Olen kiinnostunut eron jälkeisistä sukulaisuussuhteista. Haluaisinkin kysyä, oletteko tekemisissä entisen aviopuolisonne sukulaisten/vanhempien kanssa? Jos olette, niin minkä takia (ovatko esimerkiksi entisen puolison kanssa yhteiset lapset ainoa syy yhteydenpitoonne)?
Koetteko, että ex- puolison suku on "teidän sukua" vielä eronne jälkeenkin, vai onko esimerkiksi mahdollisen uuden puolison suku ikäänkuin "korvannut" heidät?
Koetteko, että ex- puolison suku on "teidän sukua" vielä eronne jälkeenkin, vai onko esimerkiksi mahdollisen uuden puolison suku ikäänkuin "korvannut" heidät?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen tekemisissä exän äidin ja hänen miehensä kanssa. Entinen anoppi on mahtava tyyppi ja tykkää minusta. Hän on tervetullut meille kylään ja minä heille. Myös exän veli on läheinen. Niistä sukulaisista, joista en välittänyt naimissa ollessani, en toivo kuulevanikaan.
En pidä heitä sukulaisinani, lapseni sukua he ovat kyllä. Ja tottakai uuden puolison suvun kanssa tulee nykyään vietettyä aikaa enemmän,mutta en pidä heitäkään sukulaisinani.
Haluaisinkin kysyä, oletteko tekemisissä entisen aviopuolisonne sukulaisten/vanhempien kanssa?
-En ole
Jos olette, niin minkä takia (ovatko esimerkiksi entisen puolison kanssa yhteiset lapset ainoa syy yhteydenpitoonne)?
-Vaikka olen eronnut entisestä puolisostani, ei meillä silti ollut yhteisiä lapsia.
Koetteko, että ex- puolison suku on "teidän sukua" vielä eronne jälkeenkin, vai onko esimerkiksi mahdollisen uuden puolison suku ikäänkuin "korvannut" heidät?
-En koe. Vaikka hyvin mukavia ihmisiä olivatkin ja ovat varmasti edelleenkin.. Nykyisen puolison suku on myös hyvin mukavaa porukkaa ja tulen hyvin kaikkien kanssa toimeen.. Mutta omasta mielestäni ketään ei "korvata". Vaikka me ihmisetkin alamme suosimaan myös parisuhteissamme kertakäyttötyylistä mentaliteettia (surullista), niin ei mielestäni kuitenkaan ketään henkilö ole korvattavissa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hyvä kun tätäkin puolta kysellään täällä. Totta on että eroon liittyy valtava määrä ihmisiä, joiden kanssa olalan vietetty yhteistä aikaa ja on ollut perheen yhteisiä asioita.
Monet appivanhemmat ovat tehneet hyvinki paljon miniänsä tai vävynsä avuksi perheen eteen, on jopa rahallisesti auttaneet.
Mutta miten käykään erossa, näitä asioita ei hoideta lainkaan kuntoon, jää selvittämättä niin ihmissuhteet kuin rahalliset ja muut asiat.
Ei ole kiva nähdä lapsen entistä puolisoa, joka kääntää päänsä kohdatessa.
Eivät kaikkia voi alkaa vihata toisiaan, sillä kyllä ne puhevälit olisi hyvää pitää kunnossa ihan lastenlasten vuoksi.
Nämä asiat ovat erittäin vaikeita ja kuluttuvat kaikkia osapuolia. Sen vuoksi erot pitäisi hoitaa syineen syntyineen ja pitää kuitenkin välit kunnossa aina silloin kun lapsia liittyy mukaan, sillä nuo lapset yhdistävät perheet lopuksi ikään, vanhempien eroon ei pääty lasten suhteet esim. isovamhempiin tai serkkuihin, senkun jaksatte kaikessa vihassanne ymmärtää.
Kaiken tämän ymmärtää vasta vuosien päästä ja silloin voi olla pahimmat virheet jo tehty.
Kyllähän ero liian usein on kuin sotatantereella asuisi, jokainen sana pitäisi osata punnita oikein, jotta se siinä toisessa vaakakupissa aiheuta pommin laukeamista.
Lapetkin joutuu kätkemään siäänsä niin paljon, kun havaitsevat ain ilmapiirin muutoksen puhuessaan jostakin toiseen sukuun liittyvästä asiasta.
En ole missään tekemisissä exän sukulaisten kanssa, en ole edes nähnyt heitä 10 vuoteen.
Aikuiset lapseni on heidän kaa kavereita, sukua kun ovat.
Nykyisen mieheni sukulaisia on niin vähän ja asuvat kaukana ollaan harvaan tekemisissä ,appivanhemmat ovat jo kuolleet.
Kyllä, anoppi on edelleen ja appi parhaita ystäviäni, koko suvun kanssaollaan tekemisissä.
Miksi olisi pitänyt erota suvusta ja lapset mummoista ja vaareista ja serkuista jos mies lähtee???
Suku on aina suku vaikka mies häipyy.
Miehen puolen suku on ollut sinulle sukua vain avioliiton kautta. Kun avioliitto loppuu, loppuu myös sukulaissuhde. Lapsille miehen suku on toki yhä sukua, mutta sinulle ei.
Se on toki ihan ok, jos olette pysyneet ystävinä. Kunhan se on ok myös miehelle.
Olen tekemisissä exän äidin ja sisarusten yms kanssa hyvin satunnaisesti. Esimerkiksi pari kertaa vuodessa olen hakenut lapsen isän puoleisen mummin luota hoidosta, ja mummi on käynyt tarhan juhlassa tms. Lapsen serkun perheeltä kysyin, olisko heillä myydä pojalle polkupyörää (kun heillä lapset ovat vähän isompia.)
Muuten missään tekemisissä ei olla. Jos joskus, hyvin harvoin, vahingossa törmätään, niin varmasti pari lausetta kuulumisista vaihdetaan. Ei muuta.
Mitään riitoja ei kuitenkaan ole. Elämät vain ovat hyvin erilliset. Enkä missään nimessä tietenkään koe, että he ovat minulle enää sukua. He olivat sukua avioliiton kautta, ja koska liittoa ei enää ole, he eivät ole minun sukulaisia. Minulla ei kuitenkaan ole mitään heitä vastaan.
Exä on nykyäänkin naimisissa, ja veikkaan että nykyinen vaimo ei ehkä tykkäisi hyvää, jos yrittäisin änkeä itseäni sukutapaamisiin, heh. Haluan antaa heille rauhan elää omaa elämäänsä.
Minulla ei ole avo- tai aviopuolisoa, mutta seurustelen. En tässä vaiheessa uuden kumppanini sukulaisia vielä omaksi suvukseni osaa ajatella, mutta aika näyttää... Mukavalta vaikuttavia ihmisiä ovat.
Kukaan ei ole korvannut ketään. Elämä vain menee vuosien varrella eteenpäin.
Mutta vaikka sinä et ole sukua, lapsillesi nämä ovat hyvin läheisiä sukulaisia.
Nyt onkin kyse lasten sukulaisuhdeiden jatkumisesta ja joudut heitä mahdollisesti itsekin kohtaamaan tulevaisuudessa. Lapset pääsevät ripille, saavat päästötodistuksia ja häitäkin vietetään, miten lapsi koke sen, jos hänet erotetaan omasta suvustaan.
Erossa ihmisten päät näyttävät olevan tosia tyhjiä, ei nähdä lapsen tilaa lainkaan. Eihän hänen kummatkaan isovanhemmat saa kadota, samoinkuin serkut, tädit, sedät. Useinhan he ovat lisäksi lapsen kummejankin.