Olkaapa tarkkana
Tarkastakaa kuitit
Oikaisuttakaa virheet
Turha maksaa ylimääräistä
Uutiset | Kotimaan uutiset
Huolimattomuus huijaa kuluttajaa:
Alehinnoittelu ei päädy aina kassalle asti
Sunnuntai 26.05.2013 klo 15:25
Hinta on kassalla joskus ilmoitettua korkeampi.
Hyllyyn merkitty alennus ei aina päädy kassan tietoon. MARKKU HAAPIO
Olet tarttunut kaupan hyllyssä ilmoitettuun hintatarjoukseen. Kassalla vingutat korttia, ja tarjotun kassakuitin heität liukuhihnan takaiseen roskikseen. Ei kannattaisi. Vilkaisu kuittiin kenties kertoisi sinun maksaneen yli luvatun hinnan.
Isoissa marketeissa vilisee ”Osta enemmän, maksa vähemmän”-lipareita, alehintoja ja miinusprosentteja. On hyvä asia sinänsä, että entistä keskittyneempi kauppakin kokeilee hintajoustoa kysynnän lisäämiseksi.
Hintatarjous on kuluttajakaupassa yhtä kuin sopimus, jonka tulisi päteä myös rahastettaessa. Näin ei aina ole, kun tietoa hinnan alennuksesta ei ole koodattu kassajärjestelmään. Asian valvonta on näin vain valppaiden kuluttajien varassa.
Onneton kassaneiti joutuu pahaan välikäteen asiaa setvittäessä. Ruuhka-aikana kassajono venyy, kun soitellaan takahuoneisiin ja korjataan kuittia. Pahimmassa tapauksessa äkäinen asiakas sättii ongelmaan syytöntä työntekijää.
Valpas asiakas puolestaan joutuu vihaisten katseiden kohteeksi tai joutuu palaamaan kauppaan ja uhraamaan aikaansa asiakaspalvelun jonossa kenties muutaman sentin ja periaatteen vuoksi.
Viranomaisvalvonta ei ulotu kassalle
Hintojen oikeellisuutta valvovat aluehallintovirastot eli avit.
- Meille asti valituksia virheellisistä hintamerkinnöistä tulee harvakseltaan, koska asiat yleensä selvitetään kaupassa. Valvomme kyllä hintamerkintöjen säädösten mukaisuutta, esimerkiksi yksikköhintojen ilmoittamista, sanoo Itä-Suomen avin tarkastaja Olavi Juutilainen.
Hänen mukaansa virastolla ei ole resursseja tehdä koeostoksia tarkistaakseen hinnan pitävyyttä myös rahastustilanteessa.
- Meitä tarkastajia esimerkiksi Itä-Suomessa on vain kolme, ja joudumme keskittymään haastavimpiin tapauksiin, esimerkiksi huoltoasemiin ja varaosaliikkeisiin.
Juutilainen kehottaa asiakasta aina tarkistamaan kuitin. Hänen mielestään kaupan puolelta olisi kohtuullista hyvittää virheestä aiheutuneet kohtuulliset matka- ja muut kulut asiakkaalle.
Lakimies: Ei ekstrahyvitystä
Kilpailu- ja kuluttajavirastoon virhehinnoista tulee tietoa säännöllisesti, mutta harvakseltaan.
- Kun kärry on täynnä tavaraa, kuka enää kassalla muistaa yksittäisen tuotteen hintaa hyllyssä, arvelee ilmoitusten vähäisyyttä viraston lakimies Mika Hakamäki.
Hän on kuitenkin myös itse törmännyt ongelmaan kassalla ja pitää huonona selityksenä sitä, että alennettua hintaa ei ole ehditty koodata kassajärjestelmään.
- Valitettavasti laki ei velvoita kauppiasta antamaan mitään ekstrahyvitystä, jos asiakkaalle koituu ylimääräistä kulua tai vaivaa asian oikaisusta, Hakamäki sanoo.
