Minun suurin ongelmani parisuhteessa on, että en ymmärrä riitelyä. En tajua, miksi jostain omituisesta pikkujutusta on aina pakko virittää jokin valtava meuhkaamisen aihe, vaikka oikeasti mitään erityisen pahaa ei ole tapahtunut. Tai ymmärrän, että yleensä siihen ei olekaan mitään syytä. Toista voi vaikka stressata jokin asia, ja se purkautuu verbaalisena aggressiivisuutena. Sen jälkeen jokaista sanaani luetaan kuin piru raamattua, ja yhtäkkiä huomaan olevani keskellä riitaa, vaikka minun mielestäni mitään pahaa ei ole vieläkään tapahtunut. Minun on vaikea ymmärtää tällaista, koska en ole koskaan oppinut riitelemään. Minusta on aivan normaalia joskus vaikka vähän ärähtääkin ja olla sen jälkeen ihan neutraali, koska eivät ihmiset tarkoita pahaa. Olen vain kasvanut sellaiseen näkemykseen, että jos jokin on vialla, se korjataan, eikä siihen jäädä vellomaan ja etsimään syyllisiä. Saa näyttää tunteita, sillä omien rakkaiden keskuudessa jopa negatiiviset tunteet ovat sallittuja, mutta ilkeä ei pidä olla. Siksi en tiedä, miten suhtautua negatiiviseen ryöpytykseen, jota kai normaalit ihmiset pitävät ihan tavallisena riitelynä. En myöskään osaa millään lailla elää sen kanssa, että kesken riidan toinen alkaa pilkata luonnettasi tai puhetyyliäsi, väittämään ettet osaa keskustella vaikka olet koko ajan keskustellut asiasta ja luokittelemaan sinua johonkin ihmistyyppiin (mikä saa minut aina epäilemään, että rakkaani näin sanoessaan ajattelee itse asiassa jotain toista ihmistä). Minä olen aina luullut, että nämä ovat asioita, joita ei omalle rakkaalle tai perheenjäsenille vain tehdä, enkä ikinä voisi kuvitella arvostelevani tai pilkkaavani ihmistä, jota rakastan. Tiedän kuitenkin, että tämä tapahtuu vain vihan puuskassa, ja sen vihan syy olen minä, koska en osaa reagoida oikealla tavalla. Koska en osaa riidellä, kommenttini vaikuttavat varmaan ylimielisiltä ja töksähteleviltä. En todellakaan tahdo tahallani aiheuttaa pahaa mieltä, jota nyt aiheutan, ja olenkin valmis tekemään kaikkeni korjatakseni asian. Yritän parhaani oppia oikeita reagointitapoja ja olen jopa alkanut tehdä muistiinpanoja siitä, mitä ei ainakaan kuulu sanoa. Minulla on kuitenkin vielä jonkin verran ongelmia sen kanssa, että en tunnista, mikä asia on potentiaalinen riidan aihe, vaikka tunnistankin jo sen tietyn puheen sävyn, jota yleensä seuraa jotakin negatiivista. Tiedän tasan tarkkaan, että vika on minussa, koska en yksinkertaisesti ymmärrä asiaa, joka jokaisen kai pitäisi osata (vaikka en vieläkään oikein tajua, että miksi, koska asiat on aina korjattavissa eikä kukaan tarkoita mitään pahaa), minkä vuoksi etsinkin nyt apua. Ajattelin aloittaa hankkimalla kasan kirjallisuutta aiheesta, mutta kuulisin myös mielelläni kokemuksia siitä, onko kukaan kokeillut jotain terapiaa tai koulutusta, jossa oppisi riitelemään oikein tai ainakin suhtautumaan siihen oikealla tavalla.
Auttaisiko terapia minua ymmärtämään riitelyä
zxcvbnm,
13303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sä olet oikeassa, riitely on asiasta riitelty ja jos se menee henkilökohtaisuuksiin mä näkisin asian siten että siellä pinnan alla on enemmäkin tyytymättömyyttä.
Ei ole maailmassa sellaista syytä miksi nimitellä omaa rakastaan, jos ei suuttumuksessaan jaksa kunnioittaa toista niin eihän se nyt kauhean kypsälle vaikuta.
Mitä jos puhuisitte tästä asiasta kun teillä ei ole riitaa, sanot että sinusta tuntuu pahalle että hän nimittele sinua. Puhukaa riitelystä, missä menee kummankin raja minkä hyväksyy ja mitä ei. Jos sun tyttis sanoo että suutuksissaan sanoo asioita mitä ei tarkoita, hän valehtelee. Hän on selkeesti pistänyt mieleen heikkouksiasi joita käyttää raukkamaisesti sua vastaan riidellessä. Se ei ole lähelläkään rakkaansa kunnioittamista. Kyllä se oma armas pitäisi olla tunnepuuskista huolimatta se ihminen jota ei halua satuttaa.
Yksin parisuhteessa ei kannata alkaa korjaamaan mitään, se ei auta ketään. Yhdessä asiat käytävä läpi ja sovittava pelisäännöt. Omassa parisuhteessa ei ole paljon riitoja ollut vaikka yhdessä ollaan vuosia oltu, sitä miettii asiaa mielummin hetken ennen kuin aloittaa "tyhjästä" riitelyn. Asiat puhutaan aina selviksi ilman riitaa, erimieltä ollaan monesti mutta ilman huutoa. Meillä on se yhteinen piirre ettei kumpikaan halua tuoda negativista energiaa suhteeseen. Ei sitä elämässä ihan kauheasti ole aihetta riitaan, joten miksi tehdä sitä tyhjästä.
Minulle oma rakkaani on tärkeintä ja en voisi kuvitellakaan edes keksiväni mitään millä nimitellä häntä suutuspäissäni.
Kiitos vastauksestasi. Minuakin pelottaa kovasti, että pinnan alla on jotain suurempaakin tyytymättömyyttä minuun ja suhteeseemme, ja tahtoisin kovasti ymmärtää, mitä se on. Olet oikeassa siinä, että keskustelematta se ei selviä. Toisaalta varmasti stressikin vaikuttaa asiaan. Tahtoisin oikeasti antaa hänelle mahdollisuuden myös purkaa omia negatiivisia tuntojaan ja tehdä selväksi, jos jokin asia häiritsee. Siinä kohden on minun kehittymiseni paikka, koska ilmeisesti reaktioni on väärä, kun se aina aiheuttaa suuria negatiivisia tunteita. Itse olen perhekulttuurista, jossa vääriä reaktioita ei ollut eikä jokaiseen sanaan takerruttu. Nyt minun kuitenkin pitää opetella siitä ulos. Olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhde vaatii rakkauden lisäksi päätöstä ja työtä, ja minähän olen valmis tekemään työtä tämän eteen. Toivon kovasti, että rakkaanikin on.
toivotaan että löydätte toisenne riidan keskeltä.
Ehkä kannattaisi myös puhua siitä että asioista sanotaan heti, ettei se jää kaivamaan ja sitten kun tarpeeksi tulee kaikkea se purkautuu kaikki kerralla ulos. Olisi hyvä miettiä onko se riitely niin elintärkeää. Negatiivisia tunteita voi ja pitää purkaa, mutta siihen rakkaimpaansa, en tiedä mitä järkeä siinä on.
Suutuspäissään kukaan ei ole järkevimmillään, joten jos käyttää ne negatiivisten tunteiden purkaimisenergian vaikka kunnon lenkkiin ja sitten juttelee asiat mitkä painaa.
Koska useinhan ne paineet tulee muualta kuin parisuhteesta. Miksi purkaa ne siihen.
Jos taas toisella on vain tarve haastaa riitaa ja päästä nimittelemään ja purkamaan turhatumistaan suhun niin onko se suhde sitten pelastettavissakaan. Jos susta löytyy ne syyt miksi hän ärtyy ja kiehuu niin vähän heikoilla hangilla mennään.
Se on hyvä että haluaa tehdä töitä suhteen eteen, mutta pitää myös osata nähdä ja päästää irti jos asiat ei vain toimi. Rakkaushan ei ole mikään mystinen asia vaan kombo monista asioista. Toisen kunnioittaminen on yksi niistä, jos hän menee pikkuasioista kiihtyessään henkilökohtaisuuksiin mitkä satuttaa sua, on asia selvitettävä miksi hän näin tekee.
Ehkä hänen perheessään on tapeltu toisin kuin teidän. Onnea matkaan
sepäs meni pieleen, siis toivottavasti löydätte toisenne riidan keskellä eikä riidan keskeltä.
Vika ei ole sinussa vaan siinä toisessa. Ei sinun todellakaan tarvitsi opetella riitelemään joka ikisestä mitättömästä asiasta. Älä ole tossun alla. Äläkä ole mikään kynnysmatto. Hän on todennäköisesti muuten tyytymätön tai sitten kerjää huomiota järjestelemällä kaikenlaisia kiukkukohtauksia ja draamaa mitättömistä asioista.
Kiitos vastauksestasi! Sellaista asennetta minulla ei ole syytä omaksua, että vika olisi yksinomaan hänessä, koska kommunikaatiovaikeuksiin tarvitaan kaksi. Kynnysmattokaan en aio olla, vaan aion tehdä kaiken vallassani olevan, jotta meillä kotona olisi hyvä olla, sillä hän on tärkein eikä ansaitse sitä, että minä ainakaan aiheutan pahaa oloa.
Tyttöystäväni menee ihan sekaisin suuttuessaan. Kaikki muu unohtuu ja yrittää satuttaa minua henkisesti miten ikinä vain pystyykään ja niin paljon kuin mahdollista... Sitä oli enemmän muutama vuosi sitten, mutta on tuollaista kohtelua aina silloin tällöin. Olemme puhuneet asiasta ja hän on sanonut vähentävänsä minun ja meidän suhteen halventamista, mutta en usko sen katoavan kokonaan. Se tuntuu kuuluvan hänen perusluonteeseensa ja kohtelee perhettäänkin niin. Tuntuu, että puhuminen ei ollut kovin hyvä idea, koska nyt hän tietää mikä satuttaa ja käyttää sitä tietoa hyväkseen. Riidan jälkeen häntä kaduttaa ja yrittää hyvitellä sanomisiaan.
Nyt kun luen tuota, en käsitä miksen ole lähtenyt suhteesta. Kaipa hyvät asiat painavat minun vaa'alla enemmän. Noita huonoja hetkiä on kuitenkin nykyään harvoin.
kuitenkin aika kauheaa että sanoit että kaduttaa kun hän tietää mikä satuttaa sua ja käyttää sitä hyväkseen.
Tokihan meillä kaikilla on luonteemme mutta aika hurjasti sitä saa muokattua.
Oletko nyt siis varovainen puheissasi ettet anna hänelle aseita käteen sitä riitaa varten?
Onko teidän riitely nyt muuttunut toisenlaiseksi ja siksi noita hetkiä missä sua satutetaan on vähemmän?
En ole varovainen puheissani, sillä pahimmat ja anteeksiantamattomat loukkaukset on jo sanottu, mutta annoin nekin anteeksi. Ihan kuin hänessä olisi kaksi puolta. Hän on ihana ja hellä, mutta suuttuessaan on hyvin julma. Riitelyn määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta se on samanlaista kuin ennenkin.
Itse en käsitä rakkaan ihmisen haukkumista enkä oikein riitelekään eli odotan ja kuuntelen sen ajan, kunnes hän leppyy ja pidän mielessä, ettei hän (toivottavasti) tarkoita sanomisiaan.
sitähän sanotaan että vitasilussakin on puolet totta, joten ei ne ihan tuulesta temmattuja ole solvauksetaan. Toivottavasti et tuhlaa aikaa ihmiseen joka ei arvosta sua ja käyttää sun kiltteyttä hyväkseen. Joku muu ei katselisi tuollaista kohtelua.
On olemassa suhteita jossa arvostetaan toisia, eikä tarvi kuunella rakkaimpansa solvauksia. Edes suutuksissa. Sekin että hän ei ole muuttanut mitään kertoo kyllä ettei ehkä koe tarvetta kohdella sua paremmin.
Ehkäpä sunkin kandeis ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi, sanot että et hyväksy sen solvauksia ja selityksiä niiden jälkeen.
Tyttöystäväni on juuri tällainen. Maailman ihanin ihminen. Mutta suuttuessaan lapsellinen, ilkeä, julma, manipuloiva, paranoidinen jne. Haukkuu ja provosoi minkä ehtii. Joskus olen vain ollut hiljaa sanomatta mitään, sillä suuttuessaan hän usein tulkitsee kaiken sanomani negatiivisesti ja kääntää lepyttely-yrityksetkin minua vastaan. Tämä hiljaisena oleminen vaan pahentaa asiaa ja hän sanoi sytyttävänsä sängyn millä makasin tuleen. Otti oikein sytkärinkin esille ja piti liekkiä sukkahousujen alapuolella. Sitten hän sanoi, että ei, ei hän minua aikonut sytyttää vaan sängyn ja oli kuulemma minun oma asiani hyppäänkö siitä pois vain en.
Hän on ollut tällainen koko ikänsä ja kohdellut kaikkia läheisimpiään samalla tavalla. Tällä hetkellä se kohdistuu vain suurimmaksi osaksi minuun ja hänen äitiinsä.
Se miksi olen edelleen tässä suhteessa on se, että viime vuonna hänellä diagnosoitiin muutama mielenterveydellinen häiriö ja niiden hoito on pahasti vielä kesken. Toivo siitä, että saan oman ihanan naiseni vielä takaisin pitää minut läsnä tässä suhteessa.
HYI HITTO MIKÄ PSYKO :O
Onko sun äitisi sulle rakas? Tekisitkö hänelle niin, että suutuspäissäsi uhkaisit sytyttää hänet (tai "hänen sänkynsä") tuleen? Tajuat varmaan itsekin miten sairas ajatus ja aika kaukana rakkaudesta tuo teko olisi. Jos et tekisi sitä äidillesi (tai jollekin toiselle rakkaalle ihmiselle) niin et tekisi sitä kumppanillesikaan, jos hän on sinulle tärkeä. Saa olla miten häpeissään jälkeen päin tahansa, mutta se ei muuta tosiasioita. Tuollainen ei ole rakastavan ihmisen käytöstä. Hän ei rakasta sinua, se on selvää.
Vaatikaa hyvänen aika naiset vähän enemmän älkääkä tyytykö niihin mentaalitapauksiin, vaikka niitä eittämättä liikaa lesbojen keskuudessa onkin!
hullu mikä hullu, ei ne siitä mikskään muutu.
Kannattaa lähteä pois ja etsiä mentaalisesti tervettä seuraa.
Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi hullun kanssa.