Kerron tässä vähän omasta taustastani ja haluisin muitten mielipiteitä mikä mua ahdistaa. Elikkä veljelläni oli vuosia kestävä huumeriippuvuus. Elämä siihen aikaan oli todella rasittavaa/kuluttavaa sekä pelottavaa.Koko ajan sai olla "varpaillaan"mitä tulee tapahtumaan. 2009 hän lähti vieroitukseen ja on käsittääkseni siitä saakka ollut kuivilla aineista. Lukuunottamatta muutamia kertoja ratkennut juomaan. Minulla alkoi hirveät ahdistuskohtaukset sen jälkeen kun veli lähti hoitoon. Ne tulevat satunnaisesti ja kestää yleensä 1-3vrk ellen ota jotain täsmälääkettä siihen. Lääkäri teke diagnoosin 5min keskustelun jälkeen yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olen käynyt muutaman kuukauden psykoterapiassa ja ollaan mietitty ja yritetty selvitellä ahdistuksen syitä. Hän on sitä mieltä ettei kysy ole Gad:sta vaan traumaperäisestä stressiahdistuksesta. Ketä tässä nyt sitten uskoa? Sain lääkäriltä Paroxetin Ratiopharm 20mg sekä Opamox 15mg tarvittaessa.
Kiitos asiallisista vastauksista! :)
Kiitos asiallisista vastauksista! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulee äkkiä maalaisjärjellä mieleen, että olet pystynyt pitämään ahdistuksen ja mielesi aisoissa ja tyynenä "minun täytyy auttaa ja tukea veljeä", en saa itse joutua epätasapainoon. Sitten kun veli on päässyt hoitoon, paine on ja stressi on helpottanut ja psyyke on voinut löysätä ja kohdata ahdistuksen. Kyllä huoli veljestä on varmaan osasyy ahdistukseen: pelkäätkö vieläkin, kestääkö hän, ja voihan olla painolastia omastakin takaa. Varmaan pahasta olosta puhuminen, ja terapia on parantavia lääkkeitä.
''Palstaa seuraava'' sanoi kyllä ihan hyvin.. Sulla ei ollut mahdollisuutta ns 'näyttää/päästää' niitä tunteita ulos, jos ehkä koit että sun pitää olla vahvana veljen rinnalla? Tottakai se kaikki purkautuu ulos jossain vaiheessa ja kun veljesi alkoi saamaan apua, ne kaikki padotut tunteet tulee jollain muotoa aina esiin.
Itelläni on myös yleinen ahdistuneisuushäiriö, mutta myös traumaperäinen psyykkinen häiriö. Terapiassa oppinut juurikin sen, että tunteet, olot ja ajatukset. Niin niiden on pakko tulla ulos joskus ja kaikki alkoi purkautua kun muutin kotoa (jossa oli ongelmat ymv) pois.
Kun rakas sukulaiseni menehtyi vakavaan sairauteen, yritin pitää koko perhettä kasassa (vaikka olin alaikäinen ja perheen nuorin), koin että en saa romahtaa koska äitini oli niin hajalla. Olin niin huolissaan ja surullinen etten pystynyt käsittelemään asiaa. Vasta vuosia myöhemmin ''aloin suremaan'' , silloin kotoa muutettuani. Tapahtuma-aikoina en saanut mahdollisuutta surra.
Mieli toimii niin. Asioita joita ei pysty unohtamaan ja tunteita jotka joutuu tiedostamattaankin torjumaan, niiden on pakko tulla joskus ulos jossain muodossa. Ehkä sellaisena mitä olisi pitänyt olla ns. tapahtuma-aikoina.
Terapiassa on hyvä käydä ja sieltä varmaankin ajan kanssa saat vastuksia.
On mulla edelleen pelkona takaraivossa mitä jos käykin niin että hän rupee uudelleen käyttämään aineita ja sama rumba alkaa alusta. Tota oon miettinyt itekin et mulla ei ollut mahdollista käsitellä asioita kun tilanne oli pahimmillaan ja sitten kun muuteen tilanne alkoi menemään parempaan suuntaan,niin stressi rupes purkautumaan ahdistuksena.
Miten toi gad ja traumaperäinen stressihäiriö eroavat toisistaan?
Oli diagnoosi kumpi tahansa, herää kysymys minkä takia haluaisit aiheuttaa kemiallisen epätasapainon päähäsi, joka voi moninkertaistaan ongelmasi.
Siis käyn terapiassa kerran viikossa ja Paroxetin on siinä tukena. En jaksa uskoa että siitä mitään haittaakaan olisi. Tuskin muuten oli yksi myydyimmistä lääkevalmisteista apteekissa perus Buranan jälkeen. En itsekään pelkkää lääkettä suostuisi syömään,vaan terapian ohella varmaan ihan järkevä yhdistelmä? :o