Minä poikaystäväni kanssa saunailtaa viettämässä

Ihana ilta♥

Elikkäs minä muutama 19.v tyttönen asun samassa kämpässä poikaystäväni kanssa Turussa. Meillä on ihan omakotitalo joten tämä oli mahdollista tehdä. Olimme päättäneet katsoa poikaystäväni kanssa elokuvan saunan jälkeen. Menin ensimmäisenä saunaan ja poikaystäväni sanoi minulle ett "Kun menet saunaan makaamaan niin avaa silmät vasta kun tunnet että minä tulin." hän sanoi ja tein kuten hän sanoi. Menin ihan tavallisesti makoilemaan saunalauteille ja heitin ison kauhallisen vettä kiukaalle. Suljin silmäni ja asetin jalkani koukkuun makoillessani. Avasin haaroväliäni rentoutuakseni. Kuulin pesuhuoneen avan aukeavan j sulkeutuvan. Kuulin saunaoven sulkeutuvan ja tunsin poikaystäväni menneenistumaan viereeni. "Saanko jo avata silmät?" kysyin häneltä. "Et vielä,odota vielä hetki." hän sanoi. Kun odotin vielä hetkin luulin hänen lähtevän mutta hän menikin päälleni makaamaan. "Nyt saat avata!" poikaystäväni sanoi. Hänen toinen kätensä oli kalullaan ja työnsi peniksensä pilluuni. Levitin haarojani enemmän jotta poikaystäväni mahtuisi työntämään kalunsa syvemmälle. Poikaystäväni oli täysin haarojeni välissä. Hän työnsi hieman kovettuneen ja ison peniksensä sisälleni ja voihkaisin. Hän alkoi liikuttaa itseään päälläni. Otin käsilläni kiinni takanani olevasta käsinojasta ja aloin liikkua poikaystäväni tahdissa. Teimme sitä hetken kunnes poikaystäväni meni makaamaan lauteille ja menin istumaan hänen päälleen taas vaihteeksi. Otin kiinni hänen kalustaan ja työnsin sen märkään pilluuni. Aloin menemään ylös ja alas. Poikaystäväni näytti laukeavan pian 30 minuuttia kestäneen sessiomme jälkeen. Poikaystäväni nousiistumaan ja alkoi runkkaamaan minu ihan täysillä. Laukesimme molemmat aika samaan aikaan. Syleilimme vielä toisiamme n. 10 minuuttia kunnes menimme suihkuun ja teimme vielä muutaman leikin suihkussa. Lopulta menimme katsomaan elokuvaa. Illalla jatkoimme vilä kello kahteen asti yöllä kunnes poikaystäväni nukahti päälleni. Hän oli sisälläni vaikka nukahdimme. Aamulla hän oli yhä päälläni ja heräsimme molemmat onnellisina. Teimme saman vielä toisen kerran ja aijomme tehdä varmaan vielä useammankin kerran. ;)

4

10402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ??????

      Niin?

    • ...

      Nyt täytyy tunnustaa että olen kateellinen sinulle. Olen vasta 13 ja hiukan ylipainoinen joten siksi en ole koskaan seurustellut. Olen aika ujo koska en ole yhtä kaunis kuin muut luokkalaiseni. Paraskaverini on minua hoikempi ja pidempi ja aika kurvikas mutta sain tietää jonkin aikaa sitten että minä olen ihastukseni mielestä paremman näköinen kuin paras kaverini, vaikka olenkin lyhyempi ja hiukan painavempi. Kuitenkin minusta tuntuu niin epävarmalta että vähän ikäänkuin pidän poikia loitolla itsestäni.

    • Elikkäs voihkaisin

      Meillä on muutama 19.v tyttönen samassa kämpässä saunan jälkeen. Kuulin haaroväliäni rentoutuakseni. Menin ihan koukkuun makoillessani. Saanko kauhallisen haaroväliäni? Menin ihan tavallisesti makoilemaan kiukaalle. Hänen toinen kalunsa oli täysin Turussa. Otin päälläni kiinni hänen kalustaan vaikka nukahdimme. Aamulla voihkaisin suihkussa taas vaihteeksi. Levitin ison peniksensä kiukaalle. Poikaystäväni näytti peniksensä taas vaihteeksi. Levitin haarojani taas vaihteeksi ja välissä voihkaisin. Poikaystäväni nousi istumaan taas vaihteeksi. Elikkäs työnsin ylös ja alas taas vaihteeksi ja voihkaisin.

    • Suikkari 45

      Hei olen sarrastanut seksiä pesuhuoneessa muutamia kertoia. Saunahuoneessa en vieä kertaakaan. Olen hipelöinyt mieheni munaa mutta en ole hilannut sitä suulla saunassa. Saunan jälkeen toisinaan olen hilannut suulla on muuten täynnä suu ja nielu melaa kun painaa oikein menemään. Tuntuu kuin että tajunta velloo niin että haluaa lisää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      6106
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3982
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3343
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2858
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2282
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2277
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1916
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      23
      1719
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      28
      1494
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1382
    Aihe