Tulkintaa kaivataan epätoivoisesti!

Olen keväällä eronnut pitkäaikaisesta avioliitosta vanhemman miehen kanssa.
Olen nyt seurustellut 5kk nuoremman miehen kanssa jolle olen raskaana.

Rakastan kumpaakin miestä, mutta en tiedä kumman heistä valitsen. Vanhempi mies on luvannut auttaa minua vauvan kanssa kaikin tavoin.
477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko joku este miksi et voi olla vauvan oikean isän kanssa? Sehän paras vaihtoehto on, jos kerran suhteessa on rakkauttakin. Kyllä tuollainen taaksepäin peruuttaminen kuulostaa huonolta vaihtoehdolta, olette eronneet eli joku syy siihen on ollut kun pitkästä avioliitosta on erottu. Olet tulossa äidiksi, joten tärkeätä olisi ajatella vauvankin kannalta asiaa. Hänellähän on isä siinä nykysessä suhteessa, jossa olet. Vaikka edellinen mies kuinka lupaa auttaa vauvan kanssa, lupaukset ovat vain sanahelinää, kun siinä olisi lapsi muistuttamassa koko ajan, että olet ollut toisen miehen kanssa. Tällaisten juttujen takia nousee ärsytyskäyrä ja tulee olo, ettei viitsi katsoa kenellekään mitään. Lapsi on se viaton osapuoli, joka tulee saamaan viattomuudestaan huolimatta tavalla tai toisella siipeensä kasvaessaan, jos tuollaisen kummallisen kommervenkin ajattelet tehdä. Mikä nykyisessä suhteessa on sitten vialla, kun tuollaista edes mietit? Mulle ei ainakaan näytetä mitään erikoista nykyisestä kumppanistasi.

Äänestä

Ei nykyään sanota en tiedä kumman heistä valitsen. Naisia on tulossa miehille ei pulaa.Asiahan on näin miehille on pilvin pimein kunollisia naisia, mutta naisille ei ole tarjolla kunnon miehiä paljonkaan.

Jos sinä et tiedä kumman valitset ja miehet siinä odottelee. Mutta asiahan on näin hekin vielä ovat kiinni sinussa. Olette auttajia toisillenne. Tosi myös kun miehet roikkii sinussa kumpikin he vain kokoavat itseänsä.

Sinä kohta olet kiinni vauvassa, mutta miehet pääsevät mihin vain, ja ovat vapaita.

En tiedä mistä jokku naiset saavat tunteen ovat maailman hakoja, ja voivat surutta käyttää halujaan ,ja siitä tulevia seuraamuksia edelleen olen ykkönen noi nöyristelköön. Siis vanhempi mies tekee sen auttamisen ehkä koska rakastaa sua. Et kunnioita sitä vaan mietit minkä namupalan tässä ottaisin. Huh....

Itse olen yli kymmenen vuotta sitten eronnut jäi pieni lapsi minulle. Nyt hän aikuinen ja tasapainoinen, menestyy. En ajatellut itseäni vain sitä lasta enkä seannut siihen miessuhteita. Miesten kanssa olin mutta en antanut heilli mitään vastuuta lapsesta.

Äänestä

On päivänselvää miksi vanhempi mies on mielessäsi. Lapsen isästä ei ole elättäjäksi, siittäjäksi vain.
Voi käydä niin että olet tuleva yh-äiti.

Äänestä

Mielestäni ihan ensimmäiseksi on julmaa että osasta vastaajista kuultaa ikävä sävy millä tämän kysyjän tilanteeseen suhtauduaan, lopetetaan tuollainen heti alkuunsa.
Meidän tulee tukea ja auttaa toisiamme elämässä, ei painaa lisää alas.
Elämä tuo itse kullekin yllättäviä haasteita eteen jotka hämmentää suurestikkin, silloin meistä jokainen tarvitsee toisen ihmisen tukea, edes nettipalstalla.
Ollaan siis lempeitä ja ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan jos päätämme vastata jonkun tilanteeseen eiks niin.


Tulkintani mukaan tässä on nyt lyhyen ajan sisään tapahtunut kysyjälle suuria asioita, elämäntilanteiden muutoksia hänelle

ero pitkäaikaisesta elämänkumppanista, uusi kumppani, raskaus,

ymmärrettävästi hänen olonsa on hämmentynyt ja on valmis turvaamaan tuttuun vanhaan kumppaniinsa:

Erikoista että kysyjä jätti mainitsematta mitä lapsen isä tilanteesta tykkää, kuinka on hänen kanssaan keskusteltu sillä se ratkaisee paljon mitä lapsen isä ja kysyjä ajattelevat lapsen huoltajuudesta.

Sen sijaan tässä kysyjä korostetaan pelkästään sitä että entinen elämänkumppani on luvannut huolehtia ja auttaa.

Hyvin tärkeää on neuvotella ensin tulevan lapsen isän kanssa, hän on ensisijaisesti vastuussa tilanteesta lapsen isän ominaisuudessa, vasta sitten tulee , tarpeen mukaan, muu tuki.

Tulkintani mukaan tilanne selvitetään hyvässä hengessä ja sopuisasti kuinka asiassa edetään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mitä teen? kirjoitti:

Olen keväällä eronnut pitkäaikaisesta avioliitosta vanhemman miehen kanssa.
Olen nyt seurustellut 5kk nuoremman miehen kanssa jolle olen raskaana.

Rakastan kumpaakin miestä, mutta en tiedä kumman heistä valitsen. Vanhempi mies on luvannut auttaa minua vauvan kanssa kaikin tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu