Astmaatikko ja piittaamattomat rakkaimmat????

Heippa kaikki pihisijät - ja toki muutkin :).

Istun täällä yön pimeinä tunteina pimeässä talossa. Meni yöunet. Astmalääkitys on kyllä mitä ilmeisimmin kohdallaan, kun puhallusarvot on suurinpiirtein kunnossa, mutta silti herään öisin yskimään. Tänäkin yönä olen yskinyt useita kertoja. Sellaista pakonomaista yskää ja limaa kurkussa. Paljon.

Astmaatikko olen ollut pienestä asti, pian 37 vuotta tätä sairastanut. Ja ikää on nyt kohta 38.

Jos astma onkin ongelma, niin melkeinpä suurempi ongelma on läheisimmät ihmiset, joista heistäkin osalla on astma. He tupakoivat. Lapsena vanhemmat tupakoivat kotona parvekkeella ja vessassa kovimmilla pakkasilla, kesänviettopaikoilla tupakoitiin surutta minun vieressäni sisätiloissa ja aina tottakai autossa. Se kuului minun elämääni, en edes kummastellut sitä. Ja samalla olin sairaalassa joka toinen viikko ja siitäkin ajasta ainakin puolet meni happiteltassa.

Tapasin pian 20v sitten mieheni, joka myös tupakoi. Ja tupakoi edelleen. Minusta on tullut tosi herkkä haistamaan tupakan hajua ja sehän haiseekin sitten joka paikassa: miehen hiuksissa, hengityksessä, käsissä, vaatteissa, jopa hammasharjassa. Hän ei sentään tupakoi sisällä eikä autossa, onneksi! Olen pyytänyt, että kun ennen nukkumaan tuloa käy tupakalla, pitäisi puolen tunnin tauon, ennenkuin tulee viereeni. Kai joskus niin tekeekin, mutta ei ilmeisesti kovin usein. Ja siitä syystä istun nytkin tässä koneen äärellä: heräsin taas yskimään ja samalla havahduin tupakan hajuun. Ja haisikin niin helvetisti.

En jaksaisi aina vääntää kättä tässä asiassa. Eikö toinen ymmärrä, että olen muutenkin huonossa kunnossa ja hän pahentaa sitä? Jos ei oma puoliso, joka on vointiani katsellut näin kauan, ymmärrä tilannettani, niin ei se ole kumma, kun muutkaan eivät tajua. Paljon saan vähättelyä osakseni.

Onko teillä muilla kokemuksia? Jokaisen astmahan on erilainen. Minun reagoi nimenomaan tupakkaan ja eläimiin, kun astman lisäksi olen lapsesta asti ollut myös allerginen monelle asialle. Ja ne eivät ole helpottaneet teini-iässä eikä sen jälkeenkään.

Muiden kokemuksia ja vinkkejä siis kaipaan. Ei kai sentään avioeroa tarvitse ottaa, vaikkei toinen aina jaksa välittääkään minun terveydestäni. Kyllä hänkin yrittää, mutta ei aina vaan jaksa. Rankkaa on olla astmaatikko, mutta myös elää sellaisen kanssa. Välillä suututtaa niin hemmetisti, kun tulee tunne, ettei minun voinnillani ole oikeastaan mitään väliä, vitut ja paskat haistatellaan. Tosi hienoa.

Täytyy ajatella, että on maailmassa paljon pahempiakin asioita, niin jaksan taas hetken olla rasittamatta omia ihmisiäni ja otan vain kiltisti lääkkeeni. Mutta se huono puoli tässä on, että en jaksa enää lenkkeillä. Keuhkoissa tuntuu pienikin ponnistus, vaikka olenkin aina paljon liikkunut ja olin vielä toissa vuonna erinomaisessa kunnossa. Ikäkö sen tekee, vai alkaako miun keuhkoissa olla kilometrit täynnä... hohhoijaa.

Mutta jos teillä niitä kokemuksia ja kommentteja olisi, niin lukisin niitä mielelläni :). Ja pliis, te, jotka nyt ajattelette, että taas tuossa on yksi valittava ja nirsoileva akka, joka vain haluaa määräillä astamansa varjolla, niin voitte toki kommentoida, mutta jos teksti on kovinkin hurjaa, en ala itseäni niillä turhaan hermostuttamaan. Olen tottunut pitämään oireeni omana tietonani, mutta kun näin lähempänä neljää kymmentä ikävuotta alankin vaatia itselleni terveempää ympäristöä, niin voi elämä, kun se on niin monelle vaikeaa.