Jutellaan yksinäisyydestä

No, mitä se yksinäisyys sitten tarkoittaa? Sitä, että ei ole ketään kavereita eikä läheisiä? Väärin.

"Jokainen kokee joskus ohimenevästi yksinäisyyden tunteita. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihmisellä seuraa. Ihminen voi olla yksinäinen vaikka hänellä olisi paljon ystäviä."

Sitä, että on koko ajan paha olla ja on katkera elämälle ja muille ihmisille? Väärin.

"Yksin elämisen voi nähdä myös mahdollisuutena, ja joillekin se on tietoinen valinta. Yksin elävällä on usein paljon omaa aikaa, jota voi käyttää hyödyksi. Voi tehdä käsitöitä, askarrella tai opetella vaikka jonkin uuden taidon, kuten vieraan kielen tms."
http://www.mtkl.fi/tietopankki/arjessa_selviytyminen/yksinaisyys/

Tällä palstalla ei voi keskustella yksinäisyydestä, koska jos kertoo, että on paljon ystäviä ja tuttavia mutta kokee itsensä yksinäiseksi, koska ei ole elämänkumppania, niin täällä aletaan herjata. Jos sanoo olevansa nainen ja yksinäinen niin saa niskaansa syyllistäjät, joiden mukaan nainen saa aina seuraa.

Katsotaan vaikka, tässäkin ketjussa jyräävät kohta totaaliyksinäiset, joiden mielestä ainoa oikea yksinäinen on se, jolla ei ole edes ystäviä. Ja kun tarpeeksi kauan jyräävät niin täältä poistuu taas lisää asiallisia kirjoittajia ja sitten nämä totaaliyksinäiset voivat taas valittaa, kuinka kukaan ei edes kirjoittele heidän kanssaan.

Minulla on paljon ystäviä ja tuttavia, olen viettänyt heidän kanssaan eilisen päivän ja tämän päivän, mutta juuri nyt tunnen oloni taas yksinäiseksi. Haluaisin viettää iltaa toisen ihmisen kanssa, sellaisen joka olisi enemmän kuin ystävä; joka olisi Significant Other.

Yksinäinen on sellanen jolla ei ole kavereita tai läheisiä joita ei tapaa säännöllisesti. Jos tapaa jotain kaveria kerran kuussa niin se on yksinäinen. Jos näkee kavereita kerran tai pari viikossa niin semmonen ei ole yksinäinen. Minä en tapaa ketään kuukausiin joten olen yksinäinen.

Yksinäisyyteni on naisten syytä, kun en kelpaa heille.

Itse ajattelen niin, että yksinäisyyttä on eri asteista. He joilla ei ole ketään, heillä yksinäisyysaste on korkein. He joilla on kavereita ja seuraa, voivat kokea yksinäisyyttä, mutta heidän yksinäisyysaste on alhaisempi. Itsestään selvä asia. Tosin joku totaaliyksinäinen saattaa nauttia omasta rauhastaan, joku kokee vastaavan tilan helvetillisenä, joten yksinäisyys koetaan jokainen yksilöllisesti. Joka on totaaliyksinäinen ja kärsii siitä, on hänen elämänsä kurjempaa kuin sellaisen joka on yksinäinen kavereista huolimatta. Silti sallin yksinäisyydestä puhumisen ihan kaikille.

Minulla on joitakin tuttuja, mutta ei yhtään oikeaa ystävää oikein. Tuttaja tapailen viikottain, mutta en pysty oikein nauttimaan siitä, kun he saavat minut niin herkästi surulliseksi tai ahdistuneeksi. En osaa lähteäkkään heidän luotaan, kun minulla ei ole sitten ketään kenen kanssa jutella. Olen yrittänyt luoda uusia ystävyyssuhteita, mutta eipä ole kohdalle tullut sellaista jonka kanssa olisi kemiat kohdannut tarpeeksi ja nyt ei ole edes mahdollisuuksiakaan tapailla uusia.

Olen pitkän taivaleen aikana muuttanut monesti käsitystäni yksinäisyydestä ja nyt olen oppinut senkin, että yksinäinen voi olla vaikka olisikin ihmisiä ympärillä.

Olen yksinäinen. Vuosia sitenb mull aoli yks kaveri mutta siitä tuli alkoholisti joten en halunnut henkailla sen kanssa enään. itse kun en juo kuin harvoin niin ei alkoholistin kanssa ole mukavaa.

En minä kyllä nauti tästä yksin olosta yhtään että monikaan ei varmaan ole yksin omasta halusta vaan siksi että kukaan ei halua seuraasi. Varsinkin naiset on aika nirsoja jopa että eivät halua kavereita jos mies ei näytä hyvältä.

Mitä ihmettä nimimerkkisi tarkoittaa?

Luulen että kroonistunut yksinäisyys, siis tunne ettei omia läheisyyden ja huomatuksi tulemisen tarpeita ei tyydytetä, on seurausta nuoruuden negatiivisista kokemuksista yhdistettynä varovaiseen ja herkästi vetäytyvään tempperamenttiin. Yksinäisyydestä tulee vähitellen pysyvä olotila ja ihmisen minäskeemat rakentuvat negaatioiden kautta, mikä tietenkin aiheuttaa kroonista stressiä ja ahdistusta. Kun jatkuvasti tulkitsee itseään viiteryhmän kautta, johon ei ole koskaan kokenut kuuluvansa ja jonka hyväksyntää ei ole kokenut saavansa, niin silloinhan negatiiviset tunteet korostuvat arkielämässä. Tämä itsessään estää sosiaalista käyttäytymistä, koska ihmisellä ei ole itseluottamusta eikä hän luonnostaan samaistu toisiin positiivisessa mielessä. Kyse on ikävästä noidankehästä, jonka katkaiseminen on vaikeaa. Kun on yksinäinen, niin kannattaa esimerkiksi pyrkiä vahvistamaan omia arvojaan ja tavoitteita etsimällä merkitystä toiminnasta ja tätä kautta vahvistaa minuutta ja itsetuntoaan.

Minä en ole katkera ja sisaruksia on onneksi, etten ole täysin yksinäinen. Ystävää on kuitenkin vaikea löytää... Mulla ei sitten vissiin ole kykyä saada ystäviä.

Naiset liittoutuu tai muodostaa ryhmät aina uusissa ympäristöissä niin nopeasti, että jään aina ulkopuolelle, kun juttelen niitä näitä vähän kaikkien kanssa. En jotenkin tajua, että missä vaiheessa naiset sanattomasti sopii, että me kuljetaan nyt sitten yhdessä vessaan ja lounaalle ja jutellaan työajan/kurssien ulkopuolellakin. Jotenkin se vaan tapahtuu ja multa se menee joka ikinen kerta ohi.

Ehkä multa puuttuu nöyryys roikkua siinä mukana? Kun tykkään mennä omia aikojani vessaan ja olla tietyllä tavalla riippumaton, mutta sitten on auttamatta ulkopuolella kaikessa muussakin, jos säilyttää pienen itsenäisyyden rippeen.