Olen kylmä ja kova nainen. Ihmiset pitävät minusta, mutta lähelleni ei pääse. Olen hirveän onneton ja etsin vain sellaisia suhteita, joista ei ole vaaraa kehittyä mitään. On muutama hassu ihminen, joka minut todella tuntee. Mutta eräs mies on kiilannut sydämeeni vaivihkaa. Pidän hänestä todella paljon. En ole rakastunut, ihastunut kyllä. Jos joku on sairaana, sanon että mene lääkäriin ja vien vaikka osastolle tuliaisia. Mutta häntä yllättäen haluaisin hoivata ihan itse, valvoa hänen untaan ja viilentää kuumeista otsaa. Tämä ajatus oli itselleni niin yllätys, että aloin tarkemmin miettiä, miksi näin? Lopputulos oli, että kunnioitan häntä syvästi. Aika outoa, olen kuitenkin ollut hulluna rakastunut tai ihastunut monestikin.
kovasydäminen
salaherkkis
17805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ristiriitainen ja aika valju tarina. Et tunne itseäsi? Sanaa sanan perään, ilman todellista tunnetta. Lapsuudessa tai nuoruudessa trauma, siksikö kylmä? Olet vain arka ja pelokas, epävarma itsestäsi ja toiseen ihmiseen luottaminen on keties trauman vuoksi vaikeaa.
tollanen "keittiöpsykolointi" ehkä tyydyttää sun analysointitarpeitasi, mutta oksettaa ja kammoksuttaa meitä normaaleja ihmisiä!! Parempi on pieru akka, että pidättelet vaan edelleenkin.
aina kun minun analysointini kolahtaa kohdilleen, niin torjunta on ensimmäinen reaktio. Defenssi. Ei, en minä. Mutta jossain kohtaa elämää, toteat, samperi joku on joskus raottanut verhoa, oliko se palstapsykologi ...se oli sittenkin oikeassa. Dämet!! Harvoin olen ollut väärässä. Noin promillen verran menee metsään, ja minä todellakin analysoin paljon.
Kyllä sinä hyvin oikeassa olet. Lapsuus jätti paljon jälkiä ja elämä potki pikkuisen lisää. Jeesus ei kyllä minua auta, olen syntynyt ateistiksi.
Muhun kolahti tuo. Aika jos niitä traumoiksi voisi kutsua niin matkan varrella kertynyt. Perheväkivaltaa lapsuudesta lähtien aina omaan parisuhteeseen saakka jolloin henki meinasi mennä. Sitten saman miehen raiskaus ja n.9 vuoden piinaaminen milloin milläkin jutulla Ja viime talven helvetti. Pelimiehen uhriksi joutuminen. Siihen päälle vielä kaikki muu mitä en nyt tähän viitsi kirjoittaa niin aika sulkeutuneeksi pistää hmm.. Mutts yritän näistä löytää jotain hyvääkin ainakin on ihmistuntemus kasvanut ja paljon.
Niin. Eihän se sitä tarkoita, että jos kovettuu ulospäin, etteikö itseään tuntisi. Ehkä minäkin alan pehmetä, kun kerran aloin ajatella siitä miehestä niin, Ja uskonnosta on ihan turha minulle alkaa jauhamaan.
itseasiassa jokainen, joka väittää itsäään ateistiksi ajattelevat hyvin paljon suhdettaan Jumalaan ja Jeesukseen, aina kun kieltää, tunnustaa Jeesuksen. Kummallista mutta totta, ihmisen mieli on jännä.
Luen ihmisiä enemmän kuin ymmärtävät..
Ei kukaan synny ateistiksi. Se on oma valinta. Pikkulapsi on aina Jeesukseen uskovainen.
Pikkulapsi ei kuule mistään jeesuksesta tiedä jos hänelle ei sellaisesta puhuta. :)
nyt palstailee?
Tunnistin.
kohden julia raotti verhoa?Raotas vähän lisää,kun meni sivusta seuranneelta ohi.
sun on nyt tultava avaan se verho!Ateisti tarvii nyt Jeesusta.
http://www.wmpress.org/wtg_text/finnish.htm
Olen myös kylmä siinä mielessä että olen jo valmiiksi pettynyt itseeni kun tapaan uusia ihmisiä. (Jep, itseeni en tuntemattomiin)
Sellainen sisäistetty asenne että joskus minut hylätään ja minusta ruvetaan puhumaan turhaa paskaa koska olen jotenkin outo.
Oikeastihan olen todella lapsenmielinen huumorintajuinen, tykkään olla tyhmä ja pelleillä. Tykkään myös keskustella vähän kaikenlaisista asioista ja yrittää kehittyä. Mielestäni lapsellisuudessa ei ole mitään vikaa kuhan osaa olla aikuinen oikeilla hetkillä. Lapsellisuus on ongelma vaan jos olet lapsellinen huonolla tavalla, kinastelemalla ilman syytä ja suuttumalla helposti, matkimalla toista jos on jotain erimielisyyksiä... sellaisia typeriä asioita.
Minulla on vaan menneisyydessä asioita mitkä aiheuttavat sen että en vaan pääse yli siitä ajatuksesta että joku on yhtenä päivänä kaverisi ja seuraavana päivänä hän ei muka tunne sinua ja puhuu paskaa jollekin toiselle ilman mitään erityistä syytä, sitä tapahtui lapsuudessa erään henkilön kanssa melkeinpä joka päivä ja minä tyhmä otin hänet aina avoimin käsin takaisin kaiken jälkeen odottaen jotain muutosta.
Kesti kauan tajuta se syy omaan asenteeseen mutta päivittäin tajuan enemmän kun mietin omaa menneisyyttä. Mutta olen tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin: vaikea pettyä ihmisiin jos niitä ei päästä niin lähelle että he voisivat olla pettymys. Se on varmaan itsekästä, mutta minähän tässä menetän enemmän kuin muut.
Yritän hyväksyä itseni ja se on jotenkin vaikeampaa kun ympärillä on ihmisiä, ajattelen liikaa asioita ja rupean tuomitsemaan itseäni herkästi joka liikkeestäni.
En ois tätä kirjoittanut ilman tuota aloitusta. Joskus tunsin jotain järkeä tänne purkamisessa mutta ei se ole enää niin tarpeellista. Vastakkaisesta sukupuolesta ei muuten ole samanlaista pelkoa kun oman sukupuolen edustajista. Silti en osaa niihinkään oikein tutustua.
" joku on yhtenä päivänä kaverisi ja seuraavana päivänä hän ei muka tunne sinua ja puhuu paskaa jollekin toiselle ilman mitään erityistä syytä"
Onpa tuttua.
En ihmettele että kuulostaa tutulta. On niitä varmastikin enemmän kuin tuo yksi.