Kuinka olette saaneet hiljaisia lapsukaisianne menenmään muiden joukkoon mukaan. Meillä tällainen "pieni" ongelma 8v pojan kanssa ja jotain asialle pitäisi tehdä. Koulun käynti muuten sujuu hyvin, mutta koulusta ei kaveria oikein ole löytynyt. Vinkkejä!
Mistä rohkeutta
lapselle!
6552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni ei ole ystäviä, silti olen normaali, sosiaalisessa hommassa, viihdyn loistavasti perheeni parissa tai itsekseni. Kaikki eivät ole sitä tyyppiä että pitää koko ajan jossain ihmisessä roikkua. Kyllä lapsesi seuraan hakeutuu kun niin kokee.
Kaikista ei tule koskaan luokan suosikkeja tai edes sosiaalisia.
Tärkeintä on se että lapsi viihtyy ja on sinut itsensä kanssa. Voi olla stressaavaa jos lapselle tyrkytetään kavereita, vaikka hän ei välitä niistä.
Vanhin lapsistani oli päiväkodissa erittäin paljon omissa oloissaan ja tarhatätien mielestä ujo ja sulkeutunut. Nyt hän reipas, hyvin menestyvä kolulainen ja luokan suosikkeja.
Tuohon asiaan olsii ollut kai hyvä kiinnittää huomiota jo varhaisemmassa vaiheessa. Pienestä alkaen kannustaa ystävyyteen ja omalla esimerkillä. Samoin tukemalla lapsen itsetuntoa.
Entäpä jos ei varhaisemmassa vaiheessa ole ollut tarvetta?
Mulla on kaksi poikaa. Vanhempi, nyt 12-vuotias, on aina viihtynyt kotona puuuhaillen omiaan eikä ole kaivannut kavereita. Tarhassa ja koulussa toki välitunneilla meni muiden mukana, muttei hänellä ollut mitään sydänystävää. Viime keväänä kaikki muuttui. Tuntui kuin kundi olisi tullut ulos kuorestaan. Nyt kännykkä soi koko ajan ja häntä pyydetään jos johonkin vierailulle ja mukaan kaveriperheidensä kanssa matkalla. Olin itsekin aikoinani huolissani kaverittomuudsta. Onneksi sain hyviä vinkkejä asian aiemmin kokeneelta ystävältäni. Anna pojan olla rauhassa. Kaverisuhteet eivät aina ala helposti. Anna hänelle aikaa etsiä omat kaverinsa, äläkä missään nimessä painosta häntä.
Nuorempi poikani on aivan erilainen. Hänellä on aina ollut kavereita paljon sekä koulussa että kotona.
Toisaalta tiedän perheen jossa kahden lapsen kaverittomuus ja sosiaalinen kyvyttömyys johtuu poikien omasta ja vanhempien käytöksestä. Vanhemmat ovat ylistäneet lapsia pienestä pitäen ja he ovat vielä murrosiänkin kynnyksellä mielestään kaikessa jotenkin ylivertaisia. Vanhemmat haukkuvat muita ihmisiä avoimesti lasten kuullen ja kehuvat itseään ylisanoilla. Tämä käytösmalli on siirtynyt lapsilta vanhemmille, mikä luonnollisesti johtaa siihen ettei lapsilla ole kavereita juuri lainkaan. Lapset pyrkivät kaikessa jotenkin alistamaan kaverinsa, eikä sellainen ystävyyssuhde kauan kestä.
Ymmärrän hyvin huolesi äitinä ja ei paljon kannusta kommentit, että asiaan olisi pitänyt aiemmin kiinnittää huomiota.
Meilläkin on 10-vuotias poika, joka ei vietä lainkaan aikaa koulukavereidensa kanssa koulupäivän jälkeen. Hän on luokassa hiljainen ja ujo, kovin arka. Kun olen kysynyt välitunneista, niin hän kertoo yleensä menevänsä muiden mukana esim. kiipeilemään jonnekin telineeseen ja joskus kävelee yksin pihalla. Hyvä tietty, että menee edes muiden mukana, vaikka ei varmaankaan heille oikeastaan juttele. Oma pelonaiheeni on se, että tälläista hiljaista ja vetäytyvää poikaa saatetaan ruveta helposti kiusaamaan. Poikani on yhtenäiskoulussa eli samasta pihapiiristä löytyy kaikenikäisiä lapsia ja kauhukuvani onkin, että yläasteikäiset käyvät yksinäisen ja kiltin pojan kimppuun joskus. Muutimme 2 vuotta sitten ja silloinen muutto ja koulunvaihto otti pojalla koville. Ekan luokan koulukaverit olivat silloin myös hänen kavereitaan vapaa-aikana.
Tiedän ettei jokaisen tarvitse ollakaan ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, ujoja ihmisiä on maailma pullollaan ja se ujous on heidän ominainen luonteenpiirteensä ja piirteenä yhtä arvokas kuin avoimuus ( vaikka yleinen mielipide yleensä muuta onkin).
Naapureiden kaksi poikaa ovat iltaisin ja viikonloppuisin pojan kavereina ja heidän seurassaan hän on aivan "oma itsensä" ja juttelee, pelaa ja tekee normaaleita 10-vuotiaan juttuja. Joten pojan ujous ei siis aivan tutussa seurassa ole edes kovin merkillepantavaa. Se tulee siis korostuneesti esille vain koulumaailmassa. Hesarin Nyt-liitteessä olleet koulukiusaamisjutut taas saivat tämän äidin miettimään oman poikansa koulutaivalta ja pelottaa se, että jotkut käyttävät hyväkseen pojan arkuutta halutessaan kokea itse vallantunnetta.