Totta kait pitkä parisuhde ja ikä on hyväksi

Ei ole kiire mihinkään

Siis sanoohan sen järkikin, että jos parisuhdetta on päälle 10-vuotta ennen lapsia, niin se on luja suhde, ja siihen ei ole tarvittu mitään sisältöä hakea lapsista tai tai vaikkapa prinsessahääleikeistä ennen aikojaan. Kaikki on hyvin ja rakkautta on, seksi on loistavaa, tunnetta on ja yhteistä. Jos taas pitää hötkyillä, niin joku on vikana. Suhde ei selvästi toimi ja siihen pitää kaikin keinoin hakea sisältöä. Tämä on varmasti vaikea myöntää varsinkin jos ja kun altistuu sosiaaliselle paineelle, kuten nuorilla on tapana. Sosiaalinen paine aiheuttaa nuorille sitä riskillä elämistä kaikilla elämän isa-alueilla. Riskistä koituu yleensä ongelmia.

Kun ikää taas on päälle 30v, se antaa ongelmanratkaisutaitoja ja siksi elämä lapsen kanssa on helpompaa. Asiat sujuvat ja lapsille on aikaa, lapset ovat kotona eikä mummin taakkana - kuten nuorilla usein on: lapset mummilassa ja itse hurvitellaan elämätöntä elämää. Nuoret hakevat toiminnallaan muiden hyväksyntää, mutta sitä se on kun itsetunto ei ole rakentunut tai on heikko.

Vanhemmilla ja kokeneemmalla pareilla on yleensä rauhallisemmat lapset. Eivät ole sellaisia itkuisia kuin nuorilla. Ovat paljon sosiaalisesti lahjakkaampia lapsia. Nuorilla vähän sellaisia varautuneita möllisköjä - kuten nuoret itse. Onko nuorten varautuneisuuden syy kova kilpailuvietti ja tarve todistella muille?

Mielestäni nuori on alle 30v ja nuori suhde alle 10v.

7

258

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12/32

      Nyt kirjoittaa joku painavaa asiaa. Onhan niitä viisaitakin ihmisiä vielä! Hyvä!

    • Luoja siunaa

      Eikä kun lapsia vain nuorena ja HALLELUUJAA!!!

    • nannanananannananaan

      Yli 30-vuotiailla ei välttämättä edes ole enää niitä mummoja hengissä, jotta voisivat hoitaa lapsia. Johtuisko kenties siitä ;) Ei meillä ainakaa ole. Hoitoapu heiltä kelpaisi kyllä jos olisi ketä pyytää, mutta ei tuolta hautakiven alta kukaan vastaa. Ja ikää oli 35 vuotta. Olisi kannattanut hankkia lapset aikaisemmin, sitä mieltä olemme, mutta ole sinä mitä mieltä lystäät, ihan sama.

      • Parisuhdetta yli

        12 v. takana ? Lallallaallaaallaaa


      • Odotus kannatti

        Mitö niillä mummoilla tekee? Jokainen hoitaa jälkikasvunsa itse. Me hankittiin lapset 35 vuotiaana ja meillä on virkeä kohta 65v mummo. Toinen mummo on aina ollut vähän, voisko sanoa tööt, Sille ei lasta voi luottaa, vaikka nuori 53v onkin. Papat on juoppoja, niistä ei ole mihinkään. Siskot hoitaa ja tödit sun muut, mutta meillä on lapset hoidettu aina itse. Parina iltana vuodessa on käyty jossakin max. 7 tuntia ja mulla on hoitanut. Sisko tunnin juttuja joskus harvoin. Itsehän ne lapset hoidetaan ja se on helppoa kun on ikää ja ongelmanratkaisutaitoja. Lapsetkin tasapainoisia, niiden kanssa kyllä pystyy liikkumaan.
        Monilla nuorilla lapset on ihan yhtä levottomia kuin vanhempansa, ellei flegmaattisia möllisköitä.


      • Odotus kannatti
        Odotus kannatti kirjoitti:

        Mitö niillä mummoilla tekee? Jokainen hoitaa jälkikasvunsa itse. Me hankittiin lapset 35 vuotiaana ja meillä on virkeä kohta 65v mummo. Toinen mummo on aina ollut vähän, voisko sanoa tööt, Sille ei lasta voi luottaa, vaikka nuori 53v onkin. Papat on juoppoja, niistä ei ole mihinkään. Siskot hoitaa ja tödit sun muut, mutta meillä on lapset hoidettu aina itse. Parina iltana vuodessa on käyty jossakin max. 7 tuntia ja mulla on hoitanut. Sisko tunnin juttuja joskus harvoin. Itsehän ne lapset hoidetaan ja se on helppoa kun on ikää ja ongelmanratkaisutaitoja. Lapsetkin tasapainoisia, niiden kanssa kyllä pystyy liikkumaan.
        Monilla nuorilla lapset on ihan yhtä levottomia kuin vanhempansa, ellei flegmaattisia möllisköitä.

        Kirjoitin äskeisen heiluvasta bussissa, mutta esim mulla = mummu.


    • Tyttöpolo1995

      En myönnä lällätilääää. Mulla on silmät ja korvat kii ja kädet ja varpaat ristissä, lällätilääää läääää..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe