http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html
"Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius oli Raamatun linjoilla opettaessaan, että ihmisen sydämen usko ja sydämessä koettu sovitus ovat ratkaisevia tekijöitä elävän uskon "takuumiehinä". Ratkaisevaa sen sijaan ei ole se, mihin uskonyhteisöön ihminen kuuluu.
Kun vl-herätysliikkeen johtomiehet aikanaan siirtyivät tästä LLL:nkin oivaltamasta ja kristallinkirkkaasta Raamatun opista pimeyden oppeihin, niin silloin SRK ja muut vl-herätysliikkeen keulahahmot ottivat VALTAVAN RISKIN ja VALTAVAN VASTUUN. On päivänselvä asia, että jos laivan kurssi käännetään tyynestä ja rauhallisesta:
"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani -sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olkoon murheellinen älköönkä peljätkö."( Joh. 14:27)
kohti myrskyä eli hylätään se rauhan ja levon tyyssija, jonka Jeesus Raamatussa lupaa Häneen vilpittömästi uskoville ja Hänen oppejaan noudattaville sekä suunnataan koko herätysliikkeen pursi harhavesille, niin silloin on tiedossa huonot ajat.
Tämä näkyy ilmiselvästi tämän päivän Suomessa ja tämän päivän vanhoillislestadiolaisuudessa. Tunnen määrätyllä tavalla sympatiaa vanhoillislestadiolaisia kohtaan, sillä ei ole varmasti helppoa olla kaiken kansan sylkykuppina.
Heidän päälleen sataa kuraa sekä ei-uskovaisilta että muilta uskovaisilta. Ei-uskovaiset (ja myös uskovaiset) ihmettelevät lähinnä veeällien usein käsittämättömiä sääntöjä, käskyjä ja kieltoja. Älä, älä, älä...
Muut uskovaiset sen sijaan kritisoivat vl-herätysliikkeen harhaoppeja. Tämä kritisointi pohjautuu lähinnä siihen, että muut uskovaiset eivät voi hyväksyä sitä, että yksi maamme herätysliike opettaa niin väärin tiettyjä Raamattuun selkeästi kirjoitettuja asioita.
Näiden ristipaineiden keskellä vl-ihmisenä eläminen ei varmasti ole helppoa. On hyvin ikävä vierestä seurata, miten vl-väki kärsii SRK:n ja muiden herätysliikkeen johtomiesten väärien valintojen ja väärien oppien johdosta.
Milloin SRK ja koko vl-herätysliike siirrytte Raamatun linjoille?
"Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius oli Raamatun linjoilla opettaessaan, että ihmisen sydämen usko ja sydämessä koettu sovitus ovat ratkaisevia tekijöitä elävän uskon "takuumiehinä". Ratkaisevaa sen sijaan ei ole se, mihin uskonyhteisöön ihminen kuuluu.
Kun vl-herätysliikkeen johtomiehet aikanaan siirtyivät tästä LLL:nkin oivaltamasta ja kristallinkirkkaasta Raamatun opista pimeyden oppeihin, niin silloin SRK ja muut vl-herätysliikkeen keulahahmot ottivat VALTAVAN RISKIN ja VALTAVAN VASTUUN. On päivänselvä asia, että jos laivan kurssi käännetään tyynestä ja rauhallisesta:
"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani -sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olkoon murheellinen älköönkä peljätkö."( Joh. 14:27)
kohti myrskyä eli hylätään se rauhan ja levon tyyssija, jonka Jeesus Raamatussa lupaa Häneen vilpittömästi uskoville ja Hänen oppejaan noudattaville sekä suunnataan koko herätysliikkeen pursi harhavesille, niin silloin on tiedossa huonot ajat.
Tämä näkyy ilmiselvästi tämän päivän Suomessa ja tämän päivän vanhoillislestadiolaisuudessa. Tunnen määrätyllä tavalla sympatiaa vanhoillislestadiolaisia kohtaan, sillä ei ole varmasti helppoa olla kaiken kansan sylkykuppina.
Heidän päälleen sataa kuraa sekä ei-uskovaisilta että muilta uskovaisilta. Ei-uskovaiset (ja myös uskovaiset) ihmettelevät lähinnä veeällien usein käsittämättömiä sääntöjä, käskyjä ja kieltoja. Älä, älä, älä...
Muut uskovaiset sen sijaan kritisoivat vl-herätysliikkeen harhaoppeja. Tämä kritisointi pohjautuu lähinnä siihen, että muut uskovaiset eivät voi hyväksyä sitä, että yksi maamme herätysliike opettaa niin väärin tiettyjä Raamattuun selkeästi kirjoitettuja asioita.
Näiden ristipaineiden keskellä vl-ihmisenä eläminen ei varmasti ole helppoa. On hyvin ikävä vierestä seurata, miten vl-väki kärsii SRK:n ja muiden herätysliikkeen johtomiesten väärien valintojen ja väärien oppien johdosta.
Milloin SRK ja koko vl-herätysliike siirrytte Raamatun linjoille?
Vastaukset 114
Vanhimmat
Heidän päälleen sataa kuraa (sekä ei-uskovaisilta että muilta uskovaisilta)Melperiltä. (Ei-uskovaiset) (ja myös uskovaiset)Melperi ihmettelee lähinnä veeällien usein käsittämättömiä sääntöjä, käskyjä ja kieltoja. Älä, älä, älä...
= Raamatun mukaista oikeata oppia selittävät tällä palstalla veeällille mm. Kaisla, acimlainen, admata ja monet monet muut.
Älä jälleen kerran ohita totuutta. Onko se tullut tavaksi?
= Raamatun mukaista oikeata oppia selittävät tällä palstalla melperille mm. Larssi ja monet muut.
Älä jälleen kerran ohita totuutta. Onko se tullut tavaksi?
tarjoavat palstalaisille oululaisten keittämää vl-kurakeittoa.
Kaikki ei-veeällät vastaavat tarjoukseen: Kiitos ei.
Kuules Melperi! Sinä olet aikamoinen loan heittäjä, mutta sinäkin toteutat siinä Raamatun ennustusta,koska viimeisinä aikoina on tuleva näitä jotka hyökkäävät Jumalanvaltakuntaa vastaan
Oletko tutkinut Seppo Lohen väitös kirjat tai Mauri Kinnusen väitöskirjan,sen sain viime kesänä suvis:ssa. Lestadiolaisuus perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun. Sen mukaisesti on evankeliumin sanaa ja saarnaa julistettu Jeesuksen elämän jälkeen parituhatta vuotta.
Sinä olet kyllä ns."väärän opetuksen"lähettiläs,
Nuo mainitsemasi henkilöt eivät ole "oikeita opettajia täällä myöskään"
Olisi itsellesikin parempi kun lakkaisit "potkimasta tutkainta vastaan"
Rukoilen sinulle parannuksen armoa, sillä sinä olet suomut silmillä "roiskimalla kuraa"
Terveisin Näin
mutta älä ota todesta "vain me" ja muita vastaavanlaisia HÖPÖ HÖPÖ -oppeja, joita rauhanyhdistyksellä saarnataan.
Hyvää syksynjatkoa sulle ja koiralle!
On olemassa kymmenen käskyä, joista osa sisältää sanan "älä". Tämä tarkoitaa vain ja ainoastaan sitä, että osaa kieltää itseltään käskyjen vastaiset teot. Emme voi käskeä toinen toistamme olemaan tekemättä jotain, on vain ohjeita, joiden noudattaminen pitää oikealla tiellä. Ihmettelen sitä, miten ihmeessä voit nähdä niin, että vanhoillislestadiolaiset ovat holhottu herätysliike. Kaikki perustuu vapaehtoisuuteen. Mitä taas tulee harhaoppiin, se on vain mielipide. Onko islam uskontona holhoava? Mitä tämän uskonnon harjoittajat ajattelevat kristityistä? On totta, että ei ole niinkään merkitystä mihin yhteisöön kuuluu, kunhan vain on oikeasti uskomassa, mutta siinähän se. Me kaikki tietysti näemme toisemme eri tavalla, mutta eihän meidän pidä tuomita toisiamme näin uskonnollisessa mielessä. On vain Yksi joka tuomitsee...
"Ihmettelen sitä, miten ihmeessä voit nähdä niin, että vanhoillislestadiolaiset ovat holhottu herätysliike. Kaikki perustuu vapaehtoisuuteen."
:)))))))))
"Onko islam uskontona holhoava? Mitä tämän uskonnon harjoittajat ajattelevat kristityistä?"
jääköön nyt sen enemmälti kommentoimatta, koska olemme Vanhoillislestadiolaisuus-palstalle - emme Islam-palstalla.
Se oli vain vertaus, johon reagoit kyllä aika huonosti.
niin huonosti? Olisiko sittenkin pitänyt ruveta selvittelemään tällä palstalla muslimien maailmaa ja näkemyksiä?
Vertaus tarkoittaa sitä juuri, että kaikki uskontokunnat näkevät toisensa hieman itsestään poikkeavina ja jopa väärin ajattelevina. Tämä ei siis koske pelkästään islamisteja.
puhua muslimeista ja puhua vanhoillislestadiolaisten "vain me" harhaopista.
Islam kaikkinensa on totaalinen harhaoppi kristityn näkökulmasta katsottuna. Sen sijaan vanhoillislestadiolaisuus on osa kristikuntaa. Tämä herätysliike on kristikunnan keskellä omaksunut sellaisen Raamatun ja Jeesuksen opetusten vastaisen opin, että "vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovia".
Kysymys on siis kahdesta täysin eri asiasta.
Kristittyjen joukossa on muutamia ryhmittymiä, jotka keskenään ovat eri raiteilla. Jos totta puhutaan, monesti asiat ovat niin, että luterilaisesta seurakunnasta löytyy paljon myös pahuutta tekeviä ihmisiä, mutta ei ole kenenkään ihmisen työ tuomita toista ihmistä vääräuskoiseksi edes kristittyjen parissa. Rivien välistä voi kirjoituksistasi lukea, että vanhoillislestadiolaisuus ei ainakaan ole oikea usko. Sitä ei kukaan ihminen tiedä, mutta niin me uskomme, vaikkakaan emme tuomitse muita vääräuskoisiksi. Sanotaanko näin, että esimerkiksi sana "uskoton" tarkoittaa vain sitä, että sillä halutaan tehdä ero vl.:n ja ei-vl:n välille. sinällään sana voi joitakin loukata, mutta kyse on vain erojen nimittämisestä. Jos tahdot ajatella, että vanhoillislestadiolaiset ajattelevat omasta herätyksestään, että vain se on oikea, loppujen lopuksi olet oikeassa, mutta vain siinä tapauksessa, että olet itse vl. tai tahdot olla. Ajatus ainoasta oikeasta uskosta tulee herätysliikkeen sisältä ja niin on hyvä ajatella, että kyseessä on oikea usko. Tottakai kyseenalaistamme joskus heikolla hetkellä itsekin, onko kyseessä oikea usko, mutta se että joku ärsyyntyy siitä, että ajattelemme elävämme oikeassa uskossa, kuvastaa henkilökohtaista ristiriitaa. Siis ajatuksella "ainoa oikea usko" ei ole tarkoitus tuomita. Siihenhän tämä homma perustuu, että uskomme uskovamme oikein. Sama toteutuu muissakin uskontokunnissa. Neutraalisti tulkittuna lopulta katsotaan ketkä ovat uskoneet oikein.
"Kaikki perustuu vapaehtoisuuteen".
Joko hyväksyt kaiken, mitä sanotaan, tai lennät pois.
Siinä se vapaehtoisuus käytännössä
on vanhaa kunnon Neuvostoliiton ja DDR:n "vapautta".
"Rivien välistä voi kirjoituksistasi lukea, että vanhoillislestadiolaisuus ei ainakaan ole oikea usko."
rivien välejä vaan lue se, mitä minä kirjoitan.
Toki olet tuon rivienvälilukemistekniikan oppinut vl-saarnaajilta, jotka noudattavat sitä Raamatun kohdalla. Vl-saarnaajat lukevat täysin selvän Raamatun tekstin rivien välissä olevaa tyhjää tilaa ja sieltä "lukemastaan" he ovat kehittäneet sen HARHAOPPIKOKOELMAN, joka on tehnyt pesän vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.
Minun tehtäväni ei ole sanoa, että vanhoillislestadiolaiset eivät ole oikeita uskovia. Siellä on varmasti paljon elävässä uskossa olevia henkilöitä.
Minun tehtäväni on kritisoida vl-herätysliikkeen opettamia HARHAOPPEJA.
That's it!
Sinulla on erikoinen elämäntehtävä, josta ei varmaankaan palkkaa tipu, ainakaan loppujen lopuksi. Antaa tään jutun nyt olla. Sinulla on mielipiteesi, ja myös minulla, minulla on myös uskoni, ja toivottavasti se säilyy läpi elämäni. Sitä ei tämä keskustelu hetkauta. Jos jotain, niin vahvistaa. Raamattu on kirja, jota luetaan ymmärryksellä, ja sitä on syytä kunnioittaa. Voit nimetä vanhoillislestadiolaisuuden perusajatuksia miten tahansa, mutta uskon, että sinulla on jotain erityistä syytä olla meitä vastaan. Tämä palsta toimii siis vihan purkamisen paikkana ja samalla terapeuttisena hoitona. Et ole ainoa, joka on katkeroitunut meille. Meillä on hyvä uskoa näin kuin uskomme. Palataan joskus juttuun...
"Sinulla on erikoinen elämäntehtävä"
erilaisia tehtäviä eri henkilöille. Minä pyrin hoitamaan omat tehtäväni omilla leivisköilläni parhaan kykyni mukaan.
"Voit nimetä vanhoillislestadiolaisuuden perusajatuksia miten tahansa, mutta uskon, että sinulla on jotain erityistä syytä olla meitä vastaan. Tämä palsta toimii siis vihan purkamisen paikkana ja samalla terapeuttisena hoitona. Et ole ainoa, joka on katkeroitunut meille."
Täyttä SONTAA.
vastailla niihin valheisiin, jotka olet meistä esittänyt
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004714724
ainoastaan kohta viisi on totta. Kiitos tästä rehellisyydestä!
En haluais morkata sinua, mutta koita tajuta, että tämä tehtävä ei ole Jumalalta. Vihastutat Jumalan tällaisella käytöksellä, sillä sanottu on:"älä sano väärä todistusta lähimmäisestäsi". Ja rakkaus ei valehtele. Jos siis haluat rakastaa meitä, pysy totuudessa, sillälailla mekin yritämme sinua rakastaa.
tänne julkiselle palstalle kirjoittelet?
Melperi, sillä etkö huomaa, että hänen valheen kieli ei pitkälle kanna. Nyt kun hän on saarnannut suustasi valheita ja ei pysty niitä toteeksi näyttämään, hän alkaa kistää totuuden sanomalla:"Puhut roskaa". Etkö huomaa, että hänellä ei ole mitään tukea sanomiseensa.
Jeesus on heikoissa väkevä ja ei perkele häntä voita. Näe itsessäsi oleva perkele ja luovu siitä turvautuen Kristukseen. Niin minäkin olen Jumalan armosta saanut pukea Kristuksen lumivalkoisen puvun ja hyljännyt kolmiyhteisen vihollisen, tämän maailman, oman lihan ja perkeleen.
olet!
Pyri ens kesänä kesätöihin Sirkus-Sariolaan.
Perkelee hokee minusta, että kirjoitan valhetta, mutta ei hän silti kykene näyttämään sitä todeksi. Sillä valheen kieli ei kanna pitkälle.
Jos äsköinen viestisi olisi tullut Jeesuksesta, tyyli ei olisi pilkaava.
Lukijat miettikää sanoisiko Jeesus jostain ihmisestä:"Pyri ens kesänä kesätöihin Sirkus-Sariolaan."
Ei hän sanoisi näin.
Jeesus voisi ankarasti todeta, että ihminen ei pelastu väärässä uskossa ja kertoa, että miten hän saisi elävän uskon.
Pilkkaamaan hän ei alkaisi, sillä hän tietää, että perkeleen ansiota on tämä väärä usko ihmisessä ja että ihminen ei mahda omilla voimillaan tälle perkeleen voimalle mitään ja siksi hän kehoittaa seuraamaan itseään.
"Lukijat miettikää sanoisiko Jeesus jostain ihmisestä:"Pyri ens kesänä kesätöihin Sirkus-Sariolaan."
Sanoisiko Jeesus elävässä uskossa olevalle ihmiselle "Tee parannus".
Ei sano. Työ on jo tehty.
"Tee parannus" sanoo vanhoillislestadiolainen toiselle elävässä uskossa olevalle henkilölle siksi, koska tämä toinen ei ole vanhoillislestadiolainen. Tämä toinen on tyytynyt Raamatun mukaisiin oppeihin eikä ole lähtenyt Oulun TUPAJUMIEN HARHAKELKKAAN.
"Tee parannus" sanoo vain perkeleen neuvoja kuunteleva henkilö toiselle elävässä uskossa olevalle sen vuoksi, että tämä toinen ei kuulu samaan herätysliikkeeseen kuin sanoja.
elävässä uskossa elävälle, että tee parannus, sillä hän näkee ihmisen sydämeen, mutta vanhoillislestadiolainen ei näe ja hän voi vahingossa sanoa uskovaiselle, että tee parannus.
ymmärtää. Etkö ole vielä ymmärtänyt, että meillä ei ole mitään sääntöjä. Montako kertaa minun pitää tämä sanoa:"Emme velvoita ketään mihinkään, mutta kai saamme itse elää omatunnon mukaan. Haittaako se teitä niin kauheesti, jos emme katso tv:tä sen takia, että meille tulee siitä kiusauksia tai emme ehkäise, koska meille tulee siitä huono omantunto. Miksi teidän pitää kaataa kuraa meidän päällemme tämän takia.
"Miksi teidän pitää kaataa kuraa meidän päällemme tämän takia."
Lähinnä ei-uskovaiset ihmettelevät lukuisia sääntöjänne, kieltojanne ja käskyjänne. Jokainen uskovainen saa uskonsa kylkiäisenä päälleen erilaista kuraa ei-uskovaisten taholta. Tämän Raamattu meille "lupaa".
Muut uskovaiset ihmettelevät ja kritisoivat herätysliikkeenne lukuisia Raamatun vastaisia oppeja.
Onhan se melko omituista, että jossain historiansa vaiheessa vl-herätysliike on hylännyt perustajansa Lars Levi Laestadiuksen Raamatun mukaisen opin, että sydämen usko ratkaisee ihmisen pelastuksen ja otti tilalle itse keksimänsä "vain me" opin.
Eikö?
luonut käsitteen "vain me" oppi.
Ei me voida omantuntomme takia hyväksyä sellaista oppia, mikä hengellisessä maailmassa nyt velloo.
Herätyksistä tulee nykyisin väkisinkin ulkopuolisten silmissä "liike", varsinkin jos se elää vuosia tai vuosikymmeniä. Ei LLL:n aikana lestadiolaisuus ollut vielä vakiintunut "liike".Luepa Raamatusta, miten alkuseurakunnasta puhuttiin ulkopuolisten näkökulmasta! Olemme edelleen sitä mieltä, että sydämen usko ratkaisee pelastumisen. (Mutta miten usko syntyy, siitä ollaan sinun kanssa varmaankin eri mieltä)Rauhanyhdistyksen jäsen ei ole pakko olla.
Voist muuten lukea pikkuisen enemmän noita LLL:n saarnoja.
"Sinä olet itse
Kirjoittanut: rauha s, 17.9.2004 klo 11.37
luonut käsitteen "vain me" oppi."
sentään ihan pehmoisia puhu.
Eihän tähän aikaan luulisi enää ihmisen auringonpistostakaan saavan...
Kyllä tällä keskustelupalstalla on käynyt vl-liikkeen edustajia, jotka ovat avoimesti myöntäneet kantansa: vain vl-liikkeessä saarnataan oikeaa kristillisyyttä. Oli siitä aiemmin joku prosentti-kyselykin. Itselläni on tullut täällä vieraillessani sellainen käsitys, että vl-liikkeen näkyvä kanta uskonkysymyksissä muistuttaa taannoisen Neuvostoliiton yksipuoluejärjestelmää, joka oli demokratian irvikuva. Sai äänestää, mutta vain yhtä puoluetta. Vl-liike myöntää, että liikkeen ulkopuolinenkin voi pelastua, mutta parannuksen armosaarnan voi antaa vain vl:n edustaja, jolle Pyhä Henki on asiat kirkastanut oikein. Siis: "äänestä vapaasti, mutta vanhoillislestadiolaista liikettä".
Eikö meillä ole keskustelu kesken tästä sinun "vain me" opista. Et ole vastannut kysymyksiini, niin älä ota tätä asiaa uudestaan esille, sillä et pysty vastamaan niihin kysymyksiinkään nytkään yhtään parempin kuin ennenkään(sillä raamattu ja pyhä henki on puolellamme). Luovu mieluummin tästä syytteestä, että käytämme "vain me" oppia ja hyväksy se, että on vain yksi pyhä henki, yksi Jeesus, yksi Isä, yksi sana ja yksi seurakunta. Muut ovat vääriä ja perkeleen.
sanoin:"Etkö ole vielä ymmärtänyt, että meillä ei ole mitään sääntöjä. "
sanoit:"...ihmettelevät lukuisia sääntöjänne, kieltojanne ja käskyjänne"
eikö tämä vähän viittaa siihen, ettet ole vieläkään ymmärtänyt asiaa. Koitappa nyt ymmärtää, ei millään pahalla.
On siis ihan OK että vl:nen nainen meikkaa, käyttää korvakoruja, värjää tukkansa, käy elokuvissa ja tansseissa? Olen aina luullut että näistä asioista huomautettaisiin.
ensisijaisesti sitä kysymystä, miksi vanhoillislestadiolainen herätysliike hylkäsi perustajansa Lars Levi Laestadiuksen Raamatun mukaisen opetuksen, että "sydämen usko ratkaisee ihmisen pelastuksen ja on elävän uskon kriteeri eikä se, mihin seurakuntaan henkilö kuuluu" ja alkoi opettaa Raamatun vastaista "vain me" oppia.
Edelleen avaus nosti esille sen kysymyksen, että tuon HARHASIIRRON (vrt. shakki) vaikutus tavallisen vanhoillislestadiolaisen elämään on ollut erittäin ikävä ja monisäikeinen.
Kun siirryttiin valosta pimeyteen, niin se ei voi olla vaikuttamatta ihmisten elämään.
Tämä oli avauksen peruspointti.
ei ole sääntöjä. Me ei olla lain alla. Voi sanoa, että jos uskovainen nainen näin tekee, niin melko varmasti hänellä tulee huono omatunto, koska hän lankeaa kiusauksiin. Ja uskovainen ei halua huonoa omatuntoa.
Kun nämä asiat eivät ole raamatun mukaan syntejä(ehkä jotkut voivat olla, en ole varma) niin emme mekään niitä synniksi saarnaa. Kaikki perustuu vain siihen, että ne ovat niin lähellä syntiä. Kun esimerkiksi tanssit, katsot niin helposti himoiten vastakkaiseen sukupuoleen, ettet arvaakkaan. Väitätkö ettei raamatussa kehoiteta olla himoitsematta?
Otetaan toinen esimerkki: meikkaus. Ei kai meidän mielestä lapsi tee syntiä, kun hän meikkaa esimerkiksi jotain leikkiä varten. Mutta yleensä aikuisella naisella päämäärä on aivan erilainen. Hän ei ole tyytyväinen luojan antamaan ulkonäköönsä ja itserakkaasti koettaa parantaa omaa ulkonäköänsä meikeillä ja korvakoruilla. Oma ulkonäkö voi nousta epäjumalaksi.
Johan on kumma juttu. Vanhoillisuus on sääntöjä täynnä ja ihmiset ahdistuvat näitten alla ja sinä ihan "kirkkain silmin" väität, että ei ole sääntöjä? Luuletko meitä pikkulapsiksi, joita voi huijata? Tänne palstalle on kirjoitellut monikin vl, joka myöntää, että on heillä sääntöjä.
Sinä kai väität, että ei ole sääntöjä, mutta kaikki vain yhtäaikaa ilman ainoatakaan poikkeusta "haluavat" itse tehdä niinkuin "säännöt" (joita siis ei ole olemassa) määräävät?
:DDD
"Ei niin, luit oikein
Kirjoittanut: vl., 17.9.2004 klo 12.51
ei ole sääntöjä."
Teillä ei varmasti ole mustaa valkoisella kirjoitettuna mitään sääntökokoelmaa. Se sääntökokoelma on Oulun HEINÄHATTUJEN valtavan suurella lekalla jokaisen vanhoillislestadiolaisen alitajuntaan takomana: "Älä meikkaa, älä käytä korvakoruja, älä värjää hiuksiasi, älä urheile, älä käy urheilukilpailuissa, älä, älä, älä...".
Jospa joku onneton vl pistää korvanapit tahi väriä hiuksiin ja menee seuroihin rauhanyhdistykselle, niin JOHAN ALKAA KUHINA. Ja johan alkaa siinä kylässä viesti kulkea vl-torpasta toiseen: "Näitkös, kun sillä Maijalla oli korvakorut. Ei taida enää olla uskomassa". Supi, supi, supi...
Säännöt ovat tässä muodossa siellä teillä päin.
sanoit:"ensisijaisesti sitä kysymystä, miksi vanhoillislestadiolainen herätysliike hylkäsi perustajansa Lars Levi Laestadiuksen Raamatun mukaisen opetuksen, että "sydämen usko ratkaisee ihmisen pelastuksen ja on elävän uskon kriteeri eikä se, mihin seurakuntaan henkilö kuuluu" ja alkoi opettaa Raamatun vastaista "vain me" oppia."
Olkooot avaus millainen tahansa, niin silti sanoit taas, että opettamme raamatun vastaista "vain me" oppia, vaikka olet itse sen keksinyt. Se "vain me" oppi minkä sanot miedän käyttävän, on melkein sellainen kuin olet ymmärtänyt, mutta silti väärin ymmärryksesi on suuri. Miten voi väitää, että se oppi mitä julistamme pelastuksesta, on väärä, kun kerta meillä on raamattu puolellamme. Olen esittänyt sinulle monta kysymystä, joihin et ole vastannut, sillä et pysty vastaamaan niihin raamatun mukaisesti. Ehkä voisit vastata oman järkesi mukaan, mutta teet ihan viisaasti, kun/jos lopetat tämän järkeilyn.
"Sinä kai väität, että ei ole sääntöjä, mutta kaikki vain yhtäaikaa ilman ainoatakaan poikkeusta "haluavat" itse tehdä niinkuin "säännöt" (joita siis ei ole olemassa) määräävät?
:DDD"
tästä virkkeestä.
Se oli aika hienosti sanottu!
Entä sitten, jos tanssi oman puolison kanssa?
"Olkooot avaus millainen tahansa, niin silti sanoit taas, että opettamme raamatun vastaista "vain me" oppia, vaikka olet itse sen keksinyt."
lue vastaukseni ylempää http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004679284
niin ymmärrät mistä on kyse. Kutsutte näitä säännöiksi, mutta en ole ainakaan itse asettanut itselleni mitään sääntöjä. En vain pyhän hengen vaikutuksesta halua mennä elokuviin, ei siihen mitään sääntöjä tarvita. En halua leikkiä synnillä ja sen takia tahdon hyljätä kaiken missä uskoni on vaarassa. Ja sitä, että hylkään ne asiat, on alettu kutsumaan säännöiksi... miksi?
pitää paikkansa, että on asioita, joista sanotaan toiselle, jos esim. värjää tukan. On erittäin vaikea täsmentää, mistä kaikki sanomiset johtuu ja kyllähän ihminen yleensä on herkkä sanomaan toiselle, jossa tuntee olevansa "parempi" kuin toinen.
En kiellä, etteikö asioista sanottaisi ja nämä asiat eivät ole merkityksellisiä pelastuksen kannalta, kyse on paljolti aikojen saatossa muodostuneesta tapa/perinnekulttuurista, joka on varsin tiiviisti yhteydessä uskoon toimintana, ei pelastavana tekijänä.
En kiellä sitäkään, etteikö löydy sanojaa, joka sanoo "et pääse taivaaseen koska olet laittanut korvakorut". VL: ovat varsin raadollisia ihmisinä toisiaankin kohtaan. Jos kuvittelee, että VL-yhteisö on lintukoto, niin erehtyy pahan kerran. VL:ssä on ihmisiä heikkouksineen ja puutteineen, jotka näkyvät monella eri tavalla arjen temmellyskentässä.
Jos yrittäisin asettua sanojan rooliin, niin en sanoisi asioista siksi, että se olisi pelastuksen tae, vaan ehkä oman uskon heikkous olisi sanomisen syy ja siten "tuntisin" onnistuneeni paremmin. Tämä oli siis kuvittelua, "jos sanoisin".
Yritän vielä kielikuvin avata usko/säännöt asiaa. Uskolla on vain yksi ydinsanoma ja se on armosta uskominen Jeesuksen pelastustyöhön. Jos tämä ei ole ydin, niin usko on aivan turha. Tämän yritmen ympärille on muodostunut ernäisten vaiheiden ja aikojen saatossa tiettyjä "kehäsäännöksiä", jotka helposti mielletään väärin päin ja asiat alkavat näyttää siltä, että usko muodostuu näiden "kehäasioiden", eikä kehä ytimen ympärille.
Periaatteessa nämä kehällä olevat asiat ovat laidasta laitaan kaikki mahdolliset asiat, mitä ikinä voi ollakaan. Tältä kehältä nousee usein korostuneesti esille muutamia selkeämmin näkyviä asioita, kuten meikkaaminen, korvakorut ym. Kehällä on kuitenkin myös paljon uslospäin näkymättömiä asioita, joista kuitenkin on hyvinkin erilaisia mielipiteitä VL:n keskenkin. Kehällä olevat asiat ovat kaikki samanarvoisia olipa kyse sitten korvakoruista, jääkiekkopelistä tai vaikka tupakoinnista. Nämä kaikki ovat sellaisia asioita, joissa on erilaisia mielipiteitä.
Asioissa on se mielikuvallinen puoli, että nämä asiat, jotka kulkee ihmisen mukana ovat jatkuvasti käsin kosketeltavia, jokapäiväisiä ja kaikkien erilaisten mielipiteiden lähettyvillä(lue vaikka ry:n seinien sisällä). Jos otamme vertaukseksi Kärppäpelin, niin se on Raksilassa tai jossakin muualla ja ei siten kaikkien kosketeltavissa(tiedossa). Tiedossa se kyllä on, että pelejä seurataan, muta se ei välttämättä tule koskaan Monisanaksisen Lyydian, että pelejä seurataan. No tässä oli vähän tunnetumpia asioita, jotka on ollut palstallakin jatkuvana keskustelun aiheena.
Jos haetaan piilosta "pieniä" asioita, joista ei välttämättä kaikki VL:tkään ole edes ajatelleet mitään ja jotka tulevat usein esiin ihan vaikkatuttavapiirin kesken ja joissa mielipiteet kuitenkin jakautuvat: Teitokone- ja muut pelikonsolipelit. Mielipiteet ovat hyvinkin jyrkkiä joiltakin näkökannoilta ja toisilla neutraali eli ihan sama ja sitten on se osa joka ei näe siinä mitään kummallista. Tämä asia ei näy oikeastaan mitenkään mihinkän, mutta mielipiteitä siitä on. Tietty on sitten jokaisen omantunnon asia, mitkä pelit ovat sopivia ja mitkä eivät.
Missä tahansa yhteisössä on aina olemassa vaara muodostua liian ihmisen näköiseksi, jossa jopa asetutaan tiettyyn rintamaan, vaikka itse pohjimmiltaan olisikin eri mieltä. Ihmismassan yleispiirre löytyy varsin selvästi eläinkunnasta, jossa jokainen haluaa olla voittajan puolella, eli päästä niskan päälle jossakin, vaikka itse olisikin eri mieltä. Tämä on siis ihmisen perustyhmyyttä ja "heikkoutta".
Vielä viimeiseksi otan esille yhden asian. En usko, että kukaan VL:kään vastaa myöntävästi tähän: Kysytäänkö viimeisenä päivänä jotakin asiaa, jonka on tehnyt tai jättänyt tekemättä, muuta kuin uskoa?
Uskon on kaiken ydin, vaikka sitä varjostavatkin usein kehällä olevat niin moninaiset ja erilaiset asiat ja näkemykset, joista meinaa muodostua koko ajan ydin. Tämän kehän ytimeksi muodostamisen vimma on sielujen vihollisella, joka yrittää tälläkin tavalla eksyttää ja sumentaa lapsellisen uskon näkemystä.
Tässä on meille kaikille niin VL:lle kuin miullekin vakavaa mietittävää ja rukousta siihen, että Jumala antaisi voimaa tunnustaa omaa uskoa ennemmin kuin toisen epäuskoa.
"Sinä kai väität, että ei ole sääntöjä, mutta kaikki vain yhtäaikaa ilman ainoatakaan poikkeusta "haluavat" itse tehdä niinkuin "säännöt" (joita siis ei ole olemassa) määräävät? "
Niin, nyt sait todistuksesi siihen, että kaikilla meistä uskovaisista on yksi ja sama pyhä henki, joka kirkastaa meille asiat samallalailla, eikä kullekkin omallalailla. On se jännä juttu, että pyhä henki vaikuttaa meissä niin voimakkaasti...ajatelkaa, ei yhtäkään poikkeusta pyhän hengen vaikutuksesta.
Ymmärrän kyllä ettet pysty käsittämään tätä pyhän hengen voimaa omalla järjelläsi, sillä tämähän tuntuukin ihan järjen vastaiselta. Mutta tiedä se, että Jumalan viisaus alkaa siitä, mihin ihmisen päättyy.
sanoit:"En kiellä sitäkään, etteikö löydy sanojaa, joka sanoo "et pääse taivaaseen koska olet laittanut korvakorut"."
tälläiset sanonnat eivät tule pyhästä hengestä, vaan ihmisestä itsestään. Varmasti itsekkin ymmärsit tämän, mutta ajattelin silti huomauttaa.
sanoit:"Jospa joku onneton vl pistää korvanapit tahi väriä hiuksiin ja menee seuroihin rauhanyhdistykselle, niin JOHAN ALKAA KUHINA. Ja johan alkaa siinä kylässä viesti kulkea vl-torpasta toiseen: "Näitkös, kun sillä Maijalla oli korvakorut. Ei taida enää olla uskomassa". Supi, supi, supi..."
hienosti sanoit. Hyvä Melperi.
Ajatelkaa mihin sielunvihollinen meidätkin saattaa, vaikka olemme Jumalan lapsia. Siis juoruamme toinen toisistamme pahaa, vaikka meillä olisi kylliksi tekemistä omien virheittemme kanssa, ja silti jopa tuomitsemme toisia kadotukseen. On sille perkeleellekkin annettu voimaa.
Onneksi katuvalle saarnataan Jeesuksen sovinto saarnaa, muutenhan olisimme kaikki hetkessä hukkuneet.
"Sinä kai väität, että ei ole sääntöjä, mutta kaikki vain yhtäaikaa ilman ainoatakaan poikkeusta "haluavat" itse tehdä niinkuin "säännöt" (joita siis ei ole olemassa) määräävät?
:DDD"
rakennelma Deboralta. :))
Näytäppä kohta, jossa olen sanonut, että vain vanhollislestadiolaiset pelastuvat. Jos tälläisen minulle näytät, niin silloin voin myöntää, että puhun satuja.
Jään odottamaan siis kohtaa, missä minä olen niin sanonut.
"Näytäppä kohta, jossa olen sanonut, että vain vanhollislestadiolaiset pelastuvat."
siis = koko vl-herätysliike?
Eikö muiden mielipiteitä oteta lukuun lainkaan?
Mielestäni on aika uskaliasta väittää, että meidän vl:n piirissä esiintyvä yhtenäiskulttuuri olisi kaikin osin Pyhän Hengen aikaansaannosta (pyhän hengen voi ollakin). Eikö olisi aika tiedostaa, että uskon varjolla ja Jumalan nimissä esitetään ja oletetaan paljon sellaista esim. elämäntapojen yhdenmukaisuutta, joka on todennäköisemmin lähtöisin ihmisen itsekkyydestä ja ylpeydestä kuin Jumalan rakkaudesta.
Ajattelen ja uskon, että Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta eikä opastaa korujen käyttöä tai hiusten laittoa. Ja kirkastaa Kristuksen seurakuntaa, jonka rajoja yksikään ihminen ei pysty kartalle piirtämään.
Olipa fiksu vl-kommentti!
Hyvää viikonloppua.
ihan tavallisen vl-kasvatuksen ja mustavalkoisen seuraopetuksen kautta. Vielä kun ko. säännöt (ei korvakoruja, ehkäisyä jne.) sidotaan PELASTUKSEEN, niin jo on kumma jos ei pieni lapsi sisäistä näitä ajatuksia pelolla ja vavistuksella! Ei siinä Pyhää Henkeä välttämättä tarvita. Äärimmäisen huono perustelu, jota viljelet tällä palstalla alituiseen.
Jehovat ja mormonit opettavat samalla systeemillä keskenään täysin yhtenäistä oppia. Kyse on psykologiasta.
"Tulimereen, tulimereen" osaa jokainen vl-lapsi toivottaa sellaisen, jolla on korvakorut tms. Meidänkin takapihallamme lapsuudessa heitteli vl-ikätoverini kärrynpyöriä ja niiden lomassa todisti, että "helvettiin joudutte, kun takkahuoneessane on telkkari". Tajusin toki jo silloin (vaikka lapsi olinkin), että aivan hulluja tuo lapsi puhelee;)) Taisin tuntea Raamatun paremmin kuin hän! Hän taas tunsi paremmin Rauhanyhdistyksen seurapuheet tai kotikasvatuksensa.
edellä kirjoitetaan muodossa
VL = vain ihminen, ei muodossa VL = sitä ja tätä.
kuvata edellä, että olemme vain ihmisiä sanomisimme ja tekoinemme.
...Hyvinkin monet vl:ät ovat epävarmoja sekä myöskin erimielisiä näistä perinnäissäännöistä, joita ei Raamatussa löydy.
>>
En vain pyhän hengen vaikutuksesta halua mennä elokuviin, ei siihen mitään sääntöjä tarvita. En halua leikkiä synnillä ja sen takia tahdon hyljätä kaiken missä uskoni on vaarassa. Ja sitä, että hylkään ne asiat, on alettu kutsumaan säännöiksi... miksi?
>>
Sehän siinä juuri on, kun ei kunnioiteta sitä, mitä Pyhä Henki ihmisille kirkastaa, vaan vaaditaan kunnioittamaan sitä, minkä "seurakuntaäiti" on hyväksi nähnyt.
Monet ihmiset vl:ien keskuudessa ovat hyvinkin erimielisiä sisimmässään, mutta alakulttuurille tyypillisesti he eivät halua poiketa sosiaalisen yhdenmukaisuuden paineen vuoksi siitä, mikä on vl-kulttuurista yleistä.
Mitenhän se Pyhä Henki opettaa että korvikset ja meikkaus on syntiä, mutta permanentti ja viimeisen päälle olevat muotikuteet ei??? Molemmissa on sama päämäärä:
=> Ulkonainen koristautuminen ja kaunistautuminen!
Aivan toinen kysymys on sitten että mitä tekemistä moisilla opetuksilla on kristinuskon kanssa. Mielestäni hyvin vähän.
Jeesus sanoo:
Markus 7:
"7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.
8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
sanoa, että meillä kotona ei ole paljon koskaan puhuttu mistään säännöistä, eikä vanhempani ole pelotelleet minua koskaan kadotuksella. Seuroissa en ole vielä monesti ehtinyt käydä ja siellä ei puhuta mistään säännöistä. Ja sanon rehellisesti myös sen, että meillä ei ole tv:tä, koska en halua altiistaa uskoani kiusauksille, eikä mua kiinnostaa mitkään "säännöt". Olenhan katsonut silti tv:tä mosesti lomamökeillä ja tälleensä, ja silloin olen myös joutunu kiusauksiin ja langennut, mutta en silti varmaan joka ohjelmassa. Niin ajattelinpa, että eihän mun kannata katsoa tv:tä kun ei siitä ole mitään hyötyä, joutuu vaan kiusauksiin.
Olen vasta vanhempana oppinut sanan tulimeri. Vaikuttaa vähän siltä, kun ajattelisit, että meillä seuroissa saarnataan, että toivottakaa toisenne tulimereen. Ei suinkaan. Eime vl:ät olla synnittömiä, tietäkää se.
nyt yrität hämätä mua sivistys sanoilla. Kerroppa mitä sarkastinen tarkoittaa, kun olen niin typerä, etten ole sitä oppinut.
lestavanhempia on olemassa jotka eivät raahaa kakaroitaan väkisin mukanaan haiseviin telttoihin, kiva kuulla
että lapsille ei tarvitse suoraan sanoa "sääntöjä" tai suoranaisesti pelotella esim. kadotuksella. Silti he tietävät, aistivat ja ymmärtävät ko. säännöt ja elämäntavan! Ja myös seuraukset, jos noita sääntöjä tai tuota elämäntapaa rikkoo.
Sen tähden juuri pienikin lapsi osaa jaella kadotustuomioita. Ja aivan varmasti näistä asoista puhutaan myös suoraan. sen verran olen minäkin omin korvin kuunnellut vl-saarnoja.
En todellakaan luule, että seuroissanne käsketään toivottaa toiset tulimereen. Voisitko lopettaa nuo ikuiset kärjistykset? Ei tarvitse suoraan niin sanoa. Silti NIIN MONET vl-lapset osaavat toivottaa toisen lapsen perheineen tulimereen jostain hyvin ulkoisesta seikasta.
Mistähän tämä kertoo?
Ei suinkaan Pyhän Hengen toiminnasta.
Sarkastinen = ironinen
kaiken sen, minkä Jumala parhaaksi näkee. Jos Jumala näkee hyväksi kirkastaa ihmiselle vaikka sen, että himoitseminen on synti, niin silloin se tapahtuu.
Teko, mikä ei ole tullut pyhän hengen kautta kristuksesta, ei ole hyvä, sillä mikään ihmisen teko ei ole hyvä Jumalan silmissä. Jättäkäämme siis omat tekomme ja antakaamme kristuksen hallita meitä kaikessa.
Jotkun asiat ovat tulleet uskontoomme meistä itsestämme, jättäkäämme ne asiat.
Olemme syntisiä.
Joskus puhutaan meikeistä yms. suoraan, mutta en ole kovin montaa saarnaa kuullut. Mutta ei ole koskaan sanottu, että tanssimen on kiellettyä, vai väitätkö vastaan?
älkää uskoko.
sanoit:"Sehän siinä juuri on, kun ei kunnioiteta sitä, mitä Pyhä Henki ihmisille kirkastaa, vaan vaaditaan kunnioittamaan sitä, minkä "seurakuntaäiti" on hyväksi nähnyt. "
Olen sanonut, että pyhä henki aikaansaa sen, että välttää syntiä. Siis pyhän hengen vaikutuksesta en halua altistaa itseäni kiusauksiin. Voitte uskoa tämän tai olla uskomatta.
sanoit:"Mitenhän se Pyhä Henki opettaa että korvikset ja meikkaus on syntiä, mutta permanentti ja viimeisen päälle olevat muotikuteet ei??? Molemmissa on sama päämäärä:
=> Ulkonainen koristautuminen ja kaunistautuminen!"
Kyllä omatunto moittii, jos on käyttänyt muoti vaatteita tämän takia. Oikeassa olet.
8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.
Sanoin jo moneen kertaa että ei ole sääntöjä ja selitin mistä on kyse. Uskokaa se tai olkaa uskomatta.
Sun kannattaa lukea Raamattua.
Nyt perustelet juttusi vain rauhanyhdistyksen höpö höpö -opetuksilla. Sitten lykkäät perään "Uskokaa tai olkaa uskomatta".
Me kuule ollaan uskomatta, ellet sinä pysty perustelemaan rauhanyhdistyksellä opetettavia harhaoppeja millään muulla tavalla kuin "Uskokaa tai olkaa uskomatta". Jos perustelet Raamatun kera oikeaksi vl-herätysliikkeen virallisen opin, että "vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia", niin rohkenen meidän kaikkien muiden puolesta luvata, että me uskomme asian olevan niin.
"Siis: "äänestä vapaasti, mutta vanhoillislestadiolaista liikettä"."
kukaan ei ole käskenyt äänestää vl-liikettä!
Mutta sitä en voi teille raamatun mukaankaan todistaa, että minulla olisi pyhä henki. Pystytkö itse todistamaan, että sinulla olisi pyhä henki?
Vastaappa sinä ensin kysymyksiin jotka olen esittänyt tuolla ja sen ylä otsikoissa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004670578
Vai pelkäätkö ettet saa raamattua puolellesi. Niin kauan kuin olet vastaamatta näihin kysymyksiin, et voi alkaa perustellusti levittämään meistä mitään "vain me" harhaoppia.
...Yhtään mitään. Jokainen voi väittää vaikka mitä.
>>
Ja on olemassa vain yksi seurakunta, missä opetetaan pyhän hengen mukaan, lopuissa opetetaan perkeleen mukaan. Hyväksytkö? vai pitääkö minun etsiä sinulle vielä raamatun kohdat?
>>
Kyllä pitää, nimittäin sellaista ei löydy!
Korkeintaan voit löytää löyhiä ihmisjärjellä tehtyjä aasinsiltoja, jotka kaatuvat omaan mahdottomuuteensa ja ristiriitaan muun Raamatun kanssa.
Jos väittämäsi olisi totta, niin se olisi Ristiriidassa tämän kanssa:
Matt. 18:20
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." "
reagoida jatkuvaan jankutukseesi noin itsestään selvässä asiassa. Lue vaikkapa tuo admatan vastaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004696366
Laitan lisää kohtia, kun löydän.
Tähän on jo totuttu, että joku fiksu kirjoittaa juuri sen, minkä haluaisit kuulla jonkun vl:n suusta. Sitä ei tule, sillä VL puhuu juuri niin kuin 99 % VL ajattelee.
Hyvä tuuri vielä kun sattui tulemaan tähän ketjuun =)
Allekirjoitan täysin ajatukset, jotka tässäkin ketjussa on käyty VL nimimerkin suusta!
"Tähän on jo totuttu, että joku fiksu kirjoittaa juuri sen, minkä haluaisit kuulla jonkun vl:n suusta. Sitä ei tule"
varmuudella lupaamaan, että kukaan vl ei kirjoita tänne mitään fiksua?
Minusta täällä silloin tällöin monikin vl kirjoittaa ihan asiallista ja fiksua tekstiä. Osaa ajatella omilla aivoilla ja pohtii kriittisesti tiettyjä asioita eikä käytä pelkästään "rauhanyhdistyksen aivoja".
Olemme siis hieman eri mieltä tässä asiassa.
pelkään aina ihan sikana, että saarnaisin pyhää henkeä vastaan. Sitä voisi niin helposti lipsahtaa ja huomaamatta kirjoittaa oman järjen mukaisesti, eikä pyhän hengen johdatuksella.
"pelkään aina ihan sikana, että saarnaisin pyhää henkeä vastaan."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004703278
vaan tämä on pelkoa siitä, ettäs johdatan muut ihmiset harhaan.
Harmi, että ehdin kommentoida vasta nyt. Jospa sattuisit kuitenkin tämän lukemaan.
Miksi määrittelet ajatukseni eivanhoillislestadiolaiseksi? Siksikö, että en ajattele jostakin asiasta kuten sinä ajattelet?
Oma vuosikymmenien kokemukseni liikkeen sisältä kertoo, että ajattelutavat ovat kirjavammat kuin VL ja sinä annatte ymmärtää ja miltä liikkeen julkisivu näyttää. Moni vakenee, jotta saisi uskoa ja elää rauhassa.
Minä arvostan tuollaista rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä.
Älkäämme välittäkö, vaikka tähän perään todennäköisesti tulee jonkun veeällän kommentti: "Voi teitä, jos maailma teitä kiittää".
Sehän on sitten kuin Raamatun neuvoille kaataisi kuraa, sinä olet itse suurin kuran heittäjä Raamatun neuvojen päälle. Vl-uskovaiset haluavat elää omatunto puhtaana Jumalan neuvoihin pitäytyen
ja sinun mukaan syntielämässä ja väärässä vanhurskaudessa, sillä sitä on maailma täysi,kiitos "vihtahousun". Eikä kukaan pakota olemaan tässä joukossa,kyllä se on jokaisen oma valinta. Minua ei ole pakokettu koskaan mihinkään tässä joukossa. Saan elää vapaana Jumalan armo-lapsena. Silloin oli toisin kun helluntailaisuudessa olin,siellä jos ei ollut sääntöjen mukaan niin lempattiin aika pian,samoin Adventti kirkon piirissä. Tutustupa huviksesi Adventismiin,niin tiedät miten siinä uskossa "manipuloidaan". Vasta kun kuulin tämän evankeliumin omalle kohdalleni,"sinun syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä(Raamatun muk. lause) ja veressä,eli Jeesus on kuollut ja vuodattanut verensä minunkin syntieni tähden. Silloin sain rauhan,jota en ennen ollut kokenut.Voisin kertoa paljon hellunt.yökokouksista jolloin "pumpattiin Pyhäähenkeä" lasten leiriläisille,nyt sitä ajatellen se oli kaameaa. Samoin adventistit,huh,ihan viluttaa kun ajattelee. Mutta jos eli niitten käskyjen ja kieltojen mukaan niin hyvä oli,vaikka itsellä olisi ollut kuinka kurja olo. tässä vl-joukossa on ollut hyvä olla ja meni minne päin Suomea tahansa,kaikkialla "tunnetaan sydämeltä" eli rakkaus on se joka uskovaiset yhdistää samassa uskossa ja toivossa ,kärsimisessäkin.Se on se Jumalanvaltakunta täällä ajassa ja kerran Kunnian Taivas iankaikkisuudessa.
Näinhän se on ,että meidän päiviemme Fariseukset ja Kirjanoppineet käyvät "kuin yleinen syyttäjä"
Jeesuksen opetuslapsia vastaan. Minä en ole ollut lapsena enkä edes kovin nuorena "sääntöjä" oppimassa,mutta sen tiedän että kun tätä tietä vaellan,jota te lahkoksi ja monilla muilla adjektiiveilla haukutte, niin jos esim nyt tulisi lähtö,eli kuolema niin pääsen taivaaseen. Tämä ei ole "empä tiiä" oppia,eikä me olla turhan toivon matkamiehiä,vaan Jumalan lapsia.
kun tätä tietä vaellan, niin lähdön hetkellä Kristus on minua vastassa. Sillä vain hänessä on turvani ja elämäni perusta. Hänessä yksin on pelastukseni ja tässä uskossa haluan kilvoitella koko elämäni. Vaikkei se aina helppoa olisikaan.
Täällä ei ole kovinkaan paljon ei-vl-uskovaisia, jotka ovat fariseuksia ja kirjanoppineita. Ettekö te vl:t ole juuri niitä, jotka farisealaisten tyyliin katsotte ulkoisia sääntöjen ja kieltojen merkittävyyttä. Teihin tuo lainaus paljon paremmin sopisi.
Teidän vääriä tulkintojanne OPEISTA täällä oiotaan. Ei teitä opetuslapsina.
Matkalla taivaaseen teistä vl:stä suurin osa varmasti on. Näin haluan uskoa. Kunhan tiedätte, MITEN sinne taivaaseen päästään. Ei omilla teoilla ja ansioilla. VL-jäsenyys ei ole minkään sortin ehto taivaspaikalle!!! Ehkä Jumala tämän teille kerran kirkastaa. Viimeistään taivaassa, SE ON VARMAA -ja ihanaa:)
En viitsi väitellä kanssasi,koska se ei mitään hyödytä,mutta sen tiedän ja olen 30 vuoden aikana oppinut tuntemaan että Farisealaisuus ei ole vl-uskoa.Olen nyt useamman vuoden tutkimalla tutkinut Raamattua ja vl-opetusta ja en ole vielä löytänyt sellaista kohtaa jossa ei olisi tässä uskossa vastoin Raamatun neuvoja. Mutta joka uskonto ryhmissä saarnataan "omankorvasyyhyn "mukaan.Mutta olen yrittänyt etsiä asioita joissa vl:t eivät saarnaisi Raamatun mukaan,olen tutkinut myös useampia väitöskirjoja Lestaadiolaisuudesta Raamatun valossa,ja samalla tutkinut myös muita "suuntia" eri herätysliikkeitä. Toinen korostaa jotai asiaa Raamatusta enemmän kuin toinen,esim Helluntailaiset kielilläpuhumista,se on heillä Pyhän Hengen "kaste" ja kuitenkin Pyhä Henki on silloin tullut ihmiseen kun hän on uskonut evankeliumin saarnan omalle kohdalleen,ei se ole irrallinen Jumalasta ja Jeesuksesta," se on koko paketti" kun parannuksen armon saa syntinen ihminen. Adventistit korostavat lauantain(sapatin) pyhittämistä ja siellä on niin paljon kieltoja ja käskyjä että hirvittää (itse kokenut)
ja kun ei "siivet alkaneet kasvaa" niin en jaksanut enään sitä,se oli kovaa oppia.
Evankeelisille riittää kun on lapsena kastettu,se riittää pelastukseen. Heränneet eivät ole varmoja uskostaan,eli ovat epäilijöitä,jospa Jumala ...
Heillä ei ole uskon varmuutta,ainakin sillä "heränneellä" sairaanhoitajalla jonka kanssa keskustelin Jyväskylässä ollessani selkäleikkauksissa. Nykyään näitä uusia uskontoja kasvaa kuin sieniä sateella ja kaikki väittävät olevansa ainoita oikeita,vaikka antavat ymmärtää että kaikki pelastuvat jotka ovat vähänkin johonkin uskoon sitoutuneita. Se on se lopun ajan ekumeeninen henki,ja se ei ole Jumalasta.
Tuntuu pahalta kun Luterilaiset "veljen kättä lyövät Room. katolisten kanssa,ja Luther aikoinaan julisti teesinsä,joutuen kirkon (Kattolisen) kiroukseen. Ja nyt tämä Nokian herätys,on aika paksua heiltä tuoda sellainen henkilö puhujaksi,joka väittää olleensa jo taivaassa,sehän on vallan Raamatun vastainen oppi,
Mitä varten Jeesuksen pitäisi tulla uudestaan,jolloin kaikki kuolleet nousevat haudoistaan meri antaa ne kuolleet ja ne jotka silloin elävät nousevat kaikki tuomioistuimen eteen,kirjat avataa,ja sen jälkeen saa jokainen sen mukaan palkkansa,Jeesus sanoo omilleen "Tulkaa te minun Isäni siunatut..." ja toisille sanotaan" mMenkää pos te laittomuuden tekijät,minä en tunne teitä" Ja kuitenkin niissä laittomuuden tekijöissä oli niitä jotka sanoivat,"emmekö me Sinun nimessäsi tehneet ihmetekoja, mutta Jeesus oli eri mieltä, kuten varmaan olet itsekkin Raamatusta lukenut.
No tässä on näitä mietteitäni ja vakaumus joka minulla Jumalan lahjana on,siitä en luovu,koska uskon että jos jaksan loppuun asti uskoa itseni pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi,niin perin iankaikkisen elämän Taivaassa. Terveisin ja hyvää syksyn jatkoa nm. Näin
oot vaihtanu taktiikkaas -olemalla ah niin empaattinen meitä kohtaan!
*silittää vl-tytin poskea*
Lestadiuksen saarnakatkelmia.
Mutta se on vissi, joka sanan uskoo, uskoo myös kristityitä, sillä vapahtaja sanoo joka teitä kuulee, kuulee minua.
Niinmuodoin Jumala on antanut sanansa ainoastans kristityille
----
..häväisevät, pilkkaavat pitävät pahimpana vääräuskoisuutena ja villityksenä, on se kuitenkin ainoa autuaaksi tekevä usko ja oppi.
puhuu tuossa kristityistä. Edelleen hän opetti "että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
So?
"Kun vl-herätysliikkeen johtomiehet aikanaan siirtyivät tästä LLL:nkin oivaltamasta ja kristallinkirkkaasta Raamatun opista pimeyden oppeihin, niin silloin SRK ja muut vl-herätysliikkeen keulahahmot ottivat VALTAVAN RISKIN ja VALTAVAN VASTUUN."
saavat aikanaan palkkansa. Ikävää vain, että heidän vuokseen kymmenettuhannet ihmiset kärsivät ilman omaa syytään.
Mikä minun ja perheeni elämässä on kärsimystä? Se, että olemme VL:lliä? Kerro jotain kongreettisia esimerkkejä!
"Mikä minun ja perheeni elämässä on kärsimystä?"
En tunne sinua ja perhettäsi, joten en osaa siitä sanoa mitään.
Sen sijaan yleisellä tasolla voidaan todeta, että
A. Raamatun vastaisen opetuksen yllä tuskin lepää kovin suuri Jumalan siunaus.
B. "Ehkäisy on syntiä" oppi, jota Raamattu ei tunne, tuskin kovin paljon helpottaa vl-naisten ja vl-perheiden elämää.
olisi jo aika hyljätä tietyt esi-isiensä keksimät harhaopit (mm. "vain me") ja siirtyä muiden Jumalan lasten kanssa "Jumalan ruotuun".
Nykyisistä harhaopeista ei hyödy kukaan, mutta moni kärsii.
Melperi ei tahdo näköjään alistua kunnon keskusteluun. Miksi kirjoitella tuollaista, vaikka sitten ei kommentoi kirjoittamaansa, vaan pelkästään haastaa!!! V:set eivät ole pakotettuja uskomaan. Jokainen uskoo omasta tahdostaan ja jokainen uskoo "omalla tavallaan". Vanhoillislestadiolaisuus on vain samoin uskovien joukko. Mitä tulee siihen, että vl:set pitävät omaa uskoaan oikeana, asiahan on tietysti niin. Miksi uskoa sellaiseen, mikä ei ole oikeaa. Kuitenkaan ei ole tarkoitus tuomita ei-vl:sia. Miksi ei-vl:set ajattelevat sitten sillä tavalla? Eikö ole vanhoillislestadiolaisten kuin myös muidenkin ihmisten oma asia, miten ja mihin uskoo. Olisi paljon tärkeämpää keskittyä Raamatun sanomaan, jota kautta voisi itsellekin avautua, mikä on oikein ja mikä väärin.
"Melperi ei tahdo näköjään alistua kunnon keskusteluun."
Tässä ketjussa on avauksen lisäksi 18 minun kommenttiani. Mitä ihmettä tarkoitat yllä olevalla?!
Vai onko "kunnon keskustelu" mielestäsi sitä, että hymistellen hyväksytään vl-herätysliikkeen opettamat Raamatun vastaiset HARHAOPIT? Jos sitä tarkoitat, niin silloin en lähde mukaan "kunnon keskusteluun".
Käytit muuten perin mielenkiintoista verbiä tuossa "ei ALISTU". Mistähän sinä vanhoillislestadiolaisena mahdoit tuollaisen verbin ottaa käyttöön...?
Ensinnäkin mistä päättelet olenko mies vai nainen? Toisekseen taidat olla riidanhaastaja. Asiallinen keskustelu vaatii paneutumista kunnolla asiaan, eikä vain etsiä mahdollisia provosoinnin mahdollisuuksia. Siten mielestäni keskustelu vaatii ns. alistumista lukemaan toisten kirjoittamia tekstejä ja vastata niihin asiallisesti. Tämän keskustelun kulku on aika joissakin kohti aika kaukana siitä mitä avaus antaa aihetta. Onko tehtäväksesi muodostunut vanhoillislestadiolaisuuden herjaaminen harhaopiksi? Jos todellakin aiot löytää vl:suudesta harhaoppeja, pyydän nimeämään niitä konkreettisesti. Se, mitä avauksessa kirjoitit, pitää osittain paikkansa, mutta kukaan ei kärsi, ja kaikki vl:set kokevat yhteenkuuluvuutta. Mikään herätysliike ei todellakaan voi todeta toisten oppeja kaikilta osin oikeiksi. Kaikki uskovat, että oma tapa uskoa on se oikea. Kuitenkaan ainakaan vl:set eivät niinkään kritisoi muita, onhan periaatteena se, että ei ihminen ole oikeutettu tuomitsemaan toisia vääräuskoisiksi, kuten itse taas teet.
"Kuitenkaan ainakaan vl:set eivät niinkään kritisoi muita, onhan periaatteena se, että ei ihminen ole oikeutettu tuomitsemaan toisia vääräuskoisiksi, kuten itse taas teet."
Raamattu opettaa juuri noin:
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
Vanhoillislestadiolaiset pitävät VAIN ITSEÄÄN ainoina oikeina uskovaisina. He halveksivat ja mitätöivät kaikkien muiden elävän uskon sekä TUOMITSEVAT sen vääräksi ja kadotukseen vieväksi.
Sellaista joukkoa ovat vanhoillislestadiolaiset.
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
5. Ehkäisy on syntiä.
Siinä erittäin selvä luettelo törkeimmistä harhaopeista, joita vl-herätysliike opettaa. Niitä sinä peräänkuulutit.
Tottakai ajattelemme, että vain tällä tavalla uskotaan oikein. Siinä se idea onkin, mutta sehän onkin uskonasia. Joka siihen ei usko, ei ole vl:nen. Mitä tulee Pyhään Henkeen, on totta, että uskomme, että tällä tavalla uskovilla on Pyhä Henki, joka ohjaa meitä uskomisessa. Jumala on antanut meille oikeuden antaa anteeksi. Siinä ei ole mitään väärää. Jokainen voi antaa anteeksi, mutta vanhoillislestadiolaisuus vaatii parannuksen teon, jotta ihminen voidaan ottaa jäseneksi. Mitä tulee ehkäisykysymykseen, kyseessähän on synti. Ihminenhän on luotu kasvattamaan jälkeläisiä, ja jokainen lapsi on tervetullut. Ehkäisy on kuin Luomistyön rajoittamista, ja ihmisen ei siihen pitäisi ruveta. Millainen on mielestäsi sellainen herätysliike, joka sallii kaikki muut näkökannat ja uskoo siihen, että kaikki pelastuvat.
"Millainen on mielestäsi sellainen herätysliike, joka sallii kaikki muut näkökannat ja uskoo siihen, että kaikki pelastuvat."
Tämä on liian kulunut vitsi, jota rauhanyhdistyksellä hoetaan: "Kyllähän me haluaisimme, että kaikki pelastuisivat, mutta..."
TYPERÄÄ!
Raamattu opettaa, kuka pelastuu.
"Mitä tulee ehkäisykysymykseen, kyseessähän on synti."
Missään kohtaan Raamattu EI NIMEÄ ehkäisyä synniksi. Älä usko ihan kaikkea, mitä ry:llä puhutaan.
Miksi et kommentoinut lainkaan toista viestiäni, jossa SYYTIT MINUA siitä, että minä tuomitsen vanhoillislestadiolaiset vääräuskoisiksi. Minä kritisoin vl-herätysliikkeen Raamatun vastaisia HARHAOPPEJA. Minä en tuomitse ketään.
Sen sijaan - kuten edellisessä viestissäni kerroin - vanhoillislestadiolaiset OVAT OTTANEET TUOMIOVALLAN OMIIN KÄSIINSÄ, koska he halveksivat ja mitätöivät muiden kuin omien jäseniensä elävän uskon sekä TUOMITSEVAT muiden uskon kadotukseen vieväksi.
Raamattu:
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
"Joka itsensä ylentää, se alennetaan."
"Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea."
Ota kantaa vanhoillislestadiolaisten TÖRKEÄÄN muiden uskovaisten TUOMITSEMISEEN.
Odotan...
Oletko lukenut osikon "raamatun tuki"vain me" opille". Et ole ainakaan vastannut siihen ja hijaisuus on myöntymisen merkki, joten älä sano sitten "vain me" oppia harhaopiksi, jos se kerta raamatussa lukee.
Sitä paitsi älä ala muuttaa totuutta.
Kuka meistä on sanonut näin:
"Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia."
tai näin:
"Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki. "
tai näin:
"Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta. "
tai näin:
Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua. "
näyttäisitkö kohdat?
Tietsitkö sitä, että esitit tässä juuri neljä väärää todistusta lähimmäisestäsi, jos et tiennyt, niin kerron sen sinulle, niin sinun ei tarvi sitten vastaisuudessa kirjoitella näitä valheita.
..ette väitä noin kuin Melperi sanoo teidän väittävän niin silloinhan:
1. Minäkin, acimlainen, olen oikea ja Jumalalle kelpaava uskovainen.
2. Myös minä, acimlainen kuulun Jumalan valtakuntaan ja Jumalan valtakunta on sisäisesti minussa, acimlaisessa.
3. Jumala on kyennyt/kykenee pelastamaan ihmisen, esim. minut acimlaisen, ilman vahoillislestadiolaisen apua.
(Acimlaisen tilalle voidaan vaihtaa esim. Melperi)
Nämäkö allekirjoitat?
Täytyy kyllä myöntää, että olet sitkeää lajia. Jos todellakin luulet, että minut on aivopesty ajattelemaan, että ehkäisy on syntiä, olet väärässä. Tuo mitä kirjoitin, on mielipiteeni asiasta, ja minä uskon niin kuin uskon. Kantani ehkäisyyn ei johdu siitä, että joku muu on sen nimennyt synniksi. Ei meitä kukaan ihminen valmenna uskomisessa. Minulla on oikeus syyttää sinua vanhoillislestadiolaisten tuomitsemisesta, koska sinä teet niin. Ei meiltä syyttely sentään ole kiellettyä ;)
Me emme myöskään halvenna ketään, emmekä edelleenkään tuomitse. Me uskomme, että kaikki jotka uskovat, kuten Raamattu opettaa, pääsevät Taivaaseen. Ei ole meidän tehtävämme tuomita ketään vääräuskoisiksi ja harhaoppineiksi. Raamatusta selviää, miten uskotaan oikein, ja se riittää. Jumala tuomitsee... Ei meidän uskomme eroa Raamatun näkemysestä mitenkään.
"Ei meidän uskomme eroa Raamatun näkemysestä mitenkään."
Me ajattelemme niin! On tietenkin muitakin herätysliikkeitä, jotka ajattelevat samoin. Siitähän tämä homma onkin erikoista, että kaikki perustuu uskomiseen. Olisihan aivan eri asia, jos kaikki olisi todistettavissa oikeiksi ja näin ollen esimerkiksi Kymmenen Käskyä olisi sisällytetty perustuslakiin. Jokainenhan uskoo omalla tavallaan, ja tekee henkilökohtaisesti eron oikean ja väärän välille.
1. Sinä voit olla uskovainen, vaikka et ole vl, mutta jos et ole samassa hengessä kanssamme, et ole silloin samassa uskossakaan. Sillä Jumalan lapset ovat samassa hengessä keskenään.
2. Siitä en tiedä kuulutko Jumalan valtakuntaa vai et, sillä minä en voi nähdä sydämeesi. Tähän liityen minulla olisi yksi kysymys: miksi et ole vl?
3. kyllä. Ei Jumala tarttis välikäsiä ollenkaan, jos se niin tahtois, mutta hänen tahtonsa ei ole sellainen. Jumala näki sen hyväksi , kun antoi ihmisille sovitustyönviran. Mutta ei sen ihmisen tarvitse olla vl, se täytyy olla vain Jumalan lapsi. Mutta muista, että ne jotka eivät ole yhtä kanssamme, eivät ole Jumalan lapsia(siis me uskotaan, että olemme Jumalan lapsia). Siis syntien anteeksi antajan ei tarvi olla SRK:n jäsen luettelossa, vaan hänellä täytyy olla pyhä henki. Ja jos jollain on Pyhä henki, se on sama pyhä henki kuin meillä on, ja Pyhän hengen kautta se ymmärtää asiat samalla tavoin kuin me.
pilkaat uskoamme. Sellainen ihminen joka rakkaudella pyrkii näyttämään ihmiselle oikean tien, ei lähesty tuolla tavalla syntistä. Voisitko kuvitella, että Jeesus olisi sanonut tuon. Kyllä väitän aika vahvasti, että Jeesuksella olisi erilainen lähestymistapa.
Jeesuksen tuumivan sellaisesta OMAVANHURSKAASTA KORSKAJOUKOSTA (= vanhoillislestadiolaiset), jotka sanovat toiselle elävässä uskossa olevalle "Tee parannus" vain sen vuoksi, että sanonnan kohde ei ole vanhoillislestadiolainen.
Mieti sitä!
"te vl:ät olette viikon vitsi"
Vaikka me oltaiski harhaoppisia, Jeesus ei silti alkaisi pilkkaamaan meitä.
Mitä uskoivainen siinä menettää, jos harhaoppien sanoo hänelle, että tee parannus. Mutta harhaoppinen kyllä menettää paljonkin, jos uskovainen alkaa häntä pilkkaamaan, sillä silloin hänen on vielä vaikeampi löytää elävä usko.
Melperi:
"Viikon VITSI
Kirjoittanut: Melperi, 20.9.2004 klo 16.11
"Ei meidän uskomme eroa Raamatun näkemysestä mitenkään."
Valehteleva veeällä (= vl.):
"No ei ainakaan tätä:
Kirjoittanut: vl., 23.9.2004 klo 13.30
"te vl:ät olette viikon vitsi"
"te vl:ät olette viikon vitsi"
Kerroin vain, miten Jeesus ei sanoisi.
On kyllä aika pitkä teksti mutta lukekaa. Tässä siis avaajan antamasta linkistä otettu LLL:n saarna.
"Jokaisen, joka tahtoo tulla kristityksi, pitää olla Pyhän Hengen koulussa. Ensimmäinen kirjain, jonka Pyhä Henki opettaa meidät tuntemaan, on A, toinen on B ja kolmas C.
Ensimmäinen kirjain tarkoittaa Aatamia, jonka kautta synti ja kuolema tuli maailmaan. Jo siinä on Pyhällä Hengellä paljon tekemistä, ennen kuin ihminen oppii oikein tuntemaan armon järjestyksen ensimmäistä kirjainta. Jos lapsi oppi tuntemaan ensimmäisen kirjaimen, kyllä hän saattaa ajan kanssa oppia vielä muitakin kirjaimia. Mutta jos hän ei tunne ensimmäistä kirjainta, ei hän opi muitakaan.
Ensimmäinen kirjain armonjärjestyksessä on synnin tunto. Jos syntinen tulee tuntemaan syntejänsä oikein, kyllä hän varmaan tulee tuntemaan armoakin. Kun Jumalan Pyhä Henki rupeaa opettamaan armonjärjestyksen ensimmäisiä kirjaimia, tahtoo lapsi katsoa muualle, mutta ei kirjaimia. Toisinaan hän lukee ensimmäiset kirjaimet väärin tai arvaamalla. Ei hän kuitenkaan arvaamalla opi koskaan tuntemaan kirjaimia. Jos lapsi ei katso kirjainta, vaan metsään eli maailmaan, niin täytyy opettajan vähäisen piiskata häntä, kunnes hän harjaantuu katsomaan niitä kirjaimia, joita opettaja tikulla näyttää.
Kun syntisen lapsi on nyt oppinut tuntemaan armonjärjestyksen ensimmäisen kirjaimen, niin näytetään hänelle toinen ja kolmas kirjain. Ensimmäinen oli A eli synnin tunto ja kauhistus sekä oikea katumus eli se murhe joka on Jumalan mielen mukainen. Mutta ei syntinen pelkällä katumuksella ja synnintunnolla pääse taivaan valtakuntaan, vaan sen jälkeen hänelle pitäisi tulla elävä ja autuaaksitekevä usko, että hänen syntinsä annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen ansion ja sovinnon tähden. Tätä toista kirjainta ei synnin lapsi tunne ollenkaan ennen kuin Jumala häntä opettaa. Vaikka syntinen tuntisikin syntinsä ja hänellä olisi niiden tähden kova katumus, tuska ja hengellinen hätä, ei hän kuitenkaan pääse kadotuksesta ennen kuin Pyhä Henki opettaa hänet tuntemaan vielä toisen kirjaimen, jonka nimi on B, eli usko Herraan Jeesukseen niin sinä tulet autuaaksi. Tämä toinen kirjain on peräti tuntematon epäileväisille, jotka vajoavat epäilykseen syntien paljouden tähden ja makaavat siinä kuin nauta eivätkä nosta jalkaansa ennen kuin häntä hyvin piiskataan. Jos synnin lapsi ei opi tuntemaan ensimmäistä kirjainta piiskaamatta, ei hän tahdo piiskaamatta oppia toistakaan armonjärjestyksen kirjainta. Armon varkaat eivät lue ensimmäistä kirjainta, vaan hyppäävät sen yli ja menevät suoraan toiseen. Sen tähden he eivät opi koskaan tavaamaan .
Armonjärjestyksessä on myös kolmas kirjain, nimittäin C eli elävän uskon hedelmä, jota Pyhä Henki opettaa kristityitä tuntemaan. Myös tämä kolmas kirjain on armonvarkaille aivan tuntematon, sillä joka ei tunne armonjärjestyksen ensimmäistä kirjainta, ei hän tunne toista ja joka ei tunne toista, ei hän tunne kolmattakaan.
Armonjärjestyksen aakkosia on luonnollisen ihmisen työläs oppia tuntemaan. Isän täytyy monta kertaa piiskata vitsalla, ennen kuin syntisen lapsi tulee tuntemaan ne kirjaimet. Muutamat luulevat, ettei ole mikään vaiva käydä koulua ja että niillä on hyvin helppoa, joiden ei tarvitse tehdä raskasta ruumiillista työtä ja olla orjana elämänsä ajan. Mutta jos maailman orjat tietäisivät, kuinka monta kertaa Jumalan koululapset saavat maistaa Isän vitsaa Pyhän Hengen koulussa ennen kuin he oppivat tuntemaan ensimmäisen kirjaimen armonjärjestyksestä, totta he sanoisivat, että ennen he menisivät maailman orjuuteen käsimyllyä jauhamaan kuin olisivat yhden päivänkään koulussa, jossa Pyhä Henki on koulumestarina. Jos maailman orjat tietäisivät, kuinka monta kertaa ne saavat kärsiä nälkää ja vilua, jotka käyvät koulua, tottapa he sanoisivat: pikemmin me tahdomme vetää kiviä maailman herran palveluksessa ja syödä sikojen ruuhesta kuin mennä semmoiseen vaivaan. Niin suurta tuskaa ja vaivaa saavat ne kärsiä, jotka ovat Pyhän Hengen koulussa. Mutta maailman koulussa, joita maailman ruhtinas on rakentanut joka kylään, ei ole mitään vaivaa. Siellä ei koululasten tarvitse kärsiä nälkää eikä vilua. Ja kaikki maailman lapset, jotka käyvät maailman ruhtinaan koulua, ovat niin hyviä oppimaan kaikenlaista opetusta, ettei koulumestarin tarvitse heitä piiskata. Ei heidän tarvitse monta vuotta kustantaa itseänsä maailman koulussa ennen kuin he tulevat täysin oppineiksi."
"Muut uskovaiset sen sijaan kritisoivat vl-herätysliikkeen harhaoppeja. Tämä kritisointi pohjautuu lähinnä siihen, että muut uskovaiset eivät voi hyväksyä sitä, että yksi maamme herätysliike opettaa niin väärin tiettyjä Raamattuun selkeästi kirjoitettuja asioita. "
tarkenna tarkemmin ko. kohtaa.
mitä kohtia raamatusta?
kiitti
Isä meidän rukous:
"Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen."
(Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)
Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ihminen ei voi saada syntejään anteeksi suoraan Jumalalta vaan ainoastaan vanhoillislestadiolainen voi antaa hänen syntinsä anteeksi. Jeesus opettaa pyytämään syntejä anteeksi SUORAAN JUMALALTA.
Koko Raamatun ja ihmisen uskoontulon punaisena lankana on (Apt 16:31):
"29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. 30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" 31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."
Siis:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut."
Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ihminen voi olla ainoa oikea ja Jumalalle kelpaava uskovainen ainoastaan olemalla vanhoillislestadiolainen.
Tämä on VALHETTA!
Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ainut portti Jumalan valtakuntaan on vanhoillislestadiolaisuus.
Mitä sanoo Jeesus?
------->
"Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)
"Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minua, se ei koskaan janoa." (Joh. 6:35)
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." (Joh. 6:37)
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta." (Joh. 6:51)
Johannes Kastaja:
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen kätensä.
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh. 3:35-36)
--------------------------------------------------
Ainut portti Isän tykö on Hänen Poikansa JEESUS KRISTUS!
Kaikki muut portti-opit ovat erään kerran palava poroksi, kun Jumalan salama niihin iskee.
Yksi OLJISTA HIEKALLE rakennettu portti-oppi on vanhoillislestadiolaisuuden "vain me" -opppi.
Tässä jotakin. Raamatusta löytyy paljon muutakin, joka osoittaa vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opettavan
RAAMATUN VASTAISIA HARHAOPPEJA!!!
nämä ovat valhetta, vl:ät eivät opeta näin,en ainakaan minä ja uskoisin, että hengen veljeni ovat samaa mieltä:"ainut portti Jumalan valtakuntaan on vanhoillislestadiolaisuus. "
Sillä kuinka olisimme uskovaisia, jos meitä aiemmin ei olisi ollut uskoavisia. Ja, se että olet vl, ei välttämättä tarkoita sitä, että sinulla olisi Pyhä henki.
"vain me" oppi on käsitelty.
...joskus nähdä tuo jätkä livenä siis MELPERI. Lisäks ois hauska jutella naamat vastatusten sen kanssa näistä asioista. Helppohan se on täällä nimimerkin takana piilotella ja puhua paskaa. Kertokaa joku joka tietää minkä näköinen melperi on ja laittaa vaikka kuva nettii jos jollakin semmonen löytyy.
Melperin kirjoituksia on hauska lukea mutta vielä hauskempi niitten jotka sille laittaa vastaan. Saa aina makeat naurut kun melperille työnnetään luu kurkkuun. Ainahan se jotain äkkiä siihen keksii mutta totuus on että TÄYS PASKAN JAUHAJA KOKO MIES. Hyvähän se on jos osaa raamatun ulkoa mutta onko se oleellista että sen osaa...
Ei taida olla äijällä kaikki ihan kotona...