Tuossa kauppakeskuksessa vuosia sitten esiintyi ryhmä nuorukaisia jotka temmppuili lapsellisesti. Räpsivät kuminauhoilla toisiaan paljaalle iholle. Yksi niistä Duudsoneista Jarppi' Leppälä valitsi Kreetta Onkelin kirjan voittajaksi lastenkirja kisassa. Ei sitä silloin olisi uskonut mitä tekijöitä niistä räpsijöistä kehittyy.
"Poika joka menetti muistinsa".
jjoutava
8134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt jo miehiä ja ovat lasten puolesta liikkeellä, autetaan kiusattuja etteivät joutuisi eristetyksi sillä että joutuvat samanikäisten kiusaamiksi.
Seurasin TVstä monta ohjelmaa jossa he järjestivät koko seutukunnalle yhteistä tekemistä ja hyvin onnistuivat, tukemalla jotain kiusattua ja jo melkein eristäytynyttä lasta.
Poikia oli niissä ohjelmissa joita näin, sitten oli myös aikuisten omalaatuisuuksia joista moni pääsi eroon ainakin niin ymmärsin.
Monessa ovat mukana ja hyvän asian puolesta.
Kreetta on kirjoittanut lasten erilaisista lähtökohdista, todentuntuisesti ihmisistä ja asioista, epätäydellisistä vanhemmista, mutta anteeksi antavasti eikä ryppyotsaisesti. Jostakin ihmeen syystä kaikkein täydellisimmillä vanhemmilla ei ole ainoatakaan lasta.
Taikatemppuja ja fantasiaa, Harry Pottereita luki aikuisetkin en kylläkään minä saanut aikaani riittämään niiden lukemiseen. Mutta ei ole ihme jos useimmat menestyskirjailijat ovatkin kirjoittaneet todentuntuista asiaa ihmisistä ja asioista.
Onkelin läpimurtokirja Ilonen talo on juuri tuollainen selviytymistarina, miten siskokset toistensa ja muutaman ymmärtäväisen vieraan aikuisen tuella selvisivät kaaosmaisissa kotioloissa, tuomitsematta kuitenkaan vastuuttomia vanhempiaan. Uskon että tämä oli oikea valinta ja olen hyvin iloinen siitä, että pikku-Finlandia jaetaan. Kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on niin merkittävä osa nuorten maailmankuvan rakentajana, ettei se saisi jäädä kaiken digitaalisen elämysvyöryn alle. Voi miten pidin Anni Polvan Tiina-kirjoista, reippaista lapsista ihan tuikitavallisissa puuhissaan ja perheissään, koulussa ja harrastuksissa. Tiinan ystävä Juha oli mallina ensimmäiselle ihastuksellekin.
Realistinen, mutta ei mielikuvitukseton, lukijan ikäkautta arvostava mutta ei aliarvioiva, oikeudenmukainen mutta ei moralisoiva...siinä haasteita kirjailijoille ja kasvattajille. Fantasiakirjojen suosion ymmärtää, koska nuoret haluavat elämyksiä ja mielikuvituksen ruokaa , usein niissä käytetty kieli on vauhdikasta ja värikästä, ympäristönkuvaus kiehtovaa. En pidä ollenkaan pahana, jos nuori innostuu lukemaan edes niitä, ehkä siinä avautuu portti kirjallisuuden avarampaan maisemaan.
Katselin pikku-Finlandia -listaa, ja lastenkirjojen suosikkini Patu ja Tatukin löytyy. Jos teillä on vielä pieniä lapsenlapsia tai seuraavaa polvea, vilkaiskaapa niitä kirjoja, niissä löytyy aikuisillekin aivan valtava hauskojen ja näppärien yksityiskohtien runsaus, modernia mutta hyvin raikasta lapsen näkökulmaa maailmaan, lähelle ja kauas.
Joo, luin myös Savon Sanomista artikkelin Kreetta Onkelin palkitusta nuorisokirjasta.
Se alkoi hauskasti pojan ollessa kävelyllä Helsingissä, jossa maasta löydetty appelsiiniko? ja siinä oleva hius sai pojan nauramaan niin makeast,i että muisti meni! No, senjälkeen ei ollutkaan ennakkoluuloja mistään asiasta.
Niinpä poika kaupungissa joutui monenlaisen poikakaverin kohtaloon tutustumaan.
Hyvinkin tämänajan nuoret löytävät oman kuvansa siitä, ja miten tarpeen on hyvän aikuisen voivan ennakkoluulottoman pojan avulla nähdä asioita hieman kauempaa.
Joka aikakausi tarvitsee vaikuttajia ja nuorten ymmärtäjiä. Aikamme vielä enemmän kuin omassa lapsuudessamme.
Tosin ihanteet toivoisi olevan pysyviä ja ajattomia.
Olinhan minäkin lukenut Kreetta Onkelin, "Ilonen talo." Eikä ilonen ole kirjoitusvirhe.
Nyt kuitenkin löysin Urkin kirjan "Vuosisatani." -82 painettu kirja. Ensimmäinen osa kolmiosaiseksi tarkoitetusta kirjasarjasta kertoo hänen toiminnasta vuoteen 1937 asti. Noin silloinhan hän sairastu ettei tämän jälkeen vissiin enää ilmestynytkään seuraavia osia.
Sellaisen kohdan satuin jo lukemaan kun Urkki ihmetteli saksalaisten natsien kantaa että naisten äänioikeus pitää kieltää ja vertasi saksalaisia Vihtori Kosolaan, 'me teemmä mitä itse haluamme. Se sanonta minua huvitutti. Natsit olivat kuin Kosola. Niinhän ne vissiin nytkin tekevät.
Hauska nimi tällä naisella Kreetta Onkeli kuin musiikkia. Näin päivällä lehtikuvassa Kreetan kuvan, ettei tarvi googlesta katsoo. Nuori hyvännäköinen näytti olevan. Kirjaa en ole lukenut.
Harvinaisen epäselvästi nyt kirjoitin. Kekkonenhan sairastu v. 1981 ja hänen kirja ilmestyi 1982 Kiinnostaa kuitenkin lukea hänen nuoruuden toiminnastaan jossa on vähemmän kunniakkaitakin tapahtumia, en nyt niitä nosta esille, mutta voin vain lukea miten hän itse on niistä kertonut.
Ja saksalaiset tekevät varmaan nykyisinkin mitä itse haluavat ja vähät välittävät miten toiset pärjää.
UKK myös menetti muistinsa eikähän se sinänsä ole ihme. Kuitenkin en voinut välttyä ajatukselta että muistia olisi jo mennyt hänen kirjaa "Vuosisatani" kirjoittaessaan.
Sisällis-sotaa käsittelevä osuus oli niin itselleen edullisessa muodossa, näkijänä mutta ei tekijänä, onhan päivänselvää että Kekkonen oli loistava kirjoittaja ja puhuja. Siis onhan Presidentin tehtävässä osattava kirjoittaa siten ettei itsensä virheettömyys vaarannu.
Isäni osallistui myös sotatoimiin punaisten puolella, mutta ei hänkään ollut kuin vartiomienä toiminut 17v ikäinen poika, samoin kuin Kekkonen, molemmat v1900 syntyneet. Kiväärinkin isä oli lopulta Vantaan jokeen heittänyt.