Poikaystävä yllätti..♥

Ihana yllätys♥

Olin tuolloin 17.v ja asuin lapissa. Oli joulukuu ja ihan hirvittävän kylmä. Poikaystäväni asui noin 2 kilometrin päässä minusta joten näimme toisiamme usein. Vaikka lapissa oli talvella hiean vaikea liikkua oli isälläni aura jolla hän aina aurasi naapuruston pihat. Eräänä päivänä satoi kokoajan lunta joten isä oli ollut kokopäivän auraamassa pihoja. Äiti oli kerrankin päässyt lähtemään asioille kylälle joten olin yksin kotona. Äiti oli sanonut että hän ja isä tulisivat myöhään illalla kotiin mutta sanoin heille että pärjään kyllä ja jos tule kylmä haen puita liiteristä ja sytytäntakaan valkean. Kello oli jo kuusi kun minulle tuli kylmä. Ulkona oli todella pimeä mutta laitoin pihavalot päälle niin ei ollut enää niin pimeä. Soitin poikaystävälleni että tulisi seurakseni ettei minun tarvitsisi olla yksin. Varsinkin kun välillä sähköt meni kun langoilla oli niin paljon lunta. Hän lupasi tulla kymmenen minuutin sisällä joten kävelin huoleti hakemaan puita. Puuliiteri ei näkynyt vielä mutta tiesin että tämän nurkan takana se odottaisi. Kävelin puuliiteriin ja lakaisin hieman portaita. Puuliiteriin oli jäänyt lampaantalja muutama viikkositten kun olimme kuherelleet poikaystäväni kanssa siellä. Keräsin puita suureen puukoppaani kunnes tunsin jonkun käden olkapäälläni. Olin ensimmäisen lyömässä takanani olevaa ihmisä puupalikalla kunnes tuttu ääni sanoi "Minähän se vain olen!". Se oli poikaystäväni. Emme olleet nähneet sitten kolmen viikon. Suutelin poikaystävääni ja halasin häntä. Olin ikävöinyt häntä. Poikaystäväni otti minut syliini ja kuiskasi korvaani " Onko lampaantalja paikalla? " ensin hämmennyin mutta sitten ymmärsin mitä hän tarkoitti. Nyökkäsin vastaukseksi ja vetäisin hänet puuliiteriin. Poikaystäväni sulki ovn ja laittoi sen lukkoon. Menin makaamaan lampaantaljalle ja raotin haarovälini niin että hän voisi tulla päälleni. Ensin kuhertelimme vaatteet päällä kunnes vetäisimme lampaantaljan päälemme ja riisuimme vaatteemme sen alla. Olimme ilkosillamme siinä vain kahdestaan. Suutelin häntä sekä vedin hänet päälleni. Otin hänen kalustaan kiinni ja työnsin sen sisääni. Näytin hänen nauttivan siitä kuten minäkin. Aloimme panna pelkkä lampaantalja päällämme n. 30 asteen pakkasessa. Hetken sessiomme jälkeen kaadoin poikaysäväni makuulleen ja menin istumaan hänen kovettuneenkalunsa päälle. Meille alkoi tulla kylmä joten laitoimme takit päällemme. Poikaystäväni raotti vetoketjuani niin että sai kosketella rintojani. Aloin voihkia ihanasta tunteesta. Tunsin eläväni. Nousin ylös poikaystääni päältä ja menin kylelleni makaamaan lampaantaljalle. Nostin toista jalkaani niin että poikaystäväni sai työnnettyä kovettuneen kalunsa sisääni. Katsoin taakseni ja otin häntä päästä kinni. Aloin voihkimaan jäleen. Poikaystäväni pyöräytti minut selälleni ja siinä me jälleen olimme. Aloin lähestyä orgasmia ja näin kumppanini laukeavan pian. Kesti vain vajaat 10 minuuttia kunnes molemmat laukesimme. Olimme onnellisia sen jälkeen. Syleilimme toisiamme vielä niin että molemmat istuimme sylikkäin. Poikaystäväni kalu oli yhä sisälläni ja annoin hänen vuotaa loppuunasti. Kun tunsin että lämmin sperma valui yhä vain sisälleni aloin hieman nytkähdellä. Lopulta me molemmat nuolimme toisemme puhtaiksi ja menimme sisälle lämpimään. Teimme tuon saman aina muutaman viikon välein. Olen nyt 20.v ja kihloissa mieheni kanssa. Olemme onnellisia ja olemme vielä vuosienkin jälkeen tehnyt saman puuliiterissämme.

0

3277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        891
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        92
        858
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        766
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        3
        720
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        594
      6. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        66
        579
      7. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        63
        575
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        559
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        551
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      Aihe