Saanto

Voiko mies saada naisen vaikka olisi tosi tylsä ja vähäpuheinen mies?
Mutta on pitkä ja isokokoinen.
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi kulta pieni! Minusta kukatahansa voi saada rakkauden, kunhan vaan uskaltaa avata kaikki puolensa toiselle ja uskaltaa yrittää epäonnistumisien jälkeenkin.

Ei tarvitse olla puhelias jos vaan uskaltaa puhua niistä tunteistaankin. Enkä oikein usko, että on olemassa tylsää ihmistä, tarvitsee vaan enemmän mahdollisuuksia ja uskallusta sanoa ja tehdä hassuja asioita. Jos oikeasti kokee olevansa tylsä, niin kannattaisiko silloin perehtyä ensin siihen mikä itsensä saa nauramaan tai edes onnelliseksi.

Äänestä

Todennäköisyys siihen on pieni.

Äänestä

Mietin ihan samaa että miten saisi ystäviä tai oman rakkaan. Voisiko sitä jotenkin kenties opetella saamaan ystäviä. Mistä niitä voisi löytää live-elämässä. Kaupasta tai bussipysäkiltä ainakaan ei ole löytynyt. Pitäsi varmaan olla joku sellainen henkilö, jota näkee jossakin useamman kuin yhden kerran. Miten sellasen henkilön saa kiinnostumaan itsestä. En tosin tapaa juurikaan ketään muuta kuin naapureita joskus näkee mutta olisi kiva kun ystävä olisi joku muu henkilö kuin naapuri.

Äänestä

Et ainakaan orivedellä kun täällä sut tunnetaan.... :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pehmeä jänis kirjoitti:

Voiko mies saada naisen vaikka olisi tosi tylsä ja vähäpuheinen mies?
Mutta on pitkä ja isokokoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu