Palstan lukijat ovat kolmen vuoden aikana saaneet todellisen kuvan kirkon kasvoista, joka ei ole kirkon etu.
Kirkon keskustelijat ovat olleet aika usein altavastaajina keskusteluissa, johtuen enimmäkseen tietämättömyydestä.
Sensuuri on iskenyt usein keskultaessa kirkon kannalta negatiivisista asioista, toisaalta moderointi on sallinut jatkuvasti ei-uskoviin kohdistuvat solvaukset ja suuri osa viesteistä koskeekin ihan muuta kuin kirkon toimintaa.
Kirkolla on nyt tarkoitus lähettää palkkaamansa keskustelijat eri palstoille mainostamaan tuotettaan, joka nykyisissä Suomi24-säännöissä on kielletty.
Keskusteluissa ei koskaan voi olla edes samalla viivalla, kun toinen keskustelee omalla mielipiteellään ja toisella ei saa olla omaa mielipidettä, vaan palkanmaksajan mielipide.
Palstan lopettaminen ei yllätys
8
340
Vastaukset
- Hilavitkutinsentään
Mikähän siitä tulee, kun joku Kaisa-pappi kirjoittaa "Sirkat ja hyönteiset"-palstalle seuraavaa.
"Huomenta!
Viikon päästä ensimmäisenä adventtisunnuntaina on yleensä ollut suosituin ajankohta järjestää Kauneimmat joululaulut. Mutta niitä lauletaan yleensä myös Loppiaisena, jos tänään tai ennen joulua et ehdi yhteiseen laulutilaisuuteen niin tulkaa Loppiaisena:" - Mirka ......,
Kirkko pissasi kintuilensa tällä saitilla. HEH HEH HEH .....
- pikkukaheli
Ateisteilla meni hyvin, kun oli Mirka hhahahahahhahahahahhahahahahha
Mikä maine hahahahhahahahahhaha - 4.15
Kintuillepa hyvinkin.
- tv121
Onko totta että tämä palsta loppuu vuoden vaihteessa.
Kuten Mirka sanoi, kirkko lorotteli omille lahkeilleen.
Parasta olisikin se kun yleinen mielipide pakottaisi kirkon jatkamaan palstaa, jolloin heidän tekosistaan tulisi vieläkin tunnetumpia.
Avautuminen oli kirkolta hyvä asia, mutta he eivät kai osanneet olettaa että avautuneista asioista ei pidetä.
Ehkäpä kirkko nyt suuntaa enemmän yksisuuntaiseen toimintaan, jossa toisella osapuolella ei ole mahdollista vastata.
- zyrt
Eipä näytä vielä loppuneen. Mutta jos aamulla joku on hereillä, niin ehkä laitetaan pakettiin, vaikea sanoa. Millä nikeillä he mahtavat tulla esimerkiksi ateismipalstalle?
En minä ole huomannut mitään altavastaavuutta, eihän tämän palstan edes pitäisi olla mikään ateistit vs. papit. Olen ollut tällä palstalla sen perustamispäivästä saakka ja eniten jäi harmittamaan Mirkat ym. trollaajat. Kirkko on ollut oikein asiallinen ja fiksu, en olisi enempää toivonut. Joitakin oikein hyviä keskusteluja täällä on ollut, mutta harmi kyllä tosi paljon myös trollailuja. Ehkä palstan voisi aukaista taas sitten joskus uudelleen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain687594Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1253012- 1531854
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha661696Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1221522Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721472- 1321192
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784