On menossa ilmaston muutos, ilma lämpenee ja jäät sulaa.. vedenpinta nousee, tulee tulvat ja hirmumyrskyt. Kaikki lämmitys aiheuttaa hiilidioksdipäästöjä. Lämmittämiseen ja kulutukseen tulee päästövero, kisäkuluja.
Elinkustannukset nousee.
Ruoan hinta nousee.
Palveluiden hinta nousee
Vuokrat nousee.
Kiinteistövero nousee.
Työttömyys lisääntyy-
Ei ole varaa ostaa ruokaa.
Palkat ei nouse, suomi-työ kallis ja laatutaso tippunut.
Firmat palkkaa ulkomaalaisia työntekijöitä, omat nuoret ja ikäihmiset jää vaille töitä.
Ulkolaiset kiertää veroja ulkolaisella firmalla tai pimeällä työllä.
Ruoan valmistus suomessa vähenee, ruokaa tuodaan baltiasta ja ruotsista-
Huonekaluissa Ikea valtaa alaa, ruokaa myy Lidil.
Kunnallisveroäyri nousee
Eurooppa on taantumassa, suomi lamassa.
Viinaa tuodaan virosta, Alkon pomolle potkut.
Pisatutkimuksessa suomi menossa alespäoin.
Suomen tuotteet ei käy kaupaksi ulkomailla
Poliisin moraali on laskenut, päällkkö syytteessä.
Venäjä karkoitti suomidplomaatin, hyväkaveruus ontuu.
Talvesta tulee kylmä ja joulusta köyhä.
Niillä menee hyvin joilla on töitä ja velaton talous.
Niillä joilla on velkaa, pieniä lapsia ja työttömyyttä ei ole helppoa.
Listaa voisi jatkaa, mutta tässä alku. Nyt tarvitaan talvisodan henkeä, että heikompia ei jätetä. Tässä aiheita pyhäseurojen saarnan aiheiksi, miten seviämme, auttaako Rukous, siihenkö luotamme.
.
Elinkustannukset nousee.
Ruoan hinta nousee.
Palveluiden hinta nousee
Vuokrat nousee.
Kiinteistövero nousee.
Työttömyys lisääntyy-
Ei ole varaa ostaa ruokaa.
Palkat ei nouse, suomi-työ kallis ja laatutaso tippunut.
Firmat palkkaa ulkomaalaisia työntekijöitä, omat nuoret ja ikäihmiset jää vaille töitä.
Ulkolaiset kiertää veroja ulkolaisella firmalla tai pimeällä työllä.
Ruoan valmistus suomessa vähenee, ruokaa tuodaan baltiasta ja ruotsista-
Huonekaluissa Ikea valtaa alaa, ruokaa myy Lidil.
Kunnallisveroäyri nousee
Eurooppa on taantumassa, suomi lamassa.
Viinaa tuodaan virosta, Alkon pomolle potkut.
Pisatutkimuksessa suomi menossa alespäoin.
Suomen tuotteet ei käy kaupaksi ulkomailla
Poliisin moraali on laskenut, päällkkö syytteessä.
Venäjä karkoitti suomidplomaatin, hyväkaveruus ontuu.
Talvesta tulee kylmä ja joulusta köyhä.
Niillä menee hyvin joilla on töitä ja velaton talous.
Niillä joilla on velkaa, pieniä lapsia ja työttömyyttä ei ole helppoa.
Listaa voisi jatkaa, mutta tässä alku. Nyt tarvitaan talvisodan henkeä, että heikompia ei jätetä. Tässä aiheita pyhäseurojen saarnan aiheiksi, miten seviämme, auttaako Rukous, siihenkö luotamme.
.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Miljardikaupalla jaetaan joka vuosi rahaa Euroopan eteläisille valtioille, joissa rikkaat eivät osallistu käytännössä ollenkaan veronmaksuun omiin valtioihinsa.
Ahneus on todellakin epäjumalan palvelemista, kuten Raamatusta näemme, sen synnin uhreja me olemme. Ahneilta unohtuu kokonaan että kaikki mitä maapallolta löytyy on Jumalan omaisuutta, joka pitäisi jakaa oikeudenmukaisesti kaikille maailman kansoille.
Vähänkään tiedotusvälineitä seuraavat tietävät millaisissa oloissa maapallolla eletään. Avauksessa mainitut asiat ovat monen todella kärsivän mielestä vielä leikin asioita. Ihminen on suttakin pahempi olento, tämä on totuus.
Eräs viisas mies ehdotti, että robotit pitäisi panna verolle, koska ne tekevät ihmisen työn. Täystyöllisyyttä ei koskaan tule, taitaa tulla niin suuri työttömyys, että hyvinvointivaltio jää muistojen joukkoon lopullisesti.
Loputon ahneus hallitsee ja sanoo Enemmän, enemmän. Onhan se jo nähty Suomessakin.
Kreikalle ei ole jaettu rahaa, mut vaara on,, tosin on annettu vakuus ja saatu takuut jollekin osalle..
"että robotit pitäisi panna verolle"...
Politiikkaahan tämä on.
ALV, arvonlisävero, kertoo verotuksen mahdollisuudesta, kun jonkin tuotteen arvo nousee.
Työllisyys paranisi huimasti, jos automatisointi ei olisi niin valtavan paljon veroedullisempaa, kuin mitä se nyt on.
Esim. maatalouspolitiikka 70-luvulla ajoi tilannetta johonkin suuntaan - poliittisesti.
Kaikki taloudellinen suosiminen elinkeinoelämässä, lue eriarvoistaminen, ajaa kehitystä johonkin tiettyyn suuntaan.
Tämä meillä oleva veropolitiikka ajaa yhteiskuntaa koneilla ja vempeleillä tehtävään työhön. Konetyön verotus on lähellä nollaa, jos ei puhuta myytävän tuotteen Alv:stä, mikä on samansuuruinen myös ihmistyön verotuksessa.
Ihmisen tekemän työn verotus sensijaan on kiristynyt ja tulee kiristymään jatkossakin.
Tällä politiikalla pehmitetään tietä koneiden ja robottien työpanokseen.
Jos muurari muuraa 500-tiiltä päivässä seinään (olen itse pistäyt nuorempana vähän enemmänkin! ), niin muurauksesta verotettavaa kertyy kymmeniä prosentteja maksettavasta kauppahinnasta. Jos tuon saman työn tekee kone, niin eipä siitä kerry veroeuroja työn muodossa ensinkään. Eikä lukuun tietysti voi ottaa sosiaalikuluja ja sairasmenoja, koska koneet eivät sairastu flunssaan tms.
Tämä helpotettu subventoitu talouspolitiikka auttaa juuri ja nimenomaan yrittäjiä panostamaan konetyöhön.
Tietysti tällainen voimakas tulonsiirtopolitiikka johtaa koneiden ja laitteiden ripeään kehittymiseen ja mahdollistaa meille ostaa kaikenmaailman halpoja koneiden tekemiä vempeleitä. 70-luvulla televisiot olivat kalliita. Tämänkaltainen talouspolitiikka suosii teollisia menetelmiä ja suurteollisuutta ja koneistamista ja tästä seurauksena ei telkkari maksa juuri paljoa mitään. Ei ole varmaan montaakaan köyhää opiskelijaa, kellä ei olisi omaa televisiota.
Sano sitten tässä melskeessä, mikä olisi se parempi vaihtoehto.
Noh - itse sen tiedän erittäin hyvin luontoa arvostavana, vaikka ns. "hyvinvointi" lisääntyy materiaa tuottamalla ja kulutettavaa lisäämällä.
Voisihan se olla Muutiksen esittämällä tavalla toisinkinpäin, että konetyötä verotettaisiin raskaasti ja ihmistyötä vaan liki nollaa prosenttia. Ei silloin olisi työttömiä, mutta elämä olisi aika lailla karumpaa meillä rikkailla.
Hmmm - taas sitten näillä nykyajan köyhillä kellariin kahlituilla lapsiompelijoilla olisi töitä ja toimeentuloa paljon paremmin ja ehkä jopa ilman palloa jalassa.
Meidän onnellisuus olisi vähäisempi, mutta orjatyön tekijät voisivat paremmin.
Olisiko näinollen kokonaisonnellisuuden määrä sama vai jopa isompi?
En todellakaan ole asiantuntija talouselämän, enkä politiikankaan aloilla.
Kauhistuttaa vain tämä maailman meno. Erikoisesti huolettaa korruptoituminen. On järkyttävää ollut saada tietää etelä Euroopan korruptioskandaaleista, kuinka häikäilemätöntä ja huippuunsa vietyä se on ollut ja vieläkin on. Eikä taida maata löytyä missä sitä ei esiintyisi. Se on syöpä josta taitaa olla mahdotonta parantua.
Totta on, että tieto lisää tuskaa. Tulee katseltua dokumentteja ja täytyy sanoa että kauhistuttaa nykymeno.
Tarvitaanko kaikkea kulutettavaa ylipäätään siinä määrin kuinka sitä tuotetaan? Kun ajatellaan kuinka paljon on ihmisiä, joilla on pulaa puhtaasta vedestä ja elintarvikkeista?
Jätevuoret kasvavat kun tavarat tehdään sillä motiivilla, että kestävät vain muutaman vuoden, jos sitäkään.
"Kerboroc"#
Jos kirjoitan muutaman sanan Robteista , koska täällä ei ole asiantutijaa
lukujen perusteella näkynyt .
Tämä kin on Eduskunnan määrättävissä (siis VERO)
Puihutaan nyt ensin Robotin hankinnasta jos ostetaan Robotti siksi
että meilläkin on Ropotti , ja unhotetaan miksi Robotti piti hankkia ..
Yleensä se hankitaan siksi ,että voidaan säästää työvoimassa sekä
Raskaita töitä voitaisiin silla tedhdä kevyemmäksi , otan esimerkin .
Meille hankittiin iso hitsaus Ropotti , ensin koulutettiin Työnjohajia ja
menetemäteknikoita . Osatopä'älliköitä , sitten selvisi paljonko maksaa
tämä oli n.1986. 1,300,000. sen ajan mk ., paljonko säästettäisiin ,
ei mitään , koska ennen oli kolme miestä vuorossa , Hankinnan jälkeen
samoin , painavat osat piti nostaa käsin jikiin nytkin , siis kummassakin
tapauksessa ei säästöä , pieni havainto Lämpö säteilystä , jonka olisi
voinut paljon paremmin saada toimimaan ,jos olisi perhtynyt siihen
kokoaika ,,,,voi ,voi ,,
Johtuisiko se siitä, että johtajilla on huippupalkat, huippuluontaisedut ja erittäin suuret eroajaisrahat. Johtuen siitä, että he saavat nostettua firmojen katetta.Siirtämällä tuotteita halpoihin työkustannusmaihin. Pörssi pitää huolen varakkaiden varojen sijoitusten kannttavuudesta.
Onko tavisodan henkin sitä, että palkkoja alennetaan, ostovoima vähenee.Sosialimenoista leikataan.Köyhäkansa kärsii eniten. L'ääkärit ja, lääketehtaat leikkiin uutuuksillaan, pitäen vanhat ja sairaat koekaniineillaan saadakseen uusia lääkkeitä markkinoille. Jotka ovat samoja kuin vanhatkin,erotuksella , että hinta on kalliimpi..
Kaksi suurkauppa yhtiöä, pitää yllä monopoliaan. He määräävät hinnat sen mukaan, että saavat rakentaa uusia marketteja kaikkinen automitioineen. Myyjiä ei enää tarvita. Tuonti ulkomailta köyhien kansojen tekemiä tuotteita myydään suurella voitolla, jotka otetaan ostajain selkän
Tämänhetkinen sateenkaarihallitus on fiasko. se ei toimi, koska Eu ahdistaa jäsenyydellään ,oppositio omilla mielikuvituksillaan.Heillä on oiva tilaisuus lyödä hallitusta,koska aika on tämä. Lama johtuu suurimmaksi osaksi maailman tilanteesta.
Viinaralli Virosta jatkuu, niin kauan kun tuontikieltoa ei ole. Viinaralli rahoittaa myös laivayhtiöitä. Ei siinä auta Koskenkorvajohtajan potkut, siihen pitää saada tulli kuriin ja kotimaisen viinan hinta kannattavaksi. Jos joku haluaa ostaa viinaa, hän ostaa sitä kalliimallakin, vaikka alkuun nurisee. Toisekseen, viina korvataan muilla huumeilla, mihin myös pitäisi kiiinittää suurempaa huomioita. Valvontaa lisää, poliiseja lisättävä, että rikollisuun, niin valtion johtajien kuin alarikollisuuden tasolla vänenntisi.
Mutta yksi pahe, tupakka on saatu kuriin, vaikka lestadiolaisetkin sillä vielä tuhoavat keuhkonsa.
Suomalaisten on valittavana joko rahavallan hyvinvointi tai vähävaraisten nykyisenkin tason säilyttäminen. Juuri oikealla verotuksella, oikeilla työllistämistempuilla. Varaa on joittenkin duunareiden palkasta nipistää, mutta se on vaarallista. Jos annat pahalle, eli rahanvallalle pikkusormen, se vie koko käden. Suomalaisilla kokonaisuudessaan on hyvä olotila kaikilla, verraten, sodanjäkeiseen aikaan ja myös köyhien maiden elintasoon, missä herrat ovat vieläkin suurempia herroja köyhäkansaan nähden.
Lobaalinen maailma lähestyy toisiaan ja se tuo omat ongelmansa ihmisten elintasoerojen vuoksi. Sodat tullaan käymään vielä kehitysmaiden noususta, johon sekoittuvat maan rikkaudet ja uskonnolliset periaatteet.
"su" '
Ei siihen auta alkon johtajan lähtö passit
Ei tulli mitän töppää se tekee Kä'skyn mukaan ,Eduskunta töppää.
Kosken korvan hita on kohdilla n,10,60 pullo Se on 63mk mummoissa
Muistan ajan jolloin 100 mummoo ei riittänyt /pullo Hinnat muistan
vaikken koskaan ole ollut koskenkorvamies. En kuitenkaan ole sylkenyt
pulloon jotain muuta sitten ,,paljon alle puolen oli peräkärry . ja sitten
porvoon lankku oli Hinnan /%. suhtessa edullinen . .
Luukkaan evankeliumi:
21:28 "Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Tämä kaikki on ensimmäisiä tuulenhenkäisyjä tulevasta myrskystä josta Jeesus profetoi. Palkanmaksun aika on jo alkanut, ja jokainen saa Jumalalta palkkansa suoraan käteen.
Jesaja 65:13 Sen tähden Herra, minun Jumalani, sanoo näin:
-- Minun palvelijani saavat syödäkseen,
mutta te näette nälkää,
minun palvelijani saavat juodakseen,
mutta te kärsitte janoa,
minun palvelijani iloitsevat,
mutta teidän osanne on häpeä,
14 minun palvelijani riemuitsevat
sydän täynnä onnea,
mutta te huudatte sydän tuskaa tulvillaan
ja valitatte mieli murtuneena.
Jesaja:
35:4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
Jesaja puhui ajasta joka koitti vuonna 0030
>Jesaja puhui ajasta joka koitti vuonna 0030<
Historialla on tapana toistaa itseään.
Nyt on se aika josta Jeesus sanoo:"nostakaa päänne". Nämä tapahtumat ovat vasta myrskyn edellä kulkevia tuulen henkäyksiä, mutta kuuluvat siihen mitä on tulossa.
Jos emme näe näitä lopunajan tapahtumia joita raamattu on profetoinut vapautuksena niin emme voi kestää. Kolmas valtakunta syntyy jossa Kristus hallitsee pyhiensä kanssa.
Vanhan järjestelmän on tuhouduttava että uusi saa syntyä.
2.Timoteuksen kirje:
3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Tämä Paavalin kuvaus lopun ajan ihmisistä kulkee myrskyn edellä ja valmistaa sen että myrsky tekee tehtävänsä.
Jesaja:
35:4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
Kiliasmi on valetta.
Voitte noita tarinoitanne kertoa raamatunlausein täällä. Niitä lukevat vain pieni joukko meitä. Muutama utelias ja toisin ajatteleva. Ja tetysti uskovina ja pelastuneina itseään pitävät. Mutta jos näin kerrotte esimerkiksi kirkoissa, ette saa 1500 kuulijaa kuten Sarasvuo. Tehkää parannus, niin saatte kuulijoita. Tänään elämme vuotta 2013, eikä aikaa vanhan ja uuden testamentin itäisellä mailla.
SU, Sarasvuon on aikomuskin kulkea edellä. Iltasanomat kirjoitti että nyt on tullut profeetta.
Oikea profeettakin tulee, mutta se odottaa että edelläkulkijat tekevät sen mitä on kirjoitettu.
Matteuksen evankeliumi:
13:14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
Kun oikea profeetta tulee niin jumalattomat ja ne uskovat joissa on julmalinen ulkokuori, mutta kieltävät Jumalan voiman on valmistettu myrskyn tuhottaviksi.
Silloin tapahtuu se mitä Daavid sanoo: "Kun katsoin uudelleen niitä ei enää ollut". Hetken Daavid katsoi jumalattomien menestystä, mutta tuli aika kun ne olivat kaikki hävinneet.
tesa, Katso, syntisten kansojen keskuudesta nousee esiin profeetta omine avuineen kertomaan todellisuudesta. Siinä lestadiolaisuuden paatokselliset tuomionpäivän saarnaajat ovat nyt hukassa.
Tämä profeetta on tosin liikemies, pörssiasiantuntija. Hän sai kuulijansa istumaan paikoillaan tunnin. En sitten tiedä, kuinka hän soveltaa suurta varallisuuttaoi puhua yhteen kaikkien näiden kirkossa puhumisiensa kanssa.
Mutta näin oli myös vanhaan aikaan profeetoilla. Olivat yhtä syntisiä muitten kanssa. Mutta kun oli saanut kansan suosion, saa puhua vaikka puuta heinää niin kansa taputtaa ja pyörtyilee.
>Mutta näin oli myös vanhaan aikaan profeetoilla. Olivat yhtä syntisiä muitten kanssa. Mutta kun oli saanut kansan suosion, saa puhua vaikka puuta heinää niin kansa taputtaa ja pyörtyilee. su<
Näin on ollut jokaisen Jumalan profeetan aikana. Esimerkiksi profeetta Miikan aikana oli 400 profeettaa jotka eksyttivät Aahabin valheen hengellä.
1 Kun:22:19 Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa.
22:20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.
22:21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet.' Herra kysyi häneltä: 'Miten?'
22:22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin.'
22:23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."
No kyl raamatussa tarinoita riittää. Useimmat tosia usemmat unia.
Tämä mitä kirjoitin aloitukseen on 58v kokemusella, nähty hyvää ja huonoa-
Kokoomus ja demarit osaa.. Tällä eurolla luhistumme, olisi sisäistä devalvaatio 10-15% sit ok.
Nyt menot on suomalaisella korkealla tasolla, ja tulot klobaalia afrikan tasoa 32,50eur päivä. Lämmitä huusholli, osta ruokaa. vaatteet, matkat, vakuutuset, auton käyttö. ja kiinteistövero. Tulot verojen jälkeen 600eur..
siis työtön
Hallelujaa.. lestoille, kun ne keksii laman syitä Jesajasta... kun tarvistulla tähän aikaan.
Oikiasa oot, valitettavasti. Eikä vain työttömät, vaan sadat tuhannet eläkeläiset.
Miksi rikkaat eivät maksa veroa jolla tuloeroja tasattaisiin kristillisesti?
Siksi koska heidän edustajansa ovat eduskuntatalolla säätäneet lait joiden
avulla verot kierretään.
Missä huonotuloiset ovat vaalien aikana? 30% kansasta jättää oikeutensa käyttämättä, eli käytännössä 90% juuri näistä huono-osaisista. Miksi siis valittavat?
He sanovat: "Emme äänestä, koska mikään ei kuitenkaan muutu."
Miksi huono-osaisimpia kansalaisia puolustavat ehdokkaat saavat
vaaleissa vähiten ääniä?
Mikä ohjaa ihmisiä lukemaan tulo ja verotustietoja? Mikä panee ihmisiä seuraamaan televisiosta rikkaiden tuhlareiden ja veronkiertäjien tanssiaisia eduskuntatalolla? Tänä vuonna Tampere-talolla.
Joskus seuraan teatteri-keskusteluja eduskuntatalolta. Kukaan muu ei valehtele työkseen, vain hallituksessa oleva kansanedustaja tekee työkseen valetta valheen perään. Rikkaiden röyhkeätä etujen valvomista kutsutaan uudistuksiksi.
Rahaa on kuulemma väkän käytettäväksi köyhempien kansalaisten terveydenhuoltoon ja sosiaalisiin palveluihin. Kukaan ei ole kertonut, paljonko veroina kerättyä rahaa on jaettu tuomareille ja lääkäreille? Siinä köyhien potti kalpenee. Pienituloisinkin maksaa Suomessa veroja 24% ostamistaan tuotteista ja palveluista. Suuri osa kerätyistä veroista valuu rikkaile ylelliseen elämään, ja sitä kautta veroparatiiseihin. Rikkaat riistävät köyhempien maiden
luonnonvarat ja teettävät työnsä (rikastuvat aina vain lisää) orjilla kehitysmaissa.
Tyhjinä pannaan arkkuun ja jälkeenjääneet taas tappelevat orjilla tuotetuista rahoista.
Ahneus on todella epäjumalan palvelemista. Ahneuden aiheuttaman pahuuden määrää on mahdoton arvioida, vallanhimokin johtuu juuri ahneudesta, kansojen luonnonvarojen riisto, orjuus, huumekauppa rikollisuus, jne. kaikki on ahneuden hedelmää.
Room. 8:20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
Room. 8:21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
Room. 8:22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
Room. 8:23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
Room. 8:24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
Room. 8:25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
Room. 8:26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Room. 8:27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
Room. 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Viinaa tuo esim, virolaiset 60 000 täällä asuvaa esim 8pulloa 10 krt vuodessa =80 40l = n,50 00000,milj eur., verotulot jää saamatta. Suomalaiset hakee saman verran itse 100 000 000 milj eur varovasti arvioiden. Veronmaksajat maksaa näiden alkoholin aiheuttamat puliveivari sairaudet 100 000 000milj eur..
Hirvittävä kansantaloudellinen tappio/rappio
määrät hatusta, voi olla enemmänkin.. Laivayhtiöitä tuetaan rappiomatkoilla.
englanti aikoo estää ulkomaalaisten työttömyyskorvaksia kk karanteeni ja maksu korkeintaan 66kk. sama suomeen.
siis 6kk
Nyt tämän maailman viisaat ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja yrittävät saada aikaan jotain sen hillitsemiseksi.
Eivät tiedä, eivätkä usko että mitään ei ole tehtävissä. Raamatussa on tämän pallomme kohtalo sanottu. On alkanut viimeisen ajan viimeiset päivät. Emme tiedä aikaa emmekä hetkeä kun kaikki ennustetut asiat tapahtuvat, mutta ne varmasti tapahtuvat juuri niin kuinka raamattu ilmoittaa.
Vielä on pelastuksen päivä ja armon aika. Jokaisen, jolla ei vielä ole henkilökohtaista suhdetta Herraan Jeesukseen tulisi mitä pikimmin alkaa etsiä tietä Hänen yhteyteensä.
Huuda avuksi Herran nimeä, Hän kuulee ja on auttava sinua.
"hana kiinni "
on oikea miete , vaikkei tuosta tulekaan kuin . 8x10 =40 l x60'000 virolaista
=2.400'000 l ,eli 4.800'000pulloo jotka maksaa n. 10 e/plo = n.48'000'000e/vuosi.
Jos pullon hinta on 10..
Suomalaiset hölmöt haskee sitten enemmän , siitä huolimatta mitään ajattelematta
Hanasaaren tehdas saa olla vajaatuotolla , samoin Rajamäki , no Koskenkorvan ,
Tilanne pohjanmaalla en tiedä ,mutta tuskin sieltä , on lähtijoitä samaanralliin
koska Bussi matka maksaa etelään tosi paljon , ja sekin olisi kompensoitava
samaan ostos kassiin .
Mikä tähän auttaisi ?
ennen vanhaan oli toisissa taloissa , ruotsin vallan aikana oikeus viinan
keittoon , miksei EU. antaisi oikeudet takaisin . ?
Sitä kautta heikot yksilöt karsittisiin .
LLL. oli kyllä taistelemassa PALOVIINAA VASTAAN pitäisikö nyt
aloittaa sama uudestaan .? Tuota Viron rallia vastaan .
Tästä aiheutuu kyllä isoja Kansantaloudellisia tappioita.
Entä Suomen kylvämät EU-avustukset. Esimerkiksi KREIKKAAN:
Ilmastonmuutos, niin. Kiina, Intia, Venäjä, ja monet muut oikeat saastuttajat. Vaikka täällä Euroopassa tehtäisiin mitä hyvänsä, se on kuin pisara meressä oikeiden saastuttajien lykätessä miljardeja tonneja pa'skaa ilmaan joka päivä. Pegingissäkään ei kuulemma taivasta paljon näy pas'kan seasta. Joka päivä saastuttaminen vain lisääntyy. Ilmastokokoukset on hauska tapa jakaa rahaa ja ilmaisia ylellisiä matkoja eliitille.
Joo niin, kuitenkin on paljon ilmastouskovia, jotka aidosti haluavat panostaa lämpenemisen hidastamiseen.
Kuitenkin Jumala sanassaan on jo ilmoittanut miten tulee käymään.
Ahneus on iso syy kaikkeen saastutukseen.
"pellet pelaa "
Ilmaston muutos on ongelma noissa maissa kun mainitsit. mutta kun unhotit USA:n
Ja euroopan jossa on asukkaita pian kaksikertaa USA:n luvut
Ei pidä unhottaa saasteita myös Euroopassa jossa lähestytään määri kovaa vauhtia
siksi kun as. luku alkaa olla 500. miljoonaa .
Kuitenkin joka puolella kyllä muuttuu yleisen Lämpökausien takia säät ja sitten
muutokset , johtuvat niistä , Kiinassa on tutkittu kahta eri kautta säitä kohta 700 v.
se alkaa Pienois jääkausista , ja Lämpökausista ,,, tutkittuani suomen tilannetta
havaitin että meillä oli 1936- 1996 , kylmää´eli talvisota -muu sota , ja lounais -suo-
messa oli joka vuosi hyvät hiihtokelit , ja kylmää oli eteläämyöten vieläö pitkälti n.
71 asti muistan niitä , minulla oli 1974 leimikko , ja lunta napaan asti menimme
kemiiön 1977 Lunta runsaati asukkaat ihmettelivä , koska siellä oli hiihtokelit
vain noin joka 5 vuosi normaalisti 1978 samoin ,1979. samoin , sitten muutimme .HML. kylmiä talvia 1985 asti ja 1986 muistan turenkin ajasta
1997 varkaus , Valtavan kylmää 1988 jäätyi kuorautokin 1989 kylmä jatkuu
1990 kuortti kylmäjatkuu - yli- 35 , 1991 - 38 pilkittiin sellaisessa paikassa
jossa ei oltu pilkitty 60 vuoteen ,,1992 kylmää . syksyllä muutin taas Kyröön ja
siellä lounaisuomessa niin kylmää ettei vanhatkaan muistanut 1993 kylmää
silloin ,1994 ei ollut paljon maa jäässä , alettiin Lahden rukoushuoneen tekoa .
seuraava takvi 1994/5 oli kuitenkin kylmä , 1995/6 samoin .
Jos suhteutetaan Aikoja saamme 1936 -- 1996 pienoisjääkaudeksi joka oli
ainakin -3-4 astetta kylmempi kuin normaalisti .. tahdon tehdä tutkimukselle
kunniaa , teen tästä tilastosta sellaisen että se olisi kunniottava ilmastointia..
15o6 vudelta 60 VUOTINEN . pienois jääkausi
1566 VUODESLTA 120 VUOTINEN LÄMPÖKAUSI
1626. vuodesta 6o vuotine ,pienois kjääkausi
1756. VUODESTA , 120 VUOTINEN LÄMPÖKAUISI .
1816. pIENOIS JÄÄKAUSI 60 V.
1936. 120 VUOTINEN LÄMPÖKAUSI
1996. 60 VUOTINEN pienoisjääkausi
.........Nyt jatkuu 120 vuotinen lämpökausi
Nyt pitäisi olla lämpö kausi joka loppuu 2116.
Se oli ½puolikkaan pullo, ja määrät päässä laskettuja non lukuja,
Oleellista tuonnin suurimäärä.
"Suuntaa antava"
Ei ainakaan yhtään tartte hävetä laskelma oli ihan hyvä .
mutta suomen edeskunnan pitäis hävetä , he töppää joka kohdassa .-
Tuollaisilla härkä vankkuriila ei koskaan saisi tuoda viinaa kotiin .
johan se olisi Jumalankin kauhistus..