pönttökamera

Hei!

Minun olisi tarkoitus hankkia joululahjaksi pönttökameran tarvikkeet, joten olisiko jollain ehdottaa hyvää kameraa tuohon tarkoitukseen. Ajatus olisi siis ostaa infrapunakamera, jonka voisi asentaa talon lähelle tulevaan linnunpönttöön. Netistä löytyy noita valvontakameroita aikamoisella hintahaitarilla, joten olisi mukava kuulla jos jollain olisi suosituksia siitä, mitä kannattaa harkita tai mitä ei ainakaan kannata hankkia.
24992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

älä ainakaan maksa yhtään extraa siitä infrapuna-ominaisuudesta. se kun on kaikissa kameroissa. värikameroissa on vain linssissä suodin, joka sen suodattaa pois. kameran linssiosan saa auki esimerkiksi vaimon sellaisella sorvilla, jota käytetään kynsien hoitoon. en tiedä mikä se nimeltään on, mutta ei kuulemma tarkoitettu kameroiden modaamiseen, jäkä jäkä..
sen suodatinkalvon kun ottaa pois, kamera näkee tosiaan infrapunavalossakin aivan hyvin. tosin päivänvalonvärit tietysti vääristyy tästä toiminnasta, mutta jos kuvan koneella muuttaa mustavalkoiseksi, se on hyvä.

komposiittisignaalissa ongelmaksi tulee välimatka. jos puhutaan enemmän kuin joistain kymmenistä metreistä, signaali pitää muuntaa:
http://www.ipcmax.com/product_info.php?products_id=1435
noita on myös aktiivisia, joilla saadaan vieläkin pidempiä matkoja.
mitään yhtään enemmän elektroniikkaa sisältävää kameraa (wlan tms) taas on turha käyttää, kun hajoaa se kuitenkin ja huoltamaanhan sitä ei pääse kun linnut on pöntössä

niin, siihen itse kysymykseen jäi kyllä nyt vastaamatta :)
itse suosin projekteissa tämän tyyppisiä kameroita:
http://www.huuto.net/kohteet/mini-valvontakamera---ei-hv--/286115748
valumuoviin tai silikoniin suojattuna niin kestää ulkokäytössäkin hyvin.
eikä ole iso murhe, jos hajoaakin kun ne ei juuri mitään maksa.
nyt olisi hakusessa tuon kaltainen, mutta CCD-kennolla oleva.
kaipa sen kiinanmaalta joutuu tilaamaan?

infrapunaledejä saa vaikka bebekiltä. pönttöön ei kovin montaa tarvitse.
laiska laskee tarvittavan etuvastuksen tällä: http://koti.mbnet.fi/~stinger/ledcalc.php

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tintinen kirjoitti:

Hei!

Minun olisi tarkoitus hankkia joululahjaksi pönttökameran tarvikkeet, joten olisiko jollain ehdottaa hyvää kameraa tuohon tarkoitukseen. Ajatus olisi siis ostaa infrapunakamera, jonka voisi asentaa talon lähelle tulevaan linnunpönttöön. Netistä löytyy noita valvontakameroita aikamoisella hintahaitarilla, joten olisi mukava kuulla jos jollain olisi suosituksia siitä, mitä kannattaa harkita tai mitä ei ainakaan kannata hankkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu