Tapahtuipa kerran niin, että elämässäni oli sellainen vaihe, että olin hieman alakuloinen ja stressaantunut. Elin silloin hieman vaikeita aikoja ja pakko sanoa, että en ollut silloin onnellisimmillani. Toki, nämä vaikeat ajat eivät olleet mitenkään erityisen suuria tai erityisen vakavia, mutta sellaisia kuitenkin, että olin stressaantunut ja onneton. Kaiken lisäksi elettiin vielä pimeää ja ankeaa aikaa vuodestakin, ei sekään ainakaan oikein lisäpotkua sillä hetkellä tuonut.
Sitten eräänä pimeänä arkiaamuna aloitin päiväni aivan normaalisti ja lähdin kotoani. Perille päästyäni huomasin, että olen saapunut liian aikaisin ja nyt pitää sitten odottaa vain kaiken alkamista. "Tämäkin vielä", ajattelin ja mietin myös, että turhaan olin noussut liian aikaisin aamulla ja tullut tänne liian aikaisin.
Mutta se, että satuin olemaan siellä "väärään" aikaan oli, erittäin, erittäin pieni hinta siitä, mitä minä siellä satuin näkemään. Paljon enemmän minä sinä päivänä kuitenkin voitin. Koska satuin erehtymään aikataulusta, "tapasin" hänet ensimmäistä kertaa. Voi hyvänen aika sentään, miten uskomattoman kaunis nainen hän oli. Aluksi ei pystynyt vamaan kunnolla edes ajattelemaan. Ajatukset löivät tyhjää, sydän löi tyhjää, jalatkin löivät tyhjää ja hyvä kun ei sentään mennyt jalat täysin alta sillä hetkellä. Kyllähän sitä tuli sillä hetkellä ajateltua, että taidan nähdä yhä unta ja että en usko silmiäni. Tämä ihastuttava vaalea neito teki päivästäni ja koko senhetkisestä elämästäni täysin erilaista, paljon aikaisempaa parempaa. Minusta tuntui sen aamun jälkeen siltä, että olin taas paljon onnellisempi elämässäni.
Siitä on kolme vuotta nyt. Yhä vain ajattelen tuota kaunista neitoa ja hän on nykyään vain yhä kauniimpi ja olen häneen vain entistä ihastuneempi. Hänellä on todella kauniit silmät ja hymy sekä nykyään kauniit ruskeat hiukset. En vain tiedä hänestä nykyään yhtään sen enempää kuin silloinkaan. Tuntuu silti siltä, että hän voisi olla minulle se oikea nainen. Tässä sitä vain toivoisi, että rouva Fortunakin voisi auttaa tässä asiassa jotenkin.
Sitten eräänä pimeänä arkiaamuna aloitin päiväni aivan normaalisti ja lähdin kotoani. Perille päästyäni huomasin, että olen saapunut liian aikaisin ja nyt pitää sitten odottaa vain kaiken alkamista. "Tämäkin vielä", ajattelin ja mietin myös, että turhaan olin noussut liian aikaisin aamulla ja tullut tänne liian aikaisin.
Mutta se, että satuin olemaan siellä "väärään" aikaan oli, erittäin, erittäin pieni hinta siitä, mitä minä siellä satuin näkemään. Paljon enemmän minä sinä päivänä kuitenkin voitin. Koska satuin erehtymään aikataulusta, "tapasin" hänet ensimmäistä kertaa. Voi hyvänen aika sentään, miten uskomattoman kaunis nainen hän oli. Aluksi ei pystynyt vamaan kunnolla edes ajattelemaan. Ajatukset löivät tyhjää, sydän löi tyhjää, jalatkin löivät tyhjää ja hyvä kun ei sentään mennyt jalat täysin alta sillä hetkellä. Kyllähän sitä tuli sillä hetkellä ajateltua, että taidan nähdä yhä unta ja että en usko silmiäni. Tämä ihastuttava vaalea neito teki päivästäni ja koko senhetkisestä elämästäni täysin erilaista, paljon aikaisempaa parempaa. Minusta tuntui sen aamun jälkeen siltä, että olin taas paljon onnellisempi elämässäni.
Siitä on kolme vuotta nyt. Yhä vain ajattelen tuota kaunista neitoa ja hän on nykyään vain yhä kauniimpi ja olen häneen vain entistä ihastuneempi. Hänellä on todella kauniit silmät ja hymy sekä nykyään kauniit ruskeat hiukset. En vain tiedä hänestä nykyään yhtään sen enempää kuin silloinkaan. Tuntuu silti siltä, että hän voisi olla minulle se oikea nainen. Tässä sitä vain toivoisi, että rouva Fortunakin voisi auttaa tässä asiassa jotenkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaunis tarina, toivottavasti se saa jatkoa. Milloinka olet tämän neidon viimeksi nähnyt?
Ehkä tänään? En vain voi olla aivan varma.
Mulle kävi myös jotenkin näin. Mitähän tähän nyt muuta sanoisi kiireessä? Suloinen tarina sulla :) Haluisin kai kertoo kans omani paremmalla ajalla...
Vähän samantapaista sattunut minullekin. Sattumalta näin erään, joka piristi päivääni..Mutta en tiedä hänestä juuri mitään. Näin uudelleenkin aivan eri paikassa ja tuntuu kuin tuntisin paremminkin.
Mietin jo olenko joskus pitkä aika sitten tavannut jossain, mutta kai sen muistaisi..
Voihan olla, että vielä joskus näen hänet.
Emme ole edes jutelleet..mutta kohtaamisessa oli sitä jotain!
Ihana tarina aloittajalla...
On tämä hassua kun joku tuntematon ei unohdu. Tuntuu, kuin kuuluisi tutustua häneen paremmin ja näin täytyisi tehdäkin jos vielä tulee mahdolliseksi. Eipä tarvitsisi katua vanhana.
Tälläistä tunnetta ei kyllä tule usein, jotain tässä on enemmän..en tajua vielä mutta toivottavasti joskus!
Tiedän jopa pari pikkujuttua hänestä!
Tämä ihminen sai mut siis kirjoittamaan tälläisiin keskusteluihin .. taidan olla vähän ihastunut...:)
Sama homma...
Aikaisemmin en koskaan ollut edes käynyt täällä, mutta viimeiset kolme kuukautta olen odotellut ihmettä, ja kuluttanut aikaani täällä.
No ihme antaa nyt odotuttaa ja ehkä niin oli tarkoitettukin...
Anna jotain tietoa, vaikka mistä olet tai minne viesti menee tai minkä ikäinen olet.
Ja hänellä on joku.
Parisuhteita hajoaa ap:n kaltaisten tarinoiden tähden. Eletään jo sen verran modernia aikakautta, että eroaminen on täysin hyväksyttävää ja voi johtaa jopa onneen. Onko kolme vuotta mielestäsi pitkä aika? Mihin tarkalleen?
Mukava "kuulla" miestenkin tarinoita :)
Ihana tarina! ♥
Ja huojentavaa lukea muidenkin tarinoita ihmeellisistä kohtaamisista. Mä luulin että olen tulossa hulluksi tai kuvittelin kaiken.
Olen koittanut järkeillä ja pohtia tapahtumaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mietin kans että olisko mun pitänyt tuntea se mies jostain, tuntui niin tutulta. En vaan ole keksinyt, että mistä oltais tuttuja.
Jäi kans se tunne, et siihen olis pitänyt tutustua.
Tunteista on mahdotonta puhua kun en tunne ihmistä, mutta kiinnostus heräsi.
Kohtaaminen oli niin erilainen ja tunne jotain mitä en ollut koskaan kokenut. Pilasin koko homman pakenemalla paikalta. Arvatkaa vaan ketuttaako!
Toivon, että törmään häneen vielä joskus jossain.