Yhden henkilön puheet

Joillain on mopo karannut käsistä.

Yhden henkilön sanomisista ei voi syyttää kaikkia lieksalaisia.
33356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kai Markkula on hämmästynyt, suorastaan äimistynyt, millaisen ilmapiirin somalitaustaisten maahanmuuttajien asettuminen Lieksaan on kaupunkiin luonut.

– On vaikea ymmärtää, että pari sataa uutta ihmistä on synnyttänyt niin vahvan vastakkainasettelun lieksalaisten ja maahanmuuttajien välille, hän sanoo.

Markkulan mukaan sama asenteellisuus ja sama suvaitsemattomuus, joka hallitsi Joensuussa 1990-luvulla, on nyt Lieksan ongelma.

– Mutta se, mikä erottaa Lieksan Joensuusta on se, että Lieksassa asenteellinen suhtautuminen maahanmuuttajiin on huomattavasti voimakkaampaa ja se näkyy kaikissa sosiaaliryhmissä, hän täräyttää.

Äänestä
  • "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin"!

    Somalit "vihaavat" Bantukansaa ja Liekasalaiset Somaleja. "Ympäri käydään ja yhteen mennän"!

    Äänestä

Arvasin että tuo tulee ja meinasin jo aloitukseen kirjottaa, että ei sitä kymmenen kertaa ollutta toistoa tarvitse laittaa.

Tuohan yleistyshän tarkoittaa että myös demareissa, keskustassa jne. on rasisteja.

Äänestä

Se tarkoittaa sitä mitä siinä lukee. Ei sinun tarvitse selittää.

Äänestä

Nimimerkki Ai yhden? logiikan mukaan se tarkoittaa juuri sitä.

Äänestä

Kun joensuussa oli skini ongelma. pysäköin autoni
linja auto aseman luokse parkkiin, autoni oli potkittu
Skinit oli potkinut ympäri autoa, korvattu ei mistään,
Eräs skinin isä ylvästeli poikansa skini yhteyksista
mainitsin autoni kolhuista ,hän vastasi tämä on ajan
henki , jotta sillai.

Äänestä
  • Oliko autossasi ilkivalta vakuutus?
    Jos olisi ollut normaalit vakuutukset olisit saanut korvauksia vakuutusyhtiöltä. Poliisit paikalla ja tutkimuksen jälkeen raportointi vakuutuslaitokseen.

    Joskus vanhaankin autoon kannattaisi ottaa ilkivalta vakuutus.

    Äänestä

Nyt vaan on niin, ettei kysymys ole todellakaan yhdestä henkilöstä.

Äänestä

Eikös nyt ollutkaan Saastamoisesta kyse?

Äänestä

Lueppas poliisipäällikkö Kai Markkulan kirjoitus ylempää tolvana, äläkä selitä.

Äänestä

Kuka selittää? Jos sillä argumentilla lähdetään niin myös demareissa on rasisteja, vai hyppääkö rasismi demarit/kepun /kokkarit ym yli.

Äänestä
  • Unohda tuo vitun poliittinen lässytyksesi, katso ympärille, kuuntele ja tee havaintoja.
    Jos et ole heikkolahjainen ymmärrät mistä on kysymys.

    PS. Liisa on keskustalainen epäilisin, minä olen persu, Kalle on aika selvästi kokoomuksen puolella, Urpo on vasemmistolainen sanoi naapurin Ville, Esko vois olla kommunisti, tuo kirkossa käyvä Maija on kristillisdemokraatti:) heh

    Äänestä

  • häröt kirjoitti:

    Unohda tuo vitun poliittinen lässytyksesi, katso ympärille, kuuntele ja tee havaintoja.
    Jos et ole heikkolahjainen ymmärrät mistä on kysymys.

    PS. Liisa on keskustalainen epäilisin, minä olen persu, Kalle on aika selvästi kokoomuksen puolella, Urpo on vasemmistolainen sanoi naapurin Ville, Esko vois olla kommunisti, tuo kirkossa käyvä Maija on kristillisdemokraatti:) heh

    Herättääpä tämä tunteita. :)) heh heh

    Äänestä

  • Kaikki rasisteja kirjoitti:

    Herättääpä tämä tunteita. :)) heh heh

    Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kai Markkula on hämmästynyt, suorastaan äimistynyt, millaisen ilmapiirin somalitaustaisten maahanmuuttajien asettuminen Lieksaan on kaupunkiin luonut.

    – On vaikea ymmärtää, että pari sataa uutta ihmistä on synnyttänyt niin vahvan vastakkainasettelun lieksalaisten ja maahanmuuttajien välille, hän sanoo.

    Markkulan mukaan sama asenteellisuus ja sama suvaitsemattomuus, joka hallitsi Joensuussa 1990-luvulla, on nyt Lieksan ongelma.

    – Mutta se, mikä erottaa Lieksan Joensuusta on se, että Lieksassa asenteellinen suhtautuminen maahanmuuttajiin on huomattavasti voimakkaampaa ja se näkyy kaikissa sosiaaliryhmissä, hän täräyttää.

    Äänestä

  • Kaikki rasisteja kirjoitti:

    Herättääpä tämä tunteita. :)) heh heh

    Niinpä. Aivan kaikkialla ja kaikissa ryhmissä.

    Äänestä

Jospa puhutaan totuudellisesti. Mistään kiihottamisesta ei ole kysymys. Kukaan ei ole käskenyt ketään tappamaan, hakkaamaan, pieksemään ketään. Tämä kaikki johtuu aivan muusta syystä. Se syy on se, että Suomeen on luotu hysteria ja kuka siihen on syyllinen? Selitänpä hieman asiaa. Suomessa työttömyys on huipussaan, kaikkinensa voidaan lukea että n. 500 000 henkilöä on työttömänä. Valtamedia todistelee että tarvitaan työvoimaa ja sitä työvoimaa tuodaan erimaista ja lähinnä nyt tänne Lieksaankin on tullut työvoimaksi musta väkeä.

Kun itse kaupungissa olisi tarvetta koulutukselle, koska moni nuori kulkee työttömän kaduilla ja ammattikoulutus vähenee Lieksassa. Tänne tullee Somalit tarvitsevat useamman vuoden ,jotta he täyttäisivät ne ehdot, joita työelämässä tarvitaan. Köyhän kaupungin ei kannattaisi tehdä tätä vuosisadan suurinta kuplaa ellei valtio tukisi. Kuinka kauan nykytilanteessa kaupunkia tuetaan valtion taholta, kun valtion kassa kilisee tyhjyyttään?
Herrat ja narrit kehuskelevat, että Lieksa vihdoinkin alkaa "ymmärtämään" ja "suvaitsemaan" Somalikansalaisia. Ymmärrettävästi arvostelijoille on lyöty luu kurkkuun. Kirjotus palstalle on annettu tiukat ohjeet, että kaikki mamuihin viittaavat vihjeet on poistettava.
Eli aikoinaan neukkulassa kansaa valvottiin ja pidettiin aisoissa jopa vankila tuomion uhalla. Valitettavasti on "tauti" tavoittanut suomena maan. Jos kysyy kadulla kansalta, niin ei tämä miksikään ole muuttunut. Syy on siinä, että kansa e, mutta päättäjät kyllä.
Mihin on mennyt se vapaus arvostella päättäjien toimia? Nyt kansaa yritetään pakottaa raameihin, jotka ovat pikkukaupungin rahkeisiin liian pienet.
Tietävätkö "herrat" tasan tarkkaan missä ollaan 10v. päästä? Ruskin, mutta se on varmaa, että maksajina ovat oman kaupunkimme veronmaksajat, jos heitä silloin enää onkaan ja jos on, niin ovatko maksukykyisiä?
Herra varjele meitä lyhytnäköisiltä johtajilta ja luo heidän kalloonsa järkeä, jotta kansamme pelastuisi. Amen!

Äänestä
  • Taas ovat nämä salaperäiset "herrat" kaiken takana. Tuosta vainoharhasta on lyhyt matka tuhoon.

    Käytä ennemmin sanaa "ne". Kunnon salaliittoteoreetikon täytyy nimittäin olla itsekin enemmän salamyhkäinen, eikä sortua persusteluun.

    Äänestä

  • Miten voit edes väittää, ettei mamuista saa kirjoittaa, kun itse olet eri nikeillä suoltanut heistä vähintäänkin sata kirjoitusta. Vai EU:n haukkumisesi ylittää sen määrän.

    Äänestä

  • Pätkiikö muistisi kirjoitti:

    Miten voit edes väittää, ettei mamuista saa kirjoittaa, kun itse olet eri nikeillä suoltanut heistä vähintäänkin sata kirjoitusta. Vai EU:n haukkumisesi ylittää sen määrän.

    Pöljä on joka alan osaaja ja konsultti. Rupesi rasismi ketjussa ammattiupseeria opettamaan joukkojen johtamisessa. On Pöljällä oikein hyviäkin tuotoksia, en minä sitä sano. Enkä usko, että Pöljäkään mihinkään salaliittoihin uskoo tai on rasisti. Hänkin menee vähän Lieksan valtavirran mukana ettei joutuisi itse syrjityksi.

    Äänestä

  • Kustaa kirjoitti jälleen asiaa ja täysin asiallisti jopa..kuten ennekin!..Jatketaan harjoituksia!

    Äänestä

Reunatien koneinsinöörit eivät rasismia hyväksy.

Äänestä

Onhan se aika hulluuden huipentuma jos noin 400 mamua, alkaa sanella että mitä saa lausua ja mitä ei! Lieksan noin 12000 asukkaan on siis alistuttava tuon pienen ryhmän toiveisiin ja haluihin!

Äänestä

Älä nyt lähde taas sille lietsomisen tielle rasisti.

Äänestä

Lieksassa on yli 12 tuhatta henkilöä, jotka eivät ole maahanmuuttajia.

Äänestä

Ja niissä 12 tuhannessa on kaikki sosiaaliryhmät läpäisevä rasismi jonka täytyy muuttua, ettei Lieksa tuhoudu.

Äänestä

Itehä ootte äänestäneet vaaleissa suosimanne henkilöt edustamaa suomen asioita. Syyttäkää itseänne, älkää maahanmuuttajia. Iha järjetöntä paskanjauhantaa vuositolkulla.

Äänestä

Mistäpä me arvattiin niiden olevan täysiä torvia ja saattavan Lieksan siihen tilanteeseen missä se nyt on.

Äänestä

Ottakaa sit asioista selvää ensin.

Äänestä

Aika paha tietää ennalta jos ehdokas lupaa toista ja valtuustossa tekee toista.

Äänestä

Hyväperkele sentään. Pitää ottaa selvää mitä puolue ajaa eikä uskoo kaikkee patskaa. Kellää ehdokkaalla ei ole kyse ku omasta liksasta ja naaman näkymisestä.

Äänestä

Entä jos puolue lupaa mannaa ja sitten sataa pas-kaa?

Äänestä

Nukkua

Äänestä

Eipäs vaan vaihtaa puoluetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalainen kirjoitti:

Joillain on mopo karannut käsistä.

Yhden henkilön sanomisista ei voi syyttää kaikkia lieksalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu