Lasten pyssyleikit

sphelenius

Kävin eilen lasten kanssa kirpputorilla ja ostin pojalle oikean näköisen,joskin pienemmän ääntä pitävän rynnäkkökiväärin. Vein lapset sitten äitinsä luokse,me olemme eronneet.
No heidän äitinsä oli suurinpiirtein kauhuissaan tästä leluaseesta.
Kun tätä hämmästelin,niin vastaus oli että,tässä pihapiirissä,johon kuuluu useita taloja ja paljon lapsia,kuului näin,olemme muiden vanhempien kanssa sopineet että tälläiset leikkipyssyt on kielllettyjä,pelkona se että tapahtuu jotakin aivan hirveää.
Eihän se mielestäni näin mene,vaan hyvänä esimerkkinä Hyvinkään ampuja,joka hävisi painiottelun. Hänhän ei kyennyt käsittelemään häviötään,vaan antautui tunteiden vietäväksi ja suoritti raivokkaan tunteenpurkauksen ja lopputuloksenhan kaikki tietävät.
Ennemminkin tälläinen kieltäminen tuhansien kieltojen maassa johtaa siihen, että hommaa aikuisena aseen. No eihän se välttämättä johda veritekoihin, vaan voihan siitä parhaimmillaan tulla vaikka esim.metsästysharrastus.
Mutta ihminen joka ei osaa käsitellä tunteitaan tarttuu aseeseen ja tekee mitä tekee. Meillä vanhemmilla on vastuu opettaa lapsiamme käsittelemään tunteita. Raivon voi purkaa vaikka siihen että lähtee pitkälle lenkille ja jos on syksy tai talvi niin mikäs sen parempi tapa jäähdyttää tunteitaan kuin hypätä jäiseen veteen lenkin päätteeksi jäähdyttelemään tunteitaan.
Näin minä itse teen.

23

1346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamitsu86

      Ite olen miettinyt että minkä ihmeen takia leikkiaseita on myynnissä missään jos niillä lapset ei saa leikkiä ja jotkut nostaa siitä kauheen haloon!?

    • gkj

      Jari Sinkkonen pitää kirjassaan elämäni poikana (tai jotain sinnepäin) pyssyleikkejä erittäin tärkeinä.

    • näinpä näin

      Monissa päiväkodeissa pyssyleikkejä ei saa leikkiä, eikä siellä edes ole pyssyjä.
      Kun sitä ajattelee ihan maalaisjärjellä, niin onko lapselle sopivaa opetella ampumaan, ja näin ollen tappamaan, toisia ?

      • Järkikätteen

        Ja onko järkee olla tuollanen nazi vanhempi?


    • Lasten kuuluukin lei

      Pojathan kyllä leikkii pyssyleikkejä, oli niitä pyssyjä tai sitten ei. Leikkipyssyksi käy oikeastaan ihan mikä vaan, jos ei muuta ole, niin ihan kuvitteellinenkin pyssy käy ihan hyvin. Se on vain osa pienten poikien juttua. Antasitte nyt vain poikien olla poikia :)

    • 10-v. pojan äiti

      En ymmärrä koko leluaseiden olemassaoloa. Omalle pojalleni on kerran isovanhempansa ostaneet leikkipyssyn ja kerran pojan isä osti jonkun leikkihaulikon mikä lie, mutta molemmat piilotin ja jonkin ajan kuluessa heitin vaivihkaa roskiin.

      Jos pojilla muka on luonnollinen tarve leikkiä pyssyleikkejä, niin rakentakoot itse sitten oksasta tai muusta sellaisen. Se on ihan ok koska vaatii jo vähän mielikuvitustakin joka taas on vain hyvä asia. Mutta valmiina tällaisia leluja en hyväksy, enkä näe mitään syytä mihin lapset sellaisia tarvitsisivat.

      • leikisti

        Sota- ja taisteluleikit ovat ihmisten luonnollinen tapa harjoitella hengissäselviytymistä. Vähän niinkuin nukke- ja perheleikitkin. Molempia on leikitty iät ajat ja ne kuuluvat ihmisen normaaliin kehitykseen. Ei niistä pidä hermostua, enemmän vahinkoa tulee niiden hysteerisestä kieltämisestä.


      • Harhaisen tyypillinen ajatuspoliisivallankäyttäjä-äidin ratkaisu asiaan, josta hänellä on vain oma ja hyvin rajoittunut näkemysmielipidetunne siitä, että kaikkien lasten, ihmisten ja eläinten tulisi olla samanlaisia suojeltuja nukeilla leikkiviä vätyksiä ja tyttöpoika-kummajaisia.

        Toisaalta minustakin voisimme palata takaisin käpylehmä-korkkipyssyaikaan. Ommelkoot tytöt itse nukkensa ja täyttäkööt heinillä, oppivatpahan samalla jotain hyödyllistä siinäkin.


      • pitkätukka-68
        leikisti kirjoitti:

        Sota- ja taisteluleikit ovat ihmisten luonnollinen tapa harjoitella hengissäselviytymistä. Vähän niinkuin nukke- ja perheleikitkin. Molempia on leikitty iät ajat ja ne kuuluvat ihmisen normaaliin kehitykseen. Ei niistä pidä hermostua, enemmän vahinkoa tulee niiden hysteerisestä kieltämisestä.

        Minähän elin lapsuuteni 70-luvulla, ja oli se hienoa kun sai nallipyssyistä sen ruudinhajunkin. Tykkään edelleen siitä.
        Aseistakieltäytyjä kyllä olen, eikä ei nallipyssyt musta tehnyt tappajaa.

        Asun armeijapaikkakunnalla ja juttelen usein baarissa solttupoikien kanssa ihan hyvässä hengessä. Armeijassa periaatteessa koulutetaan tappajia, mutta tuleeko heistä tappajia?
        Kyllä "tappajakoutuksen" käyneistäkin useimmat ovat rauhaarakasavia ihmisiä.

        Henkilökohtaisesti haluisin lopettaa tappajakoulutusvelvollisuuden Suomesta, mutta se ei kai ollut tän ketjun idea.


      • Anonyymi
        rytmimunat kirjoitti:

        Harhaisen tyypillinen ajatuspoliisivallankäyttäjä-äidin ratkaisu asiaan, josta hänellä on vain oma ja hyvin rajoittunut näkemysmielipidetunne siitä, että kaikkien lasten, ihmisten ja eläinten tulisi olla samanlaisia suojeltuja nukeilla leikkiviä vätyksiä ja tyttöpoika-kummajaisia.

        Toisaalta minustakin voisimme palata takaisin käpylehmä-korkkipyssyaikaan. Ommelkoot tytöt itse nukkensa ja täyttäkööt heinillä, oppivatpahan samalla jotain hyödyllistä siinäkin.

        Alffan puhetta. Juuri näin


    • metsästyksen johtaja

      Paras tapa saada lapselle jokin piirre laukeamaan vanhempana on estää asian kokeileminen lapsena.

      Meikäläinen sai räiskiä kymmeniä tuhansia kuteja ilmakolla 10 alkaen. Tärkein sääntö oli, että aseen piippu ei osoita koskaan ihmistä. Ei edes tyhjänä. Ja olinkin sitten todella huolellinen. Vaan eipä ole sittemmin tullut väristyksiä oikeitten aseitten kanssa. Ne ovat työkaluja, jos niitä johonkin tarvitaan.

    • Pertti1956

      Ei kannata antaa niitä pyssyjä lapsille saattaa vaikka tehdä kouluammunnan!

    • ÄlyHoiJättääJo

      Meillä poika on aina ollut kiinnostunut aseista, armeijasta, panssarivaunuista jne.
      Omistaa monen monta pyssyä, nykyään jo airsoft aseita ja kuulareita ymv.
      Pienestä jo opetettiin että ketään ei osoiteta leikkipyssyllä ja tämä on aina pitänyt, paitsi silloin kun harrastaa kuularisotaa, silloinkin on suojat päällä.
      Poika osaa myös käyttää linkkuveitsiä jne.
      Ikää kun tulee enemmän voi mennä isänsä kanssa metsälle ja hankkia oman haulikon.

    • pitkätukka-68

      Pojat on poikia. Olen nimimerkki metsästyksenjohtajan kanssa samoilla linjoilla.
      Ihan yhtä hyvin voitaisiin kieltää nuket päiväkodeissa, koska siitähän seuraa vain järjettömiä perhekuvitelmia ja onnettomia lapsia.

      Itsekin olen olllut poika, ja kyllä me sotaleikkejä leikittiin. Silti musta tuli sivari ja se kaikkien haukkuma vihervasemmistosuvakki. Heh.
      Ja tykkään edelleen pesäpallosta, joka on kaikkien suomalaisten sotaleikkien isä ja äiti.

      Musta kamalinta on kieltää lapsilta omat taipumuksensa. Ei sotaleikit tee lapsista sotilaita. Väkivaltaelokuvat ja pelit ei tee lapsista tappajia.
      Jos paineiden purku kielletään, se voikin tehdä.

      "mul on kitara, sulla kivääri. kamat eri, mut tarkoitukset samat: molempi on varapippeli" (m saarela/eppu normaali)

    • nettisyntinen

      Lapsi on terve leikkiessään. Metoo-ilmeellä vietellään maailman menoon.

    • Jeesusmuuttipois

      Sipilä hävettää lastakin jo.

    • meeetooo

      Lapsia kehoitetaan leikkimään keskenään, mutta mitä saa nykyisin leikkiä? Sotaleikki? EI,EI, voi hyvä tavaton Ei! Rosvo-poliisi, Ei, poliisilla on pyssy ja pamputtaa. No mitä sitten? Jotain sallittua aikuisten leikkiä? Ei nyt sentään, hyi pelkkä ajatuskin. No ei sitten...onneksi on kännykkä. Vanhemmat kieltää senkin, vaikka eivät tiedä siitä mitään.

    • Vanhaukki

      Kultaisella 70 luvulla me leikimme rosvoo ja pollaria leikkejä tosi mielellämme. Eikä meitä kukaan kieltänyt silloin. Mutta nyt 2018 kerros talon pihalla kun kakarat leikki sitä samaa leikkiä kuin mekin kakarana ollessamme. Oli heti tädit paikalla ja ei ei ei tuli heiltä ja pyssyt pois lapsilta. Kakarat haki omat äidit paikalle ja ilmainen shou oli valmis. Minä hain kahvia lisää ja katselin sitä shouta ala puolel-
      la pihalla ja mulla oli mukavaa kun akat haukkuivat toisiaan. Ja heidän kakarat silmät pyöreenä vieressä.

    • vierailia

      Meilläkin hiukan samanlaista kuin ylä puolella. Meillä kakarat juoksivat toistensa perästä ja käskivät pysähtymään rosvon ja veivät sen kuulusteltavaksi. Kun ne kuulustelivat sitä "rosvoa" tulivat akat paikalle ja kielsivät sen leikin heiltä. Ei saa sanoa ketään rosvoksi siintä tulee paha mieli sille toiselle lapselle. Yksi lapsi haki isänsä paikalle ja se on oikeesti poliisi, Ja kakarat kertoivat sille että tädit kieltävät heiltä rosvo ja poliisi leikin. Teillä on lupa leikkiä sitä leikkiä mutta ei saa satuttaa toista lasta, Tai muuten me satutetaan sitä lasta ja se ei ole sitten leikkiä sanoi se ukko ja lähti tiehensä. Akat minä parvekkeella ja kakarat vain katottiin sen vapaa päivää viettävän poliisin perään.

    • huonostitoimittu

      Älytöntä ostaa pyssyä lapselle!

      Itse näin opetat lapsen hyväksymään ampumisen.
      Seuraa vähän mitä jenkeissä tapahtuu!

      Eikö oo muuta leikittävää?
      Osoittaa sinulta huonoa mielikuvitusta.

      Nyt etsit täältä törtölle toiminnallesi lohtua.

      Eikö oo parempi myöntää että hölmösti teit kun ostit pyssyn lapsellesi.
      Ota se pois ja selitä että "ei hyvä", sorry, ja keksi muuta!

    • Anonyymi

      Tappaminen ja rikkominen on niin vanha tapa, että se on lain voimalla suojeltu ja kaikenlaista väkivaltaa ja kiusaamista pitää yleensäkin ymmärtää jos siihen liittyy kaupallisuutta, isänmaallista tai muuta ylhäältä säädettyä ohjaustoimintaa. Adolf Hitler oli alan pioneereja ja ihmiset arvostivat häntä aikoinaan kovasti. Ihminen on keskimäärin 2 alle kaksi metriä pitkä ja pää jossa on älyä, on vain ihan pieni herne siellä latvassa, joten koska se on alttiina tuulelle ja kolahduksille, se tuottaa koko varteen tyhmyyttä, joten täytyy vain ymmärtää että tämä on yhtä tappamista ja siihen voi kannustaa jo pienenä jos ei satu kuolemaan ennen sitä kun joku harjoittelee.
      https://www.youtube.com/watch?v=3QR5Rb8U4Qo

      • Anonyymi

        Voi hitto minkälaista sairasta toimintaa! Kuka ihmeen kiero tyyppi saastan takana? Hävetköön.
        Kenelle lie suunnattu? Ei mitään järkee!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hitto minkälaista sairasta toimintaa! Kuka ihmeen kiero tyyppi saastan takana? Hävetköön.
        Kenelle lie suunnattu? Ei mitään järkee!

        EI NIIN


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe