Moi.
Ongelmani on vähän erilainen kuin tyyppilinen ujous/introverttiys. En ole oikestaan ujo, eikä ihmisten lähestyminen ole minulle mikään suuri kynnys. Ongelmani on lähinnä etten keksi mitään sanottavaa ihmisille. Olen täysi lahjattomuus smalltalkissa. Jos olen ihmisten parissa ja pitäisi keskustella lyö pääni tyhjää ja siinä sitä sitten istutaan vaivaantuneesti hiljaa. Jos joku minulle puhuu jotain niin silloinkin vastaukseni ovat vähintäänkin töksähteleviä. Siinä sitä ihmiset ajattelevat että "onpa tympeä tyyppi" tai että "ei tota varmaan kiinnosta mitään puhua"
Olen tästä kärsinyt enemmän tai vähemmän koko elämäni ja se todellakin vaikeuttaa ihmiskontaktien saamista. Tahdon todella oppia keskustelemaan ihmisten kanssa.
Miten opin? Voiko jostain saada tietoa? Voinko edes tehdä asialle mitään? Ajatuksia yms kiitos.
Ongelmani on vähän erilainen kuin tyyppilinen ujous/introverttiys. En ole oikestaan ujo, eikä ihmisten lähestyminen ole minulle mikään suuri kynnys. Ongelmani on lähinnä etten keksi mitään sanottavaa ihmisille. Olen täysi lahjattomuus smalltalkissa. Jos olen ihmisten parissa ja pitäisi keskustella lyö pääni tyhjää ja siinä sitä sitten istutaan vaivaantuneesti hiljaa. Jos joku minulle puhuu jotain niin silloinkin vastaukseni ovat vähintäänkin töksähteleviä. Siinä sitä ihmiset ajattelevat että "onpa tympeä tyyppi" tai että "ei tota varmaan kiinnosta mitään puhua"
Olen tästä kärsinyt enemmän tai vähemmän koko elämäni ja se todellakin vaikeuttaa ihmiskontaktien saamista. Tahdon todella oppia keskustelemaan ihmisten kanssa.
Miten opin? Voiko jostain saada tietoa? Voinko edes tehdä asialle mitään? Ajatuksia yms kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ongelma saattaa olla, että keskustelutilanteessa, kun mietit kuumeisena toinen vieressä:"keksi jotain, keksi jotain, keksi jotain" ja loppujen lopuksi et keksikkään. Sinun pitäisi "hämätä" itseäsi vaikka keskittymällä ulkona oleviin tai huoneessa oleviin asioihin jolloin mieleesi saattaa nousta jotain niistä tai ihan toisarvoista asiaa, mutta mistä voi kuitenkin keskustella.
Mutta älä puhu Venäjän budjetista jos toinen puhuu koirasta. Eli vähän tilannetajua pitää olla.
Lisäksi jos sulla on hyvä yleissivistys niin olet voitonpuolella. Sinulla sitten tietoa aiheista mistä keskustella monipuolisesti.
Lisäksi elämänkokemus on sellaista "minä tiedän sen ja siitä ja siitä"-tietoa miten pystyt samaistumaan jonkun kokemukseen ja kertomaan itsestäsi, että miten ja mitä koit.
Kun onnistut keskusteluissa niin se kasvattaa itseluottamusta ja itsetuntoakin. Tarkeintä on vaan mennä rohkeasti tilanteisiin ja keskustella. Ja jos mokaat niin ihmiset unohtavat mokat heti seuraavissa liikennevaloissa, eikä sinunkaan niitä kannata muistella, koska kukaan muukaan niihin energiaa keskitä.
Hyvä yleissivistys ei ole yksinomaan hyvä asia. Ihmiset tykkäävät ihmetellä asioita saamatta vastausta ja koko keskustelu tuppaa lopahtamaan siihen, kun varovasti toteaa, kuinka asianlaita todellisuudessa on. Suuren tietomäärän kanssa pitää olla todella taitava eikä edes asiaa kysyvälle saa töksäyttää suoraa vastausta, vaan pitää kaarrella tyyliin "Kai se on näin ja näin, ainakin muistaakseni", vaikka olisi asiasta täysin varma. Muuten toinen tuntee itsensä tyhmäksi.
Minulla kesti toodella kauan ymmärtää tämä, kun taitaa olla vähän aspergerin vikaa ja esimerkiksi minulle kelpaa kyllä ihan suora vastaus kysymykseen ja rakastan sellaisia käveleviä tietopankkeja, joilta tulee kunnon faktaa kehiin, kun jotain porukalla mietitään.
Vähän meni ohi aiheen - aloittajaa en osaa neuvoa. Itsekin kärsin pään tyhjenemisestä small talk -tilanteissa.
Hei kiitti vastauksista. Joo itselläkin vähän tuota vikaa että kun jotkut puivat jotain asiaa ja olen seurassa niin tulee sitten töksäytettyä se ratkaisu vain pöydälle. Siihen se keskustelu sitten yleensä myös loppuu :)
Olen miettinyt että voisikohan syynä olla jonkinlainen ahdistus sosiaalisissa tilanteissa? Meinaan olen huomannut että en pysty olemaan kovin rentona ihmisten kanssa, vähän semmosta ikäänkuin jännitystä. Tosin asiahan saattaa olla niinkin päin että se pään tyhjyys aiheuttaa sitä rentouden puutetta kun sitä tietää jo valmiiksi että siihen se homma menee.
Olisiko mitään ideaa käydä vaikka jollain psykiatrilla puhumassa? Mitään lääkkeitä en halua ruveta vetämään, mutta olisko mahdollista - jos asiassa on kyse jonkinlaisesta ahdistuksesta - saada apua tuommoista kautta? Haluaisin nimittäin todella kovasti päästä tästä eroon koska tunnen sen haittaavan ja rajoittavan elämääni.
Psykiatri jakelee diagnooseja ja määrää lääkkeitä, mutta psykologi tjms. terapeutti on hyvä esim. itsetuntemuksen kartoittamisessa. Kun tuntee itsensä niin ei hämmenny sosiaalisissa tilanteissa. Psykologi selvittää myös traumat elämästäsi ja sellainen voi olla tunnelukkona/ahdistuksena sisälläsi ja se estää aidon minän syntymisen.
Kunnan psykologeille et pääse ellei sulla ole lähetettä sinne vaikka TK-lääkäriltä, mutta yksityiset ottavat sinut mielellään. Ne maksaa vaan siinä 50-80 euroa kerta, halvimmillaan.
Itse pidän smalltalkia todella typeränä enkä edes yritä vääntää sellaista jos joskus satun ihmisten ilmoille eksymään. Puhun silloin kun on asiaa. Yleensä puheenaiheet on silloin järkeviä ja syvällisiä.