Miksi Esikoisille ARMO on vaikea lestoille?

Vaikka Jeesus on meille sen lunastanut?
Omavanhurskas meinaa että kun juoksen kovempaa, hyppään korkeammalle ja lennän pitemmälle.
Olen silloin parempi matkamies ja pääsen perille ja tuloksissaan ja huonommat jäävat sivuun,
Eli; Heikoimmat, vammaiset, hitaammat ja lahjattomimmat, hajamieliset ja tyhmemmät.. eivät ole armolistan ansainnassa kärjessä ja ovat vaarassa.
Luulen että jeesus katsoo juuri heikoimpien puolta, eikä salli koppavien etuilua, sillä heidän sydän on kylmä.
893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tässä on paljon perää. Armon vaikutus ei ole monen kohdalla päässyt vaikuttamaan vapauttavasti, kun samalla peölätään synnintunnon katoamista, jos aletaan ihan oikeasti uskoa. Siitä ei kuitenkaan olisi oikeasti pelkoa, koska Jumalan rakkaus on niin valtava ja pyhyys yhtä valtava. Eikö ole mahtava asia, että saamme olla Pyhän Jumalan rakkaita lapsia. Vapaita kaikenlaisesta pakotuksesta, koska normaalisti lasta ohjaavat rakkaus ja kunnioitus, ei pelko ja orjamielisyys.

Äänestä
  • Onk sulla ollu lapsia, meinaan että ei se noinkaan ol kuinka sanot. Muistakko omaa lapsuuttas lainkaan?

    Äänestä

Aivan henkilöstä riippuen, esikoislestradiolaisuudessakin.

Sinulta unohtuu kuitenkin se tosiasia että esimerkiksi vapaissa suunnissa on myös paljon lakienkisyyttä, se on vain taivavammin peitetty, erilaisiin pakkotekemisiin ja pakkomaksamisiin.

Es. lestadiolaisuudessa ei ole pakkoa mihinkään, ei edes pieneen jäsenmaksuun, eikä henkilöä silti hylätä. Esikoislestadiolaisuuteen ei koskaan liitytä, eikä sieltä koskaan erota, ei myöskään ikinä eroteta ketään.

Äänestä
  • ELi siihen siis synnytään ja siitä kuollaan vai mitä ?

    tiedätkös että sillä ei ole mitää tekemistä uskon kanssa ?

    Äänestä

  • Kyllähän esikoislestadiolaisuuteen liitytään aivan samoin kuin vaikkapa urheiluseuraan. Liittymiseen riittää, kun maksaa jäsenmaksun.

    Mutta kuulumisella esikoislestadiolaisuuteen tai mihin tahansa muuhun ..laisuuteen ei ole välttämättä mitään tekemistä ko henkilön uskon kanssa.

    Esikoisiinkin kuuluu suuri määrä "hang around"-porukkaa, joka vain seuraa muotoja ja menoja aivan niinkuin muissakin porukoissa, mutta Pyhä Henki ei ole vielä uskon ovea avannut.

    Pelastuksen kannalta oleellista on löytää usko Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Valitettavasti vain kukaan meistä ei voi uskoa kenellekkään antaa, vaan se on Pyhän Hengen teko itse kussakin

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Kyllähän esikoislestadiolaisuuteen liitytään aivan samoin kuin vaikkapa urheiluseuraan. Liittymiseen riittää, kun maksaa jäsenmaksun.

    Mutta kuulumisella esikoislestadiolaisuuteen tai mihin tahansa muuhun ..laisuuteen ei ole välttämättä mitään tekemistä ko henkilön uskon kanssa.

    Esikoisiinkin kuuluu suuri määrä "hang around"-porukkaa, joka vain seuraa muotoja ja menoja aivan niinkuin muissakin porukoissa, mutta Pyhä Henki ei ole vielä uskon ovea avannut.

    Pelastuksen kannalta oleellista on löytää usko Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Valitettavasti vain kukaan meistä ei voi uskoa kenellekkään antaa, vaan se on Pyhän Hengen teko itse kussakin

    Esikoislestan kuntosali on rukoushuone, siellä podataan uskoa, että se riittäisi, että uskoni on kaunis ja henkselit kireällä...

    Äänestä

  • oppiakin sitä olisi kirjoitti:

    ELi siihen siis synnytään ja siitä kuollaan vai mitä ?

    tiedätkös että sillä ei ole mitää tekemistä uskon kanssa ?

    Sinun höpötyksilläsi ei ole mitään tekemistä pelastavan uskon kanssa. OLen sen tiennyt ensimmäisestä viestistäsi asti.

    Älä kirjoittele asioista joista et tiedämitään.

    Äänestä

  • pikäll, korkealle,!! kirjoitti:

    Esikoislestan kuntosali on rukoushuone, siellä podataan uskoa, että se riittäisi, että uskoni on kaunis ja henkselit kireällä...

    MIksi kirjoittelet asioista joista et tiedä mitään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huntenberg kirjoitti:

Vaikka Jeesus on meille sen lunastanut?
Omavanhurskas meinaa että kun juoksen kovempaa, hyppään korkeammalle ja lennän pitemmälle.
Olen silloin parempi matkamies ja pääsen perille ja tuloksissaan ja huonommat jäävat sivuun,
Eli; Heikoimmat, vammaiset, hitaammat ja lahjattomimmat, hajamieliset ja tyhmemmät.. eivät ole armolistan ansainnassa kärjessä ja ovat vaarassa.
Luulen että jeesus katsoo juuri heikoimpien puolta, eikä salli koppavien etuilua, sillä heidän sydän on kylmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu