TV poksahti..?

Ostimme puoli vuotta sitten Panasonicin plasma TV:n ja joku aika sitten, kun laitoin töpselin seinään niin telkkarin näyttö muuttui samantien oranssiksi ja kuului iso pamaus. Huomasin jälkeenpäin, että koiramme oli purrut reiän johtoon, eli ilmeisesti johtui tästä. Asunnon sulakkeet siinä samassa paloi myös.. Mutta osaako kukaan sanoa, että onko TV lopullisesti hajalla vai onko asia korjattavissa?
174336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itse veisin television johonkin korjausliikkeeseen jos se ei enää toimi kunnolla. Takuuseen se ei mene koska vika on itse aiheutettu. ( Vakuutukseen voi mennä mutta siinä on se omavastuu).

Kysyisin toki hintaarvion ennen korjaukseen laittoa.

Äänestä

Luultavasti hajosi. Koiranne ilmeisesti puri virtajohdosta nolla tai maadoitusjohtimen poikki, jolloin Tv:seen tuli ylikuormitus.
Kotivakuutus tosiaan korvaa tuollaisia vahinkoja. Vakuutusyhtiöt hoitavat yleensä myös sen arvioinnin, eli kannattaako sitä korjata, vai makavatko korvauksen rahana..

Äänestä
  • sähkötekniikan perusteet hukassa.

    Äänestä


  • Eikös tv:n sähkönsyöttö ole nykyisin toteutettu kaksinapaisella kalustejohdolla, joten oikosulku on tullut vaiheen ja nollan välillä? "Asunnon sulakkeet paloivat" tarkoittanee sitä, että sähkökeskuksen vikavirtasuoja laukesi? Saattaa olla, että vikavirtasuoja on pelastanut tv:n pahemman vaurion syntymiseltä, mutta kannattaa antaa huollon tarkistaa, mitä sille oikeastaan tapahtui. Huonoimmassa tapauksessa virtalähde vioittui tai ainakin suojauksia hajosi. Kotivakuutuksessa on usein omavastuu, joten se korvaa lähinnä suuremman tuhon.

    Tuttavalla oli saman tyyppinen tapaus: Pentukoira leikki tv-pöydän takana ja silloin tällöin tuli vinkuen sieltä pois. Sitä ihmetellessään tuttava huomasi, että tv:n virtajohdossa oli koiran hampaiden jälkiä. Virtajohtoa pureskellessaan koira sai sähköiskun hampaiinsa, ja se vaan yhä suuremmalla syyllä puri kaapelia lisää. Virtajohto uusittiin ja laitettiin suojaan, ja koirakin vähitellen jätti johdot rauhaan..

    Tässä tapauksessa on tv:n verkkojohto ollut irti seinästä, joten koiran henki on säästynyt. Johdot kannattaa suojata jatkossa kunnolla.

    Äänestä

  • on näemmä kirjoitti:

    sähkötekniikan perusteet hukassa.

    sähkötekniikan perusteet hukassa.
    Koiraako tarkoitat?

    Äänestä

Kokeile nyt kuitenkin ehjällä johdolla. Saattaa olla että poksahdus kuului johdosta ja töllö on ehjä.

Äänestä
  • Ei kannata kokeilla enää mitään, sieltä on pamahtanut osa komponenteista pitkin koteloa. Kotivakuutus korvaa ja jokaisella järkevällä koiranomistajalla on kotivakuutus ja mahdollisimman pieni omavastuu.

    Äänestä

  • Et oo tainu lukea aloittajan tekstiä: "Telkkarin näyttö muuttui samantien oranssiksi ja kuului iso pamaus..."

    Television toimivuutta voisi ehkä testata jossain sellaisessa paikassa missä ei ole palovaaraa.. (esim. varasto, kellari tms), mutta suosittelen kuitenkin soittamista vakuutusyhtiöön.

    Äänestä

Juu kotivakuutus kyllä löytyy, mutta onko nyt siis vaarallista kokeilla?

Äänestä

Itse en lähtisi kokeilemaan.

Äänestä
  • Okei..

    Äänestä

Aina voi kokeilla, mutta älä sitten ihmettele, jos se telkku syttyy palamaan.

Äänestä
  • En ajatellut lähteä kokeilemaan jos siinä on pieninkään mahdollisuus käydä huonosti. Ei ehkä tarvitse ruveta turhaan lapselliseksi siellä..

    Äänestä

  • apua2 kirjoitti:

    En ajatellut lähteä kokeilemaan jos siinä on pieninkään mahdollisuus käydä huonosti. Ei ehkä tarvitse ruveta turhaan lapselliseksi siellä..

    Mittaa sen johdon toimivuus yleismittarilla.

    Äänestä

  • apua2 kirjoitti:

    En ajatellut lähteä kokeilemaan jos siinä on pieninkään mahdollisuus käydä huonosti. Ei ehkä tarvitse ruveta turhaan lapselliseksi siellä..

    Miten sen TVn kanssa lopulta kävi?

    Äänestä

Mulla kanssa oli alakouluikäsenä Finlux 32" Taulu TV ja olin yhden naapurin kanssa aloittamassa pelaamaan GTA:ta ja laitoimme pelin päälle. No kauhee pamaus ja sininen liekki sivusta ja hiljaisuus. Yritin vielä sitä sen jälkeen päälle mut mitään ei tapahtunut. Onneksi oli takuu voimassa ja laitteeseen uusittiin joku virtalähteen tyyppinen. Edelleen käytössä mut nykyään isällä eikä ole toistaiseksi räjähtänyt mitään :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


apua2 kirjoitti:

Ostimme puoli vuotta sitten Panasonicin plasma TV:n ja joku aika sitten, kun laitoin töpselin seinään niin telkkarin näyttö muuttui samantien oranssiksi ja kuului iso pamaus. Huomasin jälkeenpäin, että koiramme oli purrut reiän johtoon, eli ilmeisesti johtui tästä. Asunnon sulakkeet siinä samassa paloi myös.. Mutta osaako kukaan sanoa, että onko TV lopullisesti hajalla vai onko asia korjattavissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu