Ei ole ollut yötä jota ei olisi seurannut aamu

Toivon, etten olisi koskaan syntynyt. Aina iloitessani romahdan takaisin masennukseeni. Ajattelen aina, miten tämä ilo ei kestä kuin hetken. En koe maailmaa kodikseni, enkä koe mitään omakseni.
Mutten tapa itseäni syvimmässäkään hädässä, sillä minä tiedän, että vaikka kuinka tumma taivas olisi, seuraa sitä kuitenkin päivä.

Voi, millainen ilon hetki se onkaan. Joku päivä minä pääsen tuskistani ja pakko-oireisista ajatuksistani. Mikään ei hyväksikäytä enää minua eikä mikään satuta minua. Aina on toivoa.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemme muukalaisia maan päällä.

Täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen koton saamme. Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä, siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä. Sinne toivon siivillä ja sydän pieni lennä, seillä kun on kotonmaani sinnen toivon mennä.

Lukiessa rivejäsi tuli mieleen tämä kaunis laulu lapsuuden kouluajoilta.

Äänestä

Ei meillä kenelläkään ole mitään. Voimme vain hetkellisesti erehtyä luulemaan että saamme jotain mitä toivomme. Mutta pian sekin asia menettää hohtonsa tai sen menettää. Lopulta kaikki loppuu kun kuolema tulee, silloin menetämme itsemmekin ja kehomme.

Ei ole toivoa, joten turha odottaa sitä. Parasta on vain elää ilman mitään odotuksia siitä miten elämän "kuuluisi mennä". Lopeta toivominen, niin vapaudut kaikesta halusta joka tekee sinut onnettomaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abortti itselleni kirjoitti:

Toivon, etten olisi koskaan syntynyt. Aina iloitessani romahdan takaisin masennukseeni. Ajattelen aina, miten tämä ilo ei kestä kuin hetken. En koe maailmaa kodikseni, enkä koe mitään omakseni.
Mutten tapa itseäni syvimmässäkään hädässä, sillä minä tiedän, että vaikka kuinka tumma taivas olisi, seuraa sitä kuitenkin päivä.

Voi, millainen ilon hetki se onkaan. Joku päivä minä pääsen tuskistani ja pakko-oireisista ajatuksistani. Mikään ei hyväksikäytä enää minua eikä mikään satuta minua. Aina on toivoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu