Mielenterveys ja oikis?

terapiatkäyty

Onko oikiksessa mielestänne millainen suhtautuminen mielenterveysasioihin, tarkoitan siis "kevyitä" ongelmia, kuten masennus tai ahdistuneisuushäiriöt. Minulla on em. syistä useamman vuoden aukot cv:ssä ja harkitsen oikiksessa opintojen jatkamista (olen oik. yo.). Mutta tuleeko otsaani tästä jonkinlainen leima, jos vaikka opiskelijoihin paremmin tutustuessani kertoisin olleeni uupunut tai masentunut? Muistikuvani opiskeluajoilta on, että vuosikurssilla oli lukuisia "kokoomuskovatarvotköyhätkyykkyynminäminäminä" törppöjä. Meininki tuskin on tästä muuttunut. T. köyhästä perheestä ponnistava kouluttamattomien mielenterveysongelmaisten vanhempien kasvattama persaukinen oikkari

15

2082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä---

      Alä avaudu kenellekään, ei kannata. Oikis on sen verran pinnallinen piiri. Suosittelen seuraavan kirjan lukemista: Kahden vuoden hiljaisuus, Brigitta Still. (Vakavien) mielenterveysongelmien kanssa kamppailleen oikislaisen kirjoittama.

    • 8+12

      Komppaan edellistä kommentoijaa. Avautuminen tuollaisesta asiasta tod. näköisesti meinaa välittömästi maineen pilalle menemistä. Jos on jotain ongelmia, niin niistä pitää avautua psykologille, ei opiskelukavereille.

      • terapiatkäyty

        En toki ole lähtökohtaisesti kenellekään "avautumassa". Nämä ovat kuitenkin haasteellisia asioita: "mitäs olet viime vuodet sitten tehnyt?!" kysymys tulee tietysti lopulta vääjämättä kohdattua- todella moneen kertaan. Viimeistään työhaastatteluissa. Suoranainen valehtelukaan ei ole aina viisasta, muuten kasaa itselleen todella vaikean valheiden verkon, josta vielä todennäköisesti jää kiinni. Joku ehdotti uupumukseen vetoamista: no tosiasiassa uupumus on lääkäreiden mukaan itseasiassa masennustila, eräälainen eufemismi siis.

        On harmi, että alalla asenteet ovat suorastaan keskiaikaisia. Ei riitä, että käyttäytyy fiksusti, pukeutuu asiallisesti, pärjää hyvin työkavereiden kanssa ja hoitaa hommat hyvin. Pitäisi vielä olla "tahraton" tausta. Ilmeisesti ehdollinen vankeustuomiokin jostain petosrikoksesta olisi pienempi paha, rikosrekisterin merkintä sentään vanhenee jo viidessä vuodessa. Aukot cv:ssä taas ovat ikuisia.

        (Toisaalta yksityiselämässä voi unohtaa esim. lainaturvavakuutuksen asuntolainaan ja jopa tapaturmavakuutuksen saaminen voi olla vaikeaa. Se vasta on hullua.)


      • 7+16
        terapiatkäyty kirjoitti:

        En toki ole lähtökohtaisesti kenellekään "avautumassa". Nämä ovat kuitenkin haasteellisia asioita: "mitäs olet viime vuodet sitten tehnyt?!" kysymys tulee tietysti lopulta vääjämättä kohdattua- todella moneen kertaan. Viimeistään työhaastatteluissa. Suoranainen valehtelukaan ei ole aina viisasta, muuten kasaa itselleen todella vaikean valheiden verkon, josta vielä todennäköisesti jää kiinni. Joku ehdotti uupumukseen vetoamista: no tosiasiassa uupumus on lääkäreiden mukaan itseasiassa masennustila, eräälainen eufemismi siis.

        On harmi, että alalla asenteet ovat suorastaan keskiaikaisia. Ei riitä, että käyttäytyy fiksusti, pukeutuu asiallisesti, pärjää hyvin työkavereiden kanssa ja hoitaa hommat hyvin. Pitäisi vielä olla "tahraton" tausta. Ilmeisesti ehdollinen vankeustuomiokin jostain petosrikoksesta olisi pienempi paha, rikosrekisterin merkintä sentään vanhenee jo viidessä vuodessa. Aukot cv:ssä taas ovat ikuisia.

        (Toisaalta yksityiselämässä voi unohtaa esim. lainaturvavakuutuksen asuntolainaan ja jopa tapaturmavakuutuksen saaminen voi olla vaikeaa. Se vasta on hullua.)

        Sillon jos joku kysyy "mitä oot viime aikoina tehnyt??" niin siihen voi vaikka sanoa, että "keskityin enemmän bilettämiseen kuin opiskeluun" tai jotain vastaavaa. Ootko oikeasti oikiksen opiskelija? Kun tuntus, että noin Yliopisto -tason opiskelija osais tollaseen simppelin kysymykseen keksiä sopivan vastauksen. Kyllä joskus saa jopa hieman valehdella - ainakin tollaseen kysymykseen.


      • fssa
        7+16 kirjoitti:

        Sillon jos joku kysyy "mitä oot viime aikoina tehnyt??" niin siihen voi vaikka sanoa, että "keskityin enemmän bilettämiseen kuin opiskeluun" tai jotain vastaavaa. Ootko oikeasti oikiksen opiskelija? Kun tuntus, että noin Yliopisto -tason opiskelija osais tollaseen simppelin kysymykseen keksiä sopivan vastauksen. Kyllä joskus saa jopa hieman valehdella - ainakin tollaseen kysymykseen.

        "keskityin enemmän bilettämiseen kuin opiskeluun" no siitähän se ura urkenee, jos joku on bilettänyt vaikka 5-10 vuotta (mielisairaalassa)....


    • jatka loppuun asti

      Älä avaudu, korkeintaan pikkasen vihjaset, että olet ollut uupunut suuren opiskelumäärän/töiden johdosta (olethan niin ahkera). Mikä tärkeintä, jatka opiskelusi loppuun asti ja älä välitä muidne mielipiteistä.

    • Nyymeli

      Hei ny terapiatkäyty!

      En tiedä oikiksesta varmaksi mitään, mutta mielestäni missään kouluympäristössä ei mielenterveysongelmista juurikaan kannata avautua... Oikeastaan lainkaan. On valitettavaa ja väärin, että ongelmat joiden syntymiselle et ole voinut mitään varjostavat uraasi ja opintojasi. Asenteet tosiaan ovat usein kovin tuomitsevat, eivätkä tule muuttumaan kuin avoimuuden ja ajan myötä, mutta mikäli haluat oikeudenmukaisen kohtelun puolesta kamppailun sijaan keskittyä olennaiseen eli opiskeluun tai töihin, niin silloin avautuminen on syytä unohtaa. Ellet itse halua kertoa, niin se mitä käyt läpi korviesi välissä ei todellakaan kuulu kenellekään, vaikka CV olisi minkä näköinen.

      Valheiden verkosta on mielestäni turha puhua, mikäli oikeudenmukainen ja reilu kohtelu vaatii asioiden kaunistelua. Vaikka olisit ollut pitkäänkin osastohoidossa tai terapiassa, niin se ei ole este tulevaisuudessa pärjäämiselle ja mikäli työtä hakiessasi olet hyvässä kunnossa niin sinulla on oikeus tulla kuulluksi varteenotettavana hakijana. Jos sinulla on pieniäkin fyysisiä sairauksia, kuten reistaileva nivel, astma, oikomishoitoa vaativa purenta, migreeni tai muuta vastaavaa, joihin olet saanut minkään näköstä hoitoa tai lääkitystä, niin voit kuitata poissaolot niillä. Tai sitten voit kertoa olevasi niin nuori ja vieläpä rahoissa, että halusit keskittyä johonkin muuhun töiden ja opintojen ohella.

      Ja mikäli voinnin kanssa tulee ongelmia, niin sitten vain terapeutin tai lääkärin juttusille. Toivottavasti sinulla on myös ystävä, jonka kanssa jutella CV asiasta. Tämä foorumi kun on toisinaan todella kehno paikka hakea apua tai neuvoa.
      En tiedä oletko mies vai nainen, mutta sukupuolesta huolimatta suosittelen mieluummin vaikka demi.fi- sivun keskustelufoorumia.Lukijoiden keski-ikä on siellä yllättävän usein yli 20-vuotta ja joukkoon mahtuu höyrypäiden sekaan useampikin fiksu korkeakouluopiskelija, joilla saattaisi olla kokemusta.

      tsemppiä!

    • valehtelija=juristi

      Oikiksessa valehdellaan. Tämän alan ihmiset käyttää eniten psyykenlääkkeitä, nukahtamislääkkeitä yms (no, ehkä lääkärien jälkeen), mutta kukaan ei tunnusta.

      Minullakin on viiden vuoden tauko mielenterveys/uupumus-syistä, mutta vetosin ulkomaankomennukseen ja perheen perustamiseen.

    • crazyashell

      Harkitsin oikikseen hakemista aikoinaan, mutta onneksi en päätynyt alalle.. Kotikaupungissa oli jotkut lakimiesten päivät, ulospurkatuva juristilössi alkoi suureen ääneen arvostelemaan ohikulkevan kansan vaatetusta, oikeustieteen opiskelijat kutsuu amk-opiskelijoita roskasakiksi etc. Kertakaikkisen kuvottavaa ja vastenmielistä porukkaa. Lisäksi oikislaiset itse kertovat ainejärjestöissään olevan "sisäpiirejä", jotka käytännössä jakavat virat keskenään, bilettävät keskenään ja päättävät ainejärjestön asioista keskenään jne. Mukaviakin juristeja on, mutta se äänekäs p*skasakki jää mieleen....

    • §€§

      Mä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja ahdistuksesta, nolannut itseni jokusen kerran käyttäytymällä todella oudosti paniikkikohtausten vuoksi takavuosina. Aion hakeutua oikikseen.

      Pieni riski taitaa piillä siinä, että saisin jonkinlaisen "hullun leiman", nämä jutut saattavat tuttujen kautta kantautua nopeasti oikiksen käytäville.

    • Mene siivoomaan

      Pimeät voisi pysyä pois alalta.

    • oikkari

      On siellä ihan julkisesti hullajakin, sekaan mahtuu kaikenlaista. Ja ovat olleet jo paljon ennen tiedekuntaan hakeutumistakin. Eikä henkilökunnastakaan voi aina ihan varmuudella takuuseen mennä.

      • Oiutrfhj

        No yliopiston henkilökunta on tuskin missään Suomen yliopistossa järjissään, hakeutua nyt sellaiseen p@skapesäkkeeseen ja juonittelun linnakkeeseen töihin.


    • ulle dulle doff...

      ei oo pakko pitää "avohoidossa" t-paitaa luennoilla. Mitä se kellekkään kuuluu minkä psykoterapian oot käyny. -Aika monet on käynyt, se ei oo enää vain harvojen oikeus kun valtion hanat aukes ja hyvä näin.

    • Rebekka_12

      Bumppaan tätä ketjua. Miten tuomitsevia oikislaiset ovat ja pystyykö siellä pitämään asiansa helposti salassa? Tai miten vaikea on työllistyä, jos on käynyt ihan pohjalla, ja se näkyy cv:ssä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe