Uusiokieli on lastensuojelun paras käytäntö

Orwell. Nyt.

Yksi parhaista lastensuojelun hyvistä käytännöistä on väkivallan piilottava orwellilainen uusiokieli.

Lastensuojelun puhetapa vaikuttaa toisinaan tahattoman koomiselta, mutta myös pelottavalta , orwellilaiselta uusiokieleltä. Siihen kaikkien on taivuttava, vaikka salakielen koukeroita ei ymmärtäisikään. Tällaisessa kielessä sanojen määrää rajoitetaan ja käytetään harhaanjohtavia eufemismeja.

Epämääräiseen salakieleen ja hämäriin käsitteiseen esim. puutteellinen, riittämätön tai hukassa oleva vanhemmuus on oivallista kätkeä kielteiset asenteet vanhempia kohtaan.

Kouluissa käytettävät riskiseulat nimetään vahvuuskartoiksi. Lasten leikki ei ole enää leikkiä vaan tiedontuotantoa ja havaintomateriaalia ala-arvoisia arviointeja varten. Epäpätevän lastensuojelutyöntekijän omiin ennakkoluuloihin ja epätieteellisiin menetelmiin perustuva leimaaminen on asiantuntijan suorittamaa lastensuojelutarpeen selvittämistä, vanhemmuudenarvioimista ja vuorovaikutuksen tarkkailua. Kun ammattitaidoton työntekijä houkuttelee lapsen kahdenkeskisiin keskusteluihin nalle- ja vahvuuskorttien varjolla, irroittelee lapsen sanomisia asiayhteyksistään ja tulkitsee kaiken sanotun negatiivisesti huostaanoton aikaansaamiseksi, kyse ei ole manipuloinnista vaan erityisosaamista vaativasta laadukkaasta ja suunnitelmallisesta lapsilähtöisten työvälineiden käytöstä voimaannuttavan vuorovaikutuksen tueksi.

Äidin ylikorostuneesta velvollisuudentunnosta on lupa leipoa sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jotta saadaan aikaan huostaanotto, jota kutsutaan lapsen kasvun ja kehityksen takaavaksi sijoitukseksi. Entiset sikatilat, joissa ei työskentele ainuttakaan ammatillisesti lastensuojeluun pätevöitynyttä nimetään ammatillisiksi perhekodeiksi, joilla on söpöjä Oiva-, Hoiva-, Koti-, Syli- tyyppisiä nimiä. Puutteellisesti koulutetut yrittäjät, jotka ovat saaneet rahastaa kuntia rikollisilla toimintakäytännöillään vuosikaudet ilman AVI:n tai VALVIRAN:n puuttumista nimetään kokeneiksi lastensuojelun hoiva- tai erityisosaajiksi, jotka käyvät lastensuojelun koulutuspäivillä luennoimassa kuinka perhekotibisnes ei olekaan bisnestä vaan lapsilähtöinen positiivinen elämäntapa. Haussa oleva, mutta vuosia täyttämättömänä ollut psykiatrisen sairaanhoitajan virka oikeuttaa lastenkodin perimään korkeinta vuorokausimaksua psykiatrisen erityisosaamisen perusteella.

Voimavarakeskeisiksi vaativan erityistason psykoterapeuteiksi itseään kutsuvilla on oikeus tyypitellä lasten koulunkäyntivaikeuksien takia lastensuojeluun ajettuja perheitä insesti- ja homoseksuaalisuusperiaatteilla toimiviksi autisti- ja mafiaperheiksi. Kun perhekodin isä ja äiti asuvat eri rakennuksessa kuin lapset ja maksattavat a- taloaan b- talossa asuvilla vanhemmistaan eristetyillä sijaislapsilla kyseessä on perheen- ja kodinomainen voimavarakeskeinen hoito psyykkisesti oirehtiville. Turhaan huostatulle koti- ikäväänsä kipuilevalle lapselle diagnosoidaan helposti epätyypillinen käytöshäiriö. Kun laitoshenkilökunta istuu lapsen päällä, käärii hänet mattoon, lääkitsee liikkumattomaksi tai sulkee putkaan kyseessä ei ole pahoinpitely vaan turvaistaminen, kiinnipitohoito tai lapsen edun mukainen rajoittamistoimenpide. Kun lapsi kertoo laitosväkivallasta, kyseessä on bioperheen hoitovastaisuuden aiheuttama satuilu, josta tulee rangaistus. Kun nuori karkaa sijaishuollosta, kyseessä on lastensuojelun mielestä "syntymäkodin olosuhteista johtuva ja periytyvä itsetuhokäytös" , josta nuori on vastuutettava biovanhempien tapaamiset eväämällä.

Lastensuojelussa eristämistä ja laittomia rajoittamistoimenpiteitä 150 000 euron vuosihintaan tarjoava perhekoti on erityisen huolenpidon yksikkö ja eristäminen lapsen edun mukaista intensiivi- tai vierihoitoa. Perhekotien leirejä, jotka nuoret kokevat helvetillisinä kutsutaan elämysleireiksi . Kun perhekodin omistaja pakottaa allergiset sijoituslapsensa tarjoilemaan ravintoloissaan tai siivoamaan hevostallejaan palkatta tai 0,25 centin tuntipalkalla kyseessä ei ole työvoiman riisto vaan virikkeellinen kuntoutustoiminta ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy.

Kun lastensuojeluyksikkö kieltää lapselta peruskoulun, kysessä ei ole rikollinen laiminlyönti vaan lapsen olosuhteiden vakauttaminen. Laitosapulaisen tai lähihoitajaharjoittelijan lastensuojelulaitoksen keittiössä antamaa opetusta kutsutaan nuoren tilanteeseen räätälöidyksi mukautetuksi erityisopetukseksi, josta voi kirjoittaa suolaisen laskun veronmaksajille. Jos nuori ilmaisee vastustuksensa ääneen, asiakaskirjauksiin merkitään hänen olevan epämotivoitunut tai syrjäytymisvaarassa. Sijaishuollon väkivaltaisia toimintatapoja arvosteleva vanhempi leimataan yhteistyökyvyttömäksi tai vuorovaikutushäiriöiseksi.

Pesäpuu ry röyhkeää jo puhua läheissijaisvanhemmuudesta. Milloin valvomatonta ja väkivaltaista sijaishuoltoa aletaan kutsua lähikotihoivaksi?

Maria Syvälän Hukassa Huostassa- kirjan pohjalta

Jokainen yllämainittu tapausesimerkki on todella tapahtunut.

1

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskomme valheisiin

      Kokemusasiantuntijoista ja sijoitettujen nuorten "osallisuudesta".

      Voimistuva kritiikki lastensuojelun väkivaltaisia käytäntöjä kohtaan ei ole johtanut tarvittaviin lakiuudistuksiin tai sijaishuollon saattamiseen valvonnan piiriin vaan lastensuojelun kasvojenpesukampanjoihin.

      Vuoden 2011 aikana Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Pesäpuu ry, Lastensuojelun keskusliitto ja THL toteuttivat yhteistyössä kiertueen nimeltään " Uskomme sinuun- usko sinäkin". Hanketta suojeli lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Kampanjassa nuoret kertoivat myönteisiä kokemuksiaan ja paljastivat sijaishuollon epäkohtia. Lokakuussa 2012 nuorten näkemyksistä julkaistiin " Suojele Unelmia, vaali toivoa"-raportti.
      Kiertue mainosti tavanneensa 120 nuorta, iältään 12-20 vuotiasta. Sijaishuollon kokemusvuosiksi muunnettuna se tarkoittaisi lähes 1500 vuoden kokemusasiantuntijuutta. Vastaavaa kartoitusta ei järjestäjien mukaan ollut tehty aiemmin.
      Kiertue toteutettiin workshop- periaatteella kuudessa kaupungissa. Vastuuhenkilöt tiedottivat hankkeesta alueensa sijaishuoltopaikkoihin kuten lastensuojelulaitoksiin ja perhekoteihin sekä sosiaalityöntekijöille. Aamulla nuoret tuotiin yhteistilaan, jossa heidät ottivat vastaan Selviytyjät- tiimin nuoret yhdessä järjestäjätahojen aikuisten kanssa. Kiertue-esittelyjen jälkeen tutustuttiin, tehtiin harjoitteita, syötiin karkkia ja verkostoiduttiin välipalalla. Lopuksi heiteltiin ilmaan palautelennokkeja.
      Tapaaminen nuorten kanssa kesti nelisen tuntia. Tänä aikana tehtiin kirjauksia nuorten ideoiden pohjalta. Nuorilla oli aikaa tarkastaa kirjaukset koneelta. Kiertuevastaavat iloitsivat siitä, miten nuoret saivat tilaisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.
      Neljä tuntia.
      Ryhmä nuoria.
      Nähdyiksi ja kuulluiksi.
      Tehokasta ja tuloksellista toimintaa- vaan mikä olikaan konkreettinen ja ensisijainen apu niille kiertueelle osallistuneille nuorille, jotka olivat raportin mukaan kokeneet sijaishuollossa lastensuojelulain hengen vastaista kohtelua, yhteydenpidon ja liikkumisvapauden rajoittamista, " ulkonaliikkumiskieltoja", kotilomien peruutuksia sekä omaisuutensa ja lähetystensä tarkastuksia?

      Miten mahtoi tästäkin kuulemisesta hyötyä Krista, jonka tarinan kerron lyhyesti:
      "Nuorten Ystävät ry:n Pohjola- koti nousi MTV3:n 45- minuuttia- ohjelman kautta julkisuuteen suljettuaan nuoren tytön betoniputkaan lähes vuorokaudeksi.
      Tyttö oli Krista, joka päätyi lastensuojeluun tultuaan raiskatuksi. Rikosilmoituksen myötä alkoi lastensuojeluasiakkuus, josta tyttö äiteineen odotti saavansa apua. Kodin olosuhteissa ei todettu olevan mitään vikaa. Lastensuojelijat kirjasivat raiskauksen papereihinsa prostituution harjoittamiseksi. Krista pyysi lastensuojelulta terapiaa mutta ei saanut. Tytön traumaa ei käsitelty mitenkään. Sosiaalityöntekijän mielestä Krista ei tarvinnut terapiaa.
      Kristan äiti maksoi itse tyttärelleen yksityisen terapeutin, joka opetti Kristaa käsittelemään ahdistusta, vihaa ja pelkoa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kielsivät äitiä viemästä tytärtään terpautille ja arvostelivat tämän menetelmää vanhanaikaiseksi, koska se perustui trauman purkuun tunteen eikä järjen tasolla. Lastensuojelu halusi tytölle oman huostaanottoa puoltavan psykiatrinsa. Lapsen alkuperäiset diagnoosit eli traumaperäinen stressihäiriö ja nuoruusiän kehityksen kriisiytyminen muuttuivat lapsensuojelussa käytöshäiriöiksi.
      Krista huostaanotettiin ilman suullista kuulemista. Sijaishuollossa lasta syyllistettiin siitä, että hän aneli henkilökunnalta keskusteluapua. Mitä enemmän lapsen olo paheni sijaishuollossa, sitä enemmän häntä rangaistiin, rajoitettiin ja lääkittiin.
      Muhoksen koulukodissa henkilökunta rajoitti yhteydenpitoa vanhempiin ja uhkaili eristyshuoneella. Kerran työntekijämiehet alkoivat sorkkia Kristan henkilökohtaisia papereita, jolloin tyttö nousi ylös. Miehet työnsivät hänet seinää vasten, kaatoivat maahan ja heittivät viltin päälle. Krista päätyi eristysseliin, jossa hänet riisutettiin ja pidettiin 22tuntia. Terveydenhoitaja järkyttyi tytön kohtelusta ja vapautti hänet. Työnantaja vaati, että putkaa, jonka olemassaoloa salailtiin ei mainittaisi raporteissa. Terveydenhoitaja kieltäytyi ja hänet irtisanottiin laittomasti.

      Näin järjestävät kuulivat ja kohtasivat epäkohdista kertova nuoret:

      " Kiertueella tavatut nuoret kuvailivat tilanteita, joissa saattaa olla tapahtunut oikeudenloukkaus. Luonnollisestikaan näitä tilanteita ei voitu lähteä tarkemmin selvittämään eikä niihin otettu kantaa."
      Luonnollisestikaan.
      ei voitu lähteä tarkemmin selvittämään.
      eikä niihin otettu kantaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      197
      2732
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      239
      2640
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2356
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      196
      1841
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe