Sanotaan, ettei ihastumiselle voi itse mitään ja että se tulee pyytämättä. Ettei voi valita kohdetta, johon ihastuu.
Mutta asiaan; tunnistaako kukaan itsessään sellaista piirrettä, että ihastutte helposti henkilöön, jota näette usein koulussa/töissä tai paikassa x? Sellaiseen henkilöön, joka vaikka usein vain sattuu pyörimään näköpiirissänne, vaikkei tämä henkilö ole antanut mitään aihetta ihastua itseensä? Eli ei ole yrittänyt vaikka flirttailla, ottaa katsekontaktia ja näyttää hymyä sinulle osoitettuna?
Entä kuinka moni on mennyt ihastumaan johonkin henkilöön, joka on usein katsonut suuntaasi (eli olet tulkinnut hänen katsoneen sinua), mutta onkin myöhemmin paljastunut, ettei henkilö koskaan sinua katsonut vaan sinun läheisyydessä tai takana olevaa henkilöä? Eli olet jonkun huomannut kääntävän päänsä suuntaasi ja olet mennyt ihastumaan....
Entä oletteko tietoisesti huomanneet huonon itsetunnon johdosta, että ihastutte tavallaan epäviehättäviin henkilöihin (en tiedä, miten tämän kysymyksen oikein muotoilisin, mutta jos jollakin herää tästä ahaa-elämys, niin antaa vaan näppäimistön palaa!).
#
Itseasiassa ylipäänsä kiinnostaisi tietää, että kun te ihastutte johonkin, niin onko hän ns. antanut aihetta ihastumiselle? Onko hän tehnyt yhtään mitään, ollut vain olemassa?
Menipäs sekavaksi, mutta kymmenen pistettä sille, joka jaksoi lukea loppuun asti (ja vastata). Estradi on nyt teidän!
Mutta asiaan; tunnistaako kukaan itsessään sellaista piirrettä, että ihastutte helposti henkilöön, jota näette usein koulussa/töissä tai paikassa x? Sellaiseen henkilöön, joka vaikka usein vain sattuu pyörimään näköpiirissänne, vaikkei tämä henkilö ole antanut mitään aihetta ihastua itseensä? Eli ei ole yrittänyt vaikka flirttailla, ottaa katsekontaktia ja näyttää hymyä sinulle osoitettuna?
Entä kuinka moni on mennyt ihastumaan johonkin henkilöön, joka on usein katsonut suuntaasi (eli olet tulkinnut hänen katsoneen sinua), mutta onkin myöhemmin paljastunut, ettei henkilö koskaan sinua katsonut vaan sinun läheisyydessä tai takana olevaa henkilöä? Eli olet jonkun huomannut kääntävän päänsä suuntaasi ja olet mennyt ihastumaan....
Entä oletteko tietoisesti huomanneet huonon itsetunnon johdosta, että ihastutte tavallaan epäviehättäviin henkilöihin (en tiedä, miten tämän kysymyksen oikein muotoilisin, mutta jos jollakin herää tästä ahaa-elämys, niin antaa vaan näppäimistön palaa!).
#
Itseasiassa ylipäänsä kiinnostaisi tietää, että kun te ihastutte johonkin, niin onko hän ns. antanut aihetta ihastumiselle? Onko hän tehnyt yhtään mitään, ollut vain olemassa?
Menipäs sekavaksi, mutta kymmenen pistettä sille, joka jaksoi lukea loppuun asti (ja vastata). Estradi on nyt teidän!
Vastaukset 15
Vanhimmat
No kyllä, mä olen joskus just tollasta liian helposti ihastuvaa sorttia...! :D En onneksi ihan aina sentään, mutta silloin tällöin ihastun ihan laittoman helposti. Jos mulle tulee heittämään pientäkin flirttiä (ja omistaa edes yhden pienen viehättävän ominaisuuden), olen heti vietävissä. Voi jessus :D
En ihastu usein, eikä niissä tilanteissa nainen anna aihetta ihastumiselle, ihastumiseni on olleet 100% yksipuolisia..
Sama täällä, heti kun luulee että tässäkö se oli niin lyödään jarrut pohjaan. Olen ollut viisi vuotta sinkkuna ja ihastunut olen sinä aikana neljä kertaa. Sekin riippuu miten sen laskee, tykännyt olen vaikka miten monesta ihmisestä...
Jaa. Kyllä tarvitaan vähän enemmän kun hymyä ja katseita. Mun pitää tutustua (eli jutella, jutella ja jutella) ennen kun ihastun. Pari kertaa olen hetkellisesti ällistynyt kun ohikulkija on saanut polvet notkahtamaan, ja olen jälkeenpäin muutaman kerran muistellut näitä miehiä, mutta en sanoisi että ne olisivat olleet ihastumista.
Nykyiseen ihastukseeni ihastuin, kun hän huomioi minua aika paljon. Supliikkina miehenä heitteli kesken puhumisen humoristisia kysymyksiä/tms kommentteja usein minulle. Useammin mulle kuin muille.
Hänellä on myös ollut tapana koskea minua jonkin tilanteen varjolla. Esim. halutessaan minun katsovan yhteen suntaan, hän tarttuu käsivarsiini ja kääntää minut. Kerran tuli aivan selkäni taakse kuikuilemaan mitä teen, ja kun en huomannut sitä heti, hän kuiskasi hassulla matalalla äänellä korvaani parin sentin etäisyydeltä, pelästyttääkseen minua hiukan. Ja on esim. kurottunut laittamaan jotain roskiin ja minun seisoessani vieressä hipaisee reittäni samalla.
Välillä on myös "jäänyt kiinni" tuijottamisestani. Tietysti ihmiset muutenkin katselevat tosiaan ilman sen kummempia ajatuksia, mutta jos mies kävelee eteenpäin pää kääntyneenä sivulle ja tuijottaa minua, ja tämä tapahtuu 2 kertaa peräkkäin parin minuutin sisällä, eikä minussa pitäisi olla mitään hirvittävän outoakaan, niin eiköhän siitä voi jo jotain päätellä (huomasin hänet nostaessani katseeni työpöydältäni). Ajaessaan hän on myös tuijottanut minua, takapekillä istujaa peilistä, vaikkemme ole sillä hetkellä edes puhuneet.
Ja tässä oli vain joitakin tilanteita.
Nuo huomionosoitukset, se settä hän sattuu olemaan kaikinpuolin muutenkin ihastuttava, saivat minut ihastumaan. En tiedä olisinko ihastunut, jos hän ei olisi huomioinut minua mitenkään - kai, mutta en varmaan alkuun niin voimakkaasti, enkä niin pian sen jälkeen kun tapasimme ensikerran. Olemme siis työkavereita.
Mies on kyllä muutenkin aivan ihana ihminen, ja ihailen häntä ihmisenä. Myös hyvännäköinen hän on.
Edellisissä ihastumisissani (joita on 6) kahta lukuuntottamatta, miehet eivät kyllä varmasti kiinnittäneet mitään ihmeempää huomiota minuun.
Näistä kahdeta toisessa miehen aloittama silmäpeli taisi olla se lähes ainoa syy ihastumiseeni. Olen hirvittävän ujo, ja kun huomasin kerrankin ajautuvani jonkun kanssa silmäpeliin, tuntui todella mukavalle. Tuon jälkeen niitä silmäpelejä on alkanut tulla enemmäkin, kun olen uskaltautunut alkaa ottaa katsekontaktia miehiin.
En, mutta kun ihastun... en halua päästä koskaan irti.
*pästääääääääää
Kyllä! Riittää kun on huomaavainen minua kohtaan ja osoittaa, että seurani on tervetullutta. Sydän sanoo pumpumpum. Mutta ihastuminen ei lähde helposti pois.
Ihastumiseni ovat kestäneet pidempään kuin yksikään työpaikkani. Tai ammattini. Kaikessa muussa voin olla seikkailijaluonne, tunteissa en.. :(
juuri ihastu ehkä kerran tai kaksi tapahtunut ,
Harvoin. Yleensä tunnen vain kaverillisia tunteita.. mutta sitten kun ihastun, ihastun kunnolla. Vie ihan täysin mennessään..
Ihastun aika harvoin, mutta mielestäni aika helposti. Sitten kun olen ihastunut se kestää pitkään enkä pysty keskittymään oikein mihinkään muuhun. Olen tällainen romantikko.
En ole ja tälläkin hetkellä jonkinlainen kaipuu tuohon tunteeseen. Mietin että ihastunkohan enää ikinä niin harvoin sitä tapahtuu ja edellisestä kerrasta aikaa jo pari vuotta ainakin. Minulla on aina ollut vaikeuksia uskoa että kukaan oikeasti voisi minusta välittä, vaikka itsetunnossani ei noin muuten mitään vikaa olekkaan.. nyt viimeistään kumminkin olen tajunnut sen että jos ihastun niin paras samantien pyytää numeroa/kahville, eikä jäädä vaan miettimään että tunteeko se samoin kun se tunne ei niin helpolla satu omalle kohdalle.
No joo monesti ne vilkuilevat tytöt jää helposti mieleen ja varsinkin, jos vaikuttavat mielenkiintoisilta niin aika helposti on tullut ihastuttua. Oma ongelma vaan tuntuu olevan se, että en osaa hymyillä takaisin.. tai en oikeastaan yleensäkään hymyile hirveästi, vedän aina pokerinaamalla.
Viime keväänä ihastuin yhteen samassa liikunnanryhmässä olleeseen tyttöön, joka vaan sano mulle aina välillä jotain kun pelattiin lentopalloa. Sitten se pelin jälkeen huusi mulle jotain takasin, kun en osunu palloon... myöhemmin vaihdeltiin käytävällä hymyjä ja katseita. Ruokalassakin menin kerran istumaan niiden tyttöporukan viereen ja yritin vähän luoda keskustelua, mutta olin aika ujona siinä, kun olin ihastunut kyseiseen tyttöön niin en oikeen saanut hirveästi mitään sanottua, vaikka se tyttö selvästi halus puhua minun kanssa tai ainakin vaikutti kovin innostuneelta.
Harmittaa ihan pirusti, kun kesäloma alko heti seuraavalla viikolla ja homma jäi vaiheeseen. Mietin koko kesän sitä tyttöä ja sitten kun koulu alko niin sain tytöltä edelleen hymyileviä katseita, mutta taisin kusta homman siihen, kun en enää osannut hymyillä takaisin, mikä johtu ihan vaan siitä koska olin 100% kusessa siihen tyttöön. Oon vieläkin kiinnostunut siitä tytöstä, mutta se ei ole enää hymyillyt minulle tai edes katsonut minua, eikä oikeen kehtaa mennä juttelemaankaan, kun sekin on koko ajan tyttöporukkansa seurassa.
Muutaman kerran olen aloittanut keskustelun fb:n kautta, mutta ei se ole vaikuttanut kovin innostuneelta niin olen lopettanut keskustelut sitten melko lyhyeen. Ihan toivotonta :/
Kannataisi varmaan mennä juttelemaan sen tytön kanssa. Voihan olla, että sekin on edelleen ihan 100% ihastunut sinuun. Teidän juttu on varmaan mennyt niin, että ensin on toinen empinyt, kun toinen on ollut varma tunteistaan ja sitten on toinen empinyt, kun toinen on ollut varmempi tunteistaan. Siinähän sitten kierrätte pokerilla kehää. Kumpikin omissa porukoissaan ettei vaan tuu väärinkäsityksiä ja turhia "luuloja" kellekään. Että järkevältä vaikuttaa toi järkiratkaisu.