Brittiläinen nettikauppa lähetti vahingossa lähetyksen kaksi kertaa samanaikaisesti. Noudin kahdella noutoilmoituksella paketit ja oli tullut sähköpostia, että vahinko käynyt. Vaatiiko laki minua palauttamaan ylimääräiset tuotteet?
Nettikauppa lähetti tilauksen kaksi kertaa - palautus?
8
5435
Vastaukset
- selvä asia
Joko maksat kahdesta tai palautat.
- Mitenon?
Jos on selvä asia niin voi myös kertoa minkä perusteella?
- selvä asia
Kysy myyjältä. Kauppasopimukset perustu millekään kikkailulle, jossa sopimuskumppania yritetään vedättää sen minkä pystyy ja toisen virheen vuoksi pääsisi hyötymään oikeudettomasti. Sama jos olisit itse maksanut tuplasti, saattaisi kysyjä nostaa aikamoisen älämälöön, jos alkaisivat arvuutella rahojen palauttamista. Täytyy asennoitua siten, että kaupanteko on oletusarvoisesti rehellistä ja toisen osapuolen perustellut edut joutuu ottamaan huomioon.
- Mitenon?
Ei se nyt ole aivan mene ihan yksi yhteen myyjän (yrityksen) ja ostajan (yksityinen henkilö) kanssa nuo lakiasiat. Postin kautta on vastaan otettu hyödykkeitä, joita ei ole tilattu. Mielenkiinnosta LAIN kannalta olisin halunnut asiaa saada selkoa. Myyjään olin heti yhteydessä asian kannalta, joten ei siitä pelkoa.
- selvä asia
Palautuskulut maksaa tietysti myyjä.
- hankala änkyrä
"Vaatiiko laki minua palauttamaan ylimääräiset tuotteet? "
Laki ei vaadi sinua palauttamaan ylimääräisiä tuotteita, maan tapa sen sijaan vaatii. Maan tapa taas on lain veroinen oikeuslähde silloin kun kirjoitettua lakia ei ole. Kyseessä on perusteettoman edun palautus (kondiktio), jonka edellytykset ovat:
1. Edun saaminen
2. Edun perusteettomuus
3. Hyötymisen tapahtuminen toisen kustannuksella
Eli joudut palauttamaan perusteettomasti haltuusi saamat tavarat, postikulut tosin kuuluvat nettikaupan maksettaviksi.- vähän niuhotan
***Laki ei vaadi sinua palauttamaan..***
Tarkkaan ottaen "laki" on muutakin kuin kirjoitettu lainsäädäntö. Siihen sisältyvät ns. yleiset oikeusperiaatteet ja ns. tavanomainen oikeus (hankalan änkyrän mukaan "maan tapa", joka ei ole paras mahdollinen ilmaisu, kun se voidaan käsittää muutenkin kuin velvoittavana normistona).
Mutta ap:n tapauksessa on toki selvää, että lain mukaan todellakin on palautettava erehdyksessä toimitetut tuotteet ja sen lain sisällön hankala änkyrä on selvittänyt ihan oikein.
- Mitenon?
Kiitos vastauksista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077246- 522794
- 1882261
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1481609Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191277- 741200
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241107Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019