Äiti kävellen matkalla kauppaan, rattaissa istuu parivuotias Tero. Vastaan tulee - vielä melko kaukana - mies, joka kuitenkin on varsin pienikokoinen ja hentorakenteinen ja kävelee lyhyin, nopein askelin. "Onko tuo mies vai nainen?" kysyy Tero. Äiti vastaa jotakin ja toivoo että keskustelu tällä kertaa loppuisi lyhyeen. Tero toistaa kysymyksen ja tunnelma alkaa arvatenkin tiivistyä. Vastaantulijan ollessa juuri kohdalla on pikkupojan päätelmä valmis julkaistavaksi, kirkkaalla äänellä, kuinkas muutenkaan: "Kyllä se on nainen!"
En malta olla lisäämättä: meillä ei ole koskaan puhuttu tädeistä tai sedistä muuten kuin sukulaisuussuhteina. Ilmankos Tero ei tuossakaan tilanteessa täditellyt!
En malta olla lisäämättä: meillä ei ole koskaan puhuttu tädeistä tai sedistä muuten kuin sukulaisuussuhteina. Ilmankos Tero ei tuossakaan tilanteessa täditellyt!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja äiti ei heti voinut sanoa, että mieshän se tietenkin on? Yksinkertaiset ihmiset aina joutuvat pulaan
Entäs jos sittenkin sanoi? Mitä luulet hänen sanoneen? Parivuotiaatkaan eivät aina usko kerrasta. Monimutkaiset persoonat joutuvat monimutkaisiin vaikeuksiin.
Lapsen puhe on sen verran erilaista kuin aikuisen, että sen kuulemiseen on harjaannuttava. Siksi on ihan turhaa hätkähtää kaikista lasten tokaisuista. Useinkaan ympärillä olijat eivät ymmärrä lapsen puhetta.
Tässä mies-nainen-keskustelussakin ei vastaantulija lainkaan tiennyt olevansa keskustelun kohteena. Tuskinpa hän tajusi mistä lapsi puhui, jos edes kuuli.
Oman lapsen puhetyyli on tietenkin tuttu, mutta jo mummin on vaikea ymmärtää lapsenlapsen juttelua, jos ei tapaaminen ole jokapäiväistä.
Muuten- mikä esti sinua sanomasta, että vastaantulija on mies, jos kerran lapsi sitä asiallisesti kysyi?
Vastaus kysymykseesi: en ollut läsnä tilanteessa. Kuulin jutun vaimoltani, Teron äidiltä siis, tapahtuman jäätyä jo muutaman tunnin päähän taakse. Mieleeni ei jäänyt, mitä äiti oli pojan ensimmäiseen kysymykseen vastannut, mutta lapselle ei yleensä perheessämme ole valehdeltu. Vastaus on todennäköisesti ollut rehellinen ja tosi, mutta ei ehkä pikkupojan mielestä oikea. Siksi juttu jatkui.
Ehkä niistä lasten tokaisuista on "turha hätkähtää", mutta miksi niistä kuitenkin kertoillaan, miksi niitä ihastellaan ja toistellaan? Miksi tämäkin keskustelupalsta on olemassa? Muuten: et kai epäile esikoiseni puhuneen epäselvästi?
Miksi niin usein tälläkin palstalla syytellään? Eikö vain voisi nauraa hauskoille jutuille ja jättää syyttelyt ja kasvatus vinkitkin pois. Tämähän ei ole kasvatan lastani palsta, vaan lasten suusta palsta. Ja vielä esim. miksi iässä oleva lapsi voi kysyä joka asiasta miksi, mikä toi on, joten voi olla että edes täydellinen äiti ja isä ei jaksa kello 20.00 vastata miljoonanteen kysymykseen.
ONKO SINULLA ONGELMIA ITSESI KANSSA, VAI LAPSIESI ?
Onko nimimerkkisi toivomus vai toteamus? Siis podetko vauvakuumetta vai oletko ehkä raskaana?
Ja kysymykseesi: miten milloinkin! (Miksi se muuten sinua kiinnostaa?)
Jos luit tekstini otsikolla "Kioskilla", niin huomaat millaiseen ryöpytykseen jouduin!
Kirjoita hauska ja osuva lapsen puheenvuoro tänne - ja joudu kaikkitietävien kasvattajien hiillostettavaksi omien ennakkoluulojesi/tapojesi/päähänpinttymiesi/virheidesi ynnä muiden syntiesi vuoksi.
No, olipa aika jolloin minulla ei ollut lapsia mutta tunsin kolme kasvatusteoriaa. Nyt minulla on kolme lasta mutta ei todellakaan enää yhtään teoriaa.