Yksinäisyyden tai ainakin yksinolon kriteerit täyttyvät kohdallani, sillä voi mennä viikkoja etten oikeasti keskustele kenenkään kanssa. Elämässäni ei yksinkertaisesti ole mitään "lähi-ihmisiä" semmoiseen seurusteluun ollenkaan. Sinkkuna olen ollut jokusen vuoden, ja koko sen ajan olen etsinyt kumppania nettideiteissä. Tapani ei ole alkaa ruikuttamaan elämän paskuudesta kenellekään johon alustavasti yritän tutustua, mutta en toisaalta kauaa jaksa salailla sitä seikkaa että olen eläkkeellä masennuksen ja ahdistuksen takia. (Sehän ei tarkoita sitä että olen kokoajan akuutisti masentunut, koska statukseni on ollut tämä sama jo vuosia.)
Kaikenlaista pöljäkettä tulee vastaan nettideiteissä, enkä mielestäni ole jotenkin ansainnut sitä kaikkea paskaa mitä saan niskaani. Välillä ei ehdi kissaa sanoa kun mies alkaa syytämään kaikkea omaa katkeruuttaan ja vihaansa ylleni siitä syystä että hän ei kuulukaan juuri siihen ryhmään jonka joukosta miestä etsin. Kas kummaa kun jopa "mielenterveysongelmaisella" on jonkinlainen oma makunsa sen suhteen millainen kumppani miellyttäisi. Tietenkään en ryntää epätoivottaville tapauksille kertomaan että olen eläkkeellä. Pari kertaa olen sen tehnyt kun olen halunnut kokeilla loppuuko se haukkuminen ja kiusaaminen kun vetoan siihen että minulla saattaa mieli pahoittua keskimääräistä herkemmin, mutta lopputulos on se että jatkossa sitten mies haukkuu tuostakin.
Raivoaan lietsovien kanssa ei kannata keskustella yhtään mistään.
Mutta eivät minua nuo nyt ihmetytä, vaan ihmiset jotka ottavat yhteyttä kirjoittaen ehkä hyvinkin pitkän viestin, mutta eivät vastaa enää sen jälkeen kun minä vastaan heille. Tätä tapahtuu erityisen usein silloin kun saan vastauksen erään mielenterveysyhdistyksen kirjeenvaihtopalstan kautta. Olen ajatellut että okei, masentuneet miehet ovat niin energiattomia että eivät se sitten jaksa tai uskalla vastata sen jälkeen kun itse innoissani vastaan yhtä pitkällä postilla iloisena siitä että joku jonka kanssa voisi tulla juttuun ottaa yhteyttä.
Kun tätä kumminkin tuon tuostakin tapahtuu, välillä tulee mieleen ilkeä ajatus että voisiko olla niin että joku vihaa niin kovasti mt-eläkeläisiä että ihan tahallaan ottaa yhteyttä esiintyen mukamas kivana miehenä, ja sitten vaikenee kun "höhlä" typeränä ryntää vastaamaan? Naureskelee sitten siellä että se hullu ihan tosissaan luuli että joku terve, töissä käyvä mies voisi siitä kiinnostua?
Jos tämä kuulostaa paranoidilta, niin minkäs teet. Minua vaan ihmetyttää että miten se voi olla näin että mies joka kertoo että häntä joskus masentaa, mutta ei kovasti ja pystyy töissäkin olemaan ei sitten jaksa sen vertaa että jatkaisi tutustumista kun itse vastaan yhteydenotosta kiittäen. Jos siellä on löytynyt parempi nainen niin kyllä minä sen ymmärrän, mutta voisihan sentään viitsiä kertoa että niin kävi.
En uskalla kuvaanikaan enää laittaa kellekään ettei sitten niin käy että kun toinen osapuoli aloittaakin merkillisen mykkäkoulun, tulee mieleen että näytin niin hirveältä hirvitykseltä että sitä säikähdettiin.
Meitä yksinäisiä usein soimataan siitä että emme edes yritä tutustua kehenkään. Ei se niinkään aina mene! Sitähän voi yrittää, mutta yritykset torjutaan taikka niillä suorastaan pelleillään ja tehdään asiasta vitsi.
(Korostaisin että kirjoitin nyt viimeksi täsmälleen yhtä pitkän viestin kuin mies minulle laittoi, että ei se siitä voi olla kiinni että olisi kammonnut taipumustani olla tuottelias kirjoittaja.)
Kaikenlaista pöljäkettä tulee vastaan nettideiteissä, enkä mielestäni ole jotenkin ansainnut sitä kaikkea paskaa mitä saan niskaani. Välillä ei ehdi kissaa sanoa kun mies alkaa syytämään kaikkea omaa katkeruuttaan ja vihaansa ylleni siitä syystä että hän ei kuulukaan juuri siihen ryhmään jonka joukosta miestä etsin. Kas kummaa kun jopa "mielenterveysongelmaisella" on jonkinlainen oma makunsa sen suhteen millainen kumppani miellyttäisi. Tietenkään en ryntää epätoivottaville tapauksille kertomaan että olen eläkkeellä. Pari kertaa olen sen tehnyt kun olen halunnut kokeilla loppuuko se haukkuminen ja kiusaaminen kun vetoan siihen että minulla saattaa mieli pahoittua keskimääräistä herkemmin, mutta lopputulos on se että jatkossa sitten mies haukkuu tuostakin.
Raivoaan lietsovien kanssa ei kannata keskustella yhtään mistään.
Mutta eivät minua nuo nyt ihmetytä, vaan ihmiset jotka ottavat yhteyttä kirjoittaen ehkä hyvinkin pitkän viestin, mutta eivät vastaa enää sen jälkeen kun minä vastaan heille. Tätä tapahtuu erityisen usein silloin kun saan vastauksen erään mielenterveysyhdistyksen kirjeenvaihtopalstan kautta. Olen ajatellut että okei, masentuneet miehet ovat niin energiattomia että eivät se sitten jaksa tai uskalla vastata sen jälkeen kun itse innoissani vastaan yhtä pitkällä postilla iloisena siitä että joku jonka kanssa voisi tulla juttuun ottaa yhteyttä.
Kun tätä kumminkin tuon tuostakin tapahtuu, välillä tulee mieleen ilkeä ajatus että voisiko olla niin että joku vihaa niin kovasti mt-eläkeläisiä että ihan tahallaan ottaa yhteyttä esiintyen mukamas kivana miehenä, ja sitten vaikenee kun "höhlä" typeränä ryntää vastaamaan? Naureskelee sitten siellä että se hullu ihan tosissaan luuli että joku terve, töissä käyvä mies voisi siitä kiinnostua?
Jos tämä kuulostaa paranoidilta, niin minkäs teet. Minua vaan ihmetyttää että miten se voi olla näin että mies joka kertoo että häntä joskus masentaa, mutta ei kovasti ja pystyy töissäkin olemaan ei sitten jaksa sen vertaa että jatkaisi tutustumista kun itse vastaan yhteydenotosta kiittäen. Jos siellä on löytynyt parempi nainen niin kyllä minä sen ymmärrän, mutta voisihan sentään viitsiä kertoa että niin kävi.
En uskalla kuvaanikaan enää laittaa kellekään ettei sitten niin käy että kun toinen osapuoli aloittaakin merkillisen mykkäkoulun, tulee mieleen että näytin niin hirveältä hirvitykseltä että sitä säikähdettiin.
Meitä yksinäisiä usein soimataan siitä että emme edes yritä tutustua kehenkään. Ei se niinkään aina mene! Sitähän voi yrittää, mutta yritykset torjutaan taikka niillä suorastaan pelleillään ja tehdään asiasta vitsi.
(Korostaisin että kirjoitin nyt viimeksi täsmälleen yhtä pitkän viestin kuin mies minulle laittoi, että ei se siitä voi olla kiinni että olisi kammonnut taipumustani olla tuottelias kirjoittaja.)
Vastaukset 34
Vanhimmat
Niin ne nettideitit tuntuvat nykyään olevan. Voihan siellä kaikenlaisia "hulluja" olla. Tai onkin.
Kyllä ainakin mä..vähän turhautuneena ja väsyneenä miehenä jaksan ainakin vastata jos joku kiinnostava nainen sattuu kirjoittamaan. Ja jos ei kiinnosta niin ilmoitan kohteliaasti siitä. Kuvia en lähettele helposti.
Aikoinaan netti oli ihan hyvä keino etsiä tyttöystävää itselleni. Nykyään ei enää vastaile naiset. Roikkuvat ja pelailevat vain tunteilla. Ehkä mäkin löytänyt joko tuuliviirejä tai vaan niitä "oikeasti hulluja" jotka pilailee mt-ongelmaisten ihmisten kustannuksella. On muuten kauhea sana tuo mielenterveysongelma.
Muutamaan kiinnostavaan tapaukseen viime aikoina tutustuin netin kautta mutta vaikeita olivat. Aluksi meni hyvin ja sit tuli joku outo stoppi kahdessa tapauksessa. Yhden kanssa tuli viritelmää mutta sekin kaatui. Oli suoraan sanottuna liian outo. Oikeasti stressaava ihminen.
No pakko jatkaa yrittämistä.. jotenkin. Oikea parisuhde olis hyvä eikä mikään viritelmä. Parempi kaksin olla vaikka yksinkin viihtyy.
Olen aika paljon nähnyt netissä puhetta siitä että nettideiteissä ei enää löydä ketään. Ihmetyttää että missä se porukka sitten piilottelee. Vai onko tilanne Suomessa kohta sama kuin Japanissa, missä ei kuulema ihmisiä kiinnosta enää seurustella ollenkaan.
Minäkin olen samaa mieltä että yksinkin viihtyy. Pakkohan tässä on ollut opetella viihtymään näiden viimevuosien aikana. Mutta muistan liian hyvin miten kivalta jotkut tietyt hetket parisuhteessa tuntuivat.
"Elämässäni ei yksinkertaisesti ole mitään "lähi-ihmisiä" semmoiseen seurusteluun ollenkaan."
No voi voi, nyyh.
"enkä mielestäni ole jotenkin ansainnut sitä kaikkea ****** mitä saan niskaani."
Kukaan ei usko ansaitsevansa paskaa niskaan, mutta onneksi ulkopuoliset päättävät sen, etkä sinä itse. Pysyy jokin roti touhussa.
"kummaa kun jopa "mielenterveysongelmaisella" on jonkinlainen oma makunsa sen suhteen millainen kumppani miellyttäisi."
Tietysti, Mutta kannattaa tajuta, että mitä alempiarvoinen on itse, sitä vaikeampi on saavuttaa haluamansa.
"mutta eivät vastaa enää sen jälkeen kun minä vastaan heille."
Ehkä jaarittelusi ei kiinnostanut heitä pätkääkään.
"Naureskelee sitten siellä että se hullu ihan tosissaan luuli että joku terve, töissä käyvä mies voisi siitä kiinnostua?"
Melko todenäköistä. Kukaan ei halua elämäänsä kaltaistasi kiviriippaa.
"mutta voisihan sentään viitsiä kertoa että niin kävi."
Miksi? Ei netissä ole tuollaisia velvollisuuksia.
"Meitä yksinäisiä usein soimataan siitä että emme edes yritä tutustua kehenkään. Ei se niinkään aina mene! Sitähän voi yrittää, mutta yritykset torjutaan taikka niillä suorastaan pelleillään ja tehdään asiasta vitsi."
Yleensä noin käy, kun tutustumista yrittävä tyyppi on pelle ja vitsi. Tuskin itsekään olisit kovin innoissasi, kun sinua 30v vanhempi, kadulla asuva rapajuoppo tulisi hieromaan tuttavuutta. Haluat vain pois tilanteesta, ettei kukaan ehtisi mielessään yhdistää teitä kahta millään tavalla.
Ja sitten vielä ihan yleisesti: vika ei tietenkään voi olla siinä, että luonteesi, juttusi ja käytöksesi ovat muiden mielestä typeriä ja vastenmielisiä? Tai että ruman naamasi nähtyään jokainen itseään vähänkin arvostava mies vetäytyy? Jos olet ruma, sen peittely ei auta mitään. Kun olet jo kauemmin kirjoitellut miehelle joka ei tiedä ulkonäköäsi, ja sitten paljastat sen, saaden miehen pettymään, satutat vain pahemmin kaikkia, varsinkin itseäsi.
Sikäli kuin katkeraan ja vihaiseen kommenttiisi on edes syytä vastata, niin muutama huomio:
Olen tätä palstaa satunnaisesti silloin tällöin vilkaissut, ja oletin että täällä pitää tehdä heti alkuunsa selväksi että on ihan oikeasti yksin. Ettei sitten tule sitä turhaa mussutusta siitä että minulla ei ole tänne oikeutta kirjoittaa, koska naisena en ole yksin. Oletusarvonahan on että naisilla on aina sosiaalinen verkosto. Tein tiettäväksi että itselleni ei ole, ettei sitten tarvitse alkaa muuta väittämään!
Et huomannut aloituksestani tätä osaa:
"Mutta eivät minua nuo nyt ihmetytä, vaan ihmiset jotka ottavat yhteyttä kirjoittaen ehkä hyvinkin pitkän viestin, mutta eivät vastaa enää sen jälkeen kun minä vastaan heille. Tätä tapahtuu erityisen usein silloin kun saan vastauksen erään mielenterveysyhdistyksen kirjeenvaihtopalstan kautta."
Tässä nyt juuri ihmettyvässä tapauksessa on siis kyse ihmisestä joka on täysin tietoisesti vastannut eläkeläisille, koska mielenterveysyhdistyksen kirjeenvaihtopalstalla kehtaan kyllä tilanteen kertoa.
En oikein ymmärrä että mitenkä ihmeessä luonteeni, juttuni, käytökseni ja herra ties mikä on typerää ja vastenmielistä, koska vastasin miehelle täsmälleen samoista asioista puhuen kuin mistä hänkin yhteydenotossaan puhui. Harrastukset, kiinnostuksenkohteet, lemmikit yms. Aika hassua jos samat teemat joita mies itse on käynyt läpi muuttuvat vastenmielisiksi sitten kun minä niistä puhun. Kyllähän tässä tietysti herää epäilys että miehen maininta omista masennuksistaan ei ihan pitänytkään paikkaansa, ja joko hän onkin pahemmin masentunut niin että katuu sitä että kirjoitti kenellekään (kun ei sitten jaksa jatkaa), TAI hänellä ei oikeasti mitään mt-ongelmia olekaan. Paitsi sitten ne tietyt persoonallisuushäiriöt jotka laittavat ihmisiä pilailemaan jonkun vihaamansa kohderyhmän jäsenen kanssa.
Pitäisikin tutkia ottaako maahanmuuttajiin toisinaan yhteyttä joku mamuvastainen tyyppi joka vain haluaa kiusata. Ja miten mahtaa olla vammaisten laita, ja homoseksuaalien.
Minulla on usein kuva ilmoituksissani jotka ovat jossain muualla kuin masentuneiden ihmisten palstalla, ja ilmeisesti en aivan kaamea iljetys ole kun kuvasta huolimattakin vastaillaan. Jotkut joille olen maininnut eläkkeestä eivät ole siitä välittäneet millään tavalla, ei se kaikille ole maailman isoin asia.
Saahan sitä aina mielensä muuttaa, minä vain ihmettelen sitä että joku korostaa sitä miten olemme samanlaisia ja sitten katoaakin kuvioista.
Kaltaisesi toisia maahan polkevat ihmiset ovat kaikkia mielenterveysongelmaisia ala-arvoisempia. En voi käsittää mitä nautintoa siitä saa kun on näin tyly toiselle.
Mielestäni on ihan oikein haukkua naisia, jotka antaa pakit kilteille ja kunnollisille miehille.
Miksi et ilmoita heti profiilissasi että olet eläkkeellä? Häpeätkö sitä? Onhan niitä miehiäkin jotka ovat eläkkeellä ja voisivat olla kiinnostuneita sinusta.
Aloituksestani jäi ehkä vähän väärä käsitys. Mielenterveysseuran kirjeenvaihtopalstalla olen kyllä kertonut että olen eläkkeellä. Tavallisilla nettideittisaiteilla en sitä kerro, mutta silloin tällöin kohtaa miehiä joita se ei mitenkään haittaa.
Mutta on yksi tietty saitti, jonka nimeä en tässä kerro, missä tulee paljon sitä paskapostia kun hakemaani nähden yli-ikäiset ja ylipainoiset miehet raivostuvat siitä että eivät mahdu hakukriteereihini. Heistä joillekin olen joskus vedonnut siihen että olen eläkkeelle, että lopettaisivat sen haukkumiseni. Mutta jos joku haluaa tehdä toisesta paskasankonsa niin hänelle on herttaisen yhdentekevää mitä se toinen kertoo olevansa.
Jos näkee jonkun ihmisen ilmoituksen jossa haetaan jotakuta joka EI ole sellainen kuin sinä olet itse, sekö se oikeuttaa haukkumaan tuon ilmoittelijan lyttyyn vai?
Netissä sana on vapaa. Siksi netti on parasta, mitä ihminen on ikinä keksinyt.
Jotenkin tuntuu vähän kummalliselta kun lukee näitä viestejäsi: Sinulla on treffi-ilmoitus monessa paikassa ja olet saanut monilta miehiltä viestejä mutta kukaan ei ole ollut sopiva sinulle tai jostain syystä miehet ovat alkaneet haukkua sinua.
Luulisi että noin aktiivinen ihminen löytää ystävän ja pääsee yksinäisyydestä.
Sillä saitilla missä haukkuja tulee päivystää tietynlainen vanhempien, katkeroituneiden miesten kööri. Näitä ärsyttää että olen ilmoitellut siellä iät ajat enkä poistu. Mutta en ole ainoa jolle he laittelevat vihapostia, olen netissä huomannut muidenkin naisten valittavan tuosta saitista ja vieläpä täsmälleen samat nimimerkit ovat heidänkin kimpussaan!
Onhan tälläkin palstalla vakiokiukuttelijansa. Ketjussa horotellutkin taitaa olla vakiokamaa täällä?
Tottakai olen kirjoitellut täyspäisten tyyppien kanssa, mutta jostain syystä minulle ei sitten kirveelläkään vastaa yleensä miehet jotka asuisivat lähellä kotiani. Sitten juttu tyssähtää tietysti siihen että ei minulla ole varaa tapailla kaukana asuvaa miestä, enkä voi edellyttää että se toinen osapuoli ramppaa luonani alvariinsa ja maksaa itse yksinään kaikki matkat. Muuttaakaan minulla EI kertakaikkiaan ole varaa, ja toisaalta kumppanin puutetta lukuunottamatta viihdyn todella hyvin siellä missä asun. Itseasiassa jos en asuisi juuri täällä, en tiedä miten olisin jaksanut kaikki nämä vuodet masentuneena ja sittemmin vielä sinkkunakin. Ehkä en olisi enää edes elossakaan jos en olisi voinut tukeutua siihen että ainakin minulla on kaunista luontoa ja kiva ympäristö ja koti.
Syy miksi ketjun aloitin oli juuri se hyvin harvinainen tapaus että kerrankin vastaan osui mies joka kertoi ITSE olevansa hyvin samantapainen kuin minä, ja kaiken kukkuraksi vielä asuu lähellä. Se ettei hänestä sen koommin sitten kuulu tietenkin ärsyttää
Asiassa tapahtui vielä sellainen twisti että huomasin netistä että tämän ihmisen sähköpostiosoite on sellaisella listalla mihin on koottu osoitteita joiden salasana on tullut hakkereiden tietoon. Mietityttääkin voisiko olla mahdollista että hän ei pääse enää postiinsa käsiksi hakkerin vuoksi?!
Mulle osui silmään tuo ihmettelysi ettet ole innostunut kaukosuhteesta. ÄLÄ hylkää sitä mahdolliduutta!
Huomaatko itsekään että käsittelet kaikkea negaatioiden kautta? Se voi olla syy miksi et lisää vastauksia saa. Masentuneisuus iskee koko läpi eikä välttämättä muilla ole riittävää tarmoa ryhtyä inspiraation nostattajiksi. Kokeile positiivisia lauseita, kaiiki Ei ja Ehkei, Ålä ja sen kaikki muodot hylkäät nyt romukoppaan. Kun kirjoitat lauseita, joissa on epäröivä kysymys, toimi näin (keksin tähän kuvitellun jutun):
"Voisiko se onnistua jos toimisin niin, mitä luulet?" on parempi kuin:"Ei kai se noin onnistuisi kuitenkaan, vai mitä luulet?"
On liiankin helppo vastata "samalla mitalla."
Kaukosuhteeseen (298km) ryhtyi tämäkin nainen, päättäen että "yritän edes, voinpahan sitten jälkeenpäin todeta että parhaani tein."
Jösses! Juttupa ja onnistui ja meidät vihittiin 3v ensitapaamisesta ja liitto on yhä kivaa (6v) ja selvästi kumpikin tsemppaa ettei menneet virheet toistu tässä suhteessa. Väliin on riidelty roimasti ja kerran paiskasin vihkisormuksella miestäni kun oli aiheettomasti mustasukkainen mutta me todellakin tahoillamme aina mietitään sitä eroamisen vaivaa ja sitä, ettei vasn sorruta luovuttamaan liian helposti.
Sitten me jo sovitaankin.
Ai mitenkö hoitui matkat alkuun? Budjetin mukaan. Kumpikin ollaan työelämässä, kummallakin oli lapsia kotonaan siinä vaiheessa joten exien lastenhoitoviikot vaikuttivat aikauluun. Rahaa ei kummallakaan ollut ylenmäärin siinä vaiheessa.
Yhdessäoloon panosti ihan eri tavalla kun tiesi, että nyt tutustutaan näin ja noin monta tuntia, eletään toisen ehdoilla hänen luonaan. Huomattiin kiinnostuvamme toisesta ihan jännällä tavalla kun oltiin turisteina toisen alueella!
Ja kun erottiin, tehtiin se niin että jäi tunne että täähän pitää ehdottomasti toistaa!
Sitä oikein mietti ja näki vaivaa väliaikoina että mihin sitä toisen veisi tutustumaan, mitä syötäisiin jne. Ei ollut haikeaa kun sitä ihan kihisi jännityksestä kun saa ilahduttaa toista, joka vuorostaan visiteeraa.
Emme me olleet alkuun edes ihastuneita toisiimme, kaveripohjalta se lähti. Jotenkin se muuttui, erotiikasta se alkoi, sitten tuli ihastumista (minun mielestä se on pelkkää kemiaa joka edesauttaa parisuhteen pysyvään luomiseen) ja nyt se on yhtäaikaa kaveruutta, erotiikkaa (joskin harvemmin kuin 5v sitten mutta sitäkin parempaa) ja rakkaus on tullut mukaan parina viime vuotena. En halua edes kuvitellakaan elämää ilman tätä miestä! Omien sanojensa mukaan hän tuntee samoin enkä todellakaan aio ryhtyä negatiivisesti epäilemään että onkohan noin.
Toivottavasti saat negaatiot pois kaikesta toiminnastasi! Usko minua, positiivinen ote todellakin auttaa, ihan kaikessa.
Ps. Kun ekoja treffejä tein muiden miesten kanssa ennen tätä, otin sen kannan että niistä treffeistä on otettava opikseen, että ylipäätään kaikki tapaamani ihmiset opettavat minua jotenkin kun vain hetken mietin. Opetus voi olla usein niinkin yksinkertainen kuin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan..."
Olin 90-luvulla pahasti retkussa yhteen mieheen joka asui kaukana, ja luulenpa että osittain ihastumisen tunne olikin niin voimakas juuri sen takia että hän ei suonut minulle audienssia kuin kolmen viikon välein. Myöhemmin vasta olen käsittänyt että hänelle olin pelkkä fuck buddy... Sain niin tarpeekseni kaukosuhteista kuin olla voi, kun käsitin että olin hölmöyttänyt laittanut pitkän pennin matkoihin saadakseni olla hänen luonaan. Eikä minua edes haluttu oikeasti ihmisenä toisen ihmisen elämään.
Pitkässä parisuhteessani toinen osapuoli alkoi haaveilemaan erääseen kaupunkiin muutosta, ja koska minä en halunnut muuttaa, se saattoi olla niitä ensimmäisiä kimmokkeita siihen että hän ryhtyi miettimään vaihtaako naista.
Toivoisin ettei minua nyt tuomita tässä ketjussa pataluhaksi sen takia että olen niin paska akka etten suostu muuttamaan miehen takia tai luo. Minun mielenterveydelleni on aina ollut hyvin tärkeää että saan asua siinä kauniissa paikassa missä asun. En olisi erostakaan selvinnyt ilman ympäristöäni! Miehiin ei voi luottaa, mutta kotiseutuun voi. Kyllähän sekin aina muuttuu, mutta ei sentään kokonaan.
Mutta kaikkein oleellisinta on mielestäni se että pidän siitä että parisuhde on arkista kaveruutta. En tykkää yhtään ajatuksesta että mies tulee minun luokseni kuin jonkinlaista juhlaa viettämään, saati sitten kuin ilotaloon. Koko viikonloppu (jos mies on töissä ja minähän siis en ole) pitäisi olla yhtä juhlaa, ja jos en kykenekään olemaan ylimaallisen ihana emäntä kokoajan, mies saattaa päättää että tämä oli tässä, koska bensa maksaa ja häntä ei huvita ajella eestaas (ja minulla EI! ole varaa). En minä halua taas hylätyksi tulla.
Tähän mennessä lähes kaikki kaukaa yhteyttä ottaneet ovat kyllä tuntuneet ihan selkeästi vain seksiseuran hakijoilta, joten siksikään ei tippaakaan kiinnosta. Välillä tosissaan tuntuu että lähellä asuvat miehet oikein tahallaan välttelevät yhteydenottoa, koska pelkäävät parisuhdetta.
En minäkään parisuhteeseen niin intomielisesti suhtaudu että haluan sen vaikka väkisin. Ongelmahan ei ole se että minä en "kelpaisi" kellekään, vaan se ettei kukaan kiinnosta ketään. Mielestäni suhteen tekeminen romanttiseksi vartavasten tuolla välimatkan pituudella on aika keinotekoista. Sitten kun asutaan yhdessä tai lähempänä lumous voikin särkyä... Itse en tosiaankaan halua enkä kaipaa mitään Hertta-sarja intohimoa, vaan tavallista kivaa yhdessäoloa mukavan ihmisen kanssa.
- En tarkoita mitenkään olla ylimielinen. Me vain olemme erilaisia me ihmiset. Itse en ole koskaan ollut erityisen naisellinen ja romanttinen luonne.
Kiltti ja kunnollinen=\=Katkera naisia haukkuva. Minä tuon selvästi nettideitti profiilissa esille, että olen "kiltti ja mukava" ja ongelmaksi on syntynyt, että liian moni on kiinnostunut. Yhteyden otossa luen toisen profiilin ja kysyn kysymyksiä hänen tykkäämistä asioista, jos ei vastaa, ei vastaa. Silti minulla on edessä valinnanvaikeuksia, liian monia mukavia nättejä tyttöjä on kiinnostunut. Joten en ymmärrä mitä ongelmia muilla on. Ole mukava ja sinulle ollaan mukava, jos ei saa vastakaikua, se ihminen ei ollut sinun arvoinen, kuntoile ja pidä huolta itsestäsi. Minullakin on ollut vakavaa masennusta, mutta se ei itsesäälissä hautomisella korjaudu.
Kysymys ei ole nyt itsesäälistä, kuten tuolla jossain sanoin kerroin olevani oikeasti yksin ettei tällä saitilla teilata heti alkuunsa siitä että olisin naisena jotenkin "valeyksinäinen". Monet yksinäiset miehet kun vihaavat yli kaiken naista joka tulee kertomaan olevansa yksinäinen, mutta onkin sitten parisuhteessa tms. Ilmeisesti ei olisi kannattanut tehdä rautalankamallia...
Mutta oli miten oli, tottakai porukkaa tulee ja menee nettideiteissä, ja harvan perään jaksaa kahtaa kertaa vilkaista jos ei tätä kiinnosta jatkaa juttua. Ihmettelen vain että miksi joku todella näkee vaivaa yhteydenotossaan ja sitten karkaa kuin pikkukakara jos nainen vastaa.
Eipä kannattaisi tälläkään palstalla miesten kiukutella yksinäisyydestään jos ei kerta ole kanttia alkaa tutustumaan naiseen.
Olet OLLUT parisuhteessa, et siis ole aidosti yksinäinen.
xD
Uskomatonta logiikkaa... Sittenhän sitä vasta yksinäinen onkin, kun on ollut parisuhteessa, muttei ole enää.
Joskus olen kyllä spekuloinut että millaiseltahan se nyt tuntuisi jos ei olisi koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Yksi tuttavani on tällainen, nainen sukupuoleltaan hänkin. Ei kehtaa kysyä...
En sinua tarkoittanut AP, vaan näitä "kilttejä" miehiä, jotka kiltteydessään taas haukkuvat naisia. Ei kannata vastata noihin viesteihin, olet muuten täällä loppuelämäsi.
Lopun elämää, niinkuin sinä? Itse olet täällä leikkimässä valkeaa ritaria sheriffintähti (vai luotsin ruoriko tuo on) rinnassa, toivoen jonkun vosun innostuva, niin saisit sitten viimein itsekin p*llua.
Tämä palsta meni v*tuiksi, kun valvonta alkoi. Enää ei saa sanoa mitään.
*enään ei saa haukkua naisia vitun horoiksi Sitä varmaan halusit sanoa? Minä kyllä saan mitä haluan, että älä siitä huolestu. Enkä enään edes kirjoittele tänne paljoa sen takia. Jonkun täällä pitää valvoa, ettei palstan nimeä muuteta "katkerien miesten naistenhaukkumis kerhoksi".
Ok.
Ei tälle palstalle tosiaan kannata asumaan jäädä, jos aikoo pitää kiinni henkisestä hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Joskus täällä on ollut ihan kunnollistakin keskustelua, mutta siitä taitaa olla jo muutama vuosi.
Onneksi elämässä on muutakin kuin ihmiset. Pieniä iloja. Hyvää ruokaa, luonto, eläimet, kirjaston tarjonta jne.
Sinkut-palstan nimi voisi periaatteessa jo olla tuo.
"Ei tälle palstalle tosiaan kannata asumaan jäädä, jos aikoo pitää kiinni henkisestä hyvinvoinnista ja mielenterveydestä."
Täällä on niin helppoa provosoida mitättömilläkin asioilla. Valitettavasti :(
Nettideitit on rumille ja avuttomille epäsosiaalisille ihmsille jotka ei tuolta ulkoa löydä ketään. Sitä voi kuvan kautta yrittää hakea hyväksyntää joltain joka ei ole ulkonäön perään niin paljoo mutta niitä ihmisiä ei ole montaa joille ulkonäkö ei merkkaa paljon mitään. Netissä saa pakit heti jos on vähänkin ruma.
"Meitä yksinäisiä usein soimataan siitä että emme edes yritä tutustua kehenkään. Ei se niinkään aina mene! Sitähän voi yrittää, mutta yritykset torjutaan taikka niillä suorastaan pelleillään ja tehdään asiasta vitsi."
Naiset lähinnä pelleilee tai eivät vastaa edes asiallisille miehille eivätkä halua tutustua. Miehet voi kirjoittaa vaikka sadalle naiselle mutta vastausta ei siltin saa vaikka profiilin mukaan olis samankaltainen tapaus.
Silti, ei siltiN.
Oppisit jo, kiltti_mies.
Naiset ei halua edes tutustua miehiin joten nettideitit on ihan turhia. En usko että kovin monet löytää kumpppania netistä. Toiseks, naisen pitää olla terve että itse kiinostuisin. Olen kirjoitellut monien naisten kanssa ja ne ei tosiaan ole terveitä ollut.
Jos pelkkään kirjoittelun asteelle jää ja kulttuuritausta/ murresanat on erilaiset niin kumma tuntu toisesta jääkin!
Itse olen huomannut syyllistyväni siihen että tulkkaan muita omalta kannaltani, oman kulttuuritaustani pohjalta ja sitten menee metsään :(
Kun tiedän enempi toisesta, on helpompi asettua hänen asemaansa ja tulkinta usein muuttuu! Kokeilepa. Me ollaan pikkuisessa Suomessakin erilaisia maan eri osissa....
Moi vaan aloittaja, vaikutat varsin fiksulta ihmiseltä. Jos kiinnostaa kirjoitella Jyväskylässä asuvan, yksinäisyydestä huolimatta melko optimistisen, piirtämisestä, lukemisesta, luonnosta ja pelaamisesta pitävän 32-vuotiaan miehen kanssa, niin ilmoittele tähän. Tekaisen sitten väliaikaisen sähköpostiosoitteen, johon voit ottaa yhteyttä.
Olen vähän omaperäinen tapaus, mutten tietääkseni masentunut tai muuten mielenterveysongelmainen. Minua kiinnostaa eniten kaltaiseni ihmiset, joiden elämä ei ole mennyt aivan yhteiskunnan suunnitelmien mukaan.
Kiitos. Olen kylläkin jo yli nelikymppinen ja välimatkaa meillä on, mutta jos haluat ihan kaverina kirjoitella niin se käy kyllä. Jos viitsit tähän laittaa jonkun anonyymin s-postin niin laitan postia joskus jos muistan käydä tässä.
Mä voisin kyllä seurustella vähän omalaatuistenkin kanssa. On tullut muutaman AS:n kanssa seurusteltuakin ja voi sitä elämää. Heitä tosin en löydä edes nettideiteistä kun kaikki on siellä mun mielestä ihan taviksia.
Tarkoitatko Asperger-piirteisiä? En muista mainitsinko ketjussa (kun ei kaikkea pöpeltämäänsä muista), mutta saatan itse olla sellainen.
Uteliaisuudestani kysyn että millaisia nuo AS:t olivat?
Suomi24 treffipalstalla yritin ystävä & treffikaveria hakea. Olen saanut monenlaisia viestejä, mutta niistä selviää kertomalla että ei ole kiinnostunut "kaikesta kivasta" avioliitossa olevien tai muutenkaan.
Sitten minulla on riesana nainen joka esiintyy miehenä, viimeksi anttila45 nimimerkillä.
Vaikka hyvin niukasti ja ilman valokuvaa olen esitellyt itseni, niin aina vaan tämä nainen löytää minut. Hän alkaa kertoa, kuinka on kiinnostunut ja kuinka synkkausprosentti
on 96 ( ei muuten ollut) ,
Tunnen tämän naisen hyvin ja viesti viestiltä olen hänet tunnistanut.
Miten voisin löytää aidon, vapaan Miespuolisen ystävän?
Esittelemällä itsesi vähemmän niukasti ja valokuvan kera. Jätä myös tuo ystäväjuttu kokonaan pois. Miehelle tulee siitä helposti sellainen olo, ettei nainen ole tosissaan liikenteessä ja varmistelee itselleen takaporttia.
""mutta voisihan sentään viitsiä kertoa että niin kävi."
Miksi? Ei netissä ole tuollaisia velvollisuuksia."
Netti tai ei, niin kohteliaisuudet ovat kohteliaisuuksia. Aloitus oli hyvä, mutta saa hävetä näitä joitakin lapsellisia kommentoijia. Pyydän anteeksi heidän puolestaan.