välillä vieläkin mietin, että olisko sittenkin pitänyt jutella. Tai että ehkei vieläkään ole liian myöhäistä. Mutta on niin epävarma olo, en kai tiedä mitä haluan, ja oikeasti pelkään etten kestäisi minkäänlaista "ratkaisua", mihinkään suuntaan. Tällainen ei-missään kelluminen tuntuu siis kai turvallisimmalta vaihtoehdolta, kuin yhtään mitään ei koskaan olisi ollutkaan. Välillä uskon myös kuvitelleeni kaiken, ja järjellä ajateltuna, niin varmaan onkin. Ja edelleenkin järjellä ajatellen, esteitäkin olis jo ihan liikaa, eli se siitä sitten, kai.
Eikä tässä pohdiskelussa mitään päätä tai häntää ole, eikä se mihinkään johda, siksipä sen tänne palstalle kirjoitinkin...
Eikä tässä pohdiskelussa mitään päätä tai häntää ole, eikä se mihinkään johda, siksipä sen tänne palstalle kirjoitinkin...
Vastaukset 75
Vanhimmat
Pitää jutella:(
Juttelu on aina mukavaa kivan ihmisen (n) kanssa, joten?
Itsellä ainakin sellainen olo että on vielä paljon selvitettävää, mutta en oikeasti tiedä onko hän (m) koskaan ollut kiinnostunut yhtään...
Kyllä tämä on minusta jo aivan turhaa ..ei ole enää mitään mille rakentaisi
Vastann tähän, kun jotenkin löydän tilanteeni näistä..
erotuksella että; jotain joskus tapahtui, enemmän kuin mihin mielikuvitus ylettää. Rakentamisesta muun kuin pilvilinnojen suhteen.. ei sellaisia linnoja eikä todellisempiakaan ehlä enää mutta. Niin kauan kuin on tunteita.. on vankka perustus ja siksi toisekseen.. eivät ne tunteet kuole. Omani ainakaan.
vaikuttaa varsin topakalta. :DD
Enkä pelkästään vaikuta.. :D
jatkan topakasti unia..
Tällaiset on myös ajatukseni.
Ei ole tarpeeksi voimia löytää jotain järkevää ratkaisua. Kaikessa on omat hankaluutensa.
Turvaa kaipaa ja kun on asiat jollain tasolla kohillaan ei haluta riskeerata mitää.n Aiheuttamalla mahdollisia ongelmia tahtomattaan, ajattelemattomuuttaan.
Mieti ihan rauhassa. Annan sulle aikaa ikävöidä.
Haluan vielä lisätä, että ihan rauhassa voidaan katsoa ja keskustella asioista, mennä ihan sun ehdoilla. Ei mulla mihinkään oo kiire, ainakaan niin kauan, jos sun kaa saan olla.
Kannattaa todellakin jutella. Mitä siinä menettää?
Osaat sitten kiteyttää.
Elämä on vaan niin väliaikaista, loppuu see tämäkin pohdiskelu joskus.
:'(
Huomenta. Ei ole kiva herätä pohtimaan heti aamusta. Näinkö tämä jatkuu. Ehkä pienet kahvit auttaa.
Nyt tartun tähän oljenkorteen ja katson valkenevaa aamua, kyllä se tästä..taas.
kiitoskahviamulle
Olen huomannut, että epämieluisetkin ajatuksetkin on syytä ajatella. Ne muuten tulee kummittelemaan isompana.
Itsellä ainakin sellainen tilanne, että kiinnostunut olen, mutta tilaisuuksia kohdata ja keskustella on vähän. Voin jopa vaikuttaa siltä etten ole kiinnostunut. Ei vaan ole mahdollisuutta mennä juttelemaan koska tilanteen luonne on mikä on ja muita aina paikalla. Viestiäkään en haluaisi laittaa, vaikka sitäkin jo harkinnut olen.. Voin kuvitella, että tilanne on vastapuolelle sama. Pitäisi kai vaan yrittää törmätä jossain ja tarttua siinä tilaisuuteen, nämä tulevat vain niin nopeasti ettei koskaan ole valmis.. ja en tiedä itsekään ratkaisuista, parempi sellainen kai olisi kuin paikallaan kelluminen..?
Joskus seikkailu pelottaa. Lähteä tutusta ja turvallisesta. Järjellä ajateltuna tiedän, etten ole tyytyväinen tapoihinsa toimia minun suhteeni, mutta jo puhuminen olisi ollut osa sitä seikkailua ja uskalias hyppy kohden rehellisyyttä.
Aina kannattaa ainakin jutella oli ratkasu mikä tahansa tunteet esiin rohkeesti vaan kun ei o kun tää yks elämä :( niin voi edes vanhana kelata ja muistella et teinpäs sillonkin rohkeen ratkasun :)
Ja lisään vielä tohon viestiini et päivääkään en o katunut vaikka tilanne oli haastava myös , elämäni paras päätös! Mukavaa päivän jatkoo kaikille
Sitä kun ei koskaan tiedä itsekään kuinka reagoi tilanteessa, jossa on jollain tapaa jotain uutta ja on täysin yllättävä.
Kokemusta on, voin sanoa ettei siinä ajateltu järjellä eikä tunteella. En siis kyennyt ajattelemaan mitään, puhuminen olisi ollut ihan ylitsepääsemätöntä :D :D
No siitä "iskusta toipuneena" täällä sit etsin ja odottelen.
Eli olet nyt tyytyväinen, mutta jotain silti kaipaava. Näin tulkitsen. Mukavaa iltaa myös.
Vaikka kuinka tekis mieli jutella ja selvitellä asioita, joskus se että pitää suunsa kiinni on ainoa moraalinen vaihtoehto.
No sepäs se moraalista on... Puhumatta ei kai missään ole koskaan vielä asioita selvitetty?
Vaikka jollakin palstalla kuinka kryptailisi, niin meneekö se viesti perille oikealle ihmiselle ja oikealla tavalla?
Asiat, jotka tapahtuu oikeassa elämässä, eivät palstailemalla hoidu. Voivat pahempaankin solmuun mennä täällä.
Aika paljon asioita voi sotkea myös puhumalla.
Ja eihän kaikista asioista ole sopivaa eikä järkevää puhua. Esim. varatuille ihmisille viestiminen on aika lailla siinä sopivuuden rajoilla, ja jos mukana kuvioissa on yhtään lapsia, niin sitten se on jo täysin tuomittavaa. Perheitä ei pidä mennä hajottamaan, viattomimmat siinä eniten aina kärsivät.
"Vaikka jollakin palstalla kuinka kryptailisi, niin meneekö se viesti perille oikealle ihmiselle ja oikealla tavalla?"
Niin, olen samaa mieltä siitä, että jos viestin _olisi_ oikeasti tarkoitus mennä perille jollekin tietylle ihmiselle, niin varmaan se asia hoidettaisiin jotenkin muutoin kuin täällä palstailemalla?
"Asiat ... Voivat pahempaankin solmuun mennä täällä. "
Täh? Kenenkään ei varmaan pitäisi alkaa järjestelemään elämäänsä minkään anonyymin palstan vinkkien perusteella..?
On tullut vähän sellainen vaikutelma että ainakin minun tapauksessa sille toiselle osapuolelle kyse on ehkä jostain kuviokellunnasta, mutta itsellä taas tilanne muistuttaa meripoijun asemaa ulkomerellä. Irti et varsinaisesti pääse, mutta vuorotellen on tyyntä ja myrskyä. Enkä tarkoita hyvällä tavalla. Vähitellen ne hyvät tunteet ovat häviämässä ja tilalle on tulossa välinpitänättömyys tai sitten paha olo. Kun se juttu ei ole ok niin se ei ole. Jotenkin siis tuntuu epäsuhtaiselta lähteä keskustelemaan asiasta jossa toinen voi lakaista kaiken maton alle jos siltä tuntuu. On tehnyt mieli kyllä jutella ja olen yrittänytkin sellaista jopa muutaman kerran järjestää mutta ei viitsisi toista häiritä kosla ymmärrän hänen tilanteensa vaikeuden ja kun ihmisestä ei saa selvää.
Jossain vaiheessa kun voi menettää itsekunnioituksensa ja homma alkaa vain hävettämään.
Pitäisi vain kohdata toinen tarpeeksi neutraalilla maaperällä ja molempien olla rehellisiä mistä on kyse. Todennäköisesti osaan sössiä senkin jotenkin.
Tällä hetkellä juttu ei vaikuta vain kovin reilulta että tässä olotilassa voisi "kellua".
on aika vaikea kohdata tasavertaisina ja neutraalilla maaperällä, jos haluaa jotain paljon enemmän kuin se toinen. Siinähän sitten katselet kun se toinen vain kuviokelluu kohti horisonttia... :-(
En ole tuo ed. nikki, mutta eikös nuo asiat selviä myös puhumalla mitä se toinen haluaa?
Nyt kun asian mainitsit niin itselle on tullut aiemmin mieleen että toinen voi kuvitella ehkä minun henk. koht. olevan vain sen yhden asian perässä -mikä on kaukana totuudesta, asian ollessa täysin päinvastoin.
Miehenä totean sen että osaa naisista on lähes mahdoton lukea mitä he haluavat tai miltä heistä tuntuu. He eivät ehkä käsitä miten heidän käytöksensä voi heittää häränpyllyä ja samalla koko tilanne kärsii.
Vähitellen alkaa tuntua vain yksinkertaisesti huonolta ja vaikealta, sellaiselta jossa kaksi narun päätä on kietoutunut toisiinsa ja on edes mahdoton sanoa enää kumpi on kumpi pää.
Ei siinä miehellä ole kiva olla ja sellainen tunne kun on vähän must sitä varten että voisi kehittyä jotain tai mies motivoituisi tai saisi itsevarmuutta viedä asiaa eteenpäin.
Itse en kuvailisi tunnetta häpeäksi vaan enemmän nöyryyttäväksi jossa mahdollisia tunteita käytetään toista vastaan.
Samaa vertausta käyttäen...yhtä hauskaa kuin kuviokellunta kun ei osaa uida yhtään.
Kelluessa ei tarvitse uimataitoa.
Hengitä rauhallisesti, vesi kantaa.
Luotat vain.
Muistuttaa enemmän parhaillaan uppopalloa kuin mitään rauhallista kelluntaa ja minä olen se helkutin pallo.
En tiedä mihin tässä pitäisi luottaa enää.....
Etköhän hiukan yleistä, naisten ja jne.. Kyllä mitä ristiriitaisemmallekin käytökselle tai puheelle löytyy yleensä "järkevä" selitys. Ihminen on sekaisin, jos esim. puhuu ristiriitaisia tai käytös ja puhe kovin paljon poikkeavat toisistaa. Tuskin se sekaisin olo kovin sukupuolisidonnaista on. Ei se naisen oikuttelu mitään normalia käytöstä ole, ei ainakaan sen noormaalimpaa, kuin miehen käytöskään.
...miehen vastaava käytös...
Juurikin niin. Hyvin kiteytetty.
Täällä moneen kertaan olen toitottanut, että älkää koittako tulkita toisen eleitä. Siinä mennään takuulla ihan metsään.
Ei ole niin hyvää ihmistuntijaa joka osaisi tulkita kaikkia eleitä ja ilmeitä, vieläpä silloin jos mukana on fiiliksiä.
Mä mokasin tilanteen juurikin niin, että tietämättäni "tylytin" miestä. Tajusin sen vasta myöhemmin.
Mulla on ollut p.skin vuosi ever ja vuoden p.skimpana päivänä törmään mieheen, joka pelkällä katseella pyöräyttää pakan ihan sekaisin. Lähestyi mua, mutta minä kaikesta niin hämmentyneenä häippäsin paikalta sanaakaan sanomatta.
Kiinnostusta olisi ollut tutustua, mutta eipä mennyt ihan niinkuin piti.
Mies pitää mua nyt tylynä narttuna ja mä olisin todella kiinnostunut. Mutta en vaan näe häntä enää missään!
Ei mene nallekarkit nyt ihan tasan :D
Ilmiö taitaa olla yleinen. Mitä jos kaikki onkin mielikuvitusta, harhaa, sattumaa.niin.....eikä ole. Minulla ja hänellä on outo suhde toisiimme ja piste.
Erittäin outo on. Minustakin alkaa nyt tuntua siltä, että hänkin ehkä haluaisi tavata puolueettomalla maalla, vain omana itsenämme, sekoittamatta siihen muita. Voisko se olla avointa keskustelua tunteista, jotka ovat perin outoja, ehkä molemmille. Kumikaan ei halua loukata, eikä nöyryyttää, vaan ainoastaan myötäelää toisen kanssa. Lähtökohta keskustelulle ei ole helppo ja molemmat pelkää. Onko mitenkään mahdollista keskustella ilman syyllisyyden häivää, koska jokainen ihminen on yksilö. Auttaako keskustelu, vai pahentaako se vain tätä. Jos uskoisin, että tämä menee ohi itsestään, odottaisin, nyt on mennyt niin paljon aikaa, että usko siihenkin hiipuu. Entä jos me molemmat vain kuvittelimme, entä sitten jos vain toinen kuvitteli, ei me kuitenkaan loukattaisi toisiamme, eihän. Jos me ei pystytä puhumaan, niin kokisin olevani etuoikeutettu, jos saisin sitten vaan istua siinä sun kanssa hiljaa ja kuunnella mitä hiljaisuus meille puhuu.
Sopis mullr
Sopis mulle
Tuttua huttua...
Turha on miettiä miksi Tää niin vaikeaa.
Tää on vaan niin vaikeaa.
sua liikaa. Sydämeni kaarnaa pois oot repinyt. En estänyt.
Itselläni se meni niin, että koko ajan tuli pientä pettymystä ja surullista mieltä toisen käytöksestä. Sitten alkoi ärsyttää, tästä muotoutui kostonhalu ja halveksunta. Lopulta tuli välinpitämättömyys sekä viimeisimpänä näkemättömyys. Koko ajan tykkäsin hänestä kuitenkin ;)
Tässä kaikille yhdessä ja erikseen: "pata kattilaa soimaa...". Ainakin mun tapauksessa molemmat on olleet saamattomia, tosin ehkä eri syistä.
Kostonhalu on ainakin se, mitä en ole itse tuntenut. En ole kostoa ajatteleva ihminen yleensäkään.
Olen pettynyt, se on varmasti päälimmäisenä tunteena.
Ja tykkäsin hänestä, sitä ei voi kieltää. ;)
Ei se itselläkään niin tietoista ollut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, kyllä mä halusin jossain vaiheessa saada hänet tuntemaan olonsa edes hieman kurjaksi, koska itse kärsin niin paljon. Olisin tahtonut hänen hakevan lohtua minusta, mutta hän hakikin lohtua tai viihdettä... what ever mitä hakikin jostain muusta. Söpöläinen mutta niin pirulainen ;)
No ei kai hän sinun luoksesi tule, jos sinä saat hänelle kurjan olon, höh?
Olisko pystynyt susta lohtua hakemaan?
No, puhun nyt vain omasta puolestani. Mun tapauksessa hän, mies (Heman?)otti sitä enemmän etäisyyttä, mitä enemmän itse yritin lähestyä.
En ole toipunut niin, että hakisin mitään lohtua tai viihdettä kenestäkään. Tarkoitan, että pelkästään niiden vuoksi en olisi kenenkään kanssa. tai kiinnostunut jostakin.
Voin allekirjoittaa sen saman, joka täällä usein esiin nousee, asiat pitää voida selvittää, hiljaisuus ei ole oikea tapa hoitaa tällaista. ;)
Repesin tolle "He-manille" :D - Minäkin yritin lähestyä sitä miestä, mutta hän ei kuitenkaan reagoinut yrityksiini mitenkään.
Vaikea hänen varmaan olisi ollut hakea lohtua minulta. Odotin sitä, mutta olisi se ollut hänelle vaikeaa siinä tilanteessa, jos nyt ylipäätään minulta mitään kaipasi. Odotin paljon häneltä ja itseltänikin. Ehkä harmittavinta oli se, etten juuri koskaan osannut olla oma itseni hänen seurassaan. Nyt jäljellä on vain kaipaus. Jokin lämmin tunne mun sydämessä vieläkin häntä kohtaan kuitenkin kytee ;), mutta lähinnä toivon hänelle mitä parhainta onnea jos ei mun kanssa niin sitten jonkun muun.
Älä mee, jää tänne vielä :)
No täällä ollaan ja pysytään näköjään. Alkaahan sitä kattelemaan muualle jos ei vastakaikua kuulu siltä, jolta sitä haluaisi.
Oot sinäkin hassu sitten jos tuohon tilaan asiat jätät. Millainen olisit sinäkin omana itsenäs? Varmasti mielenkiintoinen ihminen.
Älä sinä pelkää elämää, se etenee niinkuin on tarkoitus, mutta ihan tumput suorina ei voi siltä odottaa mitään.
Taidat tykätäkin kaipauksesta ja mörköilystä eniten. Ihan hellyydellä sanottuna ;)
Kannattais nuo lämpimät tunteet kertoa hänellekin.
Tunnustan tuon viihteen hakemisen, vaikkei se viihdettä pidemmälle tässä tapauksessa ole mennytkään. Huomasin kyllä että hän jotenkin perääntyi tilanteesta kun tämän huomasi.. Ja kyllähän niitä tyrkkyjä naisia aina riittää joiden kanssa voi hassutella, mutta ei niihin ihastuta samalla tavalla.
No, älä turhaan ota yhteyttä....tuskinpas siellä on tyrkky nainen...olisihan sellainen toiminut, ehkä hän halusi jutella-EI MUUTA.
Jos noin olisi ollut, antaisin sen anteeksi hänelle siis jos minusta kuitenkin oikeasti välittäisi. Ainahan se on huonompi juttu jos sitten on rakastunut toiseen.
Kostonhaluja, halveksuntaa ja ties mitä..?
Miettikääpä hyvät kanssaihmiset jos sillä toisella on tunteita ollut teitä kohtaan. On kohdellut teitä hyvin, mutta on vain tulkinnut teitä väärin ja olette halunneet sille henkilölle kostaa?
ERI ASIA jos toinen haukkuu teitä, moittii teitä tai on käyttäytynyt sopimattomasti, mutta ajatus että pettymys jonka itse olette kokeneet tai suru jota toinen ei ole ehkä tarkoittanut johtaa siihen että te kostatte jotain tai halveksutte toista?
Aika sairasta tekstiä ja toivottavasti ette ole aikuisia ihmisiä tai nuo ihmiset ovat todella kohdelleet teitä väärin.
Olen aina ollut itse liiankin korrekti, mutta saanut silti p^skaa niskaan kun joku ei ole tykännyt kun ei ole kaikki mennyt ihan putkeen joten tajuan että osa on sairaita paskiaisia maailmassa, mutta yrittäkää ihmiset vähän edes...
Mietipä nyt hyvä kanssaihminen sitäkin, että koko ketjussa on yksi (1) henkilö, joka puhuu kostonhalusta.
Yksi ainoa ihminen kertoo noista negatiivisista tunteistaan - ei siis teoistaan - ja sinä haluat heti ripittää koko palstan porukkaa; "Aika sairasta tekstiä ja toivottavasti ette ole aikuisia ihmisiä". Mikä SINUA vaivaa?
Millaisin silmälasein sinä oikein luet näitä tekstejä? Onko sinusta jotenkin hauska ajatella, että olet fiksumpi ja henkisesti kypsempi kuin muut tänne kirjoittajat? Tulkitsetko noin vihamielisesti kaikkea ympäristössäsi?
Sairas kostonhalu on erikseen. Ihastunut kuitenkin toivoo ihastukselleen viime kädessä aina hyvää.
Ei minusta ole kiva tulkita maailmaa vihamieliaesti. Mutta pystytkö 5 min. Asettumaan toisen asemaan sekä miettimään miksi on antanut kuvan vihamielisestä ihmisestä? Mitä luulet?
Oletko ollut osasyyllinen?
Mutta vihaan vastataan vihalla. Useinkin syytön osapuoli saa sen p*skan niskaan
"miksi on antanut kuvan vihamielisestä ihmisestä? Mitä luulet?
Oletko ollut osasyyllinen?"
Luulen että olet oikeasti aika vaikea ihminen. Minä olen sivunnut elämääsi tasan tuon yhden yo. viestin verran, ja nyt olen jo jotenkin syyllinen sun aggressioihin ja vihamieliseen maailmankuvaasi? Mä kysyin että miksi sä leimaat kaikki muut ihmiset sairaiksi yhden ihmisen viestin perusteella, että eikö se ole kohtuutonta, ja sinä alat mässyttämään mun viestistä? Ei siis niin mitään kykyä katsoa peiliin, vai? Aika surkea esitys. :-/
"Mutta vihaan vastataan vihalla. "
Kuulostat ihan joltain kapinalliselta teini-ikäiseltä. Maailma se vaan potkii sua päähän, ja syyllinen asioihin joita sinä tunnet ja teet on aina sun ulkopuolella, eikö vaan? Parempaa jatkoa vaan sinnekin...
Voisin samaistua naisena tuohon "Ilmiö taitaa olla yleinen. Mitä jos kaikki onkin mielikuvitusta, harhaa, sattumaa.niin.....eikä ole. Minulla ja hänellä on outo suhde toisiimme ja piste." Aikalailla kiteytettynä.
Erolla:Olen eronnut, ei ole suhdetta. Ihastunut/rakastunut mieheen joka omalla tahollaan on kova järkeilemään ja taipumaton monissa asioissa.Yhteys hänen puoleltaan katki.
Lapsi, hmm se tuntuu olevan monelle miehelle kirous. Aina ei tätä elämää voi suunnitella valmiiksi, sekin pitäisi ymmärtää. Leikkimäänkään kuitenkaan ei voi ruveta se jos mikä satuttaa ihan kaikkia. Kuitenkin kaikesta voi seurata aina hyvää, jos siihen on itse siis valmis. Valmis taistelemaan yhteisestä onnesta.
selvitä asia!
Unohdin jo otsikon selaillessa viestejä, mutta voin sanoa jotain omista kokemuksista. Silloin kun suhde on alkanut helposti, niin se on myös loppunut nopeasti kohdallani. Nyt kun olen oikeasti aidosti ihastunut, en saa mitään kontaktia häneen. Ei tämäkään voi olla oikein. Ehkä sopiva määrä kipinöitä tarvitsee olla, muttei ylitsepääsemätöntä roihua.
Miks mulla on sellainen kutkutus että koko ketju on taas täynnä mammanpoikia ja seliselityttöjä jotka eivät kykene keskustelemaan eivätkä itse tekemään minkään sortin aloitteita?
Odotetaan, odotetaan ja odotetaan ja vaikka toinen tarjoaisi itseään tarjottimella niin toista epäillään tai loputtomasti asioita monimutkaistetaan (emmä voi kun mä oon nainen, ja miehen pitäääääääämmmmmbbäääääähhhhh...) tai sitten mies juttelee ummet ja lammet tokaisematta ulos sitä kysymystä eli "lähtisitkö ulos kultaseni?"
Uskokaa ny pois että kerran se kirpaisee (tai kahdesti jos haluatte tehdä sen uudestaan) mutta sitten helpottaa.
Sen jälkeen olette tehneet oman osuutenne ja on toisesta kiinni mitä siitä seuraa.
Edelleen kutisee että porukka on täällä jotain silmäpeliä-silmäpeliä porukkaa joka saa jotain fiiliksiä vain niistä ja loputtomasta arvailusta että "oiskohan toi niinku iha lätkässä muhun".
Näin se toimii:
Kokeilkaa varpaalla vettä ja aivan varmasti se tuntuu kylmältä.
Mutta yksi tai kaksi sukellusta pohjaan riittää jonka jälkeen pääsette lämmittelemään.
Kävi miten kävi.
Jos se toinen ei selkeisiin aloitteisiin tai teidän puheisiin reagoi niin mitä ihmettä tee teette sellaisella ihmisellä elämässänne?
Vastaan sulle toistamiseen, jos nykytilanne ei hyvä. Esteitä on enemmän kuin voi kuvitella, silti toivon meidän puhuvan hiljaa tästä. On päiviä kun en toivo mitään, koska näen muka kirkkaasti. Mua askarruttaakin ne päivät kun näkökenttä hämärtyy ja tajuan käyväni läpi samoja tunteita uudestaan, joiden jo kuvittelin jo häipyneen. Totta on, että osaan nyt katsoa tilannetta vähän rohkeammin, enkä säiky tunteita, koska niiden kanssa eletty jo jonkin aikaa. Oikeasti en usko, että meillä voisi olla tulevaisuutta, et sinäkään. Kuitenkin joku vetää mua sun maailmaan, enkä haluaisi ja kuitenkin haluaisin edes käydä siellä, selvitellä miksi sinä astuit tielleni, kun en sua siihen pyytänyt. En osaa toivoa muuta kuin rehellistä vuorovaikutusta. Ja kestäisin sun sanat, jos Sä et tahtoisi loukata. Tätä palstaa lukemalla, luen välillä juttuja, jotka väkisinkin omin, vaikka ei mulle, jotta loukkaantuisin, enkä ikävöisi sellaista joka ei mun elämään kuulu.
Vaikea tilanne, jos ahdistaa rakastuminen, pelottaa likkaa, jotta pystyisi tuntemaan ja antautumaan rakkauteen. Ei pysty luottamaan toiseen, hylkäämisen pelko lamauttaa ja ahdistaa. Mutta sitten ei toisaalta tunteitakaan pääse pakoon, eikä ikävää voi kieltää. Ei pysty suhteeseen, mutta ei kokonaan halua irtikään päästää, koska se satuttaa myös liikaa.
Voihan PATTI minkä mäni tekemään.
Missä tämä tilanne tapahtuu siis kaupunki
Kuopijoo
Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, että olen saanut henkisesti turpaani, enkä tiedä miten käsitellä sitä vielä. Rehellisesti sanottuna tuntu siltä, etten saa tuntea mitään.
Takki tyhjenee..
mitä siitä
Ei sitä seuraa täältä saa ,jostain muualta kyllä,jos sitä haluaa
(yöllistä löpinää)
Järki vastaan tunteet on mielenkiintoinen yhdistelmä. Joka asialla on jonkinlainen ratkaisu. Ja kaikilla yhtälöön osallistuvilla on sanansa ratkaisun syntymiseen.
Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa.
"Ja kaikilla yhtälöön osallistuvilla on sanansa ratkaisun syntymiseen."
Tuo on hyvä huomio. Ehkä otan tilanteesta liikaa itseeni, koska jos olen yksin näiden tuntemuksieni kanssa - ja siltä se vaikuttaa! - niin eipä tosiaan ole ihme ettei mikään ole edennyt. Ongelma on varmaan vain pääni sisällä.
Pitäisi osata irrottautua tästä, toivolla on pahuksen terävät reunat, ei siitä ole kiva pitää kiinni...
Miks pitäis sullahan on jo se toinen
Mitä tapahtui?
tuntunut silta että meillä ei ole tavallaan mitään keskusteltavaa että totuus on meissä sanattomana että oltaisiin kuin toisillemme luodut.. että kyse olisi vain siitä uskalluksesta kohdata se. välillä sitten taas yllättää tälläinen että haluatkin keskustella joka ei kuulosta ihan huonolta sekään mutta niinkuin olen jo monesti sanonut täällä että te naiset ette kyllä aina osaa itse päättää asioista ja siksi tämä on tälläistä täällä netissä eli roikkumista tyhjän päällä..