Opetus synnittömyydestä

näinon

Synnittömyyden harhaoppia opetetaan monenlaisen variaation kautta. Jotkut opettavat, että kun ihminen tulee uskoon, niin hänestä tulee täydellinen ja synnitön. Toiset opettavat, että uskovan on mahdollista saavuttaa täydellisyyden ja synnittömyyden tila, niin ettei uskova enää tee tietoisesti syntiä. Synnittömyysoppia opettavat tuovat esille, että uskova on vapautettu synnistä, eikä hän enää voi tehdä syntiä silloin kun hänet on vapautettu synnistä.

1 Joh 3:6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

Tämä on eräs Raamatun kohta, jonka kautta synnittömyysoppia opettavat sanovat Raamatun opettavan ettei uskova voi tehdä syntiä sen jälkeen kun hän on tullut uskoon.

Kun tutkimme tätä asiaa Raamatun kokonaisopetuksen valossa, niin ymmärrämme, että 1 Joh 3:6 tarkoittaa sitä ettei kukaan Jumalasta syntynyt voi harjoittaa jatkuvasti syntiä tekemättä parannusta siitä.

Gal 2:

11 ¶ Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.

12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erilläänpeläten ympärileikattuja,

13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.



1 Pie 2:
1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,



Raamatun sanan opetuksen mukaan ulkokultaisuus on syntiä, jonka mukaan ei tule toimia ja elää. Pietari ja Barnabaskin lankesivat ulkokultaisuuden syntiin, joka tarkoittaa sitä, että 1 Joh 3:6 ei tarkoita sitä, että uskovasta voisi tulla synnitön ja ettei uskova tekisi koskaan syntiä.



Matt 5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."



Tämän Raamatun kohdan kautta monet opettavat, että uskova voi olla täydellinen. Kun tutkit koko tekstiyhteyden siitä missä tuo kohta sijaitsee, niin huomaat, että siinä kehotetaan rakastamaan lähimmäisiä. Tässä yhteydessä se tarkoittaa, että uskovan tulee pyrkiä elämään Jumalan rakkauden kautta, joka on täydellistä.



Uskovasta ei kuitenkaan tule täydellistä tässä ajassa, jonka todistaa 1 Piet 2:1,2 sekä Paavalin opetus, jossa hän sanoi ettei hänestä ole tullut täydellistä, vaan hän rientää sitä kohti :



Fil 3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.



Kun tutkimme Jumalan sanaa Raamatusta (Jewish Puclication Society Old Testament), jonka juutalaiset ovat kääntäneet hepreasta englanninkielelle, niin näemme kuinka he ovat kääntäneet täydellinen sanan sanalla wholehearted tai jollakin muulla sanalla, mutta ei koskaan sanalla perfect silloin kun on kyseessä ihminen. Silloin kun on kyse Jumalasta, niin he ovat kääntäneet täydellinen sanan sanalla perfect.



Hepreankielen täydellinen sana tamijm voidaan kääntää siis eri tavalla riippuen kenestä on kyse. Maan päällä vaeltava ihminen ei voi olla koskaan tässä ajassa täydellinen, koska hänen vaelluksensa on aina vajavaista täällä maan päällä. Siksi apostoli Paavali opetti ettei hän ollut tullut täydelliseksi. Jumala on täydellinen, mutta uskovasta ei tule täydellistä ja synnitöntä tässä ajassa. Raamatun kokonaisopetuksen mukaan kenestäkään uskovasta ei voi tulla täydellistä ja synnitöntä tässä ajassa.



Jotkut opettavat, että uskova voi tulla täydelliseksi siten, ettei tee enää koskaan tietoisesti syntiä. Tämäkin on harhaoppia, sillä yksikin väärä ajatus lähimmäisestä on syntiä, eikä vääriä ajatuksia voi tehdä niin ettei niitä tiedostaisi. Monet tämän opetuksen puoltajat kiivailevat oppinsa puolesta ja ovat katkeria ja ylimielisiä niitä kohtaan, jotka eivät usko heitä. Katkeruus ja ylimielisyys ovat tietoisia valintoja. Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta jo nuo edellä olevat asiat todistavat sen, että kukaan ei voi elää synnittömästi, ei edes siten ettei tee tietoisesti syntiä.

6

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinon
      • kiitos riittää.

        Emme usko Paavoloita, emmekä muitakaan joiden opetuksia Pyhä Raamattu ei vahvista.

        Kiitos ei enää linkkejä muista uskontokunnista tänne. Täällä keskustelemme lestadiolaisuudesta Jeesuksenuskosta ja M. Lutherin raamattuopetuksista.


    • Ei sitten mistään uskontokunnista, tämä on syrjintää ja sehän on sanktioitava juttu!

    • krooh on julistus

      Oliko Jeesus ja Apostolinsa katolisia luterilaisia lestadiolaisia tai muita venkuloita ?

      Eikö tämä hulutus koskaan ala tulla tiensä päähän, missä edes kansakoulujärki, että Jeesus ei perustanut kirkkolaitoksia vaan itselleen uskollisen joukon jonka kautta HÄNEN evankeliuminsa tulee julistetuksi kaikkeen maailmaan ja sitten tulee loppu.

      Katolisuus on täyttä huuhaata, luterilaisuus siitä aste parempaan, mutta niin kaukana kuin itä lännestä APostolista opetuksesta jne...!

      Miksi ei kansa jo herää !? no siksi koska se nukkuu sehän se.

      • muuttis

        Eipä apostolien aikaan ollut kirkkolaitosta, ei koululaitosta, ei palolaitosta, ei kirjastoa eikä edes raamattua. Oli vain kirjakääröjä toorasta harvoilla niitäkin. Maailma on muuttunut Eskoseni. Mutta samat henkivallat jylläävät kuin tuolloinkin.


    • kaikki yhtäkö???

      Kertokaapas vastustajat miten Paavolan ko. opetus eroaa lestaadiolaisesta opetuksesta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      803
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      650
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      588
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe