Olen 19-vuotias opiskelija, joka reilu vuosi sitten sai diagnoosin 2 tyypin masennuspainotteiseen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. En aloittanut terapiaa, koska en usko sen tässä auttava. Tämän vuoksi kuulema ei pystytä ainakaan papereihin laittaa merkintää kaksisuuntaisesta. Nyt niissä lukee muu mielialahäiriö, mutta silti lääkärini sanoi olevansa suhteellisen varma bipostani.
Olen alkanut miettimään olenko sittenkään bipo. Masennusjaksoja ollut 4, ja yksi lääkärin mielestä hypomaaninen jakso. Nyt ollut vuoden ilman mitään oireita. Lähinnä nuori ikäni mietityttää. Yleensä ei näin nuorella ymmärtääkseni bipolaarinen käyttäytyminen ala. Itselläni sen olisi laukaissut muutto pois kotoa 16-vuotiaana, ja pääsy pois kotoa. (äidillä alkoholismia, oli päästävä pois)
Toisekseen lääkitykseni millä pärjään on suhteellisen pieni, verrattuna mitä usein olen kuullut muilla olevan. Lamotrigina 200mg ja Ketipinor 200mg. En ole myöskään ollut osastolla sairaudestani enkä kokenut psykooseja. Kuitenkin vakava masennuksen olen kokenut (BDI silloin lähemmäksi 50).
Kolmannekseen poikaystäväni isä sairastaa ykköstyyppiä ja hän on täysin työkyvytön. Poikaystävän mielestä en ole bipo, koska en ole samassa jamassa ja pystyn opiskelemaan (masennuksessa en kylläkään). Olen kuulema vain herkkä.
Voisiko asia olla niin että omaan vaan lievemmän muodon? Vai onko diagnoosi ollut vain hätäilyä.
Asiasta kukkaruukkuun. Olen myös huomannut viime parina päivänä vaikeaa levottomuutta, keskittymishäiriötä ja hyppinyt kirjaimellisesti seinille. Iltaisin sitten valtaa ahdistus, jolle en keksi syytä. Voisiko olla nyt menoa johonkin suuntaan? Olo ei kuitenkaan ole hypomaaninen enkä kuitenkaan haudo itsemurhaakaan. Siksi varmaan ihan normaalia mielialan vaihtelua...hmm
Kiitos jos joku jaksoi lukea!
Olen alkanut miettimään olenko sittenkään bipo. Masennusjaksoja ollut 4, ja yksi lääkärin mielestä hypomaaninen jakso. Nyt ollut vuoden ilman mitään oireita. Lähinnä nuori ikäni mietityttää. Yleensä ei näin nuorella ymmärtääkseni bipolaarinen käyttäytyminen ala. Itselläni sen olisi laukaissut muutto pois kotoa 16-vuotiaana, ja pääsy pois kotoa. (äidillä alkoholismia, oli päästävä pois)
Toisekseen lääkitykseni millä pärjään on suhteellisen pieni, verrattuna mitä usein olen kuullut muilla olevan. Lamotrigina 200mg ja Ketipinor 200mg. En ole myöskään ollut osastolla sairaudestani enkä kokenut psykooseja. Kuitenkin vakava masennuksen olen kokenut (BDI silloin lähemmäksi 50).
Kolmannekseen poikaystäväni isä sairastaa ykköstyyppiä ja hän on täysin työkyvytön. Poikaystävän mielestä en ole bipo, koska en ole samassa jamassa ja pystyn opiskelemaan (masennuksessa en kylläkään). Olen kuulema vain herkkä.
Voisiko asia olla niin että omaan vaan lievemmän muodon? Vai onko diagnoosi ollut vain hätäilyä.
Asiasta kukkaruukkuun. Olen myös huomannut viime parina päivänä vaikeaa levottomuutta, keskittymishäiriötä ja hyppinyt kirjaimellisesti seinille. Iltaisin sitten valtaa ahdistus, jolle en keksi syytä. Voisiko olla nyt menoa johonkin suuntaan? Olo ei kuitenkaan ole hypomaaninen enkä kuitenkaan haudo itsemurhaakaan. Siksi varmaan ihan normaalia mielialan vaihtelua...hmm
Kiitos jos joku jaksoi lukea!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sehän on vaan hyvä, jos et vielä ole saanut virallista kaksisuuntaisen diagnoosia papereihin. Diagnoosista voi nimittäin olla vaikeaa päästä eroon ja se sulkee useita ovia elämässä. Suosittelen kuitenkin aloittamaan psykoterapian, vaikka sinusta tuntuisikin, ettei siitä ole hyötyä.
Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön viittaava käyttäytyminen voi kyllä alkaa jo nuorempanakin, jopa alle 10-vuotiaana lapsena. Alle 18-vuotiaille ei kuitenkaan ole tapana antaa mielisairauden diagnoosia. Lapsena ja teini-iässä kun tapahtuu terveelläkin kehityksen myötä monenlaisia psyykkisiä muutoksia. Elikä et ole poikkeuksellisen nuori. Oireitasi ei kannata verrata poikaystäväsi isään, koska sairauksilla on taipumus pahentua iän myötä. Toisekseen 1- ja 2-tyypin bipo ovat aika erilaisia sairauksia.
Jos masennukseesi tehoavat juurikin kaksisuuntaiseen käytettävät lääkkeet (lamotrigiini ja ketiapiini), niin se viittaa vahvasti kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Lääkityksesi ei ole pieni, jos ajatellaan, että se on nimenomaan 2-tyypin bipo. Tyypillisesti 2-tyypin bipoon ei kuulu psykooseja eikä siksi myöskään sairaalajaksoja.
Sun kannattaa puhua tämänhetkisestä ahdistuksesta hoitajalle tai tarvittaessa lääkärille.
Kiitos bipo1. Helpottunut viesti vastauksestasi :)
Lääkkeet tosiaan tehoaa oireiluun. En myöskään toivoisi suurempia määriä, koska tahdon olla mahdollisimman normaali, enkä zombi (näitäkin on nähty).
Koen myöskin tärkeiksi semmoiset normaalit tunteet joita kaikki kokee.
http://www.youtube.com/watch?v=nM4WdU8syJ8
Psykiatriassa keksitään lääkityksiä sairauksiin, joita ei edes ole. Biposta tarkemmin videon loppupuolella.