Olen 13 vuotias tyttö. Olen koulukiusattu, ja minusta puhutaan pahaa selkäni takana. Minulla on vain muutama oikea ystävä, jolle voin puhua. Kiusaaminen on jättänyt oman jälkensä, kaverit ovat juorunneet selän takana sekä masentaa muutenkin.
Harrastan liikuntaa, mutta tunnen itseni lihavaksi. Olen 162-163.5cm pitkä, ja painan 65kg. Esimerkiksi vaatteitani ja ulkonäköäni j on haukuttu vain sen takia, että mieleni pahoittuisi.
Yritän laihduttaa, enkä syö päivässä enää kuin alle 550kaloria, mielellään alle 500.
Jumppaan ja liikun muutenkin, että laihtuisin ja saisin vielä joskus poikaystävän.
Kaikkein eniten masentaa se, että pojatkin ovat haukkuneet minua.
En enää pian halua mennä kouluun farkuissa, koska pelkään että jalkani näyttävät paksuilta.
Tuntuu että olen masentunut, sillä isovanhempani kuolema kesällä ahdistaa yhä kamalasti. Itkin itseni uneen useana yönä viime viikkojen aikana.
Olenko oikeasti niin kamala ja lihava ihminen, niinkuin minusta on sanottu?
Harrastan liikuntaa, mutta tunnen itseni lihavaksi. Olen 162-163.5cm pitkä, ja painan 65kg. Esimerkiksi vaatteitani ja ulkonäköäni j on haukuttu vain sen takia, että mieleni pahoittuisi.
Yritän laihduttaa, enkä syö päivässä enää kuin alle 550kaloria, mielellään alle 500.
Jumppaan ja liikun muutenkin, että laihtuisin ja saisin vielä joskus poikaystävän.
Kaikkein eniten masentaa se, että pojatkin ovat haukkuneet minua.
En enää pian halua mennä kouluun farkuissa, koska pelkään että jalkani näyttävät paksuilta.
Tuntuu että olen masentunut, sillä isovanhempani kuolema kesällä ahdistaa yhä kamalasti. Itkin itseni uneen useana yönä viime viikkojen aikana.
Olenko oikeasti niin kamala ja lihava ihminen, niinkuin minusta on sanottu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
sinulle nuori neidin alku haluaisin sanoa lohdutuksen sanoja.Vaikka tällä tetkellä olisikin vaikeaa muista ja usko että asiat voivat muuttua ja positiiviseen suuntaan.Anna itsellesi lupa surra isovanhempia..elämässä saa olla surua ja sitä on, sellaista tämä elämä välillä kaikilla.Sekin aika tulee että huomaat läpikäyneesi surusi ja voit muistella hyvillä mielin isovanhempiasi ilman että tunnet valtavaa alakuloa,tunteet on vain käytävä läpi niin se menee(kokemuksella puhun itse isäni menettäneenä)Tuosta laihdutuksesta,alä lähde noin epäterveelle tielle..etsi tietoa netistä terveellisestä ruokavaliosta..pidä huoli että saat kaikki ravintoaineet ja sitten maltilla kaloreita" hieman rajoitetusti" oikeasti nuo kitudieetit voivat pahimmillaan lihottaa kun aineenvaihdunta hidastuu ja keho vain oppii pitämään joka kalorista hanakasti kiinni ..tutkippa enemmän aihetta netistä löydät paljon tietoa... sokeri,turhat rasvat ja valkoiset jauot pois niin olet hyvällä tiellä :) ja muista kuitenkin se herkkupäivä kerran viikkoon..ruokavaliostasi olisi tarkoitus tulla terve elämäntapa johon kuuluvat rajoitetusti myös herkkuhetket.Tiedät kai että nämä dieetit eivät voi olla pysyvää elämää vaan parempi opetella jo alussa terveet ruokatottumukset.Halaukset sinulle,nokka pystyyn vielä joskus näytät kiusaajillesi...kouluaika ei kestä ikuisesti uskon että sinun elämässä on tulevaisuudessa monta hyvää juttua odottelemassa :) ja joku kauis päivä löydät kyllä kivan ihmisen,olet nuori ja sulla on aikaa ei ole vielä kiire niillä jutuilla...kehitä itseäsi ja opettele rakastamaan myös..olet sen arvoinen
Olet ihan hyvän painoinen ja tuollaisella nälkäkuurilla saat paljon pahaa aikaan. Sinun pitäisi kasvaa pituutta ja kehittyä aikuiseksi mutta tuolla kalorimäärällä se ei onnistu.
Kiusajia on aina ollut ja tulee aina olemaan koska ihminen on peto toiselle. Se vain ei ole sinun vikasi että olet joutunut kiusaajien hampaisiin. Näillä kiusajilla on itsellään jotain vikaa tai häikkää elämässään ja mielestäni kiusaamista ei koskaan voida kutkeä pois jos aina lähdetään siitä että kiusatussa olisi vika.
Koskaan ei kukaan pysty miellyttämään kaikkia ihmisiä. Opettele siis miellyttämään itseäsi ja kerro opettajille ja vanhemmillesi kiusaamisesta.
Opettele myös puolustautumaan. Jokaisessa on joku heikko kohta. Kun kiusaaja iskee, iske sinä takaisin hänen heikkoon kohtaansa.
Puutteellinen ravitsemus altistaa masennukselle. Minun tyttöni laihdutti 15-vuotiaana 20 kg ja sairastui vakavaan masennukseen. Viilteli itseään ja meni lopuksi psykoosiin.Joutui käymään kaksi vuotta terapiassa ennen kuin parani.
Pidä ainakin huolta riittävästä vitamiinien, hivenaineiden ja oikeiden rasvojen saannista.
Rakasta ja helli itseäsi sillä olet ainutkertainen ja arvokas!
"Olenko oikeasti niin kamala ja lihava ihminen, niinkuin minusta on sanottu? "
ET OLE
Kiusaajasi ovat psyykkisesti sairaita ja tarvitsevat apua.
Heitä e varmaankaan kotona rakasteta ja huomioida yhtään mitenkään ja se paha olo kostautuu ulkona ja valitettavasti sinuun.
Puhu jollekkin, niin se auttaa.
Ethän sinä ole edes lihava, kiusaajat keksivät mitä tahansa syytä, josta kiusata, ne itse voivat olla kotona huonosti huomattuja tai kotona on elämä helvettiä ja paha olo pitää siitää muille,
älä laske kaloreita, vaan syö säännöllisesti normaaliruokia ja käy koulua ja liiku normaalisti, kyllä sulla on ihailijoitakin, mutta ne menee usein muiden mukana eikä uskalla tuoda mielipiteitään ilmi.
Mieti myös mitä positiivisiä asioita sinulla on elämässä
terv
entinen koulukiusattu