Riitaa kodista

Who gives a shit? Hanki asianajaja...jaja

Kannattais varmaan itse ottaa asia puheeksi vaikka appiukon kanssa, joka voisi näille veljillekkin puhua jos et koko köörille kerralla puhu. Kerro miltä susta tuntuu ja että "ymmärrätte varmaan, että omassa kodissa haluaa itse olla rauhassa ja olla mukana päätösten teossa" tai jtn vastaavaa. Ymmärrän että tilanne on kinkkinen, ei ehkä ensimmäiset ihmiset kyseessä ketä haluaisi "häätää" pois. Missä nämä lusmut on aikaisemmin asuneet ?

Ymmärrän myös miestäsi, onhan sehankalaa häätää oma perhe pois, mutta luulisi sen olevan hänelle helpompaa kuin sulle.

Pistäpä se "rakas" mieäs valinnan eteen: joko sinä ja lapsi tai ne muut. Jos ei tätä tajua, niin eläköön sukulaistensa kanssa, mene sinä sinne, missä on hyvä olla.

Nuo looseri nuorukaiset eivät ymmrrä puhetta. Heidän takiaan sinun on vaihdettava lukot oviin.

Miehesi vanhemmat ovatkin sitten eri asia. Heille sinun täytyy tavata asiat ja hyvin s-e-l-v-ä-s-t-i .

Miksi ette kutsuisi heidät, siis vain isän ja äidin kotiinne jonain päivänä/iltana ja rehellisesti selittäisit (miehestäsi kun ei näkojään siihen ole) voisiko vanhemmat ilmoittaa edeläkäsin milloin haluaisivat PIIPAHTAA mokillänne. Sinä tulisit avaamaan oven heille.Ja että he olisivat tervetulleet olemaan siellä tunnin pari - "ilmoittakaa, niin käyn lukitsemassa ovet lähdettyänne."

Tee samalla selväksi että se mokki ei ole varsinaisesti tarkoitettu nuorison käyttoon, vain teidän omaanne - Sinun, miehesi ja lapsesi. Siksi tulette tästälähtien pitämään ovet aina lukossa ja avimet voi saada vain sinulta. Hätätilassa mieheltäsi.
Tarvittaessa avaatte ovet siksi hetkeksi jos jonkun täytyy siellä PIIPAHTAA.

Tee heille selväksi että ovien lukossapitäminen EI tarkoita erottaa vanhempia teistä vaan että haluatte tällätavoin saada hankkimanne omaisuuden takaisin omaan käyttoonne.

Toinen tapa on pyytää looseriveljeksiä tonttinne ja asuinrakennustenne ylläpitokustannuksiin. Ellei rahallisesti (jota heillä ei ole) niin sitten omalla tyopanoksellaan. Ruohon leikkuuta, lumenluontia, rannan ruoppausta, korsikon leikkuuta, siivoamista, puiden sahaamista/halkomista, seinien maalausta jne jne.mitä tahaansa siellä onkaan tekemistä.

He kyllä TUOSTA saavat viestin!

Tässäkin onkin pari ongelmaa tämä "nuoriso" on sitten sellaista että kun pyydetään esim. puutalkoisiin niin "on sählyvuoro tänään neljältä en voi tulla" tai muuta menoa tai ei autossa bensaa että vois tulla.. eli aina on syy että ei käy.

Toinen ongelma on se että kun sitten lainataan esim. moottorisahaa puutöitä varten se on sen jälkeen joko rikki tai pöllitty ("lainattu"). Vähintään osia puuttuu tai bensakansterit viety omaan käyttöön (no mie nyt ne loput vein omaan käyttöön vähä lainasin") Aina tapahtuu joku hasardi. Eikä sanallakaan sanota jos esim hajoaa ihan vaikka vahingossa vaan se tyyliin piilotetaan vajan taa eikä olevinaan tiedetä asiasta mitään. Vaikka ihan tasan tiedetään kenen kädessä se on viimeksi ollut.

Tämä on johtanut siihen että en edes halua että kukaan koskee tontilla mihinkään.

Rahaa pojilla ei oo, sossun tuilla asuvat ja appivanhemmilta pummaavat kaiken irti (pienet sairaseläkerahat) minkä saavat ja jos niiden rahat ei riitä tullaan mieheltäni kysymään "lainaa". Siihen sentään ei minunkaan mies oo aikoihin enää lähtenyt että antaisia latiakaan.. mutta appiporukat on.

Appiukko taas on niin jästipää että se suuttuu vähemmästäkin. Hän tietää aina kaiken paremmin siitä miten meidän tonttia hyödynnetään "täs ois hyvä olla semmonen ja semmonen" ja miten lapset kasvatetaan jne.. Sitäkin miettinyt että sanon tästä vaivaavasta asiasta nyt suoraan mutta TIEDÄN että siitä tulee hirvittävä huutomyrsky. On sitä sorttia että vika on aina muissa ja miniä se vasta "hävytön onkin" jos uskaltaa suunsa avata jotain kommentoidakseen. En sillä että p*****kaan enää välitän kuinka se huutaa tai meuhkaa tai kylillä puhuu mutta just tällä hetkellä oma henkinen kantti on niin poikki että se menee minun puolelta ainakin ihan taatusti vaan hysteeriseksi itkuksi. Sen takia mun mieskään ei varmaan saa vanhempiaan ymmärtämään kun ei uskalla tarpeeksi napakasti sanoa, kun tietää isänsä reaktion. Ja se kyllä levittää koko jutun omin sanoin koko sukuun. Koko perhe on selvästi ikänsä ollut appiukon tossun alla. Mun on välillä vaikea uskoa että oma mieheni on samaa veljessarjaa tai edes sukua. Mistä puusta se on pudonnu kun näihin muihin luovijoihin vertaa. Toki tuo itepäisyys on periytyny siihenkin mutta minä kun en anopin lailla niele kaikkea, oikeastaan mitään mikä sotii minun periaatteitani tai hyvinvointia vastaan. Joustaa voin ja joustankin jos koen että voin periksi antaa. Anoppi antaa kaiken aina periksi, on aina antanut, ja sen huomaa...mut on se vaan appiukon elättikin ollut ikänsä. Sama kohtalo olis varmasti mullakin tässä perheessä jos en asettuisi puolustamaan periaatteitani ja omaani. Siksi en elätiksi suostukaan vaan laitan pottiin likoon itseni ja rahani sikäli kun kyse on omasta perheestä ja kodista. Siitä varmaan myöskin tämä ristiriita, minä kun en sulata luovimista toisten kustannuksella. Nyt minä ja mies laitetaan itsestämme kaikki irtoava, työhön joka tietää tasan sitä rahaa, jolla maksetaan sitäkin tonttia ja taloa, sillä aikaa kun appiporukka luovii "rentoutumassa" meidän uudella tontilla. Itse venytän joka sentin jotta laina lyhenee ja jäis vielä ruoka- ja lapsen vaatetusrahat. Olkoonkin oma valinta että laina on iso ja käyttöraha pieni, ei väliä koska pärjätään näin ihan ok. Nostaa vaan närästyksen astetta entisestään laittaa hirmuiset rahat tonttiin ja kiinteistöihin jota yks kaks hallinnoi porukka joka ei laita osaa eikä arpaa mihinkään. Meille se on huolella suunniteltu sijoitus joka halutaan pitää ensiluokkaisessa kunnossa kaikinpuolin, sitten tulee nämä "ulkopuoliset" ja alkaa viritellä oman näköisiänsä lauta/pressuhökkeleitä pitkin tonttia ku "tähän nyt tarvittiin tällänen puukatos".. Saati kun korjauskuluja on jo koitunut mm. mökin ikkunasta ja seinän paikkauksesta/maalin uusimisesta kun laittovat "vähän naulakkoa seinään".

Ei se vaan oon niin helppoo löytää tähän keskitietä millä tämä ongelma ratkaistaan siististi. Pelkään pahoin että se olen tosiaan minä joka tämän asian nostaa pöydälle ja lopputulos on sen mukainen. Olen aika paha suustani kun oikeen ärsytetään ja tässä on minun sietoraja jo viety niin äärimmilleen että mulla on sekä henkisesti että jo ihan fyysisesti huono olo kokoajan. Sitä nyt ei vaan kei mieskään tunnu tajuavan kun sen otan puheeksi. On selvästi puun ja kuoren välissä kun kumpaakaan ei halua suututtaa mutta jompi kumpi on kyllä pakko. Tuskin itsekään tajuaa kuinka tosissani olen, se kun oikeasti on niin että minä ja lapsi tai he. Molemmat ei tähän tontille sovussa mahdu.

Sun pitää räjähtää ja näyttää tuntees. Ettet enää kertakaikkiaan siedä tuota. Tai sitten kirjoitat miehellesi kirjeen jossa puhut asian kuten olet tänne kirjoittanut, ilman kaunisteluja. Onhan tuo nyt tosi törkeää. Ja pahinta on se ettei miehesi kuule sinua tässä asiassa. Rakastava puoliso kuulee toisenkin toiveet.