?

    • Jämptiseon

      Marlowe: aiemmassa viestissäsi tässä ketjussa kerroit päätelleesi kustannuspäällikön puheesta

      Rivien välistä

      Joitakin asioita.

      Sinulle oli sanottu, että voit toki jatkossa tehdä tekstillesi mitä tahdot.

      Tämän lauseen rivien välistä olet päätellyt, että kärkikymmenikkö on tiedossa.

      Ei se nyt ihan näin mene. Ei ole sanottua, että kärki on jo tiedossa, mutta oletettavaa se on kyllä.

      Kiitos sinulle, kun pyysit kustannuspäälliköä tiedottamaan asioista tehokkaasti jatkossa.

      Kiitos ylipäätään siitä, että kerrot puhelustasi täällä, asia vaivaa monia jotka eivät itse uskalla soittaa.

      Mutta kirjoita siten, että tosiasiat, se mitä sinulle on faktisesti sanottu, eroaa siitä mitä olet itse päätellyt.

      • Mrlw

        Voe ei. Pitääkö mun kopioida tähän se meili? Sorry epäselvät ilmaisuni. Luin rivien välistä, että en ainakaan itse voittanut, koska kärkikymmenikkö on jo tiedossa ja olen vapaa asioimaan muualla.

        Mutta ei tästä nyt enempää :-)

      • hömötiainen
        Mrlw kirjoitti:

        Voe ei. Pitääkö mun kopioida tähän se meili? Sorry epäselvät ilmaisuni. Luin rivien välistä, että en ainakaan itse voittanut, koska kärkikymmenikkö on jo tiedossa ja olen vapaa asioimaan muualla.

        Mutta ei tästä nyt enempää :-)

        Viestisi olivat kyllä ihan selviä suurimmalle osalle, joten ihan turhaan anteeksi pyytelet..

      • sanansa.mitta
        Mrlw kirjoitti:

        Voe ei. Pitääkö mun kopioida tähän se meili? Sorry epäselvät ilmaisuni. Luin rivien välistä, että en ainakaan itse voittanut, koska kärkikymmenikkö on jo tiedossa ja olen vapaa asioimaan muualla.

        Mutta ei tästä nyt enempää :-)

        Pitää kopioida

    • Jäämisen

      Niinpä, tähän ketjuun osallistuneista kukaan ei siis todella tiedä, että kärkikymmenikölle olisi ilmoitettu.

      • Mrlw

        Tarkistin meilin ja tieto on mennyt jo kärkikymmenikölle!!!

      • Mrlw
        Mrlw kirjoitti:

        Tarkistin meilin ja tieto on mennyt jo kärkikymmenikölle!!!

        Voittajat julkistetaan helmikuussa, viesti jatkui.

      • Seonjämpti
        Mrlw kirjoitti:

        Voittajat julkistetaan helmikuussa, viesti jatkui.

        Minä kä meili, mikä viesti

      • 1+9
        Mrlw kirjoitti:

        Tarkistin meilin ja tieto on mennyt jo kärkikymmenikölle!!!

        meiliin pätee kirjesalaisuus, joten älä ainakaan tänne sitä laita ;-)

      • jeejeehomo
        1+9 kirjoitti:

        meiliin pätee kirjesalaisuus, joten älä ainakaan tänne sitä laita ;-)

        Paskanmarjat! Tai siis, kyllä pätee kirjesalaisuus, mutta kyllä viestintää missä on itse osallisena saa julkaista ihan miten lystää (ellei siellä ole jotain salassapidettävää tavaraa). Eli, jos olet saanut sinulle osoitetun sähköpostin, saat tehdä sillä mitä lystäät, tietysti niin, ettet riko mitään muuta lakia, esim. yksityisyyden suojaa.

      • Diudau1
        jeejeehomo kirjoitti:

        Kyseessä on kuitenkin virallinen tiedote, sama sisältö ensi viikolla Gummeruksen sivuilla, siis meinaan jos oikeasti kärkikymmenikkö on tiedossa, niin tottahan ne sen sinne sivuilleen laittavat. Ei edelleenkään tietoa...

      • Tämä2
        Diudau1 kirjoitti:

        Kyseessä on kuitenkin virallinen tiedote, sama sisältö ensi viikolla Gummeruksen sivuilla, siis meinaan jos oikeasti kärkikymmenikkö on tiedossa, niin tottahan ne sen sinne sivuilleen laittavat. Ei edelleenkään tietoa...

        Meili tänne

      • Mrlw
        1+9 kirjoitti:

        meiliin pätee kirjesalaisuus, joten älä ainakaan tänne sitä laita ;-)

        Se oli pelkkää retoriikkaa.

      • Nyttääalkoikiinnosta
        Mrlw kirjoitti:

        Se oli pelkkää retoriikkaa.

        Pelkkää retoriikkaa? Laita se nyt vain tänne, halutaan tietää mitä siinä tarkkaan ottaen sanottiin.

      • vuhvuh
        Mrlw kirjoitti:

        Tarkistin meilin ja tieto on mennyt jo kärkikymmenikölle!!!

        Täh? Mitä siinä sun meilissä tarkkaan ottaen sanotaan, sano nyt.

    • Diudau1

      Tää on väärä paikka tälle keskustelulle, ei täällä ole vastauksia. Pitäisi siirtyä Gummeruksen Facebook-sivulle. Mutta sinne ei ole menemistä, eihän, kun se ei ole anonyymi sivusto, vaan puhuja käy ilmi ... Hyvä se on täällä viisastella.

      • fb on pop

        miksei ole anonyymisivusto? Miksei Diu Dau från Danmark voisi kysyä???

    • homo6000

      Pistä meili näytille tai en usko.

      • puhelinkäteen

        Kilpailun sivuilla on kännykkänumero. Kuka soittaa?

      • somonrooo
        puhelinkäteen kirjoitti:

        Kilpailun sivuilla on kännykkänumero. Kuka soittaa?

        Voi olla turha soittaa näin vloppuna, mutta joku joka . twiktata vois vastata kysymyksellä siihen konstigin twiittiin

      • homo6000
        puhelinkäteen kirjoitti:

        Kilpailun sivuilla on kännykkänumero. Kuka soittaa?

        Toivottavasti ei kukaan. Antakaa nyt perhana ihmisille rauha viikonloppuna. Eiköhän sitä kustannusalallakin joudu muutenkin jo stressaamaan töiden ulkopuolellakin. Tarvitseeko sitä mennä vielä lisää vaivaamaan jollain turhanpäiväisellä tiedustelulla?

      • puhelinkäteen
        somonrooo kirjoitti:

        Voi olla turha soittaa näin vloppuna, mutta joku joka . twiktata vois vastata kysymyksellä siihen konstigin twiittiin

        Kilpailusivuston mukaan tuomari Aki Ollikainen asuu Joenpellon kirjailijakodissa Sammatissa. Viittiskö joku kylillä asuva kirjailijanalku käydä soittamassa ovikelloa ja kysymässä miten asia on.

      • puhelinkäteen
        homo6000 kirjoitti:

        Toivottavasti ei kukaan. Antakaa nyt perhana ihmisille rauha viikonloppuna. Eiköhän sitä kustannusalallakin joudu muutenkin jo stressaamaan töiden ulkopuolellakin. Tarvitseeko sitä mennä vielä lisää vaivaamaan jollain turhanpäiväisellä tiedustelulla?

        Älä suutu, Se oli vitsi.

      • Kohti uusia...
        puhelinkäteen kirjoitti:

        Älä suutu, Se oli vitsi.

        Karisto Oy julistaa kirjoituskilpailun, jossa etsitään 8—12-vuotiaille tarkoitetun romaanisarjan aloitusosaa. Kilpailun aiheena on ”Perhe on paras”.

        Haemme elämänmakuisia tarinoita, joista löytyy arkipäivän iloja ja suruja, mutta kenties myös kommelluksia, jännitystä, seikkailua ja huulenheittoa. Tyyli ja tunnelma on vapaa, mutta tekstin tulee imaista lukija mukaansa ensi riveistä alkaen.

        Käsikirjoituksen voi lähettää paperitulosteena 28.2.2014 mennessä osoitteeseen Karisto Oy / PL 102 / 13101 Hämeenlinna. Kuoreen on merkittävä tunnus ”Kirjoituskilpailu”. Mukaan liitetään käsikirjoituksen lisäksi suljettu kirjekuori, jonka päällä lukee osallistujan nimimerkki ja jonka sisällä on osallistujan nimi ja yhteystiedot. Käsikirjoituksia ei palauteta.

        Kilpailuun voivat osallistua sekä ennen julkaisseet kirjailijat että ensikertalaiset. Kilpailuteksteille ei määritellä minimi- tai maksimimittaa, mutta useimmissa lastenromaaneissa on ainakin 80 000 merkkiä (välilyönteineen). Toivomme, että käsikirjoituksessa on sivunumerot ja tekstin fonttikoko on ainakin 12 pistettä. Saatteeksi käsikirjoitukseen on hyvä liittää lyhyt tiivistelmä tarinan sisällöstä ja ajatuksia sarjan jatkosta.

        Kustantamon edustajat valitsevat loppusuoralle viisi käsikirjoitusta. Kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelä valitsee finalistien joukosta kilpailun voittajan, joka palkitaan 3 000 euron stipendillä. Lisäksi Kariston säätiö palkitsee kaksi käsikirjoitusta 1 000 euron stipendeillä. Voittajateos julkistetaan valmiina kirjana Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2014 palkintojenjaon yhteydessä. Lisätietoja kilpailusta antaa kustannustoimittaja Sirja Kunelius, puh. 03-6315 202, [email protected].

        Seinäjokelainen Marja-Leena Mäkelä on ”suomalaisen kirjavinkkauksen kantaäitee”, kutsumuskirjastonhoitaja ja sanataideohjaaja. Hän on opettanut kirjavinkkausta kirjastolaisille ja opettajille parinkymmenen vuoden ajan, kehittänyt lasten kirjaseikkailutoimintaa, toiminut kriitikkona ja pakinoitsijana ja julkaissut itsekin kirjoja. Hän on ollut mukana sekä Topelius- että Finlandia Junior –palkintoraadeissa ja saanut lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 2000.

    • topten

      Onpas nyt spekulointia aiheesta, Voin kertoa, että kärkikymmenikkö on valittu, mutta onko kaikkiin oltu yhteydessä, siitä en tiedä mitään.

      • pitäiskö muuttaa sam

        No mistäs sinä tuon taas tiedät? Asutko Sammatissa, ja näet miten valo tuikkii ison talon ikkunoissa yömyöhään, näet laihan viluisen hahmon tuskissaan työpöytänsä äärellä? Ja kun tätä jatkui marraskuusta asti, niin vihdoin uskaltauduit kyläkaupalla juttusille itsensä kirjailijan kanssa.

    • fgfdgdfgsg

      Te jotka täällä julistatte tietoa siitä että kärkikymmenikkö on valittu, mihin tietonne perustuu? Yksi oli soittanut ja kysynyt, mutta entä muut? Oletteko soittaneet, laittaneet viestiä? Onko teillä joku tutun tutun tuttu, jolle tiedätte soitetun? Vai onko teille kerrottu VAIN että kymmenikkö on valittu, mutta ei ole sanottu että heille on ilmoitettu. Voisiko joku tiivistää nämä jutut nyt ymmärrettävään muotoon, alkaa ärsyttään!

      Ihan varmaan Gummeruksen väki siellä lukee tätä ketjua ja hihittelee ja on onnessaan että kisasta syntyy tällaista spekulaatiota ja keskustelua, mutta ei tämä meistä kirjoittajista ole yhtään hauskaa!

      • Viuh

        Siis itseasiassa kukaan täällä ei ole sanonut soittaneensa. Nimimerkki Marlowe on kertonut lähettäneensä sähköpostin Ninalle Gummerukseen, ja väittää saaneensa vastauksen.

        Aamulla 16.1. viestiketjusta löytyy kaksi tietäjää, joiden mukaan kärkikymmenikölle on kerrottu sijoittumisestaan. Nämä rekisteröitymättömät käyttäjät eivät kerro lähdettään, että mistä tietävät kärkikymmenikön tietävän.

        Tuikkasin tuonne väliin jo kysymystä, että mihin tämä tieto perustuu.

        Olisin kyllä tosi kiitollinen vastauksesta, on se sitten minkä tahansa suuntainen, mutta millä perusteella väittivät sitä mitä väittivät?

    • tgbhwene9

      herraten aika, hyväksykää jo tosiasia, kymmenen takakansitekstiä on valittu, olitte mukana tai ette, kyllä te sen tiedätte

      • atheos

        heh, arvaa hyväksyivätkö ihmiset viikossakaan, että maa ei olekaan litteä...
        Ja nyt KÄSKET uskomaan joitakin nimettömiä kirjoittajia... äly hoi,
        siehän tavan göbbels olet

    • tuhatkaunomiljoonako

      Ime kuule vittu munaa ja osta elämä. Sori että heitän näin latteaa läppää, mutta et ansaitse sen parempaakaan.

    • topten

      Tietoni perustuu meiliin, jonka sain, kun kysyin aiheesta, Ei mitää dramatiikkaa.

      • logic

        tämä taso, jolla todistelevaa keskustelua käydään, osoittaa todeksi tai mahdolliseksi pari asiaa:
        kirjailijanalut ovat enempi tunne- kuin järki-ihmisiä. Se näkyy todistelussa "tiedottajien" suunnasta ja muutosvastarinnassa kilvassa olevien puolelta.
        varmimmat todistelijat voivat olla niitä, jotka ovat saaneet tiedon kuuluvansa kärkikymmenikköön, mutta varovat paljastamasta sitä ja siksi viestit lyhyitä.

      • kioskikirjailijajoskusko
        logic kirjoitti:

        tämä taso, jolla todistelevaa keskustelua käydään, osoittaa todeksi tai mahdolliseksi pari asiaa:
        kirjailijanalut ovat enempi tunne- kuin järki-ihmisiä. Se näkyy todistelussa "tiedottajien" suunnasta ja muutosvastarinnassa kilvassa olevien puolelta.
        varmimmat todistelijat voivat olla niitä, jotka ovat saaneet tiedon kuuluvansa kärkikymmenikköön, mutta varovat paljastamasta sitä ja siksi viestit lyhyitä.

        Veikkaan kuitenkin, että tarinaniskijänä tunne-ihminen hakkaa 10-0 järki-ihmisen. Vielä kun sen tarinan saa kirjoitettua luettavaan muotoon.

        Sinänsä kyllä ihmettelen koko ketjua: onko nykyihminen niin kärsimätön, että kaiken on tapahduttava heti? Eikö maltti riitä siihen, että rauhassa odottaa Gummerukselta sitä viestiä omasta sijoittumisestaan ja sitten tiedon tultua aloittaa keskustelun aiheesta. En oikein voi kuvitella, että tekstinsä kilpailuun lähettäneet ovat kirjoituksiaankaan pikaisesti suhaisten ole tehneet. Miksi siis hoppuilla nytkään?

      • LightMyFi
        kioskikirjailijajoskusko kirjoitti:

        siinäpä se, saako tunneihminen luettavaan muotoon...

        Ei täällä kai muita kärsimättömiä ollut kuin mievaanmietin :)
        jonka kyselyihin jotkut vastaili, kunnes joku alkoi esittää tietoja, joita ei muilla ollut. Esittää ilman todisteita. Se oli ehkä se syy keskustelun liekittymiseen eikä se kärsimättömyys.

    • Varma häviäjä
    • Ååö

      Tässäpä mietiskelin ihan mielenkiinnosta, että mitenhän mahtaa onnistua tuo, etteivät tuomarit saa tietää käsikirjoitusten kirjoittajia etukäteen - lähinnä siinä tapauksessa, kun jotkut jännityksen piinaamat sielut ottavat heihin yhteyttä ennen kilpailun ratkeamista. Ne, jotka soittavat/laittavat sähköpostia kilpailun yhteystieto-osiossa mainittaville kustannustoimittajille (= tuomareille) ja kyselevät käsikirjoituksistaan, kertovat he luonnollisestikin samalla, keitä ovat ja mitä ovat kirjoittaneet. Heippa vaan, anonymiteetti.
      Olisi kiinnostavaa tietää, miten tällaisessa tapauksessa toimitaan...

      • gdfgfdg3

        Samaa olen minäkin ihmetellyt....

      • patienc

        kyllä se anonymiteetti voitaisiin säilyttää. Riippuu miten tiedot on tallennettu ja kuinka niitä voi selailla. Kyse vaan siitä, onko sitä tällaiseen kilpailuun viitsitty ... Ei varmaan kukaan ollu ajatellu, että jotkut alkais kysellä ennen aikojaan :)

    • Varma häviäjä

      Eipä kannata olla huolissaan näistä. Ennenaikaiset yhteydenotot kielivät vain osallistujan epävarmuudesta. 770 käsikirjoitusta on niin valtava määrä, että sen uskottavaan läpikäymiseen tarvittaisiin vuosi.

    • Gummerus

      Käykää alkuviikosta romaanikilpailun sivuilla. Siellä voi olla jotain teitä kiinnostavaa.

    • voi vahinko sattui

      Olisi aika hassua, jos oman tekeleensä jatkoon, poisvetoon yms. voisi vaikuttaa enää lähettämisen jälkeen. Koska tekele on lähetetty sähköpostilla, ei vastaanottaja voi reagoida viesteihin. Voinhan minäkin soitaa tai meilata tuttavani kässäristä, että olen tuo tuttava ja ottakaa se pois kisasta. No hupsis, eihän se kässäri oma ollutkaan. Tiesin kyllä sen nimen kun kerrottiin.

      • tarkkuutta

        Ei kai ole ongelmaa jos peruutus tulee samasta sähköpostista kuin käsikirjoitus. Vai onko sinulla salasanat ystäviesi sähköposteihin?

    • Quester

      Just noin. Voit vetää oman kässärisi pois vieläkin, jos näet siihen tarvetta, luuria käteen vaan.

    • wreagerhgaerg

      täytyypä vetää nopeesti kässäri pois, jos vaikka jossain muualla saisin läpi!!!!!

      • mievaanmidtin

        No voi hyvänen aika

    • kyllä

      Lähetin tänään Salla Pullille viestiä, seuraavanlainen tuli takaisin:

      "kiitos yhteydenotostasi. Finalistit on nyt valittu. Anonymiteetin varmistamiseksi emme ole heihin tässä vaiheessa vielä itse yhteydessä. Yhteistyökumppanimme on lähestynyt jatkoon päässeitä."

      Eli kyllä tuo Marlowe vaan puhui totta, vaikka se vähän trollilta vaikuttikin, ehkä omien odotusten vuoksi. Aina ei voi voittaa.

      • 7+7+7

        Niin. Mutta kun me emme vain kestä sitä, ettei meille tullut ilmoitusta. Löyhässä hirressä ennen kuin sivulle on lätkästy äänestettävät kilpakandidaatit. Köysi kiristyy...

      • Mrlw

        Luottamuspääomani alkoi juuri kasvaa korkoa :-)

        Tiedottaisivat nyt vaan virallisestikin. Mutta osanottoni kaikille kanssapettyjille, ei elämä lopu tähän.

      • fgfgfgfffddf

        Ai sähköpostitse vai puhelimitse? Meinaan että oon vaihtanut kännykkää tän kisan aikana, ja se varmaan on syynä kun en ole saanut yhteydenottoa. voi sun

    • dgdfg

      Milloin voittajakirja julkaistaan? Heti syksyllä?

      • Miemie

        en tiedä, mutta se on kirjoitettu pulpetissa, kun Salla Pulli seisoi kateederilla, ei katedrilla.

      • Toissijaiset asiat
        Miemie kirjoitti:

        en tiedä, mutta se on kirjoitettu pulpetissa, kun Salla Pulli seisoi kateederilla, ei katedrilla.

        Onpa hyvän näköinen mimmi se Salla Pulli. Ja vielä hyvä kirjoittaja.
        Maailma on täynnä hyvää ja kaunista.

      • 4+6
        Toissijaiset asiat kirjoitti:

        Onpa hyvän näköinen mimmi se Salla Pulli. Ja vielä hyvä kirjoittaja.
        Maailma on täynnä hyvää ja kaunista.

        täynnä hyvää ja kaunista ...

        Niin täynnä ettei kuvaan muuta mahdu. Niin täynnä että kaikki paha ja ruma on siirretty maailmastamme toiseen, pois silmistämme ja korvistamme. Emme enää näe pahuutta.
        Loistavaa.

    • kyllä

      Onkohan kaikki nyt sit lähettämässä omat käsikirjoituksensa muille kustantajille, tai ovatko jo tehneet niin. Siellä on sitten 770 kässäriä kierrossa jokaisella kustantajalla, kivoja lukuhetkiä heille :P

      • BigHit

        päinvastoin. Tämä kilpailuhan oli kustantamoiden salaliitto ja yhteistyöurakkakarsinta. Kerralla raakattiin 760 käsikirjoitusta pois yhteistä kustannusresurssiaikaa viemästä ja delegoitiin ne näppärästi digipuolelle, Elisan, suhteessa tämänhetkiseen rasitukseen, vahvoille niskoille.
        Näillä käsikirjoituksilla on pysyvä leima. Turha yrittää niitä minnekään. Uskokaa nyt kun sanotaan asia suoraan.

    • Server

      Totta kai kässäreitä on lähetetty myös muihin kustantamoihin, eihän mikään ole moista estänyt. Eikä niillä mitään leimoja ole, höpö höpö.

      • leimasulle

        Jos kaikki olisi noin tosikkoja, niin ei tätä koko keskustelusäiettä olisi. Täällähän on heitelty vain nimettömien "tietoja", vastakommentteja, kysymyksiä, huudahduksia, ei mitään virallista tietoa.
        Ainoa arveluttava asia on tuo, jonka jo joku mainitsi:
        onko palstalle kirjoittanut joku, joka on siinä paljon puhutussa kymmenikössä ja joka on vain lyhyesti todennut, että kymmenikkö on valittu tai heille on ilmoitettu. Sen verran häpyä on sentään löytynyt ettei kukaan ole sanonut: "Kymmenikkö on valittu. Tiedän sen, koska minuun otettiin kilpailuorganisaatiosta yhteyttä. Olen aivan täpinöissä, sormet lipsuvat näppäimiltä."
        Ehkä siksi nuo toteavimmat kommentit olivatkin niin lyhykäisiä :D

    • Mie vain mietin

      Surullista lukea nämä uutiset täältä. En voi käsittää, miksi kustantaja ei voi kertoa verkkosivuillaan tai Facebookissa itse.

      Kirjoitin oman tekeleeni tosi huolellisesti. Omasta mielestäni kirjaidea on hyvä, moni olisi varmaan äänestänyt sitä ... niin, omasta mielestäni.

      Joka tapauksessa tällainen arvostuksen puute on loukkaavaa.

      Eipä tässä virallista tiedotusta enää tarvita, hevosmiehet ehti ensin.

      Kiitos kaikille ketjuun osallistuneille!

      Enpä tiennyt mitä aloitin, kun aloitin.

      • 7+7+7

        Otan osaa suruumme.

    • Quester

      Juu, ei voi ymmärtää Gummeruksen strategiaa. Samanlaista pihistystä, kun erään toisen kustantajan kilpailu taannoin.

    • 12+3+2

      Kaikki kustantamot ovat ihan surkeita ja salaliitossa keskenään. Yrittävät vain teilata arvoisia kirjailijoiksi haluavia. Pahoja ja ilkeitä. Hyi.
      Niin kauan, kunnes joku julkaisee kässärini. Sitten ne ovat kivoja, mukavia, täynnä älykkäitä ihmisiä. Kannustavia ja kaikkea positiivista.
      Siis en tajua, miten Gummerus on jossain salaliitossa ja vaikka missä, jos se julkaisee voittajat sun muut silloin kun lupaa. Sillä tavalla jolla lupaa.
      Missään sivuilla ei lue, että kärkikymmenikköä paapotaan ja peitellään, vaikkapa joulukuun alusta asti. Ostetaan suklaata muille 760 taiteilijalle. Suukotetaan ja pyyhitään pois pettymyksen kyyneleet.
      Pääasia, että voittaja on väärä niin kauan kun se en ole minä itse.

      • 2+12

        " Finalistit on nyt valittu. Anonymiteetin varmistamiseksi emme ole heihin tässä vaiheessa vielä itse yhteydessä. Yhteistyökumppanimme on lähestynyt jatkoon päässeitä."
        Tässä sadussa on kaksi epäloogisuutta. Kisan järjestäjä suojelee anonyymiteettiä, mutta on antanut tiedot yhteistyökumppanilleen. Siis tietämättä niitä itse.
        No höpsis sentään. Näin tyhmä ei saa olla.
        Vähän kuin antaisin tarkistamattoman lottokuponkini yhteistyökumppanilleni, että katsoo onko voittoa ja ilmoittaa sitten minulle.

    • Mie vaan mietin

      Just kekkasin, että parempihan se on kun ei ole ollenkaan mukana tässä kymppitaistossa, kuin että jos olisi mukana ja sitten ei saisi kustannussopimusta. Kiinnostuuko sellaisesta kässäristä kukaan muu kustantaja enää? Siis kun on jo isolla yleisöllä testattu, ettei romaani-idea kiinnosta. Kuitenkin tällaisenkin kässärin eteen on tullut tehtyä tosi paljon työtä.

      Ovatkohan kaikki kirjoittajat oikein tajunneet, mihin ovat lähteneet mukaan?

      Minä ainakin ajattelen vasta nyt konkreettisesti tuota äänestystä, kun en nyt sitten pääse siihen mukaan.

      Parempihan se on aloittaa jonkun toisen kustantajan kanssa tämän jälkeen puhtaalta pöydältä, eiks niin. Kässäriä voi aina duunata niin kauan kuin sen ideaa ei ole testattu huonoksi julkisessa kaiken kansan äänestyksessä.

      • hui hui vaan

        Takakansiteksti ei ole juonipaljastus tai synopsis. Eikä paljasta romaanin ideaa tai olennaisuuksia. Jos sellaisen olette tehneet, katsokaa vaan peiliin.

    • Viuh

      Mitäs liirumlaarumia olet sitten omassa takakannessasi päästellyt? Tottahan siinä nyt pitää käydä ilmi romaanin idea keskeisiltä osin. Ei tietenkään juonitiivistelmän muodossa, mutta sen verran että mistä romaanissa on pohjimmiltaan kyse.

      Myös mun mielestä tämä kilpailu on epäeettinen.

      Hankitaan kävijöitä nettisivuille käyttäen hyväksi joidenkin ihmisten tosi suurta työpanosta, ja mitä nämä saavat siitä palkkioksi: palautteen?

    • fgfghhggfgf

      Reilumpaa olisi antaa niiden kymppikerholaisten tietää, onko oma teksti sijoittumassa kolmen parhaan joukkoon. Sitten pitäisi saada tämän perusteella tehdä oma ratkaisunsa siitä, tahtooko olla jatkossa, vai kokeilla sittenkin muita kustantajia, ja sitä että saisi tekstinsä oikeasti kirjaksi saakka vaikka pienen uudelleenkirjoittelun jälkeen.

      • Viuh

        Kympit varmaan tietää ja saa päättää ,tahtooko olla jatkossa mukana. Eihän kustantaja halua pitää niitä epätietoisuudessa, joiden kanssa ne tahtoo olla yhteistyössä. Ne on tylyjä vain ulkopuolisille.

    • Pläähällötys

      Ei mitään järkeä tällaisessa tiedottamisessa!

    • gfhjkkjkj

      No juu, aika älyttömältä hommalta kyllä taas kuulostaa. Alkaa usko mennä näihin kirjoituskilpailuihin. Jos huomennakaan ei ole gummeruksen sivulla vielä mitään tietoa mistään, vaikka on jo 21 tammikuuta, niin huoh.

      JA tuo takakansi juttu on kuten joku mainitsikin tosi tyhmä homma. En ollut itse sitä tajunnut ennenkuin nyt. Tosiaan, onpa kiva jos oma takakansi äänestettäisiin viimeiseksi...en kyllä haluaisi siihen kisaa osallistua. Haluaisin tietää olenko kolmen parhaan joukossa ja jos en, niin harasoo!

      Kymppijoukkoon kuuluminen vain olisi jotenkin noloa!

    • Mashiach

      "Kymppijoukkoon kuuluminen vain olisi jotenkin noloa!"

      Ai? Se oli minun tavoitteeni. En uskonut voittoon, mutta toivoin, että kymppisakkiin olisi päässyt. Miksikö? No silloin olisi tiennyt olevansa edes lähellä kustannuskynnystä. Nyt sitä ei tiedä luettiinko käsistäni kahta minuuttia kauempaa - vai harkitsiko esilukija edes hetken sen laittamista "jatkoon" pinoon.

      No, pettymysten takana on uusia pettymyksiä. Lähdenkin tästä suunnistamaan niitä kohti. Nyt jos vielä tunnin kirjaa lukisi, niin elämä olisi mallillaan.

      • kirjallisuusala

        Samanlainen tyytymättömyys vallitsi tällä sivustolla Saarikoski-kilpailun aikana. Minusta tärkeintä tässä kilpailussa on se, mitä tuntemuksia sisällänne kulkee juuri nyt kun tajuatte hävinneenne. Nuo vihan "aallot" ovat tunteita parhaimmillaan ja juuri tuollaisia tunteita teidän olisi kyettävä kuvaamaan teksteissänne. Joistakin teistä saattaa tuntua, että koska ette päässeet kymmenen sakkiin, työnne on mennyt hukkaan. Kokemanne tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta en voi muuta kuin kehottaa teitä luottamaan itseenne ja tekstiinne. Itse olin vuosia sitten Ranskan muukalaislegioonassa ja voin sanoa, että se reissu antoi paljon kirjoitettavaa (kunhan joskus olen valmis siitä kirjoittamaan) mutta ennen kaikkea se antoi tietynlaisen nöyryyden elämää kohtaan. Tekstimme ovat osa meitä ja niiden kautta me tulkitsemme ympäröivää maailmaa. Älkää kirjoittako kilpailujen takia, kirjoittakaa kirjoittamisen takia. Kertokaa maailmasta maailmalle omin silmin ja minä takaan, että maailma lukee. Itse olen kirjoittanut 20 vuotta, mitään en ole voittanut, enkä mitään ole julkaissut. Ehkä joskus kun opin kirjoittamaan. Teille muille kirjoittajille sanon sen, että ainoa millä on väliä on se että kun teiltä kuolinvuoteella kysytään, onko elämä mennyt kirjoittaessa hukkaan, voitte rehellisesti vastata, EI.

        Ei taida auttaa, maaliviivalla on kuitenkin vain hikeä silmissä, räkä poskella ja ne väärät voiteet. Kuolinvuodetta tuskin kukaan ryhtyy sijaamaan.

    • tyly näkemys

      Ja paskat, ainut millä oli väliä oli se kymppitonni ja nimi kirjan kannessa.

    • 9+3

      Tämän keskustelun ihmisistä pitäisi tehdä tositv-sarja. Täysin käsittämätöntä väkeä. Eivät osaa kilpailla, eivät hävitä, eivät voittaa, osallistuvat ja sitten katuvat.
      Jumankellit, osallistutte kilpailuun ettekä kestä tilannetta. Ette lue ohjeita, ette käsitä niitä, haluatte paapomista, ette kestä kritiikkiä, ette ota sitä vastaan.

      • hömötiainen

        Ehkä vain yksi tai kaksi tehtailee näitä samansisältöisiä viesteja, luulisin.

      • scarabaeus

        ......... joo, nää on näitä,
        suomalaisia,
        ostavat viinansakin mieluummin Eestistä kuin Suomesta.
        Kuka mitä kertoi just hesarissa niistä
        Pavlovin koirista............

        Hauskaa !

    • scarabaeus

      ja kaiken tämän jälkeen tämäkin ketju voidaan unohtaa nyt totaalisesti,
      koska
      kirjailijanalut ovat suunnanneet toimeksiantonsa ja tekemisensä jo aivan
      uusille urille, eikä mihinkään johonkin
      Gummeruksen
      takakansikilpailuun.

      juuuuuuuuu...................................

    • se siitä se silleen

      Hyvä Scara, teemme niin.
      Aamen

    • antikirjailijachrist

      "Gummeruksen takakansikilpailuun" *repeeee* :D

    • homo skribens

      Tuota noin, miten ihmeessä Gummerus jakaa tietoa sähköpostitse siitä, onko kymmenen parasta valittu yms mutta kilpailun virallisella sivulla on nuo samat tekstit kuin aina ennenkin?
      Tammikuu on loppupuolella, ja siellä on vielä marraskuussa laitettu tiedote. Jos takakansiteksti-kilpailuun on valittu teokset, miksi siitä ei kerrota julkisesti vaan yksityisesti?
      En oikein usko tuota. Ei kilpailuista tuolla tavalla tiedoteta, ja tämä on iso kilpailu.

      • topten

        Tuota minäkin suuresti ihmettelen, mutta meitä on muutama täällä, jotka olemme saaneet s-postitse vastauksen, että kymmenikkö valittu. Fakta.

      • huohuu

        mutta kun Marlowe sanoi niin, nyyh ...
        Ja se ja tiaisparvet voittaa kaikki Holmesit, Poirotit, Marplet, logicukset, mathematicukset ja tosi-tv-käsikirjoittajat.

        Joku niistä voittajista on vuotanut tänne, yhden rivin viestin, kun ei enempää uskalla ettei oma identiteetti paljastu :) Mutta se oli paha moka, hehee, hähäää .....

      • G----
        topten kirjoitti:

        Tuota minäkin suuresti ihmettelen, mutta meitä on muutama täällä, jotka olemme saaneet s-postitse vastauksen, että kymmenikkö valittu. Fakta.

        no tuopa se vasta ihmeellistä!
        Tavallisesti kun kysellään omien käsikirjoitusten perään niin ei tule vastausta, ei s-postia ei kirjettä.
        Nyt kun on anonyymien kilpailu, niin jo vain sieltä avomielisesti vastaillaan s-postilla ennakkotietoja, kun vain joku vähän kysäisee. Sillä s-postin vaivalla voisi myös Gummeruksen sivua päivittää, jotta sama tieto saavuttaisi kaikki ja minimoisi sen riskin, että sadat alkavat kysellä asiaa s-postilla.
        Ei ole järkeenkäypää, ei.

        Jos asia kuitenkin on noin, että kilpailukäytännöstä olisi lipsuttu, niin Gummeruksen pisteet laskee monen silmissä.

    • suurhomo

      Haha, toivotaan niin, että joku neropatti vaan trollailee. Mieluummin petyn vasta myöhemmin( ja oikeiden faktojen äärellä).

    • homo skribens

      Yleensä kilpailujen vaiheista ei tiedoteta yksityisesti. Totta kai kärkikymmenikolle, mutta siis että vastattaisiin tällaisiin yksittäisiin sähköposteihin kesken prosessin..?

      Missä ovat ne kymmenen parasta takakantta, jotta voisi äänestää?? Niiden pitäisi olla tuolla sivustolla tammikuun lopulla.. milloin sekin sitten virallisesti mahtaa olla?
      Sen äänestyksen varmaan voittaa se, jolla on eniten nettiä käyttäviä ystäviä, jotka viitsivät käydä klikkaamassa, eli kymmenikkö sitten vain aktivoimaan FB- ja twitter-kaverit. Ei kai tuollaisessa äänestyksessä voi olla kyse muusta kuin siitä, kenellä on eniten kavereita?
      Vaikka tekstit olisivat siellä nimettöminä, ei ole mikään ongelma kertoa kavereille, milla sanoilla oma teksti alkaa tms. Siinä ei siis ilmeisesti kilpailla kirjallisilla ansioilla vaan markkinointikyvyillä?

    • fdgfdghfdh

      Totta, ja itsekin siellä voisi klikkailla ääniä itselleen niin paljon kuin huvittaa, vaihtaisi selainta välillä, välillä wifin kautta sitten 3G:n kautta. Välillä kännykällä, välillä koneella, välillä ipadilla.

    • Viuh

      Mikä on alkuviikko?

      • adgeargaergeraerg

        nyt on keskiviikko.

      • fazerina
        adgeargaergeraerg kirjoitti:

        nyt on keskiviikko.

        Huomenna on torstai, toivoa täynnä.

    • huuhaanaikkonen

      Kävikö tässä nyt kuitenkin niin, että trollit iskivät?

    • argergerg

      Trollitpa hyvinkin. Olen ollut siinä käsityksessä että tulee vasta ensi viikolla äänestykseen ja helmikuussa alkaa ratketa kisa.

      • trollhunt

        mitä?
        Ollaanko Marlowe vääntämässä trollien kanssa lokaan?
        Kaikkeen se mies taipuu, ratkeaa.
        Vaan kui käy? Katkeaa...?

    • fazerina

      214 viestiä! En kyllä ihan kaikkia jaksanut lukea. Koettakaa kestää, toverit. Melkein harmittaa, kun en osallistunut.

    • Quester

      Joo, aika pöljää on kisan meininki.

    • sdfgdgdfsg

      Kilpailun tuomari Konstig on päivittänyt bloginsa ja listannut "ohjeita ja ajatelmia" kirjoittamiseen liittyen. Väistämättä mieleen tulee, ovatko nuo ajatukset nousseet hänen käydessään läpi gummerruksen kirjoituskilpailun satoa. Aivan kuin lista olisi jonkinmoinen huoneentaulu opetukseksi niille jotka kilpailussa eivät pärjänneet....vähän niin kuin että "tämän tyyppisiä vikoja löytyi." Sellaiset vibat minulle ainakin tuli tuosta kirjoituksesta.

      http://joonaskonstig.com/2014/01/22/kaksitoista-haja-ajatelmaa-kirjoittajalle-ja-elajalle/

      • 7+7+7

        Kiitos. Osui ja upposi. Guilty as charged.

    • kyllä

      Mitä te täällä marisette, laittakaa itse mailia niin saatte saman vastauksen. En ymmärrä tämmöistä mentaliteettia, että mietitään onko joku trolli, mutta ei oteta selville onko.

      Se minkä takia takakansikilpailu ei ole vielä käynnissä voi selittyä monella tavalla, kuten juuri sillä, mistä täälläkin on puhuttu, että ehkä kaikki eivät edes halua ottaa siihen osaa tms. Yhteistyökumppani luultavasti neuvottelee asiasta asianomaisten kanssa ja siinä saattaa mennä hetki.

      Ja se, kuinka anonymiteetti voidaan säilyttää tuomaristolla samaan aikaan kuin yhteistyökumppanille delegoidaan tehtäviä ja paljastetaan kirjoittajien nimet ja yhteystiedot on aika naurettavan helppo pulma ratkaistavaksi. Jos et tätä pulmaa kykene ratkaisemaan niin ei siinä mitään.

      Gummeruksen tiedotustarmo on ollut kuitenkin idioottimaista, olisivat voineet väliaikatietoja paljastaa vähän muillekin kuin asiasta erikseen kysyville. Eikö kilpailuissa nimenomaan ole pointtina sellaisen yhteisinnostuksen ja hypetyksen nostattaminen väliaikatiedoilla jne.

      Jälleen kerran, jos ette usko, laittakaa mailia. Ehkä jos sinne alkaa satamaan tarpeeksi viestejä niin vaivautuvat mainitsemaan jotain sivuillakin.

      • 5+6

        siehän vasta trolli olet, tai oikeammin hoax.
        Yllytät muita lähettelemään meilejä. Turhia postilaatikot tukkivia meilejä. Häpeäisit!

        Ei, kyllä me enemmistö kestetään odottelu - mutta ei aina näitä kärsimättömien kommentteja, jotka siis alkoi ...
        jo neljä viikkoa Gummeruksen kisakellon pysähtymisestä :D

      • asdgargerhearherg

        Hei

        Ainakin se "Gummeruksen" viesti tässä ketjussa on joko trolli tai sitten yhä enemmän Gummeruksen viestintä näyttäytyy siinä valossa, ettei siihen, mitä Gummerukselta viestitään voi luottaa. "Viikon alussa". Tätä ei varmaan kukaan kiellä.
        Mitä tulee selittelyihin takakansitekstihionnoista, en oikein usko niitä.
        Kilpailun järjestäjä on alussa jättänyt tarjouspyynnön teksteistä ja ilmoittanut mitä niille tehdään. Tarjoaja, joka on jättänyt tarjouksen on sidottu tarjoukseen eikä niistä aleta kaikkien kanssa neuvottelemaan. Sopimuksesta neuvotteleminen on eri asia. Jos Gummerus toimisi niin, että ensin ilmoittaa, miten tekstien kanssa toimitaan ja sitten alkaakin kesken prosessin vatvomaan jokaisen kymmenen kanssa asioita, ei Gummeruksen uskottavuus kyllä yhtään lisäänny, päinvastoin. Takakansiteksti on jätetty samaan aikaan kun kokonainen käsikirjoituskin. Enpä usko, että niitä aletaan viime metreillä muokata. Tosin vaikea sanoa, kumpi on uskottavampi, hevosmiesten tietotoimisto vai Gummerus.

    • Quester

      Gummeruksellahan ei ole tiedotustarmoa. Tästä pitkästä, paikoin jopa asiallisesta ketjusta ei ole plussia kustantajalle herunut. Olisivat helposti voineet kääntää tilanteen itselleen myönteiseksi. Nyt jää paha maku.

    • Quester

      FYI, tuoretta tietoa:

      "Tuomaristo valitsee tällä viikolla Gummeruksen suuren romaanikilpailun voittajat. Yleisöäänestys alkaa ensi viikolla".

      • trollitonzombieita?

        linkki ilman ketsuppia, pliis ...

      • fyifyifyi

        Mikä on FYI?

      • Quester
        fyifyifyi kirjoitti:

        Mikä on FYI?

        Tiedoksenne :)

    • asdfafsdf

      Mielestäni

    • tämä on vaktaa

      Varmaa tietoa:
      Ihmisten, sekä Gummeruslaisten ja osallistujien, vatsa toimii tällä viikolla. Ja ensi viikolla. Lotota voi useamman kerran viikossa. Kahvi piristää, laktoositonta maitoa voi juoda.

      • get life and work

        "Tästä pitkästä, paikoin jopa asiallisesta ketjusta ei ole plussia kustantajalle herunut. "
        Ei kai näiden palstojen viestejä kukaan täysjärkinen luekaan, ainakaan joku Gummeruksen asiantuntija. Itsekin roikun täällä kun olen työtön eikä minulla ole elämää.

    • Huhhuh!

      No nyt on tietoa Gummeruksen facebooksivulla, tosin paljon jää auki, siis se tärkein: onko kärjelle jo kerrottu.
      Mutta odottakaamme, odottakaamme...

    • turbomegahomo

      Eli mitään eivät vielä ole tehneet, hyvä jos ovat ehtineet lukea kässärit :)

      • dfgdgdg3

        Ok, eli ilmeisesti sitten huomenna vasta päättävät ne kymmenen jatkoon päässyttä...

      • ihmeproosaa
        dfgdgdg3 kirjoitti:

        Ok, eli ilmeisesti sitten huomenna vasta päättävät ne kymmenen jatkoon päässyttä...

        jos asia on noin, niin mihin valoon asettuvat eräät palstan varmat kirjoittajat?

    • Viuh

      Voi ei, nyt mä en nuku

    • Quester

      Gummeruksen tiedottaminen on - sanonko mistä? En sano, mutta tuollainen ympäripyöreä tarinointi on tyhjän kanssa.

    • persekyrpä

      No nyt on kuulemma sitten voittajat.

      • missämievain

        ei kai nyt "voittajat" vaan "kymmenikkö". Siis ei nimiä, mutta kymmenen nimetöntä takakansitekstiä.
        Ja 14.2. voittajien nimet, ehkä vain kolmen parhaan ............

    • superjyräperse

      Eikun voittajat on valittu.

      • ghfhjgjhjklj

        Keskellä yötäkä valitsivat voittajat ja soitollaan herättivät, en oikein ymmärrä, miten puoli yhdeltä yöllä tulee ilmoius tänne muka että voittjat valittu....

    • Viuh

      Konstig twiittasi 12 tuntia sitten, että heillä on voittajat.

      • 7+7+7

        ROCK N ROLL!!!

    • dfgdhh

      Ookoo, eli ovatkohan yöhön saakka tuomareiden kanssa siellä kokoustaneet voittajia pohtien...varmaan tänään ilmoittavat sitten, elleivät ole jo ilmoittaneet, kello tulee kohta kymmenen. Puhelimet päälle vain sitten.

      • Viivi1

        Ei kai ne puhelimella ala rinkutella, hölmö. Ihmiset tekee töitä. Kaikissa töissä puhelin ei ole käytössä, eikä kukaan halua työpaikalle tuollaisia yhteydenottoja.

      • djfghikkvbb
        Viivi1 kirjoitti:

        Ei kai ne puhelimella ala rinkutella, hölmö. Ihmiset tekee töitä. Kaikissa töissä puhelin ei ole käytössä, eikä kukaan halua työpaikalle tuollaisia yhteydenottoja.

        Kilpailun ohjeissa ei pyydetty puhelinnumeroa. Vain nimi,ikä,sähköposti, kunta. Kuinka voisivat soittaa kun numerolle ei ollut edes lähetyssivulla kohtaa. Jos joku erehtyi laittamaan sen käsikirjoituksen etusivulle, pieleen meni. Henkilöllisyys piti pysyä salassa tuomareilta.

      • Viivi1
        djfghikkvbb kirjoitti:

        Tuo on tosi fiksu huomio, tuntuikin pöljälle, kun joku kaipaili puhelua. Minun puh on salainen, että sitä ei edes kaiveta esille.

      • lakimies6
        djfghikkvbb kirjoitti:

        Kilpailun ohjeissa ei pyydetty puhelinnumeroa. Vain nimi,ikä,sähköposti, kunta. Kuinka voisivat soittaa kun numerolle ei ollut edes lähetyssivulla kohtaa. Jos joku erehtyi laittamaan sen käsikirjoituksen etusivulle, pieleen meni. Henkilöllisyys piti pysyä salassa tuomareilta.

        Ei säännöissä noin lukenut. Miten voit kuvitella olevasi kirjailija, jos et ymmärrä edes näitä sääntöjä.

    • mätämä

      "Kymmenen kilpailussa parhaiten menestyneen käsikirjoituksen takakansitekstien äänestys alkaa viikolla 5 osoitteessa..."

    • Quester

      Mitäs mä sanoin?

    • AsIf

      Kertokaa nyt joku sitten tännekin, jos on sähköpostilaatikkon kolahtanut postia.
      Ettei tarvitsisi enää miettiä, että josko sittenkin...

      • Adoxa

        Ihan kuin ihmisiä kiinnostaisi muiden odotus, hykertelevät tyytyväisinä erinomaisuuttaan.

    • Outsider

      Ei oo kolahtanut. Veikkaan että tuomarit eivät ole päättäessään tienneet kirjoittajien henkilötietoja. Bumaskathan meni ensin Elisalle, joka riipi niistä yhteystiedot ja vasta sitten kässärit menivät Gummerukselle.

    • gfdhjkl

      Mietin sitä, että sehän on aika hankalaa, että on vain sähköpostiosoitteet....
      Kaikki ihmiset eivät nimittäin lue sähköpostejaan joka päivä, joten miten tuomaristo saa varmistettua, että valitut voittajat ovat varmasti sellaisia, jotka eivät ole esimerkiksi saaneet sopimusta muualta, julkaisseet kirjaa tässä välissä omakustanteena tai halua muusta syystä olla ottamatta palkintoa vastaan?

      Jos voittajien joukossa on sellaisia tapauksia, jotka pitää diskata, mutta heitä ei tavoiteta ennen maanantaita, alkaako Gummerus sitten poistelemaan kesken kisan takakansitekstin sieltä täältä ja lisäämään uusia tms.

      En oikein ymmärrä tätä logiikkaa...

      • Rosamunda2

        Kyllä se takakansi halukkuus pitäisi kysyä. Kuka kehtaa enää sen jälkeen kaupata sitä muille. Se kuluu, vanhentuu. Tuohon s-postiin en oikein usko, että se ei tavoittaisi. Kyllä nyt lähes jokaisella s-posti vislaa, piippaa ihan 24 h.

      • dikitiki
        Rosamunda2 kirjoitti:

        Kyllä se takakansi halukkuus pitäisi kysyä. Kuka kehtaa enää sen jälkeen kaupata sitä muille. Se kuluu, vanhentuu. Tuohon s-postiin en oikein usko, että se ei tavoittaisi. Kyllä nyt lähes jokaisella s-posti vislaa, piippaa ihan 24 h.

        ei s-postin vislauksiin voi luottaa.
        Joku on sähkökatkoalueella, joku Lapissa lomalla, kun uskoi kisan ratkeavan tammikuun alkupuolella - kilpailun suunnitelmien mukaisesti, joku jo Sotshiin matkalla, muihin kisakyliin....

      • kiljaisu
        dikitiki kirjoitti:

        Entä jos joku on juuri ajamassa autolla liukasta ja mutkaista tietä, kun kännykän sähköposti kiljaisee ja vie keskittymisen mennessään. Auto suistuu tieltä ja syttyy palamaan. Sitäkö tässä nyt ajetaan takaa, että yritetään tappaa kilpailuun osallistuneet?

      • kiljaisu
        kiljaisu kirjoitti:

        Entä jos joku on juuri ajamassa autolla liukasta ja mutkaista tietä, kun kännykän sähköposti kiljaisee ja vie keskittymisen mennessään. Auto suistuu tieltä ja syttyy palamaan. Sitäkö tässä nyt ajetaan takaa, että yritetään tappaa kilpailuun osallistuneet?

        Niin että kannattaa huuhtoa kännykkä pöntöstä alas, heittää tietokone ikkunasta, lukittautua juhannukseen asti kellariin ja haastaa sitten gummerus oikeuteen.

      • Outsider

        Jos kirjoittaja on tehnyt kilpailun aikana diilin jonkun muun kustantajan kanssa, hänen olisi pitänyt vetää kässärinsä pois kisasta.

      • kupulis
        Outsider kirjoitti:

        Jos kirjoittaja on tehnyt kilpailun aikana diilin jonkun muun kustantajan kanssa, hänen olisi pitänyt vetää kässärinsä pois kisasta.

        Meikäläinen lähtee nyt juhlimaan.

      • Viuh
        dikitiki kirjoitti:

        ei s-postin vislauksiin voi luottaa.
        Joku on sähkökatkoalueella, joku Lapissa lomalla, kun uskoi kisan ratkeavan tammikuun alkupuolella - kilpailun suunnitelmien mukaisesti, joku jo Sotshiin matkalla, muihin kisakyliin....

        Niinpä, sitähän tässä ei vielä tiedetä, että onko kymppikerhoon oltu jo yhteydessä. Täällä on väitetty niin, mutta onko se totta.

        Kustantaja säästää tietysti paljon vaivaa, jos on lopulta yhteydessä vain niihin kolmeen, jotka voittavat romaanikisassa, ja niihin jotka sijoittuvat takakansikisassa.

        Toisaalta olisi oletettavaa, että kustantaja haluaa luoda tällaisessa kisassa hyviä suhteita tulevaisuuden potentiaalisiin kirjailijoihin, ja sen taki he ovat yhteydessä kaikkiin, tsemppaavat ja kannustavat.

      • Marlowe

        Periaatteessa riittää, kun ovat yhteydessä 14.2. Mennessä niihin, jotka sijoittuvat. Ehkä joku on jo varasijalla.

        Se että joku olisi saanut sopparin muualta on epätodennäköistä, koska a) sopparit ovat tiukassa B) hyvät kirjoittajat ovat pitkäjännitteisiä, eivätkä sohi kässärinsä kanssa joka suuntaan ennen kuin kisa on ratkennut.

      • Justjoo
        kupulis kirjoitti:

        Meikäläinen lähtee nyt juhlimaan.

        Höpöhöpö. :)

      • Oikea Martsa
        Marlowe kirjoitti:

        Periaatteessa riittää, kun ovat yhteydessä 14.2. Mennessä niihin, jotka sijoittuvat. Ehkä joku on jo varasijalla.

        Se että joku olisi saanut sopparin muualta on epätodennäköistä, koska a) sopparit ovat tiukassa B) hyvät kirjoittajat ovat pitkäjännitteisiä, eivätkä sohi kässärinsä kanssa joka suuntaan ennen kuin kisa on ratkennut.

        Tuo klo 17 Marlowena - kirjoitettu kommentti ei ole sitten sen oikean ja alkuperäisen kommentti, vaan sen ties minä jeejeehomona tässä ketjussa esiintyneen mielipuolelta haiskahtavan sekoilijan. Sori vaan, mut kaltaistasi jekyll & hydeä en ole pariin täällä roikkumaani vuoteen tavannut.
        Taidan jättää tämän palstan sitten rauhaan vähäksi aikaa, että yx härö saa lääkityksen kohilleen. Tai rauhoittuu muuten. Not funny, vaikka ei mun nimimerkki mikään yksinoikeudelliseksi rekisteröity brändi ookkaan.

      • Viuh
        Oikea Martsa kirjoitti:

        Marlow, Marlowe, Marlovi...

      • supermulkujeejeehomo

        Hei, mä oon se jeejeehomomulkkukusipääjne. enkä ole alentunut Marlowen kaltaiseen retoriseen pelleilyyn. Jotain tasoa sentään! Olen sentään pysytellyt faktoissa ja asiassa!

    • dfogik

      nyt juhlitaaaaaannnnnnnnnn

    • Apua1

      Miks sä juhlit?

    • Toivo on turhaa

      Kuulkaa kyllä se on niin, ettei tässä ketjussa ole ollut trollin trollia, kympeille on ilmoitettu jo aikaa sitten, sen jälkeen tuomaristo duunasi niistä kympeistä kolme parast! Ja niistä jo kaksi ilmoittautui tässäketjussa.

      • Toivossako ei o

        nii just, ja fb-sivulle eilen tullut ilmoitus
        "Gummeruksen suuren romaanikilpailun tuomaristo kokoontuu tänään. "
        tarkoitti vain tuomariston "harjakaisia", juhlivat kun saivat työn hyvissä ajoin valmiiksi, jo viikkoja sitten. Unohtivat vaan hoitaa virallisen tiedotuksen. Niin, ja Elisa-kumppanille kertomisen. Mut ei hätää, kyllähän tieto hiljaa virtaili ympäri kirjailevan Suomen-

      • sikajätkä

        Ehkäpä niin, mutta sitä vaan tässä mietin, että miksi tuomaristo ylipäätään olisi ilmoittanut yhtään kenellekään etukäteen ennen kuin voittajia on valittu?

        Toinen mitä mietin on, että miksi sinulla on niin kova halu todistella ettei täällä nyt olekaan kukaan trollaillut? Onko sillä lopulta yhtään mitään väliä? Kun ei niistä tuloksistakaan voi tietää varmasti ennen kuin ne tulevat näytille tuonne sivuille. Siihen asti kaikki on varmistamatonta huhuilua.

      • ammattilainen
        sikajätkä kirjoitti:

        Sitten kun Gummeruksen sivuilla lukee voittajien nimet, joku tällä sivustolla jänkkää kuitenkin vastaan eikä suostu tunnustamaan häviötään. Amatöörit.

    • Attilainen

      So, you are the best? Cruel.

    • ergwegwergrg

      OKEI OKEI, täällä kaivataan paljastuksia...en malta olla sitten kertomatta. Mulle soitti (oli etsinyt numerotiedustelusta numeroni) Jyrki Katainen. Salla Pulli oli pyytänyt Kataista soittamaan mulle ja onnittelemaan, koska mä olen kymppikerhossa. Näin kuulemma ilmoitetaan kaikille, koska kukaan ei kuulemma enää muuten usko. Näin se vain meni!

      • Violetta2

        Jos oltaisiin sivistyksen parissa, niin Gummerus kiittäisi sähköpostin laittaneita. Kiitos osallistumisesta. SIIS JOKAISELLE. Tuo oli alkeellisin taso toimia. Jokainen olisi tuon kiitoksen arvoinen. Joku joutava konttoristi ehtisin tuon tehdä yhteispostauksena.
        Tuollainen käytös kuuluisi hyviin tapoihin, jos yritys yrittää toimia Helsingin lähes keskustassa. Näin työpaikoissa toimitaan. Jokainen lähettäjä on uhrannut yritykseensä rutkasti työtunteja, tunteja, päiviä ja kuukausia.

    • scareus

      Lukijan kannalta on sama kuka voittaa. keskinkertaiset räpellykset ovat voittaneet aina ennenkin!

    • Outsider

      Näin on Violetta2. Kirjoittajien aliarvioimista.

    • 7+7+7

      Tämä ketju on muuttunut huumorisivuksi. Se on ihan ok, koska kunnon naurut aina välillä auttaa moneen ihmiselon ongelmaan.

      Paljon on saanut nauraa, ja ihanan antaumuksella.

      Hyvä!

      • kellopeli

        Juuri näin. Vaikka välillä tulee hetkiä, jolloin miettii olisiko kuitenkaan kohteliasta nauraa.

    • Outsider

      Jep, mutta eiköhän tää ollu tässä? Ja kaikki tämä huumori vain sen vuoksi, että janosimme tietoa, jota oli luvattu, jota ei tullut ja tihkui sitten jostain.
      Olen edelleenkin sitä mieltä, että huonosti hoidettu keisi.

    • ihme vikisijöitä

      Gummerus kiittäisi, joku toivoi.
      Kun itse olin laittanut kässärini s-postilla, sain vastausviestin jotenkin näin: Gummerus kiittää osallistumisestasi kilpailuun.
      Eli kiittihän se.

      • oikip

        niin, samaa olin vastaamassa aiemmin päivällä, mutta yhteys pätki. Kokeilemma nyt uudestaan..

        Kun käsikirjoituksen lähetti kilpailuun, tuli paluupostia sähköpostiin miltei heti, jossa sanottiin "Kiitos osallistumisestasi Gummeruksen ja Elisan järjestämään ... "

        Se s-posti oli hyvä, koska siinä varmistui, että oli antanut oikean osoitteen.

        Näin tammikuussa sitä väliin epäilee, että siinä väärässä osoitteessa varmaan on syy, kun ei ne mulle ilmoittele ... Vaan eihän se väärä ollut :(

      • Violetta2
        oikip kirjoitti:

        Ihme vikisijöitä ja Oikip yrittävät olla niin fiksuja, että... Jos vähän käyttäisi järkeä... jos haet duunipaikkaa, niin aika monesta paikasta saat saman kiitoksen jalosta osanotosta HETI AUTOREPLYNA. MUTTA peli jatkuu rehdisti, osa pääsee haastatteluun ja kerää pääpotin ja saa duunin, mutta jokainen hakija saa uuden kirjeen, jossa kiitetään ja kerrotaan valittu jne. Ei sitä kuitata jollain robottisonnalla. Sorry vaan.

        Pitää varmaan lisätä ja vääntää rautalangasta, että saatu kiitos varmisti vain, että kässäri meni perille. Tuo on hyvä juttu, koska yhteydet pätkii jne. Eihän sen takia tarvitse jäädä rannalle. Yhteydet olisi voineet mennä tukkoon jne. Kirjoitin siis ihan eri asiasta ja en toista sitä. Kerroin toisessa vastauksessa, mitä tarkoitin kiittämisellä. Ja tuohon pitäisi kaikilla olla oikeus. Niin toimitaan isossa maailmassa. Älkää vääntäkö omaa oksaanne, Tuntekaa arvonne Oikip ja Ihme inisijöitä.

      • oikip
        Violetta2 kirjoitti:

        älä nyt repeä...
        mitä nyt kiitoksista tässä vaiheessa, pelihän on kesken.

        "Tuntekaa arvonne" ... voi... paljoako sun arvoa nostaa se, että saat massapostituksella samanlaisen kiitoksen kuin kaikki muutkin.
        Tiedätkö mitä se kiitos auttaa niitä, joita ei työpaikkaan valittu? Tai nostaako se kiitos sen työnhakijan arvoa saati mielialaa?

        Kissa kiitoksella elää...

      • Väärin
        Violetta2 kirjoitti:

        Ihme vikisijöitä ja Oikip yrittävät olla niin fiksuja, että... Jos vähän käyttäisi järkeä... jos haet duunipaikkaa, niin aika monesta paikasta saat saman kiitoksen jalosta osanotosta HETI AUTOREPLYNA. MUTTA peli jatkuu rehdisti, osa pääsee haastatteluun ja kerää pääpotin ja saa duunin, mutta jokainen hakija saa uuden kirjeen, jossa kiitetään ja kerrotaan valittu jne. Ei sitä kuitata jollain robottisonnalla. Sorry vaan.

        Suurimmasta osasta yrityksiä ei koskaan kuulu yhtään mitään duunihakemuksen lähettämisen jälkeen. Ei mitään. Ei koskaan. Pahoittelen, puhut asiasta josta et tiedä.

    • jojojojojojooo

      Kissat on kivoja, mutta kyllähän nekin käy teilaamassa rottia ruuaksi ja huviksi!

      Kyllä, minä haluan kiitoksen. Ihan käsinkirjoitetun sellaisen. Tai sitten en ala... ja lue/osta Gummeruksen tuotoksia. Kyä jämpti o nii!

    • teen työtä käskien

      Minä kiitän kaikkia teitä tässä ihan kaikesta. Varsinkin osallistumisista joka asiaan.
      Kiitos kiitos.

      • fdsfdss

        Eikö päinvastoin meidän pitäis kiittää Gummerusta siitä, että järjestivät tämmöisen kilpailun, jossa sijoittuu kolme ja saa hyvät rahapalkinnot mahdollisuuden julkaisuun....

      • Violetta2
        fdsfdss kirjoitti:

        Eikö päinvastoin meidän pitäis kiittää Gummerusta siitä, että järjestivät tämmöisen kilpailun, jossa sijoittuu kolme ja saa hyvät rahapalkinnot mahdollisuuden julkaisuun....

        Tonni tai kaksi ei ole edes palkinto toiselle tai kolmannelle. Ei työpaikoistakaan kiitetä, että kiitos, kun sain hakea. Kiitos vain selventää tilanteen ja suuntaa seuraavan yritykseen.

    • Sejokatäällätietää

      No niin: siis voittajat ovat tiedossa, mutta ensiksi, ennen kuin heihin voidaan olla yhteydessä, Gummeruksella täytyy päättää siitä kuinka monelle tarjotaan kustannussopimusta, siis mahdollisesti vain voittajalle, tai ehkä jopa toiselle ja kolmannelle sijalle tulleille. Tämä vie aikaa.

      Sitten kun tämä on tehty, yhteydenottoja voi alkaa olettaa tapahtuvan. Tämä tapahtunee siis ensi viikon aikana.

      Onnea voittajille!

      Onnea heille myös siinä tapauksessa, että tämä teoria on väärä.

      • entäjos

        Voittajat on tiedossa, mutta juhlia varten Gummeruksen pitää ostaa teetä ja kahvia, siihen menee aikaa. Entä jos voittajalla on allergia, pitää tilata erikoispipareita ja siihen menee aikaa. Entä jos voittaja onkin juoppo ja tykkää juoda lasolia, no sen hankkimiseen menee aikaa.

    • fgdhjkl

      Öööö....eikö sen takakansiäänestyksen pitänyt alkaa tällä viikkolla, eli viikolla 5. Nyt on maanantain, kello kohta yhdeksän, mitään takakansia ei näy missään...kuvittelin, että alkaisi luonnollisesti tämän viikon alusta heti, mutta ei! Ehkä he tarkoittivatkin ensi sunnuntaita! Sekin on yhä viikkoa 5.

      • viikkojaviis

        ei kuitenkaan enää sunnuntaina ;-)
        Se kun on jo helmikuuta ...

    • Outsider

      Noinhan sitä kuvittelisi. Pihistys vaan jatkuu.

    • johan nyt

      Kyllä ne voisivat ainakin päivittää sitä sivuaan. Vai alkaa takakansiäänestys tammikuussa 2014. Nyt alkoi viimeinen viikko tätä kuuta, eikä mistään äänestyksestä näy mitään infoa. Menikö niillä vuosiluku väärin, ehkä vuonna 2015? :/

    • Selvä Pyy

      Selvä pyy, hakkerit iski nyt siis myös Gummeruksen Facebookiin ja herra Konstigin twiittiin. Mihinkään ei voi enää luottaa.

    • rgaregaeraerg

      kärsivällisyyttä. Tällä viikkolla. Tammikkuussa. Tämän lupauksen lunastamiseen on aikaa vielä 83 tuntia

    • vierailijapahyvinnii

      Siis mitä te nyt niitä takakansia odotatte niskat jumissa, ehtiihän niitä lukea kun tulevat.

      Vai onko vieläkin luulo, että kymmenikölle ei olisi ilmoitettu mitään. Että vain tuikkaisivat tuonne sivulle takakansitekstit ilman, että kirjoittajille olisi kerrottu.

    • gfhjk

      Sori vaan gummerus, mutta omasta mielestäni tää koko takakansiänestys on ihan vitsi. Miksi ilmoittaa, että äänestys alkaa tammikuussa, jos se alkaa tammikuun vika päivä?! Sama olisi laittaa äänestys alkamaan suoraan helmikuussa, ei ihmetyttäisi niin paljon. Ihme hommaa....

      • 1+8

        juu, 1 pv aikaa äänestää :)

        Mutta oikeesti, tämähän on mennyt aivan kuten olen kustannusalasta kuvitellutkin. Se on yhdistelmä taiteellista mutua, julkisuusimagojen kumartelua ja sitten aina jossakin välissä joku yrittää olla piinkova bisnesmies tai -nainen ja vaatii tietynlaista käsikirjoitusta, tuotantomallia tai organisaatiouudistusta.

    • Gummaa

      Samaa mieltä. Amatöörimäistä hommaa ja kirjoittajien aliarvioimista.

    • sdfsfgafg

      Vähän sama kuin isoon ääneen mainostaisi, että tuote maksaa ALLE KYMPIN!! Ja sitten tuotteen hinta olisi 9,99,-

      • Viivi1

        Luulen, että hommaa etenee rannalle jääneiden osalta niin, että ne ilmoittavat postitse kakkospostina ja siksi tuo raja. Eli siis kiittävät osallistumisesta ja kertovat takakansien äänestyksestä. Näin se olisi kohteliasta.

    • hiusten halko mista

      Joo. Paitsi että kässäreiden lähetystietoihin laitettiin vain sähköposti. Siinä ei ole kakkosluokkaa.
      Ja niissä säännöissä kerrottiin myös takakansiteksikisasta.
      Jos menet missikisoihin, ei sinulta erikseen pyydetä lupaa osallistumiseen myös lehdistön ihannetyttökisaan ja yleisöäänestyksen kilpailuun. Osallistuithan vain missikisoihin. No, onneksi noita ei kukaan enää katso mutta esimerkki tämäkin.

    • Repe2

      Siis nyyh. Mulle ei ole ilmoitettu. Vieläkö voi tosissaan uskoa, että kärkikympille ei ole kerrottu? Joku valittaa tässä blogissaankin samaa:
      http://www.liuskapaivassa.blogspot.fi/2014/01/gummeruksen-romaanikasikirjoituskilpail.html

      Sietämätöntä tiedottamista. Ja vaikka nielenkin tappioni kuin mies, vähä se nyt kyrsii, että olen makuuttanut kässäriäni tuolla Gummeruksessa monta kuukautta. Jos olisin laittanut sen kustantamokierrokselle syksyllä, olisi jo monesta paikasta tullut vastaus. Edes se hylsy. Nyt pitää alkaa kaikki alusta.

    • tuleen makaamaan

      Onneksi olet odotellessasi kirjoittanut jo seuraavan kässärin valmiiksi, ja tästä kisaan osallistuneesta ehdit saada vielä hylsyn poikineen.

      • Repe2

        Onneksi näin :)

      • Quester
        Repe2 kirjoitti:

        Onneksi näin :)

        No mikset lähettänyt muihin kustantamoihin? Minä kyllä lähetin.

      • Repe2
        Quester kirjoitti:

        No mikset lähettänyt muihin kustantamoihin? Minä kyllä lähetin.

        En tiedä. Miksen lähettänyt. Ehkä olin niin varma voitosta.

    • Stupid

      Koskahan äänestyskoppi aukeaa? 31.1.2014 klo 23:59?
      Aikaa on vielä hyvin Gummerus.

      • 1+8

        juu, 1 pv aikaa äänestää ....

        Tännehän viestini ois pitänyt tulla, kakkossivun viimeiseksi. Juu tää on mennyt jo liian pitkälle. Kuka lopettais tämän

    • Stupid

      Piste.

      • oksennus

        hahhhaaa haaaaa, hepo hirnahtaaaa aaaa!

    • NytNäkyy

      Nyt löytyy takakansitekstit!!

    • birgitta59

      Hei! Olen uusi täällä kirjoittelijoitten sivustolla.
      Itse lähetin myös kässärini kilpailuun, mutta turhaan. Mitä mieltä lukeneet ovat noista valituista? Jotenki tuntuu, ettei millään löydä sitä punaista lankaa, mitä nuo arvioijat oikein hakevat.
      Ite lähetin syksyllä ekan käsikitjoitukseni rohkeasti kustantajalle, ja lottovoitto tuli - täyskustanne. Valitettavasti pieni kustantamo, joten ei varoja laajaan mainontaan, joten tietoisuus kirjasta aika rajattua. Pitää ite lähteä kiertueelle. Myynyt kyllä hyvin. Olen siihen tyytyväinen, enhän uskonut, että niin vois käydä. Mukava kustantamo.
      Nyt ois uusi valmiina. Tiedättekö vapaaehtoisia oikolukijoita ja arvostelijoita. Kirjoittajallahan ei rahaa koskaan ole.

    • piri

      Mitä hemmettiä kaikki narisi tuosta Gummeruksen kilpailun tiedotuksesta. Sieltähän tuli heti yleinen ilmoitus omilla sivuilla kun tilanne oli selvillä.

    • huopatossutehdas

      Missä tuo tilaisuus järjestetään 14 pvä? Kuka menossa?

    • rthrtg

      Tänään pitäisi julkistaa ne kolme rahapalkinnoille päässyttä...vaan eipä taaskaan kuulu mitään....

    • kjhgfds

      Lieneekö kyseinen palkintojenjako-tapahtuma vasta illalla, jolloin tulokset tulevat isolle yleisölle julki vasta huomenna...ai mutta huomenna on lauantai, eli maanantaina. Koko tilaisuudesta ei ole edes mainittu missä se on...ilmeisesti se on muulta yleisöltä suljettu yksityistilaisuus.

    • hoomoilanen2

      Kello on 20 yli kaksitoista, mutta kirjoituskilpailun sivulla voi edelleen äänestää, vaikka äänestyksen piti päättyä kello 12. Eli vielä ehtii suosikilleen antaa ääniä.

      • halooooo

        Tuota logiikkaa voi soveltaa moneen asiaan. Jos minua pyydetään ilmoittautumaan syntymäpäiväjuhlille tänään klo 12 mennessä, voin ilmeisesti tehdä päätökseni viikon päästä jos ystäväni puhelinnumero on silloin vielä käytössä. Entä laskunmaksu? Eräpäivä oli viimevuonna, mutta verkkopankki hyväksyi maksun tänään - ihmeellistä.

    • fghdsf
      • hgdfsh

        Tai ainakin google haun mukaan uutinen olisi tullut 9 tunti sitten, mutta uutisessa lukee muuta, en sitten tiedä....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe