pakko-oireet, ne vie yöunet. Nollat taulussa taas palloilla töissä. ai saatana, kun tämä erilaisuus on perseestä! En vaadi sääliä, vaadin oikeutta! Olla sitä mitä on, koska muuksi ei voi muuttua, se eivaa saatana meinaa monelle kelvata. Voiko sillo saakeli itelleen kelvata????
Saatanasta nämä
mun,
19169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
laumasieluisille ja yksisilmäisille ihmisille erilaisuus on kauhistus. Täytyy päättää olla ylpeästi erilainen tai surkeasti sulautua joukkoon. Itse nukun huononlaisesti myös tuon takia,
mitähän meinaa yksisilmäisille? Kuljet se saatanan silmä ummessa, kun et halua nähä eteeskö?
vai siis väitätkö palvelevasi nyt yksisilmäistä tässä asiassa. Omaat tietysti kaikki psykopatian oireet...
pelkää ja et halua kohdata sitä todellisuutta tai totuutta joka ympärilläsi vallitsee. Aivan, henkistä heikkoutta!
meinaan että kun kulkee molemmat silmät avoinna, näkee moniulotteisesti, monelta kantilta, hankalaahan se on toisinaan. Omaa väsynyttä pohdintaa vain..
no voi herranjuma. Olipa se nyt häiritsevä kielikuvio..
aivan yksisilmäisyys onkin saatanasta ja hyvin pahasuopaista. Muista elämässä nämä neuvvot, vaikka en mitään erikoista neuvvonutkaan!
Unettomuus sekoittaa oman pääni totaallisesti. Pystyn kirjoittamaan vaikka 200 sivua pelkkää puutaheinää.
On huomattu.
Hulluksi tekee unettomuus. Lääkärit ovat erittäin nihkeitä nykyisin määräämään lääkettä tähän.
Just oli tuolla 3 kanavan uutisissa unettomuudesta, ja Kelan päätösvallasta edes sairauspäivärahaan, ja eläkettähän ei tipu vaikka et nuku ilmeisesti kun umpiväsyneenä ikiuneen, ja silloinhan ei eläkettä enää tarvitse.
Katsokaapa seuraavat uutiset, jos se tulee viel uudelleen.
Juu, huomenta ja mielekästä torstaita.
Juu huomenta sinullekkin. Ap on ollut känkkäränkkä tuulella herätessään.
Erillaisuuden hyväksyminen tämän päivän yhteiskunnassamme suuri tabu. Jos olet lihava niin sitten olet lihava et kelpaa et. Itselleen tietysti kelpaa mutta muille ei.
Joohh, tuosta unettomuudesta kärsii koko kroppa.
Kaikki jumittaa, eikä aina pysty harkitsemaan tekojaan.
Sitä loukkaa tahattomasti läheisiään kun aivot käy kierroksilla.
Vie myös ruokahalun ja sitä kautta vointi vain huononee.
Itse olen taipuvainen valvomaan yöt läpeensä kun stressi iskee.Sitä vaan valvoo yksin yössä, eikä asioissa tunnu pääsevän eteenpäin. Yön tunnit osaa olla yksinäisiä kun asioita vatvoo, yhtä päättymätöntä kehää ajatukset pyörii, eikä ulospääsyä tunnu olevan.
Uskallatko, tai viitsitkö kokeilla apteekista saatavaa melatoniini lääkitystä, saa ilman reseptiä. En tiedä onko jokaiselle apua, mutta yövalvominen on täysin ihmisen nollaava.
Jos ei mikään normaali auta, on syytä mennä lääkäriin, ja saada unitasapaino kohdalleen.
Erilaiset asiat kun valvottavat, rakkaushuolet, tadoudelliset huolet ja toimeentuloasiat. On paljon syitä mikä vie unet, mutta ei täällä niitä voi purkaa ja auttaa, joten parempi että menet todella lääkäriin ennenkuin on myöhäistä.
itse painin samassa noidankehässä. Syyllistyn siitä etten saa suunnittelemiani asioita aikaiseksi vaikka se johtuu siitä etten ole nukkunut.
Aiemmassa elämässä valvottivat huoli toimeentulosta ja vastuu lapsista ja omasta jaksamisesta.
Siihen päälle vielä kaikki sonta mitä sai päälleen työkavereilta,
vuosikausia.
Saivat aikaan sen, ettei minusta taida enää työelämään olla palaajaksi.
Onneksi ei ole enää pakko mennä, lapset ovat jo aloittaneet oman elämänsä ja pärjäävät eikä sitä rahaa tarvii enää hankkia terveytensä uhalla.
Jotain tässä yhteiskunnassa on totaalisen väärin, kun ihminen ajetaan aivan kuoleman rajoille, ihan vaan rahan tähden. Sitten ihmetellään, miksi Ihmiset käyttävät niin paljon niin paljon uni- ja mieliala lääkkeitä.
Joku viisas on sanonut, että on normaali ja terve reaktio sairastua tällaisessa maailmassa.
Suurin vitsihän tässä kaikessa on se, että ihmiset ovat itse luoneet tämä yhteikuntamallin.
Sairaan maailman, missä herkimmät, joilla olis enemmän annettavaa toisille ihmisille, ajetaan nurkkaan, hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen.
Kaikeasta huolimatta ottaisin tämän elämän itselleni uudestaan jos pitäisi valita.
Mieluummin elän sydän vereslihalla, täysillä tuntien, kuin jonkun rahan perässä juoksevan, muita alleen polkevan tunteettoman ihmisen elämän.
Tällaisia ajatuksia valvotun yön jälkeen ..
Noinhan se menee. Pakottava tarve olla yhteiskunnan stressaavassa rattaassa on roikuttava, jaksoi tai ei. Työyhteisöistä väki vähenee, ja niille armoitetuille kenellä se työpaikka vielä on, heille se paine oman jaksamisenkin uhalla on pakotettua välttämättömyyttä.
Jos joku lääkäri armoitetusti ymmärtää sen että ihmiset on erilaisia kesto ja sietokyvyiltään kirjoittaa uupumuksen vuoksi sairauslomaa, niin työnanatajilta saa helposti pätemättömän ihmisen maineen, laiskan ja haluttoman, työtä vieroksuvan mielipiteen.
Onko mitään järkeä olle siinä kilvoittelevassa rattaanpyörässä kiinni? Se syö ihmisestä loputkin "mehut", se polttaa loppuun, ja lopulta ei jaksa enää jokapäiväisiäkään pakollisia kuvioita hoitaa.
Tuon kaiken seuraaminen on minun jokapäiväistä elämää, seurata sitä, kuka toipuu, kuka luhistuu totaalisesti kokonaan.
Onneksi on olemassa lomat, joiden aikana voin ladata itseni jaksamaan olla se olkapää mihin toiset voi nojata, vaikka ei omakaan jaksaminen sen kaiken keskellä ole aina se paras mahdollinen, mutta onneksi olen jaksanut, ainakin toistaiseksi.
Syvästä masennuksesta toipuminen vie vuosikausia.
Sairauslomat eivät siihen riitä, pitää olla kokonaan sivusta yhteiskunnan hullunmyllystä ja katsella tätä hullua, mielipuolista hyörintää rahan ja suorittamisen maailmassa.
Itselläni ei enää kesälomatkaan auttaneet toipumiseen, illalla nukkumaan mennessä toivoi, ettei enää aamulla heräisi.
Aamulla herätessä oli valtava pettymys, kun piti taas herätä uuteen päivään, valottomaan ja ilottomaan.
Tuntuu pahalta seurata ihmisiä, jotka painivat tämän asian kanssa, eivätkä löydä ratkaisua ja ulospääsyä hel*vetistä.
Nyt on helpompaa, kun olen huomannut, että riitän tällaisena kuin olen, ei tarvii olla yhtään enempää, kuin mihin pystyy ..
No ei todella se vuosi mikä on pisin aika sairauslomaan riitä, mutta tiukassa on saada edes määräaikainen eläke toipumiseen. Mikäli ei ole laitoshoitoa takana tuona saisausloman aikana, se vaikeuttaa eläkkeen saamista.
Ei kannata kokonaan eristäytyä yhteiskunnasta ja kodin ulkopuloisesta elämästä. On aikaa mennä ja tulla sillä mielialalla miltä milloinkin tuntuu, ei pakolla, mutta oman tahdon mukaan. Kannattaa keskittyä siihen mikä itsestä tuntuu milläkin heltkellä siltä että tuota minä haluan. Joko tehdä jotain, tai pelkästään olla vaan ja keskittyä omaan itseensä.
Pakolla kun ei saa mitään muuta aikaan kuin syvemmän kuilun, se viimeinenkin halu olla yhteiskunnassa mukana hiipuu tyystin, jaksaminen pakolla ei ole se tapa millä kuntotuminen tuo tulosta.
Jokaisen pitäisi oivaltaa se ettei tarvitse olla muuta kuin oma itsensä, se ihminen missä on sisäisetikkin hyvä olla, ei suorittamisen pakkoa, ei kilpailuhenkistä ylituottamista, vaan niillä resusseilla etenemistä mihin voimavarat riittää.