Ujoudesta noidankehään

Minun luonteeni on ekstroverttiyyden ja introverttiyyden taistelutannerta. Masennun jos joudun olemaan yksin välitunneilla (olen siis lukiolainen) ja kun minulla ei ole arkisin ketään kenelle puhua perheenjäsenieni lisäksi. Viikonloppuisin tapaan ydin kaveriporukkaani, jotka ovat 4-5-vuotta vanhempia, eli eivät käy enää kouluja. Joudun siis tapaamaan heitä vapaa-ajallani, mutta lukiolaisena koulu vie 75% ajasta.
Toisaalta vaikka masennun yksinäisyydestä, ihmisien ympäröimänä väsyn suunnattomasti, henkisesti. Alan pikkuhiljaa kyllästymään ihmisten joutaviin ja pinnallisiin juttuihin ja juoruihin (ottaen huomioon ikäluokkani puheenaiheet pääasiassa vai lieneekö vain syynä se, että en ole löytänyt oikeanlaisia ihmisiä). Eli smalltalkin kehittely, keskustelun ja ylipäätänsä toveruussuhteiden ylläpito vie minulta valtavasti voimavaroja.
2242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No voi voi nyt, oi kauhea oi voi. Luuletko olevasi ikäisiäsi parempi? Olet vain elitistinen, omahyväinen ja itsekäs kermaperse.

Äänestä
  • Missäs perkeleessä minä noin sanoin? On hienoa että olet katkera ja suollat sitä ylpeästi anonyyminä nettipalstoilla, mutta jos kuitenkin pitäisit oman surkean elämänfilosofiasi ja asennoitumisesti itselläsi? Sen jälkeen voit ottaa sen nyrkin perseestäsi, koska kuulostat siltä lähinnä tällä hetkellä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


intro-&ekstrovertti kirjoitti:

Minun luonteeni on ekstroverttiyyden ja introverttiyyden taistelutannerta. Masennun jos joudun olemaan yksin välitunneilla (olen siis lukiolainen) ja kun minulla ei ole arkisin ketään kenelle puhua perheenjäsenieni lisäksi. Viikonloppuisin tapaan ydin kaveriporukkaani, jotka ovat 4-5-vuotta vanhempia, eli eivät käy enää kouluja. Joudun siis tapaamaan heitä vapaa-ajallani, mutta lukiolaisena koulu vie 75% ajasta.
Toisaalta vaikka masennun yksinäisyydestä, ihmisien ympäröimänä väsyn suunnattomasti, henkisesti. Alan pikkuhiljaa kyllästymään ihmisten joutaviin ja pinnallisiin juttuihin ja juoruihin (ottaen huomioon ikäluokkani puheenaiheet pääasiassa vai lieneekö vain syynä se, että en ole löytänyt oikeanlaisia ihmisiä). Eli smalltalkin kehittely, keskustelun ja ylipäätänsä toveruussuhteiden ylläpito vie minulta valtavasti voimavaroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu