Tuttu kaava

Seuraillessani kouvolan kohinaa tuli mieleen riita Elimäen kunnan touhuissa. Kunnantalon ilmapiiri oli niin myrkyllinen että toiminta kärsi.
Apuun huudettiin konsultia tutkailemaan, mutta henkilökunta ei uskaltanut puhua, koska puhuminen tiesi lopputiliä.

Paikallislehden mukaan asiaan uhrattiin liki miljoona markkaa.

Mainitsematta syyllistä (1) niin voinen kertoa että on siirtynyt Kouvolan hallintoon pelaamaan omaa valtataistelua.
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eräät valitaan töihin sukunimen pohjalta. Harvoin kunnalistouhuissa pätevyyteen perustuen.
Niitä sitten elätellään vaikka työhistoria on tyhjää täynä

Äänestä

Paavo, Antti, Pertti.

Elimäen lahja kuntayhtymälle.

Äänestä

Aivan typerä keksintö, hidastetöyssy. Ei järjen hituistakaan. Ei suojaa ketään. 60 vaudissa kepein ylittää. Sitten voi tiputtaa sallittuun 40

Tekee pakkasella tuhoja iskareille ja kylmille tukivarsille. Tasaisella tiellä ajokin hallinta varmenpaa kuin töyssyssä.

Vai onko ainoastaan nostettu jalankulkijat helpommin sihdattavaksi ?

Äänestä

Olen samaa mieltä töyssyistä. Kyllä auramiehet taas kiroo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hidastetöyssy mies kirjoitti:

Seuraillessani kouvolan kohinaa tuli mieleen riita Elimäen kunnan touhuissa. Kunnantalon ilmapiiri oli niin myrkyllinen että toiminta kärsi.
Apuun huudettiin konsultia tutkailemaan, mutta henkilökunta ei uskaltanut puhua, koska puhuminen tiesi lopputiliä.

Paikallislehden mukaan asiaan uhrattiin liki miljoona markkaa.

Mainitsematta syyllistä (1) niin voinen kertoa että on siirtynyt Kouvolan hallintoon pelaamaan omaa valtataistelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu