kertokaapa

Olen tässä nyt kolme vuotta asunut nykyisessä kodissani. Tossa pihalla on tosi iso mänty.
Ylhäällä olevissa oksissa noin puolessa välissä on kelottunut oksa.
Siinä on joka päivä useita kertoja kolmen vuoden ajan tikka naputellut sitä oksaa.
En oikein käsitä miksi. Oksa ei siis ole laho.
Eikä tikka hakkaa sitä kovaa. Ei oikein siis minun mielestä riitä edes reviiri ääneksi.
Ei siitä mun mielestä myöskään irtoa mitään.
Miksi tikka naputtelee touta kyseistä oksaa?
Tekeekö se sen ihan vaan huvikseen...
Sehän olis menny jo poikki, jos se sitä kovaa olis kolme vuotta naputellut päivittäin. Outoa
4783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Veikkaan että kyseessä on käpytikka ja sillä on "käpypaja" siinä oksassa. Eli semmoinen sopiva kolo siinä oksassa johon asettaa hakemansa kävyn. Sitten se hakkaa kävystä siemenet irti ja syö ne. Sitten se heittää kävyn alas ja hakee puusta uuden kävyn. Jos menet katsomaan puun alle ja siellä on mäsäksi hakattuja käpyjä niin silloin kyseessä on tämä tikanpaja.

Äänestä
  • Turisit. Piti ihan heti käydä asia tarkistamassa. Kyllä näin oli asian laita. Kiitos paljon.
    Eipähän tuokaan asia enää mieltä vaivaa.
    Eipä itselleni moinen edes tullut mieleen.
    Hakattuja käpyjä on puun juurella tosi paljon.
    Kiitos

    Äänestä

  • tikkanen kirjoitti:

    Turisit. Piti ihan heti käydä asia tarkistamassa. Kyllä näin oli asian laita. Kiitos paljon.
    Eipähän tuokaan asia enää mieltä vaivaa.
    Eipä itselleni moinen edes tullut mieleen.
    Hakattuja käpyjä on puun juurella tosi paljon.
    Kiitos

    tikkojen tapa kommunikoida, ja hakea kumppania, on juuri tuollaisen kuivan ja korkealla sijaitsevan kohteen "päräyttäminen". Mäntyjen kuivat oksat antavat kauas kuuluvan äänen, josta toiset tietävät reviirit ja tytöt taas osaavat hakeutua sinne riiuulle.

    Vanhat keinot alkavat kuitenkin olla historiaa... ainakin nykyisin kaupunkialueilla tikat pärryyttävät sähkötolppien peltisuojuksia tai valotolppien muovikupuja tai ikkunoiden peltisiä puitteita, tms...

    Uskoisin tikkasi käyttävän männynoksaa kumpaankin, sekä "rumpuna" että pajana.

    Äänestä

  • Nilla kirjoitti:

    Kyllä toi nyt pajana toimii. Tossa äsken sitä seurailin tarkemmin. Koputus ei ole todellakaan kovaa, joten tossa tapauksessa tuskin reviiriään koputtelee. Lyhtypylväiden päällä olen minäkin tikan tavannut kopsuttelevan. Niistä lähteekin jo kunnon soundi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tikkanen kirjoitti:

Olen tässä nyt kolme vuotta asunut nykyisessä kodissani. Tossa pihalla on tosi iso mänty.
Ylhäällä olevissa oksissa noin puolessa välissä on kelottunut oksa.
Siinä on joka päivä useita kertoja kolmen vuoden ajan tikka naputellut sitä oksaa.
En oikein käsitä miksi. Oksa ei siis ole laho.
Eikä tikka hakkaa sitä kovaa. Ei oikein siis minun mielestä riitä edes reviiri ääneksi.
Ei siitä mun mielestä myöskään irtoa mitään.
Miksi tikka naputtelee touta kyseistä oksaa?
Tekeekö se sen ihan vaan huvikseen...
Sehän olis menny jo poikki, jos se sitä kovaa olis kolme vuotta naputellut päivittäin. Outoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu