Punastun,Aaargh!

Minulla on raivostuttava taipumus punastua.En ole mielestäni hirveän säikky tai arka mutta kyllä vaihdan helposti väriä jokapäiväisissä tilanteissa ja sekö ärsyttää.Olen nyt 34 vuotias ja olen huomannut ettei tämä ollut mikään ongelma nuorempana.Toki muistan piinalliset ajat koulussa esitelmien pidossa ja muutkin esiintymiskokemukset.Olen kuitenkin kerännyt rohkeuteni ja pärjännyt edellämainituista tilanteista,eniten harmittaakin nykyään jokapäiväiseen elämään liittyvä punastuminen.Löytyisikö hyviä vinkkejä punastumisen ehkäisyyn?
71384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaipaisin kanssa hyviä neuvoja päästä piinaavasta punastelusta eroon. Olen 18vuotias ja 5 vuotta muistan kärsineene ja kuulleeni tasasin väliajoin siitä. Esitelmät koulussa ovat täyttä piinaa,edelliset illat ovat aivan hirveitä,sillä itken vain hysteerisesti,koska kaiken lisäksi pelkään ylikaiken esiintymistä. Tosin osasyy hirveään esiintymis pelkooni on just toi punastuminen. Saatan vaihtaa väriä myös jos jouduin keskustelussa ihan vain kaverienkin kesken huomion keskipisteeksi ja joku muistaa aina sanoa "minkä värinen on paloauto" tai "sää oot ihan punanen". Eikö ihmiset tajua,että se loukkaa,vaikka viattomana kommenttina sen heittääkin.
Nojoo...tästä ei nyt sulle ollut muuta apua kun että et oo ainut,mut saimpahan purettua pahaa olooni tänne.. :)

Äänestä
  • Joo täällä kans toivottaisi jotain apuja ongelmaan. Olen kirjoitellut tänne ennenkin ja kannattaa selailla vanhoja kirjoituksia, siellä joskus oli ihan pohtivaa keskustelua tästä ongelmasta.

    Olen itsekkin koittanut keksiä ties minkälaisia apuja tähän ongelmaan, ja parempaa en ole tähän asti keksinyt kuin peittävä meikki. tosin taas tänään töissä sain kuulla meikistä huolimatta oelvani punainen... että näin, kiitos vaan tiedosta ettei meikkikään siis peitä :( Kyllä se aina niin älyttömästi hävettää kun muut ihmettelee ja kummastelee. Ei tästä vaivasta ilmeisesti sillätavalla tiedetä mitään ja sitten ihmetellään ja jopa ilkutaan :( Kyllä siinä elämä käy tosi vaikeeksi kun täytyy ruveta välttelemään kaikkia tilanteita ja koulussa oleminen on vaikeeta. Eikä tälle mitään voi, se on vähän niinkuin paniikkikohtaus. Kaipa sitä kuulemma jotain lääkkeitäkin olisi, mutta en sitten tiedä olisko pokkaa lähteä lääkäriin sellaisia pyytämään.

    Mä jatkan samaa rataa ja läästin pakkelia naamaan, toivoen että näyttäisin sen avulla normaalilta. Kertokaa muutkin ongelmastanne ja miten selviätte sen kanssa.

    Äänestä

  • yksi vain kirjoitti:

    Joo täällä kans toivottaisi jotain apuja ongelmaan. Olen kirjoitellut tänne ennenkin ja kannattaa selailla vanhoja kirjoituksia, siellä joskus oli ihan pohtivaa keskustelua tästä ongelmasta.

    Olen itsekkin koittanut keksiä ties minkälaisia apuja tähän ongelmaan, ja parempaa en ole tähän asti keksinyt kuin peittävä meikki. tosin taas tänään töissä sain kuulla meikistä huolimatta oelvani punainen... että näin, kiitos vaan tiedosta ettei meikkikään siis peitä :( Kyllä se aina niin älyttömästi hävettää kun muut ihmettelee ja kummastelee. Ei tästä vaivasta ilmeisesti sillätavalla tiedetä mitään ja sitten ihmetellään ja jopa ilkutaan :( Kyllä siinä elämä käy tosi vaikeeksi kun täytyy ruveta välttelemään kaikkia tilanteita ja koulussa oleminen on vaikeeta. Eikä tälle mitään voi, se on vähän niinkuin paniikkikohtaus. Kaipa sitä kuulemma jotain lääkkeitäkin olisi, mutta en sitten tiedä olisko pokkaa lähteä lääkäriin sellaisia pyytämään.

    Mä jatkan samaa rataa ja läästin pakkelia naamaan, toivoen että näyttäisin sen avulla normaalilta. Kertokaa muutkin ongelmastanne ja miten selviätte sen kanssa.

    Eikö olekin jännä, että aina kun toi kohtaus tulee päälle, tulee sellainen fiilis, että on jotenkin outo ja erilainen, mutta kuitenkin täällä palstalla (jossa ei varmasti kirjoita kuin murto-osa ongelmasta kärsiviä), on ihmisiä, joilla on tismalleen sama ongelma!

    Mäkin olen kirjoittanut tälle palstalle aiemminkin, ja olen samaa mieltä, että kyseessä on todella kiusallinen ja jopa elämää rajoittava ongelma! Siinä käy meinaan niin, että rupee jo etukäteen jännittää mitä ihmeellisimpiä, aivan normaalielämään kuuluvia tilanteita. Totta hemmetissä elämänlaatu sillai heikentyy.

    Mä olen yrittänyt kaikenmoista itseni psyykkaamista, mutta turha toivo. Kun kohtaus iskee päälle, niin ei sitä pakoon pääse vaik minkä tekisi. Sit pitää vaan kuunnella noita paloauto-juttuja ja vajota maan alle. Ärsyttävää se on myös siksi, että kohta on sellaisessa ammatissa, missä oma hermostuneisuus pitäisi osata peittää mahdollisimman hyvin... ja punastumiseen ei meikkivoiteet auta!

    Olen yrittänyt ajatella niinkin, että punastuminen on söpöä, mutta itsensä pettämistä se on! Ehkä se olisikin, jos posket vähän saisi väriä, mutta kun koko naama helottaa niin perkeleesti, niin onhan se kiusallista myös kanssaihmisille!

    Mä olen kokeillu propral 40 mg:ta puolikkaan kerrallaan, mutta ei se oikein punastumiseen helpota. Kylläkin vähän, kun ei oireet tavallaan ihan ehdi mukaan siihen ahdistuksen tunteeseen. Kohtaus siis kestää ainakin vähemmän aikaa ja tuntuu sillei vähän siedettävämmältä.

    Mutta kiitos ystävät, että olette kirjoitelleet! Mun oloa ainakin helpottaa jo se, että tiedän, että kohtalotovereita löytyy maailmasta!!!

    Äänestä

Hei vaan kaikki punastelijat :-) Apu ongelmaan on lähellä Grimas on monen punastelijan pelastus, on auttanut ainakin minua.

Minä olen kokeillut Propralia, mutta minulla ainakin tulee hiki kun lääkkeen vaikutus lakkaa, eli en voi käyttää niitä. Mutta nyt olen keksinyt uuden ratkaisun. Meikin.

Grimasilla on sellainen värivoide mitä leikkisästi kutsutaan sementiksi! :D Eli nimestään huolimatta on hyvää tavaraa! Eli ensin nassuun laitetaan normaalisti kosteusvoide ja meikkivoide, sen päälle voidaan sivellä tätä camouflagea, joko tiettyihin kohtiin mistä tietää punastuvansa tai sitten kauttaaltaan! 100% luonnollinen lopputulos ei ole, mutta vähän ripsaria ja huulipunaa kehiin niin hyvältä näyttää! (Mikä meikkivoide olisi 100% luonnollisen näköinen? EI MIKÄÄN!)

Minun punastelua on helpottanut ihan mielettömästi tieto siitä, että kukaan ei näe punasteluani enää ja nyt n. 1,5 vuoden käytön jälkeen punastelu on minimaalista! :-) Punastelu ja hermoilu rupesi helpottamaan tosi paljon n.6kk käytön jälkeen kun luotin meikkiin että mitään ei näy :D Ja nyt olen ihan koukussa tähän aineeseen ja kun en punastele enää niin kauheasti, voin pikkuhiljaa luopua camosta... :-)

TSEMPPIÄ KAIKILLE!

ps. ihme että aina kaikki punastelijat luulee olevansa yksin vaikka asia ei todellakaan ole niin!

Äänestä
  • Mistä sitä Grimasilisa saa? Paljonko maksaa? Sopiiko myös rasvaiselle iholle ja onko eri värisävyjä? Peittääkö todella pahankin punotuksen? Entäpä, onko haitallista iholle? Itselläni on herkkä iho ja finnejä tulee helposti. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    Äänestä

  • punahilkka kirjoitti:

    Mistä sitä Grimasilisa saa? Paljonko maksaa? Sopiiko myös rasvaiselle iholle ja onko eri värisävyjä? Peittääkö todella pahankin punotuksen? Entäpä, onko haitallista iholle? Itselläni on herkkä iho ja finnejä tulee helposti. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    Oon 24 ja kyllä sitä tulee välteltyy kadulla liikkumista punastelun takia. Propral (vai mikä nyt olikaan) ei mulla auta, kun ei mulla pulssi nouse. Xanoria (rauhoittava) oon syöny ja se auttaa, mutta siihen jää helposti koukkuun ja elämänhallinta heikkenee, kun tulee välinpitämättömäksi.

    Hypnoosikasetteja kokeilin tossa. Suosittelen! Ei mitään vaaraa ja on mua ainakin jonkun verran auttanut.

    Äänestä

  • punahilkka kirjoitti:

    Mistä sitä Grimasilisa saa? Paljonko maksaa? Sopiiko myös rasvaiselle iholle ja onko eri värisävyjä? Peittääkö todella pahankin punotuksen? Entäpä, onko haitallista iholle? Itselläni on herkkä iho ja finnejä tulee helposti. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    En ole viestin grimas kirjoittaja, mutta minä ostan grimasia ainakin netin kautta, koska en ole löytänyt kaupoista.
    Hyvä sivu google.com ja hakusanaksi grimas, löytyy tosi paljon tietoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miisuli kirjoitti:

Minulla on raivostuttava taipumus punastua.En ole mielestäni hirveän säikky tai arka mutta kyllä vaihdan helposti väriä jokapäiväisissä tilanteissa ja sekö ärsyttää.Olen nyt 34 vuotias ja olen huomannut ettei tämä ollut mikään ongelma nuorempana.Toki muistan piinalliset ajat koulussa esitelmien pidossa ja muutkin esiintymiskokemukset.Olen kuitenkin kerännyt rohkeuteni ja pärjännyt edellämainituista tilanteista,eniten harmittaakin nykyään jokapäiväiseen elämään liittyvä punastuminen.Löytyisikö hyviä vinkkejä punastumisen ehkäisyyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu