Novellissani minä-muotoinen tarinankertoja surmaa vihaamansa ihmisen eikä tunne varsinaista katumusta veriteostaan, vaan oikeuttaa sen, perustelee sitä kuvailemalla uhriaan karseaksi tyypiksi.
Lukijalle on ilmeistä, että surma oli liioiteltu kosto.
Onko minulla novellin kirjoittajana moraalinen velvollisuus jollain tavalla esittää kertoja tuomittavana, sairaana, paheksuttavana narsistina tms, osoittaa rivien välissä kertojan ajatusmaailma vinksahtaneeksi?
Pelkään kerrontatyylin muuttuvan valistavaksi. Siksi haluaisin välttää moraalista arviointia novellissa.
Lukijalle on ilmeistä, että surma oli liioiteltu kosto.
Onko minulla novellin kirjoittajana moraalinen velvollisuus jollain tavalla esittää kertoja tuomittavana, sairaana, paheksuttavana narsistina tms, osoittaa rivien välissä kertojan ajatusmaailma vinksahtaneeksi?
Pelkään kerrontatyylin muuttuvan valistavaksi. Siksi haluaisin välttää moraalista arviointia novellissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hohhoijaa. Mistä se johtuu, että kirjoittajat nykyään pohtivat kaikenlaista kummallista, niinkuin kirosanojen käyttöä tai moraalia? Kiltit tytöt ovat vallanneet kirjamarkkinat! Ikävää!
Taide on moraalitonta, taide on vapaata, taide on mitä tahansa.
Aloittajalle: No ei tietenkään. Sinä kerrot tapahtumat päähenkilön näkökulmasta. Silloin kerrot VAIN sen mitä päähenkilö ajattelee. Jos päähenkilö on moraaliton, hän tuskin alkaisi miettimään, oliko hänen tekonsa sittenkään oikein.
Eikä sinun tarvitse pelätä, että kirjoittajana jotenkin itse leimautuisit päähenkilöösi. Fiktio on fiktiota. Tuollaisia täysin moraalittomia hahmoja on mielenkiintoista kirjoittaa ja niistä on mielenkiintoista lukea.
Jos haluat lukijan tajuavan, että päähenkilösi teko oli moraaliton "yleisesti katsottuna", niin eiköhän se selviä lukijalle rivien välistä. Esim. päähenkilö voi kuvailla tappamansa henkilön "ärsyttäviä" piirteitä, jotka ovatkin ihan tavallisia ja jopa ihailtavia piirteitä. Eiköhän lukijalle silloin piirry selvä kuva siitä, että nyt on kyse hullusta, joka pitää ns. tavallisia luonteenpiirteitä syynä tapolle. Jne.
” Eikä sinun tarvitse pelätä, että kirjoittajana jotenkin itse leimautuisit päähenkilöösi. Fiktio on fiktiota. ”
No haloo vaan siellä!
Olen käynyt joillakin kirjoittamisjutuissa, siis sellaisissa, joissa viedään tunneille tekstiä tai kirjoitetaan paikanpäällä annetuista aiheista. Ei ole kerta tai kaksi vaan useammin, kun olen tekstejäni setviessä/arvosteltaessa saanut palautetta, että
ikäänkuin olisin kirjoittanut omaelämäkertaa/faktaa, vaikka
en todellakaan ole.
Eli tajuatteko, että se porukka/joku, jotkut heistä
ikäänkuin yhdentää minut ja tekstini.
Joka on mielestäni tosi outoa ja joskus jopa pelottavaa. Kun minähän kirjoittelen siellä heidän kanssaan vain kaunokirjallista fiktiota, jossa tottakai osin on sekoitettu faktaa, jollainen teksti on minulle hyvinkin peruskauraa.
Vaan kertokaa se heille, että se en ole minä, joka siellä tekstissä vilistelee!
Ihmeporukkaa!!!
Olen itse sitä mieltä, ettei fiktiiviseen kertomukseen tarvitse sisällyttää, edes rivien väliin, moraalista arviointia ja moraalittoman minä-kertojan paheksuntaa.
Minulle on kerran käynyt niin, että läheiseni, jolle annoin luettavaksi ja kritisoitavaksi novellini, jonka kertoja oli psykopaatti, kysyi minulta palautteen antamisen yhteydessä, että miksi annoin kertojan oikeuttaa tekonsa. Se oli hänen kritiikkinsä keskeinen sisältö. Hän antoi minulle korjausehdotuksena erilaisia lauseita, joita voisin upottaa kohtauksiin ja vuoropuheluihin alleviivatakseni kertojan moraalista kieroutuneisuutta.
Asetuin novellissa psykopaatin ymmärtäjäksi, mutta se ei missään nimessä tarkoita, että hänen tekonsa eivät minun mielestäni olisi moraalisesti tuomittavia. Minua loukkasi, että tämä kyseenalaistettiin.
Päähenkilön tunnekylmyys voi olla mielenkiintoista, mutta tunnekylmä ihminen on sellainen kaikissa toimissaan ja tarinasta voi tulla sekasotku kun kaiken pitää vain olla toisten manipulointia ja oman edun tavoittelua eikä sekaan saa tiputtaa yhtään tuntemusta. Tosin mielestäni liioiteltu kosto voi olla myös erittäin intohimoisen ihmisen teko ja silloin henkilö todennäköisesti käy itsensä kanssa vuoropuhelua miksi tehty teko oli oikein ja siinähän tulee päähenkilön moraali oikein hyvin esiin. Tässä pitäisi tietää surmaako päähenkilö jonkun raiskaajan tai pedofiilin vai naapurin joka maalaa aitansa väärän väriseksi. Nuo ensimmäisen kaltaiset vaihtoehdot eivät varmasti juuri monenkaan silmissä syitä kaipaa. Harkittu surmahan on kuitenkin aina liioiteltu, oli syy mikä tahansa, ainakin minä olen sitä mieltä.
Eli ensimmäisenä lähtökohtana on päähenkilön tunnemaailma. Tunnekylmä ei pohdi oliko teko oikein tai väärin vaan teon oikeutus lähtee päähenkilön omista tarpeista kun taas empatiaan kykenevä varmastikin miettii mitä tuli tehtyä vaikka päätyisikin siihen että teki oikein. Tällainen pohtii myös mitä tapahtuu surmatun läheisille jne. Ja toinen lähtökohta on surmattu henkilö ja syyt "karseuteen" eli vaikkapa väärä tukkatyyli tai väkivaltaisuus.
En ehkä ymmärrä mitä tämä tarkoittaa:
"Pelkään kerrontatyylin muuttuvan valistavaksi. Siksi haluaisin välttää moraalista arviointia novellissa. "
Tarkoitatko että et halua päähenkilön pohtivan teon oikeutusta? Kirjoitit myös että päähenkilö ei tunne VARSINAISTA katumusta. Eli katuu vähän? Pienikin katumuksen häivähdys (muun kuin kiinnijäämisen takia) vie mahdollisuuden täysin tunnekylmästä ihmisestä. Tuntuisi luonnollisemmalta jos tekijä olisi narsisti, mutta tekeekö narsisti murhan pelkän ärsyttävyyden takia vai vain kiusaa, manipuloi? Todennäköisimmältä tuntuu, että ihan normaali ihminen, joka ei hallitse vihaansa, olisi tuo sinun päähenkilösi, mutta tämä on vain minun vaatimaton mielipiteeni.
Kerrothan meillekin onko päähenkilösi psykopaatti, narsisti vai normaalisti tunteva ihminen ja millainen taas on surmattu/murhattu? :) Genrekin olisi hyvä tietää.
Lue Rikos ja rangaistus. Sitten kun olet sen tehnyt, lue Lolita. Sitten mieti, kuinka sitä rivien välistä ilmaistaankaan jonkinlainen tuomitseminen, jos ilmaistaan.
Todennäköisesti tulet siihen lopputulokseen, että aika vaikeaa hommaahan tämä kaunokirjallisuus ja/tai moraali on, ja kirjoitat sitä mikä tuntuu sopivammalta tavoitteesi nähden.
Harvoin täällä on näin hyviä otsikoita. Ongelma taisi jo ratketakin, mutta tässä oli hyviä puheenvuoroja. Pahikset ovat näin dekkarin väsääjänä lähellä sydäntäni. Uskon todella, että on loukkaavaa, jos kertojaa pidetään kirjoittajan omakuvana. Mutta se on liian typerää, jotta sitä kannattaisi kovin kauan miettiä. Vastaisuudessa tuskin kannattaa antaa tekstejä arvioitavaksi tuolle lukijalle, hän ei selvästikään ole kirjallisuutta paljon lukenut eikä osaa tekstiä arvioida hyödyttävällä tavalla.