taiteilijoita todella ahdistellaan. viime aikaiset uutiset ja muuta. miksi katusoitto on kielletty? katutaidekin vain luvalla. Kaikki taiteilijat työttömäksi!
taidesavonlinna
bari
12106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Töihin siitä, hus hus! Oikeisiin töihin.
tänne palstalle jotain konkreettista taiteilijoiden ahdistelusta niin saadaan jotain tolkkua keskusteluun. Minun mielestäni on vain hyvä että katusoitto ja kerjääminen ovat kiellettyjä. Niistä saa maailmalla reissutessa tarpeekseen.
Jos joku saa maailmalla reissatessaan tarpeeksi katusoittajista, niin se ei ole mikään peruste sille ettei täällä voisi katusoittajia olla. Ja niinhän heitä onkin kesällä - ja osa ihan ilman "lupia" niinkuin kuuluukin olla.
Kerjääminen ja katusoitto eivät muuten ole millään lailla sama asia, ellei puhuta nyt romaneista, jotka eivät varsinaisesti "soita" mitään - ainakaan sitä ei voi musiikillisesti taitavaksi "soittamiseksi" kutsua.
Kaikenlaiset systeeminvartija kyylät, jotka kyselevät lupia joka asiaan, ovat tässäkin maassa pelkkiä kokonaisuudelle haitallisia byrokraatteja.
Savonlinnan taideviha ilmeni mm. kesällä kun riihisaaressa joku hörhö päätti tuhota afrikkalaiset veistokset joita siellä kalliolla oli. Toinen vastaavaa ilmentävä asia on Pinnan kanssa puljaaminen. Oopperapuudeleiden eteen sensijaan tehdään kaikki - ja yllätys yllätys, veronmaksajien tuellapa tietenkin.
Taiteilijat voisivat jonkin verran enemmän tehdä ITSE asioille jotakin porukassa - tämän junttilan päättäjiltä ja piireiltään ei apua ole luvassa.
Vai että ihan TAITEILIJOITA! Voi pergele sentään.
Eipä kaiken maailman huruja ole ennenkään taiteilijoiksi nimitetty, sillä epämääräinen ulkonäkö ja aineiden käyttö ei kenestäkään tee taiteilijaa vaikka hullussa päässä kieroutuneet ajatukset niin väittääkin. Paljoa ei tietysti voi vähälle jääneiltä vaatia, mutta edes jotain on osattava vaikka savonlnnalaisista onkin kyse!
Väitätkö siis että savonlinnassa ei ole taiteilijoita?
Tai että he ovat "epämääräisen näköisiä", hulluja ja aineiden käyttäjiä? Minkä aineiden ja mitä helvettiä se sinulle kuuluu miltä kukakin näyttää? Kerro ihmeessä lisää tästä solvauksestasi.
Pohjois koreassa kaikki näyttävät samalta - se lienee ihanneyhteiskuntasi?
Onko tämä henkilö esim. sellainen jota tuossa solvaat?
http://www.villelopponen.com/
Entäpä vaikka Jussi Tukiainen? Entä ne satakunta muuta aktiivista jotka pitävät kenttää pystyssä?
se houru älähtää johon kirjoitus kalahtaa.
Ei näy sinulla hourulla vastauksia löytyvän normaaleihin kysymyksiin. Väitteitä kyllä löytyy muttei ensimmäistäkään perustelua mihinkään.
Vaikea on kenenkään vastata kun kirjoitukset poistetaan ja niin on tehty tänäkin aamuna!
Ei tosiasiat siitä miksikään muutu vaikka poistatat kirjoitukset, kuten olet jo tänäänkin ennättänyt tekemään.
Savonlinna on junttien tuppukylä! Täällä ei siedetä mitään uutta ja erilaista!
Jopa paikallisbussissa eräs naisimmeinen heristi sormea ja karjaisi:"HILJAA!", kun iloiset (kauniit) ulkomaalaiset keskustelivat keskenään!?
Kaikenlainen taide, myös katusoittajat, piristäisivät kummasti katukuvaa, varsinkin kesäaikaan. Just ja just täällä hyväksytään hanuristi kesällä torilla, voi olla, et jos soittaa liian ilosta musiikkia, sekin kielletään!
Ulkomailla kyllä reissataan ja iloitaan, mutta kotimaassa vain murjotetaan ja arvostellaan. Mitään ei opita eikä hyväksytä!
ja bulgarian mustalaiset kerjäämässä, varastelemassa ja huijaamassa. Lopuksi tulee mafian mies ja kerää saaliin. Toivotko sitä. Soittakoot ja laulakoot kunhan eivät häiritse.
mitään töitä tee muutamaa lukuunottamatta. Ne elättävätkin itse itsensä eivätkä vingu yhteiskunnalta mitään. Jos on taiteilijana hyvä, ei tarvitse olla muiden elättinä. Tätä taustaa vasten en näe esimerkiksi apurahaharmoonin soitossa lainkaan taloudellista potentiaalia. Sellaisesta ei ole kukaan valmis "taiteilijalle" mitään maksamaan