Tiedättekö ne elokuvat, joiden juoni menee ihan överiksi, kaikki ne ihmissuhdekiemurat ja kuviot, miten asiat linkittyy toisiinsa ja miten joku asia vainoaa vuosi toisensa jälkeen, eikä jätä rauhaan. tulee vastaan eri muodoissa ja miten niitä elokuvia tai sarjoja katsoo ja ajattelee, että ovat epäuskottavia?
Eivät ne sen epäuskottavampia ole kuin tosielämäkään.
Eivät ne sen epäuskottavampia ole kuin tosielämäkään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta turiset, tää on melko uskomatonta kun oivaltaa. Ja paradoksi on että oivalluksen jälkeen tajuaa miten pihalla tosiaan on, tulee lapsuudesta liikkuva labyrintti-lautapeli mieleen ja miten jälket peittyy ja kaikki elää.
on mennyt överiksi. Silloin sitä voi paeta elokuvien ihmissuhdekiemuroiden mutkikkaaseen suohon. Hetkeksi.
Kunnes avaat saitin ja kaikki pöllähtää taas esiin ja YliÖveriksi.
Ainakin omalta osaltani. En olis osannut edes keksimällä keksiä näitä juonenkäänteitä.
Kaveritkin aina sanoo, että sulle sitä tapahtuu erikoisia juttuja. Tästä en kyllä ole puhunut kenellekään yhtään mitään.
OIkei lausehirviö sulla. Eihän siitä saa selvääkään.
No aika tylsältä tuntuu tää meidän juttu. Hoikka, hienoon mustaan jakkupukuun pukeutunut, suruhuntu päässä oleva nainen kulkee 1800-luvun kaupungilla matkalaukku kädessä kohti hevosvaunuja matkalla jonnekin. Varmaan hautausmaalle viemään siellä laukussa olleet tuhkat sinne haudalle minne ne kuuluu. Ja minnes se sitten menee?
jatkuu muulloin.