Kuluttajansuojalaissa joka tapauksessa kielletään ostopäätökseen johtavat harhaanjohtavat tiedot, joita ilman kuluttaja ei tarjoukseen tarttuisi. Pykälän rikkomisesta ei kuitenkaan yleensä koidu rangaistusseuraamuksia.
Näin huolimaton hinnoittelu tekee kaupalle tiliä, kunnes joku tarkkanokka keksii siitä valittaa.
STT

Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikös Ratamon kohdallakin ole valtuuston hintalappu, pitääköhän se kutinsa kassalla.
tätä on epäilty ja nyt se on mustaa valkoisella.
mutta ei liene kyse "asiakkailta anastamisesta",ei!
Se lisäksi että kassakoneita ei aina koodata niin myös vaakakoneet jäävät joskus koodaamatta.
Budget ja KT-sport vai mikä lie sportia ketjun liike.
alennus tuotteita ei ensinnäkään ole sitä määrää mikä ilmoitetaan.
Ja OVH hinta jotakin muuta kuin muissa urheilu liikeissä sekä alennus.
Kuka uskoo esim ovh 98€ ja nyt 14.95.
tai tuoteen omilta sivuilta suositushinta 240€ sportian hinta 296€ ja nyt alenuksella -30%
mitä tulee loppusummaksi?
Mitä kuse-tusta
Kotipizzan tarjouskupongeilla ostaessa kannattaa olla tarkkana myös. Pari kertaa käynyt kun ostanut useamman pitsan lipukkeilla niin hinta ei täsmännytkään. Hinnan sai korjattua kun kassa tarkasti taskulaskimella mutta kassakone näytti monta euroa liikaa.
Saman huomannut!
Mutta sana kiertää ja asiakkaat kaikkoaa.
Epärehellisyys saa asiakkaat varpaisilleen.
Mitä kauppa lupaa se tulee myös toteuttaa, jos näin ei ole niin se on vilppiä.
Joskus, aivan vahingossa jää koodaamatta
"Hän on kuitenkin myös itse törmännyt ongelmaan kassalla ja pitää huonona selityksenä sitä, että alennettua hintaa ei ole ehditty koodata kassajärjestelmään."
23 Vuotta myyjän työssä olleena, olen joutunut tekemään kaiken sorttista työtä, mitä nyt kaupassa ikänä onkin.
Olen myös koodannut vaakoja ajantasalle. Omalla kohdallani en ole huomannut, että jokin vaaka olisi jäänyt koodaamatta. Tarkastan joka ikinen kerta, että jokainen vaaka on tullut koodattua.
Taitaa olla pelkkää välinpitämättömyyttä jos teitoja ei koodata järjestelmiin.
Tarkkaavaisuutta työhön!
Totta puhut kirjoittaja nimimerillä: Työ ja tekijä
Eiköhän koodaaminen ole ihan muuta, kuin tuo hintojen/alennusten asettaminen kassaan/vaakaan. Kohta varmaan joku sanoo, että koodasin autoon uudet tulpat tai koodasin autoon lisää bensaa.
Aloittaja viestissä (kirjoituksessa) puhutaan koodaamisesta, ilmeisesti jonkinmoinen asiantuntia on asialla.
Vuosia sitten yhdessä marketissa kun siellä ei pyyhkinyt oikein hyvin, niin kassakuiteissa alkoi mielin määrin olemaan hintavirheitä..
Eräskin papparainen toi kiukkuisena kuitin jälleen kerran oikaistavaksi ja totesi: jatkuvasti on hintavirheitä, eikä missään muualla ole vastavaa, että kokoajan.
Lidli ja sama kassa jatkuvasti lyö hintavirheitä.
Ja jos sattuu olemaan lähes kämmenen kokoinen punainen(alennus) lappu. niin ei muuta kuin viivakoodin kautta ja normaali hinta.
Kannattaa tarkistaa. Nuori kassa tyttö. "juu en huomannut" on vastaus.
Onko näössä vikaa? Vai missä?
Kolme kertaa saman tytön jäljiltä korjattu laskua.
vakio puolustuksia- se oli vahinko, enpä huomannut, en minä tahallaan. jne.