Johan Galtung - NSA ja Yhdysvaltain imperiumin loppu

Johan Galtung: NSA ja Yhdysvaltain imperiumin loppu
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3083053/johan-galtung-nsa-ja-yhdysvaltain-imperiumin-loppu

"Imperiumin heiketessä urkinta yltyy sisäisten vihollisten paljastamiseksi".
4100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Galtung ennusti jo vuonna 1970 että Neuvostoliitolla on korkeintaan 20 vuotta elinaikaa. Samainen Galtung ennusti Irakin Sodan alla (2003) että USA:n yksinvalta "maailmanpoliisina" kestää korkeintaan 25 vuotta. Välittömästi tämän toteaman jälkeen hän lisäsi että GWB on lyhentänyt armonaikaa jo noin 5 vuodella.

On selvää ettei 2020-luvulla USA:sta ole enää maailmanpoliisiksi. Siitä tulee yksi kuolevainen muiden joukossa.

Äänestä

Galtung onnistui ennustamaan näkyvissä olleoista tuhon merkeistä Neuvostoliiton hajoamisen suunnilleen oikein ajallisesti. Samalla tavalla USA:n tuhon merkit ovat ilmassa, mm. sisäisten vihollisten metsästäminen ja jopa länsimaihin ulottuva laiton vakoilu. USA:n sisäinenkin talous on täysin kuralla, mm. kunnallistekniikkaa mätänee monin paikoin käsiin. Kaikki merkit viittaavat USA:n lähestyvään romahdukseen. Yltiökapitalismi epäonnistui täysin.

USA seuraa Neuvostoliiton tietä siinä, että täysin holtiton sotilasvarustelu, jatkuva sota ulkomailla sekä yltiöpäinen oman ideologian tuputtaminen muille kansoille johtavat USA:n omaan tuhoon.

Obama on sentään vähän yrittänyt hillitä sotilasvarustelua mm. lakkauttamalla sotilasvoimilta tärkeitä hankintaohjelmia sekä lopettamalla kehittyneen F-22 Raptor-hävittäjäohjelman. F35 näyttää sekin kaatuvan hintaansa, mikä on pelkästään vain hyvä asia. Kehittyneet hävittäjät jäävät Airbusin, Venäläisten ja Kiinan tuottamiksi. USA:lla ei ole oikeutta kehittyneeseen sotilastekniikkaan.

Itse toivon USA:lle ensin totaalista poliittis-taloudellista luhistumista ja saman aikaista terrorismin aaltoa ja sitten vielä viimeiseksi naulaksi USA:n arkkuun sitä, että Yellowstonen superkaldera räjähtää täysitehoisesti ja lennättää Amerikan mantereen asteroidivyöhykkeeksi aurinko kiertävälle radalle. Tai sitten oikein saatanan massiivinen asteroidin osuma USA:han, sellainen, että murikan koko riittää kattamaan USA:n Kanadan rajalta Meksikoon asti ja itärannikolta länsirannikolle asti. USA:n kohdalle jäisi vain iskun aiheuttama maan kuoren läpi asti kunnolla ulottuva monttu. Ei yhtään jenkin jenkkiä enää elossa.

Saatanan idiootit jenkki punaniska hihhulit. Saisivat kadota kaikki maan päältä niin maailma olisi parempi paikka kaikille.

Äänestä
  • Vaikka USA:n malli eli eliitin, suuryritysten ja rikkaiden asiaa ajava riistokapitalismi kulkee kohti romahdusta jenkeissä, Käteinen, Stubido, Vapaavuori & kokkarikumppanit ajavat Suomeen samaa läpeensä mätää järjestelmää, joka kuihduttaa infran ja peruspalvelut sekä vie tuettujen palvelujen rahat ulkomaiden veroparatiiseihin. Kyseessä on Läntinen versio kommunismismista, jossa vain sosialisoidaan eliitin virheet eu-kansalaisten maksettaviksi. Tämän vääristyneen järjestelmän ylläpitämiseksi, jonka on tarkoitus pitää eliitti vallassa ja turvata heidän kasvavat tulonsa, tarvitaan NSA:n kaltaisia stasin länsiversioita urkkimaan ja vakoilemaan sekä manipuloimaan kansalaisia.

    Äänestä

Saa nähdä miten jenkkien lihava perse kestää jossain vaihessa tulevaisuudessa tulevaa ikävää öljypiikkiä. No, toisaalta paskaa haukkaa kyllä moni muukin valtio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Imperiumin vastaisku kirjoitti:

Johan Galtung: NSA ja Yhdysvaltain imperiumin loppu
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3083053/johan-galtung-nsa-ja-yhdysvaltain-imperiumin-loppu

"Imperiumin heiketessä urkinta yltyy sisäisten vihollisten paljastamiseksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu