Kokkila mukana vankoilussa. MOT-tietoa

Fokin/SRV

Myös Kokkila myöntää sähköpostissa aktiivisuutensa maakauppojen valmistelussa.

Ilpo Kokkilan sähköposti:
"Lupasin omalla kustannuksellani omista kanavista selvittää heidän taustojaan. Positiivista oli, ettei mitään rikollista taustaa ilmennyt."

Maata Saarijärveltä havitelleella Denis Fokinilla on yritysjärjestelyjen kautta yhteys Venäjän entiseen viestintäministeriin Leonid Reimaniin. Suomen keskusrikospoliisi epäilee Reimania rahanpesusta. Rikoasian esitutkinta on päättynyt ja juttu on parhaillaan syyteharkkinnassa Helsingin syyttäjänvirastossa. Poliisi katsoo entisen ministerin kuljettaneen venäläisistä valtionyrityksistä anastettuja varoja suomalaisen yhtiön kautta Kyprokselle rekisteröityyn yhtiöön ja sieltä edelleen Bermudalle, rahanpesusta eri puolilla maailmaa epäiltyyn IPOC-rahastoon. Tiedustelemme keskusrikospoliisista onko rahanpesututkinta laajentunut myös Saarijärvellä tehtyihin maa- ja kiinteistökauppoihin.

Markku Ranta-aho, johtaja, KRP/ rahanpesun selvittelykeskus:
"En pysty siihen kommentoimaan sen enempää, mutta toki tietysti me kiinnitetään huomiota sillon, kun meille tietoa tulee siihen, ett onko mahdollisesti kyseessä rikollisella rahalla ostettu omaisuus eli pyritään pesemään sitä rikollista rahaa."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/25/bisnesunelmia-pietarista-kasikirjoitus

6

642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3,6
    • SV-kerho

      On mielenkiintoinen keskusteluketju Karstulan palstalla ihan Kalmarin ja Saarijärven vierellä Saarijärven saavutuksista.

      Se sopiisi paremmin Saarijärvelle, mutta kun "tumppukylä" Saarijärveä ei ole kelpuutettu omaksi "palstapitäjäksi"

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11882421

    • Pullonkerääjä

      Täsää Ilpo Kokkilan johtaman EK:n virallinen kannanotto Finwatchin julkistamaan suomalaisyritysten veroparatiisi yhtiöketjujen "vedätykseen ja imurointiin" Suomen taloudesta.

      Katainen ja Urpilainen hoi. Joko olette löytäneet sen "harmaan talouden" jotta voisitte voisitte alkaa torjumaan sitä?


      EK: Veroparatiisiraportti "monilta osin epätäsmällinen ja virheellinen"
      Taloussanomat

      Elinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntija Virpi Pasanen pitää keskustelua veroparatiiseista harhaanjohtavana.

      Taloussanomat 8.1.2014 19:18
      118

      Elinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntijan Virpi Pasasen mielestä kansalaisjärjestö Finnwatchin tänään julkistama veroparatiisiraportti on "monilta osin epätäsmällinen ja virheellinen". Pasasen mukaan holding-yhtiöt esitetään raportissa liian negatiivisessa valossa, vaikka ne ovat osa normaalia konsernirakennetta.

      – Finnwatchin raportista saa sellaisen kuvan, että holding-yhtiön käyttö tarkoittaisi aina jonkinlaista veronkiertoa tai veron minimoimista. Kun puhutaan isoista kansainvälisistä konserneista, on selvää, ettei kaikkia konsernin yrityksiä omisteta suoraan emoyhtiön kautta, Pasanen sanoo suomalaisyritysten etujärjestön verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan.

      Pasasen mukaan yksi raportin erikoisimmista asioista oli Hollannin nimeäminen veroparatiisiksi.

      – Raportissa veroparatiisiksi nimeämiseksi näyttäisikin riittävän se, että maa on luonut kilpailukykyisen yritysverojärjestelmän, joka houkutellee yrityksiä.

      Pasanen ihmettelee myös raportin antamaa kuvaa suomalaisyritysten mahdollisuuksista välttää veroja. Hänen mukaansa raportissa ei mainita väliyhteisölakia, joka soveltuessaan mahdollistaa veroparatiisiyhtiöiden verottamisen suomalaisen omistajana tulona.

      – Väliyhteisölakia sovelletaan, jos esimerkiksi veroparatiisissa sijaitsevan yhtiön tuloverotuksen tosiasiallinen taso siellä on alhaisempi kuin 3/5 Suomen verotuksesta. EU- ja Eta-valtioissa sijaitsevien yhtiöiden osalta on lisäksi tiettyjä omia soveltamissäännöksiään, Pasanen kirjoittaa.

      Finnwatchin mukaan suurilla suomalaisyhtiöillä on lukuisia tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Pelkästään 20:lla liikevaihdoltaan suurimmalla suomalaisyrityksellä on yhteensä 225 tytäryhtiötä Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa ja muissa veroparatiiseissa. Jos Belgia ja Alankomaat jätetään pois, tytäryhtiöitä on vielä 124.

      Erikseen Fortumin ja Terveystalon vapaaehtoisiin veroraportteihin perehtynyt Finnwatch kritisoi esimerkiksi Fortumia siitä, että energiayhtiö jättää verojalanjälkiraportissaan kokonaan huomiotta toistakymmentä holding-yhtiötään.

      Holding-yhtiöt ovat yhtiöitä, jotka monikansalliset yritykset perustavat hallinnoimaan muita yhtiöitään. Tytäryhtiöissä voi olla todellista liiketoimintaa, holding-yhtiöitä käytetään myös verosuunnitteluun.

      Pasasen mukaan on mahdotonta, että kansainvälinen konserni pystyisi salaamaan veroparatiisiyhtiön olemassaolon verottajalta.

      – Se, että kansainvälisellä konsernilla on yritys esimerkiksi veroparatiisissa, johtuukin lähes aina muista kuin verotuksellisista syistä, Elinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntija kirjoittaa.

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/01/08/ek-veroparatiisiraportti-monilta-osin-epatasmallinen-ja-virheellinen/2014310/12

    • Koiralammen hylje

      EK:n lausunnot ja mielipiteet perustuvat sen johtajien omakohtaiseen osaamiseen ja kokemukseen.
      Lainaus1

      "EK:n Kokkila mukana pikavippibisneksessä

      Ilpo Kokkila aloitti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajana loppuvuodesta. Ilpo Kokkila aloitti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajana loppuvuodesta.
      Pekka Sakki/ Lehtikuva

      Kotimaa 8:01 | Panu Sivula

      Huonoon valoon joutunut pikavippiliiketoiminta on kerännyt rahaa yhteiskunnan huippua myöten. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtajan Ilpo Kokkilan sijoitusyhtiö Pontos Group omistaa siivun pikavippiyhtiö Ferratumista.

      Kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen Helsingin yliopistosta pitää EK:n puheenjohtajan osallistumista pikavippibisnekseen arveluttavana.

      ”Yhteiskunnan eliitin pitää pyrkiä noudattamaan korkeaa moraalia ja näyttämään esimerkkiä, jos halutaan, että tavalliset kansalaiset toimivat moraalisesti ja oikein”, Heinonen sanoo.

      Kokkila myöntää, että ”toimialaan liittyy ikäviä piirteitä ja ikäviä yhtiöitä”.

      Kun Ferratum-sijoitusta tehtiin puolenkymmentä vuotta sitten, käytiin Pontos Groupissa keskustelua myös asian eettisestä puolesta."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11392120

      http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ekn-kokkila-mukana-pikavippibisneksessa/626394/?utm_source=paauutiset_widget&utm_medium=web&utm_campaign=paauutiset_widget_attachment

      Lainaus 2

      Ferratum
      Malta - Singapore - Venäjä - Liettua - Latvia- Viro - Romania - Suomi - ym. globaalit valtiot

      JT Family Holding Oy
      Reg. no. FI 19509691

      Group companies, Group Ownership

      Ferratum Finland Oy, Helsinki, 100 %
      Ferratum Estonia OÜ, Estonia, 100 %
      Ferratum Netherlands B.V., Netherlands, 100 %
      Ferratum Latvia SIA, Latvia, 100 %
      UAB Ferratum, Lithuania,100 %
      Ferratum Sweden AB, Sweden, 100 %
      Ferratum Czech s.r.o., Czech, 100 %
      Ferratum Poland Sp. Z.o.o., Poland, 100 %
      Ferratum Finance Sp. Z.o.o., Poland, 100 %
      Ferratum Spain SL, Spain, 100 %
      Ferratum Bulgaria EOOD, Bulgaria, 100 %
      Ferratum Finance d.o.o., Slovenia, 100 %
      Ferratum Slovakia s.r.o., Slovakia, 100 %
      Ferratum Denmark ApS, Denmark,100 %
      Ferratum Belgium BVBA, Belgium, 100 %
      Ferratum UK Ltd, Great Britain, 100 %
      Ferratum Capital Oy, Helsinki, 100 %
      Global Guarantee OÜ, Estonia, 100 %
      Ferratum d.o.o., Croatia, 100 %
      Ferratum Capital Poland S.A., Poland, 100 %
      Ferratum New Zealand Ltd., New Zealand, 100 %
      Ferratum Finance B.V., Netherlands,100 %
      Pelegrat B.V., Netherlands, 100 %
      Ferratum Australia Pty Ltd, Australia,100 %
      Ferratum Singapore Pte. Ltd., Singapore, 100 %
      Numeratum d.o.o., Croatia, 100 %
      OOO Ferratum Russia, Russia, 100 %
      Ferratum Bank (Malta) Limited, Malta, 100 %
      Ferratum (Malta) Holding Limited, Malta, 100 %
      Ferbuy Singapore Pte. Ltd., Singapore, 90 %
      Swespar AB, Sweden, 100 %
      Nereida Spain S.L., Spain, 100 %

      All group companies have been consolidated to the annual report of the parent company.

      Ferratum Finland Oy holds 0,01% of the shares of Ferratum Belgium BVBA and 0,00001 % of the shares of Ferratum (Malta) Holding Limited.

      Ferratum (Malta) Holding Limited holds 99,99999 % of the shares of Ferratum Bank (Malta) Limited and JT Family Holding Oy holds 0,00001 % of the
      shares of Ferratum Bank (Malta) Limited.

      Lähde: JT Family Holdingin vuosikertomus
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11392120

    • vakoilu???

      Mitä tuo aloitusviestin otsikon tekstin "vankoilu" tarkoittaa??

      • Että sillei

        Niin se vaan Korkein hallinto oikeus hylkäsi Jyväskylän kaupungin valituksen valtiontalon 200 000 Euron kaupasta SRV:lle

        - Kesällä 2013 Jyväskylän raastuvanoikeus hylkäsi Kokkilan ja professori Pekka Neittaanmäen Salusharjun huudon Saarijärveltä huutokaupassa alihintaisena.

        - Oikeus hylkäsi SRV:n hakeman rakennuskaavan sopimattomana.Porkkalan niemellä.

        - Nyt Korkein Hallinto Oikeus Jylkäsi SRV:n valtiontalo ja tonttikaupan Jyväskylässä alihintaisena.

        Mitähän seuraavaksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2407
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1372
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      37
      1295
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1201
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      924
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      808
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      751
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      606
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      586
    Aihe